millaista elämä....

Alkukesästä sain tietää, että miehelläni on ollut pari vuotta kestänyt sivusuhde saman naisen kanssa. Tieto oli pöyristyttävä ja lamaannuttava, luulin tuntevani mieheni, mutta ilmeisesti en tunne häntä lainkaan yli 20 vuoden yhteiselon jälkeenkään.Mies haluaa jatkaa liittoamme, meillä on 4 lasta, jotka kaikki asuvat vielä kotona, kaikki perusasiat(talous,harrastukset, sukulaiset ja ystävät) yms.perhe-elämän kuviot olleet kunnossa. En ole kokenut liittoa kulissiliittona, vaan ihan aitona tavallisena perheenä iloineen ja suruineen.

Mies ei osaa kertoa syytä sille miksi hullaantui ja ihastui toisen naiseen, eikä sille varmaan yhtä tai kahta syytä ole olemassakaan, vaan kaikki liittyy kaikkeen. Mies on luonteeltaan vastuuntuntoinen liittyen työhön ja lapsiimme, luulen ettei hänellä ole sisua erota liitostamme, vaikka yksinkin pärjäisi.Todennäköisesti hän kaipaa tuota toista naista, en ole varma onko suhde loppunut, vaikka näin hän vakuuttelee.
En halunnut heti tehdä päätöstä vaan annan/annoin pölyn ensin vähän laskeutua. Tällä hetkellä tunnen, etten halua liittoa jatkaa, luottamus on mennyttä, samoin kunnioitus ja arvostus miestä kohtaan. Hän on ollut erittäin hyvä isä lapsillemme, mutta aviomiestä ja rakastajaa en hänessä enää näe. Miehen lähelläolo ja kosketus satuttaa, mitkään puheet tai teot eivät tätä tunnetta voi pois pyyhkiä. Oma naiseuteni koki todella kovan kolauksen, samoin usko parisuhteeseen on koetuksella. Koen että petän eniten itseäni jos tätä liittoa vielä jatkan.

Liittomme on jatkunut kolme vuotta mieheni pettämisen paljastuttua. Sivusuhde oli pitkä muttei tiivis. Salarakas ei asu samassa kaupungissa.

Olin alussa ihan varma, että haluan erota. Oikeastaan se oli täysin itsestään selvää minulle. Miehelleni ei. Hänelle salasuhde oli enemmänkin kakkossuhde kuin vakava esimerkiksi yhteen muuttoon tähtäävä juttu. Muutimme jopa erilleen lyhyeksi aikaa ja setvimme asioitamme, mikä oli erittäin hyvä asia vaikka olisimme sittemmin eronneetkin. Niin hullulta kuin se kuulostakin, pettämisen myötä palattiin ikään kuin lähtöpisteeseen myös positiivisessa mielessä. Puhuimme todella paljon ja olimme taas vuosien isä-äiti-jakson jälkeen ihmisiä toisillemme.

Mielestäni meillä oli ollut tavallinen liitto hyvine ja huonoine päivineen. Miehelläni oli omassa elämässään terveydellisiä vaikeuksia pettämisen aikoihin ja salarakas tarjosi varmaan ymmärtävämpää seuraa kuin minä. En syytä itseäni mieheni pettämisestä. Se oli hänen päätöksensä ja riskinsä.

Elämä oli vuoristorataa puolisen vuotta. Olin todella epävakaassa mielentilassa ja onneksi hyvät ystävät kehottivat ottamaan aikalisää kostonhimoisten ratkaisujen sijaan. Sen jälkeen ajoittain olen ollut masentunut tapahtuneesta. Oma elämäni on muuttunut sikäli, että elän enemmän tätä päivää. En ole omasta mielestäni katkera, vaikka nyt koenkin, että loppujen lopuksi jokainen on maailmassa yksin eikä toisen varaan voi mitään rakentaa. Mitä tahansa yllättävää voi sattua ja siihen pitäisi olla valmius. En silti pelkää, että mieheni pettää minua enkä kyttää hänen tekemisiään. Olen vain ylipäätään valmiimpi ikäviinkin yllätyksiin. Mikä ei tapa, se vahvistaa.

On siis aika nurinkurista todeta näin kolmen vuoden jälkeen, että toisaalta elän enemmän omaa elämääni ja toisaalta suhteellemme tuo pettämiskriisi oli kuitenkin uuden alku. Elämämme ei ole täydellistä, en itse ole täydellinen, mutta elämme täyttä elämää joka päivä ja huomisestahan ei kukaan tiedä.

Aika monet tuomitsevat pettäjän ja luulevat, että pettäminen on joku syvästi harkittu teko puolisoa vastaan. Tosiasiassa suuri joukko pettäjiä ajautuu pettämiseen harkintakyvyttömyyttään. Sehän ei sinänsä poista teon merkityksellisyyttä ja petetty tuntee itsensä loukatuksi. Suosittelen, että teet ratkaisusi sitten, kun koet ajan olevan kypsä. Petetyksi tuleminen on kuitenkin hyväksyttävä, edes ero ei sitä poista. Paska juttu, mutta sen kanssa on vain elettävä joko yhdessä tai erikseen.

Useimmiten on niin, että pettämisen tultua ilmi on aivan turha enää piinata itseään jatkamalla. Mietit aina, kun miehesi koskettaa sinua, koskisiko hän sittenkin mieluummin sitä toista tai vertaako hän teitä keskenään. Mieheni oli löytänyt entisen heilansa ja hänen kanssaan kuljeksinut aina kun silmä vältti. Yritti minulle vakuuttaa kiinni jäätyään, että he vain juttelivat ja halailivat ja joskus suukon vaihtoivat. Mies on niin pöhkö, että voi kuvitella tuollaisen menevän läpi. Sanoin,ettei edes kiinnosta, kun ilmiselvää oli, että kaikki tunteet tuohon naiseen olivat kuitenkin heränneet. Mitä minä olisin tehnyt miehellä, joka väitteistään huolimatta rakasti toista. Yritti hän asettua kotiin ja olla niinkuin ennenkin, mutta kolmen viikon jälkeen se onnen teeskentely sitten minulle riitti. Kipeää teki, mutta jälkeenpäin olen huomannut, että olen ollut hyvin helpottunut ja saanut elämäni takaisin, vaikka tietysti joskus kaipaan niitä tylsiä arjen hetkiä toisen kanssa.