Olen 17-vuotias poika ja hiukset ovat suunnilleen olkapäille asti, eivätkä meinaa millään kasvaa.
Vuoden aikana hiuksiin ei ole tullut pituutta kuin n. 3-5cm. Hoitoaineita olen käyttänyt, mutta mitään biotiini kuuria en ole aloittamassa. Onko tähän mitään keinoa saada kasvamaan vähän nopeammin?
Vuoden aikana hiuksiin ei ole tullut pituutta kuin n. 3-5cm. Hoitoaineita olen käyttänyt, mutta mitään biotiini kuuria en ole aloittamassa. Onko tähän mitään keinoa saada kasvamaan vähän nopeammin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hiusten elinikä ja kasvuvauhti ovat yksilöllisiä ominaisuuksia, perinnöllistä. Kaikille ei kasva pitkät hiukset. Sille ei mahda mitään. Ei ole olemassa mitään tablettia jolla pystyy hiustenikägeeniin vaikuttamaan ;D
Monipuolinen ravinto ja hellät hoitotavat edesauttavat hiusten kasvua mutta eivät ne sitä maksimikasvunopeutta tai elinikää miksikään muuta. Jos tukankasvu on omasta maksimistaan hidastunut jonkun puutoksen takia niin tietenkin tuon puutoksen korjaaminen palauttaa tasapainoisen tilanteen. Myös stressi ja sairaudet saattavat hidastaa hiusten kasvua.
Minkälaisessa kunnossa hiustesi latvat ovat? Haarahiuksia, katkeilemista?
Käytkö monta kertaa vuodessa parturissa? Värjäätkö hiuksiasi?