Ei pysty

Kertokaahan vastaus seuraavaan: Olen tupakoinut parivuotta sitten. Jo ennen sitä oli tämä vaiva. Pystyn kävelemään ripeästi pitkiäkin matkoja. Kun hölkkään tai juoksen kurkku alkaa tuntumaan karhealta. En osaa selittää sitä, mutta sen vaivan tultua en voi juosta kauvaa. Tämä on ollut jo pienenä. Minulla on terveelliset elämäntavat ja olen normaalipainoinen 20 vuotias 167 53kg.

Eihän se voi liittyä jotenkin, että ois huono peruskunto? Omasta mielestä ei ole. Jos ois huonokunto, niin eikö sillon loppuis vaan voimat ja sydän rynkyttäis?

Nyt tuli tälläinen mieleen ja haluaisin saada tähän asiallisia vastauksia. :)
4329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No ei kyllä ihan normaalilta kuulosta... melkeinpä kannattas selvittää tuo.

Äänestä

Vaikea sanoa, mutta veikkaan että liittyy kuitenkin huonoon kuntoon. Astmaattinen oire, ei välttämättä varsinainen astma, voisi aiheuttaa kurkun kuroutumista umpeen, muttei toi siltäkään ihan kuulosta.

Juokseminen aloitetaan yleensä niin, että juostaan tooooodella hidasta vauhtia, välillä kävellen. Kokeile niin, niin oireetkin vähenevät. Yritä päästä puoleen tuntiin siten, että rasitus on mahdollisimman pieni. Kyllä se siitä, ei kannata kiirehtiä, pikku hiljaa kunto kasvaa ja kurkkusikin tottuu.

Äänestä

ja sinulla on normaalin huonokuntoisen oireet.

Tupakointi vaikuttaa urheilusuoritukseen kahdella tavalla, kovan rasituksen aikana ei tule hidastusta mutta suorituksen loputtua tulee yskän puuskat koska keuhkoissa on pieni tulehduksen tila.

Tupakkaterva tukkii keuhkoissa rakkuloita joiden tehtävä on ottaa happea ja sitäkautta hidastuu hapenpuutteen vuoksi urheilusuoritus.

Minä lopetin silloin aikoinaan tupakanpolton ja n. 4 vuotta tuli yskösten mukana mustaa tupakkatervaa hangelle, aina kovan suorituksen jälkeen.

Nyt olen vuosia kuntoillut ja terveeltä on olo tuntunut.

Äänestä
  • Tämä vaiva on ollut pienestä asti ja luulin aina että on huonokunto, mutta nyt olen miettinyt että miten voisi olla kun harrastan liikuntaa säännöllisesti. Tupakanpolton lopetin n 3 vuotta sitten. Tervaa ei tule. Henki vain kulkee raastavasti. Kurkku muuttuu tosi limaiseksi. Monesti kun suutun ja huudan esim kurkku menee samantapaiseksi. Kävelen pitkiä matkoja jokapäivä ripeässä tahdissa.

    Pakkokohan se on kälppiä tk:hon. Varalta. :S

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juoksemaan kirjoitti:

Kertokaahan vastaus seuraavaan: Olen tupakoinut parivuotta sitten. Jo ennen sitä oli tämä vaiva. Pystyn kävelemään ripeästi pitkiäkin matkoja. Kun hölkkään tai juoksen kurkku alkaa tuntumaan karhealta. En osaa selittää sitä, mutta sen vaivan tultua en voi juosta kauvaa. Tämä on ollut jo pienenä. Minulla on terveelliset elämäntavat ja olen normaalipainoinen 20 vuotias 167 53kg.

Eihän se voi liittyä jotenkin, että ois huono peruskunto? Omasta mielestä ei ole. Jos ois huonokunto, niin eikö sillon loppuis vaan voimat ja sydän rynkyttäis?

Nyt tuli tälläinen mieleen ja haluaisin saada tähän asiallisia vastauksia. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu