Asun isäni kanssa kahdestaan ja alan seota pikku hiljaa tätä vauhtia.
Isäni on niin rutiini-ihminen kuin olla ja osaa. Meillä on viikkokaudet samaa ruokaa ja jos ehdotan että tehtäisiin tänään jotain uutta, niin se ei käy. Jääkaapin sisältökin on pysynyt samana koko tämän elämäni aikana(eli maito,margariini,leipä makkarakeitto),shampoo-pulloa ei saa missään nimessä vaihtaa vaan sen tulee olla aina samaa merkkiä ja sama "tuttu vihreä pullo". Kaikki hänen vapaa-aikansa kuluu omistamallamme etätontilla,jossa ei sijaitse mitään ja jossa ei voi tehdä mitään(siellä on ainoastaan hieman puita ja peltoa). Jos ehdotan, että lähtisi kanssani esimerkiksi kauppaan ostamaan jotain kotiin tarvittavaa asiaa, niin se ei käy, sillä siellä on liikaa ihmisiä. Pakko päästä aina sinne etätontillemme.Kaikki muutos ahdistaa häntä suunnattomasti. Elimme esimerkiksi lähes kaksi vuotta ilman jääkaappia edellisen mentyä rikki. Rahasta ei ollut kyse vaan siitä, että ei vain muka ollut aikaa(piti päästä etätontille). Ja huolestuttavaa tässä on myös se, että olen hänen lähes ainoa puhekumppaninsa ja huolestuttaa se, että mitä sitten kun muutan pois kotoa? Hänellä on kaiken lisäksi jonkin asteen alkoholiongelma(3-5 kaljaa per ilta).
Mutta siis tuossa nyt vain pari esimerkkiä hänen rutiineistaan. Alan seota oikeasti. Vielä en voi muuttaa omaan asuntoon, joten pakko on tätäkin kestää. En tiedä kuinka hyvin kukaan voi ymmärtää minua, joka kärsii ihmisestä, joka tekee kaikesta rutiinin. Tietysti minä voin tehdä asiat eri tavalla esim.laittamalla eri ruokaa, mutta isäni kaipaa heti siihen vanhaan rutiiniin vähintään seuraavana päivänä. Ja tiedän melkein joka aamu tarkalleen, että kello 7 alkaa isäni alkaa soittamaan erästä samaa cd-levyänsä ja tätäkin jatkunut jo vuodesta toiseen. Tuntuu, että en saa tässä talossa laisinkaan henkeä, sillä kaikki nämä rutiinit saavat minut sekoamaan.
En halua vain haukkua isääni, sillä onhan hän minut kasvattanut ja hyvin onkin ja aina saanut hänen huomionsa itseeni, mutta en vain voi sille mitään, että sekoan kohta näihin kaikenmaailman ruutineihin. Olen muuten 17-vuotias jos joku miettii ikääni.
Miten pystyn elämään vielä seuraavan vuoden tässä ahdistavassa rutiiniloukussa? Isääni en pysty muuttamaan,ainoastaan itseni.
(ps.laitoin saman psykologia-osioon)
Isäni on niin rutiini-ihminen kuin olla ja osaa. Meillä on viikkokaudet samaa ruokaa ja jos ehdotan että tehtäisiin tänään jotain uutta, niin se ei käy. Jääkaapin sisältökin on pysynyt samana koko tämän elämäni aikana(eli maito,margariini,leipä makkarakeitto),shampoo-pulloa ei saa missään nimessä vaihtaa vaan sen tulee olla aina samaa merkkiä ja sama "tuttu vihreä pullo". Kaikki hänen vapaa-aikansa kuluu omistamallamme etätontilla,jossa ei sijaitse mitään ja jossa ei voi tehdä mitään(siellä on ainoastaan hieman puita ja peltoa). Jos ehdotan, että lähtisi kanssani esimerkiksi kauppaan ostamaan jotain kotiin tarvittavaa asiaa, niin se ei käy, sillä siellä on liikaa ihmisiä. Pakko päästä aina sinne etätontillemme.Kaikki muutos ahdistaa häntä suunnattomasti. Elimme esimerkiksi lähes kaksi vuotta ilman jääkaappia edellisen mentyä rikki. Rahasta ei ollut kyse vaan siitä, että ei vain muka ollut aikaa(piti päästä etätontille). Ja huolestuttavaa tässä on myös se, että olen hänen lähes ainoa puhekumppaninsa ja huolestuttaa se, että mitä sitten kun muutan pois kotoa? Hänellä on kaiken lisäksi jonkin asteen alkoholiongelma(3-5 kaljaa per ilta).
Mutta siis tuossa nyt vain pari esimerkkiä hänen rutiineistaan. Alan seota oikeasti. Vielä en voi muuttaa omaan asuntoon, joten pakko on tätäkin kestää. En tiedä kuinka hyvin kukaan voi ymmärtää minua, joka kärsii ihmisestä, joka tekee kaikesta rutiinin. Tietysti minä voin tehdä asiat eri tavalla esim.laittamalla eri ruokaa, mutta isäni kaipaa heti siihen vanhaan rutiiniin vähintään seuraavana päivänä. Ja tiedän melkein joka aamu tarkalleen, että kello 7 alkaa isäni alkaa soittamaan erästä samaa cd-levyänsä ja tätäkin jatkunut jo vuodesta toiseen. Tuntuu, että en saa tässä talossa laisinkaan henkeä, sillä kaikki nämä rutiinit saavat minut sekoamaan.
En halua vain haukkua isääni, sillä onhan hän minut kasvattanut ja hyvin onkin ja aina saanut hänen huomionsa itseeni, mutta en vain voi sille mitään, että sekoan kohta näihin kaikenmaailman ruutineihin. Olen muuten 17-vuotias jos joku miettii ikääni.
Miten pystyn elämään vielä seuraavan vuoden tässä ahdistavassa rutiiniloukussa? Isääni en pysty muuttamaan,ainoastaan itseni.
(ps.laitoin saman psykologia-osioon)
Vastaukset 13
Vanhimmat
kuntasi sosiaalitoimistoon keskustelemaan tästä asiasta. Sillä minusta tuntuu että isäsi on vakavasti sairas ja iän myötä tuo sairaus saattaa paheta.
Ethän kerro isällesi että käyt sossussa kertomassa asioitasi, saattaisit kenties olla vaarassa. En tahdo pelotella sinua, mutta sinulla on nyt kiire. Kohta olet aikuinen ja isäsikin tajuaa että haluat pois hänen luotaan.
Olet jo siinä iässä että alat kuitenkin ymmärtää että isäsi käytös ei ehkä ole ihan normaalia. Kirjoituksesi perusteella hän tarvitsee apua ja nopeasti.
Toivon että elämänlaatusi paranee, mutta sinun on itse tehtävä se aloite ja mentävä sinne sosiaalitoimistoon keskustelemaan, taikka aloittaa voit koulukuraattorista jos teillä koulussa on sellainen. Käythän vielä koulua?
Googletappa aspergerin syndrooma. Kuulostaa kovasti siltä. Asperger ei parane, mutta sekä sinun, että isäsi olisi hyvä tietää mistä käytös johtuu.
Aspergerilaisia on erilaisia, joten ihan kaikkien kohtien ei tarvitse täsmätä.
On myös mahdollista, että käytöksen syy on jokin muu aivoperäinen tai psyykkinen ongelma. Joka tapauskessa veisin isän lääkäriin.
Jokin muukin autismin kirjoon liittyvä oireyhtymä voisi olla kyseessä.
Hui kauhistus,tuo aspergerin oireyhtymä on kuin isäni! Siis tuntui ihan pelottavalta lukea wikipediasta sitä määritelmää kun melkein kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen.
Isälläni on keskitasoa korkeampi älykkyysosamäärä ja hän on muutenkin mielettömän sivistynyt, hänellä on juuri tuo pakkomielle omaan harrastukseensa... ja melkein joka ikinen kohta tuntui täyttyvän. Oli isälläni tämä oireyhtymä tai ei,niin en mä mitään virallista diagnoosia hänelle edes halua. Kunhan vain minä oppisin ymmärtämään häntä, niin elämäkin helpottuisi. Mietin vain, että jos on tuollainen aspergerin oireyhtymä, niin kärsiikö henkilö itse siitä? Isäni vaikuttaa siis ihan yleisesti ottaen tyytyväiseltä rutiinielämäänsä.
Mutta miten tuohon pitäisi suhtautua? Osaan lukea isääni etukäteen, jos hän on sanossa:"Olen lähdössä...",niin minä voin melkein jatkaa siitä,että:"tontillemme,eikö?"
Pitäisikö vain olla niin kuin tuo pakkomielle tuohon tontilla oleiluun olisi ihan ok minullekin vai pitäisikö huutaa naama punaisena,että hankkisi muutakin elämää?en tiedä ihan oikeasti.
Joku sanoi, että minun tulisi hankkia isälleni apua. Kuten ylempänä mainitsin,niin isäni on aivan mielettömän älykäs. Hänellä sujuu matematiikka kuin vettä vain,samoin äidinkieli ja oikeastaan kaikki historiasta luonnontieteisiin.Kaikki mitä hän sanoo on fiksua. En siis hoitoon häntä todellakaan veisi tai en minä minneen sossuun menisi näistä puhumaan,sillä isäni on muuten kait ihan terve normaali suomalainen mies.
Jos isäsi on asperger ei hän ikinä "parane". Asperger on samalla lailla synnynnäinen ominaisuus kuin vaikkapa silmien väri.
Vaikka isäsi vaikuttaisi tyytyväiseltä elämäänsä on hän todennäköisesti koko ikänsä ajan kärsinyt arpergerin syndrooman vaikutuksista: siitä ettei hän ymmärrä muita ihmisiä, asioiden esittämisen vaikeudesta, pakkoneurooseista, muutosten vaikeudesta jne. Hänellä on oikeus saada tietää mistä kaikki hänen kokemansa ahdistus johtuu.
Asperger ihmistä voi kunnolla ymmärtää vain toinen asperger jolla on kokemusta pakkoneurooseista ja muista asperger ongelmista. Isälläsi olisi mielestäni oikeus vertaistukeen ja häntä ymmärtäviin ystäviin, joita hän voisi löytää esimerkiksi asperger yhdistyksistä.
Asperger vaikeuttaa kaikkia isäsi ihmissuhteita, joten tilannetta parantaisi huomattavasti, jos sinun lisäksi muutkin ymmärtäisivät mistä isäsi "omituisuus" ja muutosvastaisuus johtuu. Isälläsi on oikeus saada tietää miten asperger vaikutaa hänen käytökseensä ja kokemusmaailmaansa. Se auttaa häntä selviämään muutosten aiheuttamasta ahdistuksesta paremmin. Se voi myös auttaa häntä kohdistamaan energiansa johonkin tonttia järkevämpään vaihtoehtoon. Jos isäsi on vielä työelämässä helpottaisi aspergertieto myös työtovereita, nyt isälläsi ja työyhteisöllä menevät helposti sukset riskiin kun hän ja työtoverit eivät ymmärrä mistä ongelmat johtuvat. Tai ehkä ongelmia ei ole, koska työtoverit ovat sovittaneet oman käytöksensä isäsi mukaiseksi...
Ehkä pelkäät diagnoosia? Itse voisin kuitenkin vaikka lyödä vetoa, että pidemmän päälle diagnoosi ja isäsi tilanteen ymmärtäminen toisi koko perheellesi onnellisemman elämän. Asperger on osittain perinnöllinen ja on mahdolista, että esimerkiksi lapsesi tulee olemaan asperger.
Minusta tässä nyt pitää lähteä siitä että isälläsi on oikeus tietää ja saada selville mikä häntä vaivaa.
Suuri osa asperger tutkimuksista tehdään aikuisten todettua itsellään oireita, jotka viittaavat aspergeriin. Nykyään tutkimuksiin päädytään useimmiten lapsen tultua kouluun. Asperger todetaan neurologisissa tutkimuksissa, joisin saatte lähetteen terveyskeskuksesta.
Isällesi toisten aspergerien tapaaminen voisi olla mahdollisuus aivan uuteen elämään. Hänellä olisi mahdollisuus löytää muitakin, jotka ovat yhtä suurella innolla paneutuneet häntä kiinnostaviin aiheisiin ja jaksavat yhtä hyvin keskustella vaikkapa siitä matematiikasta.
Googleta as-palsta. Se on aspergerien ja heidän perheenjäsentensä foorumi
Ei soi sama musa joka aamu klo 7.
Aloittajalle kiitos tästä kirjoituksesta.
Silmäni aukenivat tätini suhteen joka on käytöksessään isääsi muistuttava.
Ei ihan noin "paha" (anteeksi sanavalinta) mutta olen monta vuotta miettinyt tätä tätini käyttäytymistä.
Koskaan ei tälläinen ole juolahtaunut mieleeni, vaikka nyt monet seikat viittavat tälläiseen diagnoosiin.
Aikuisena tosin olen ymmärtänyt ettei tätini tahallaan ole hankala, mutta tuo päivittäiset rutiinitoimenpiteet ja muutosvastaisuus ovat monesti ärsyttänyt minut melkein raivon partaalle.
Usein mielessäni olen miettinyt tätini "outoutta", sen kyllä muutkin ovat huomanneet suvussani, mutta se on asia josta ei saa puhua ääneen.
Hän on jo 65,joten parempi hänenkin on elellä ihan "normaalina", koska hän on sitä mieltä ettei hänen "päässään mitään vikaa ole", tuntuu kuin joku ulkopuolinen on lausahtanut pahasti hänelle.
Oivallan tilanteesi ja tunteesi, toivottavasti saat tilanteesi elpymään.
Isäsi saattaa olla masentunut. Onko rutiinit jatkuneet siitä saakka kun olette jääneet kahden (äitisi eronnut/kuollut?). Vai onko jokin muu tapahtuma mahdollisesti ne laukaissut? Masentunut ihminen ei kestä välttämättä muutoksia, ei jaksa. Masentunut myös usein eristäytyy muista ihmisistä.
toinen vaihtoehto on eräänlainen pakkoneuroosi. Elämä tuntuu turvalliselta vain tuttujen rutiinien ja tavaroiden kanssa.
neuroottista ihmistä muutos ahdistaa.
Pakeneeko hän jotain (surua, ahdistusta) sinne metsäpalstalleen?
Kyllä isäsi apua tarvitsisi. Kärsiikö hän itse tilanteesta? Olet tosi hienosti jaksanut häntä ja mielestäni asenteesi on oikea: ei syyttelevä vaan huolestunut. Pystyttekö puhumaan asiasta? Voit sanoa, että olet huolestunut hänen rutiineistaan ja muutospelostaan. Kysyä onko hän surullinen tai ahdistunut. Voit ilmaista huolesi siitä, miten isäsi pärjää omillaan kun mahdollisesti muutat pois kotoa (jos hän ei halua esim. kauppaan lähteä, eikä ole muita ihmiskontakteja).
tuollainen taantuminen liittyy enemmän taikka vähemmän vanhenemiseen. Ei näe enää sillä tavalta mieltä kaikissa turhanpäiväisissä hömpötyksissä. Se on siis tietyssä mielessä normaalia.
Mitä siinä isässäsi jatkuvasti vikoja näet, taikka haeskelet? Hyväksy hänet sellaisena, kuin hän on. Jos haluat muutosta, mutta isäsi ei, niin eikö silloin kannata hetkeksi mennä omia teitään ja hankkia sitä vaihtelua itselleen. Jos isäsi ei sellaista halua, niin hänellä on Suomessa täysi vapaus tehdä niinkuin haluaa, jollei siihen liity rikosta. Aikuistu, olet jo 17. Mene omia menojasi, kun kaipaat vaihtelua.
Sinun nuoreen ikääsi liittyy jatkuva tarve mennä ja kokea uusia asioita. Vanhempi ihminen on jo kokeillut kaikkea ja ei sillä tavalla viitsi olla jatkuvasti "tulilinjalla". Olette siis erilaisia, mutta kumpaankaan ei liity mitään varsinaista vikaa. Olette molemmat ikäänne katsoen varmaankin normaaleja. Kannattaa hakeutua eri teille ja eri seuroihin, jos yhdessäolo ei tunnu mukavalta!
Isäsi on jäänyt yksinhuoltajaksi, hän on pystynyt huoltamaan sinut ja omat asiansa ja kuitenkin pärjää elämässä, en lähtisi tekemään tuosta noin vaan aspergen- tai muitakaan kohtalokkaita diagnooseja. Hänen käytökselleen voi löytyä luonnollinen selitys juuri teidän elämäntilanteesta. On raskasta selvitä yksinhuoltajana, on yksinäisyyttä ja kenties raskas ero takana, kaikenlaista, josta selviytymistä helpottaa tutut turvalliset rutiinit. Tilanne on omiaan aiheuttamaan myös masennusta, joka puolestaan vie aloitekyvyn ja aiheuttaa sekin tuollaista käytöstä. Se puolestaan voisi olla hyvinkin hoidettavissa lääkkeillä tai terapialla, jos vain saisit hänet lääkäriin.
Rutiinit helpottavat hänen oloaan, niitä ei voi häneltä estää väkisin. Mutta ehkäpä voisit ujuttaa muutoksia vaivihkaa, jotain mikä edes hiukan aktivoi, virkistää? Sinulla on joka tapauksessa oikeus omaan elämääsi, ja syytäkin lähteä sitten kun voit. Sinulla ei ole velvollisuutta hoitaa eikä kannatella isää, vaan elää omalla tavallasi ja normaaliyhteydenpidolla. Ehkä on syytä totuttaa häntä jo vähitellen siihen että olet entistä itsenäisempi ja hänen on pärjäiltävä myös yksikseen. Huh miten rankkaa sulla onkaan ollut, yritähän jaksaa!
2 - 5 kaljaa ei ole mikään ongelma, muutakuin sinulle.
Jos hän kammoaa ihmisiä niin keskustele asiasta hänen kanssaan. Lisäksi kitinä täällä linjalla ei oikeesti muuta mitään. Puhu asiasta hänen kanssaan asiallisesti ja äläkä syyttele.
Isäsi tarvitsee psyykkistä hoitoa.Sinä olet hänen tyttärensä et terapeutti.Sinulla on oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta aikuisuuteen kasvamisestasi.Ota yhteyttä paikkakuntasi perheneuvolaan tai perheasiainneuvottelukeskukseen ja kerro tilanne .Tarvitset tukea ja apua tilanteesta selviämiseen,oikein todella.T:yx äiti