Heippa
Mitä mieltä olette tällaisesta tilanteesta. Olemme avopari, joka on seurustellut 1 1/2 vuotta. Asumme yhdessä ja olemme lähes 30 vuotiaita. Muutimme yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Ongelmana on, että mies tuumaa kaikkeen "ehkä sitten joskus". Olen jutellut hänelle kihlauksesta, omasta kodista ja vauvasta. Näitä asioita hän kuulemma haluaa kanssani, mutta ei vielä. Itse haluaisin viedä suhteemme syvemmälle tasolle. Joka päivä elän toiveessa, että minun unelmani toteutuisivat. Hän tulisi kotiin ja kihlaisi tai haluaisi jotain syvempää kanssani. Mutta ei, joka päivä vaan petyn, kun hän ei ole valmis.
Itse haluaisin lapsen. Mutta hän haluaisi vahingon sattuessa abortin. Hän vannoo rakastavansa. Itselläni on vain sellainen olo, ettei hän koskaan ole valmis mihinkään. Haluaisin yhteiset unelmat, joita yhdessä voitaisiin toteuttaa. Nyt unelmani vain heitetään pois, ja hän päättää, milloin mitäkin "tehdään" ydessä. Neuvoja ja kokemuksia kaipaan.
Mitä mieltä olette tällaisesta tilanteesta. Olemme avopari, joka on seurustellut 1 1/2 vuotta. Asumme yhdessä ja olemme lähes 30 vuotiaita. Muutimme yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Ongelmana on, että mies tuumaa kaikkeen "ehkä sitten joskus". Olen jutellut hänelle kihlauksesta, omasta kodista ja vauvasta. Näitä asioita hän kuulemma haluaa kanssani, mutta ei vielä. Itse haluaisin viedä suhteemme syvemmälle tasolle. Joka päivä elän toiveessa, että minun unelmani toteutuisivat. Hän tulisi kotiin ja kihlaisi tai haluaisi jotain syvempää kanssani. Mutta ei, joka päivä vaan petyn, kun hän ei ole valmis.
Itse haluaisin lapsen. Mutta hän haluaisi vahingon sattuessa abortin. Hän vannoo rakastavansa. Itselläni on vain sellainen olo, ettei hän koskaan ole valmis mihinkään. Haluaisin yhteiset unelmat, joita yhdessä voitaisiin toteuttaa. Nyt unelmani vain heitetään pois, ja hän päättää, milloin mitäkin "tehdään" ydessä. Neuvoja ja kokemuksia kaipaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vaikea sanoa mistä kyse kun ei tunne miestä.
Saattaa olla ihan fiksu kun ehdottaa näin.
Minusta kannattaa odottaa että tuntee toisen kunnolla.
Joskus miehet haluavat että ulkoiset puitteet on turvallisemmalla pohjalla ennen lapsia.
Mutta on niitä jahkailijoitakin jotka haluavat että kaikki jatkuu samalla lailla ja pelkäävät muutoksia.
Miten mies suhtautuu elämässää muihin muutoksiin?
Onko muuten aikaansaava vaiko jahkaileeko ja on aikaansaamaton?
Mieheni on jalat lujasti maassa oleva. Hän jahkailee asioista ja haluaa itse päättää asioistaan. Mielestäni hän ei pysty tekemään päätöksiä suhteeseen liittyen. Tämän vuoksi minusta onkin alkanut tuntua, että voikohan hän koskaan tehdä mitään päätöksiä. Olemme puhuneet noista asioista jo aikaisemmin. Suhteemme alussa hän sanoi haluavansa kaikkea. Pystyi olemaan spontaani (esim. juuri muuttamaan kanssani yhteen muutaman kuukauden yhdessä olon jälkeen), mutta nyt hän ei ole valmis mihinkään. Liekkö sitten rakkaus vain vähentynyt, vaikka muuta sanookin.Mutta onhan tällaisessa suhteessa vaikea elää...
Nyt ei raukka uskalla päättää enää mistään...
Olisikohan nuo lapsenteko, naimisiinmeno ym kuviot kannattanut käydä läpi heti alussa, niin molemmat tietäisi missä mennään? Nyt on sitten tilanne se että tavoitteet elämässä menevät eri rataa... Koska noissa asioissa ei oikein kompromissejä ole joudut joko elämään miehen ehdoilla tai lähteä menemään, simple as that.
Ei parin kuukauden yhdessä asumisen jälkeen kannata vauvaa harkitakaan vielä. Asukaa vuosi yhdessä ja katsokaa haluatteko sen jälkeen kihloihin. Sitten siitä vuoden päästä avioon ja vauva kehiin.
Tässä on takana se logiikka, että parisuhteen pahimmat kriisit tulevat yleensä 2v sisällä yhteen muuttamisesta. Et varmasti halua että lapsi jää isättömäksi?
Siis olemme asuneet yhdessä reilun vuoden. Ei paria kuukautta.
voisit alkaa puhua ukollesi kihlautumisesta ja avata keskustelua aiheesta perheenlisäys vuoden päästä.
> Itse haluaisin lapsen. Mutta hän haluaisi vahingon sattuessa abortin.
haluatko sinä olla miehen kanssa, jonka kanssa teillä on noin erilaiset ajatusmaailmat?
entä jos/kun miehesi painostaa sinua aborttiin??
olleet vasta alle kaksi vuotta yhdessä, joten hoppu ei varmasti ole, ainakaan tähän lapsen tekoon.
minulle tuli vahvasti sellainen tunne, että sinulla on kolmenkympin kriisi. se alkaa naisilla hieman ennen kolmeakymppiä ja tyypillistä on halu perustaa oma perhe ja vakiintua eli saada jotain pysyvää. miehillä se alkaa hieman naisia myöhemmin mutta samoja asioita siinä puidaan. se tulee kaikille kuten murkku ikäkin, vaikka jotkut asian kieltävät. moni eroaa nuoruuden rakkaudestaan, lähtee opiskelemaan, tekee lapsen jne.
elele vielä vuosi tai kaksi näin, ja huolestu vasta sitten, jos mies ei halua edes kihloihin. älä tee liian nopeita päätelmiä vielä tässä vaiheessa. ihan hyvältä ja kunnolliselta mieheltä tuo sinun avokkisi kuulosti.
Itse lähestyn tuon maagisen kolmenkympin rajan ja voin kertoa, että sitoutumishalu vain kasvaa. Olemme olleet mieheni kanssa 4,5 vuotta yhdessä ja asuneet tästä ajasta 4 vuotta saman katon alla.
Mieheni ei myöskään halua ottaa tästä tilanteesta askelta eteenpäin, koska hänen mielestään kaikki on näin hyvin.
Itse en ymmärrä oikein tätä miehen logiikkaa.
Monesti ajattelen, että tuhlaanko aikaani vain häneen? Pitäisikö etsiä joku toinen, joka on valmis sitoutumaan minuun kunnolla? Muuten olen elämäämme tyytyväinen.
Ymmärrän ettei ketään voi pakottaa tekemään jotain, mitä eivät halua...
Onko päässyt lukemaan kirjoituksia täällä kuinka lapsista riidellään, omaisuuksia jaellaan ja sossun avustuksella rosvotaan miesrukat putipuhtaaksi?
Enpä ihmettele.
En omaa liiemmin elämänkokemusta näin alle parikymppisenä, mutta sinuna en suunnittelisi lasta ihmisen kanssa, jonka kanssa olen seurustellut vasta puolitoista vuotta. Tuntuu ihan älyttömän lyhyeltä ajalta, ainakin meillä avokkini kanssa... Eiköhän miehesi ajattele asiaa ihan järjen kannalta...kykenetkö itse kuvittelemaan, millaisia asioita lapsi toisi tullessaan? Esim. kahdenkeskinen aika vähenisi reippaasti, kaikki tekemiset pitäisi mitoittaa lapsen ehdoille (matkustelut, viikonloput, mahdollinen opiskelu?, harrastukset mietittävä uudelleen), rahatilanne heikkenisi jne.
Ei 1,5 vuoden yhdessä olemisen jälkeen vielä kannata harkita lapsen tekoa. Minimi on 3 vuotta niin sen jälkeen voi harkita lapsia. Jos todella haluat perheen ja lapsia niin aseta mielessäsi joku raja jolloin miehen täytyy tehdä päätös. Miehellä voi olla 5 vuoden päästä samat ajatukset. Itsellä oli samalla tilanne ja odotin liian pitkään kunnes en enää voinut saada lapsia. Ja nyt tuli vielä ero. Olisipa tullut aikaisemmin niin olisi ollut vielä mahdollisuus perustaa perhe.
Ymmärrän alkuperäisen kirjoittajan pointin eli miksi odottelemaan jotain maagisia yhdessäoloaikoja, jonka jälkeen voi ehkä harkita perheenlisäystä.
Yleensä nämä ns. varmanpäälle pelaajat ovat juuri niitä, jotka odottelevat niin kauan että viimeinenkin juna on mennyt. Tuurillakulkijat ja riskinottajat elävät ehkä sittenkin vähän enemmän?
Eli ei aina voi sanoa mitään tuollaisia "vuosirajoja" että odottakaa vaikka 2-3 vuotta ennen kuin menette naimisiin tai hankitte perhettä tms. Ihmisiä on erilaisia ja mitä se takaa että odottaa tuon ajan? Ei ainakaan onnellisempaa elämää..