Hyvät lapsettomat ihmiset.
Älkää tehkö koskaan sitä mokaa, että kyläillessänne ystävienne perheissä alkaisitte opastaa vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Älkää arvostelko, neuvoko, korjatko, luennoiko tai kommentoiko sellaiseen asiaan, mistä teillä itsellänne ei ole mitään kokemusta.
Parisen viikkoa sitten perheessämme kävi kylässä vanha opiskelukaverini, joka on sittemmin opiskellut vielä erityislastentarhanopettajaksi. Voitte kuvitella, kuinka tukala olo koko perheellä oli, kun arvoisa ammattikasvattaja istui sohvamme nurkassa ja kyseli "diagnoosiin" tähtääviä kysymyksiä 1,5-vuotiaamme käyttäytymisestä. Lopputulos oli selvä diagnoosi lapsestamme, ja kaupan päälle saimme vielä vinon pinon kasvatusohjeita. Henkilö tarjoutui tekemään lapsestamme jonkun ikätasoarvioinnin. Ja kaiken huippuna saimme muistutuksen siitä, että lapselle täytyy kertoa säännöllisesti, kuinka häntä rakastetaan perheessämme.
Vain äiti tai isä voi tietää, kuinka paljon tuollaiset kommentit satuttavat, kun kaikella rakkaudella kasvatettua lasta aletaan arvioida ja katsoa pitkin nenänvartta. Kyllä vieras ylittää siinä vaiheessa rajansa, kun hän alkaa arvioida perheen leluvarastoa, kirjojen kehittävyyttä tai perheemme tunneilmastoa.
Ja kuitenkin tilanteen taustalla on se korni tosiasia, että henkilö ei ole kasvattanut päivääkään omaa lasta. Henkilö ei tiedä mitään esimerkiksi siitä, miltä äidistä tuntuu fyysisesti ja psyykkisesti kolmen päivän valvomisputken, kuukauden uhmaikäkiukuttelun tai voimat vieneen kuumekierteen jälkeen. Toki lapsi tarvitsee rajat ja rakkautta sekä rutiinit, mutta aina ei yksinkertaisesti JAKSA! Vanhempi on omassa kodissaan yksityishenkilö eikä suorittaja, aivan kuten lapsetkin. Kukaan muu kuin vanhempi ei tiedä, miltä tuntuu rakastaa viatonta ja suloista henkilöä, jonka haluaisi heittää kuitenkin heikkona hetkenä seinään. Vaikka vanhemmuus uuvuttaa, mikään ei kuitenkaan horjuta rakkautta omaa pientä lasta kohtaan. Eikä sitä asiaa tule kenenkään ulkopuolisen kyseenalaistaa tai pyrkiä "syventämään" näppärin kikkakolmosin.
Niin kauan kuin minä en ala jaella lapsettomille sinkkuystävilleni miehenmetsästysvinkkejä tai ronkkia heidän elämänsä kipupisteitä, kai minäkin saan oikeuden olla epätäydellinen, mutta kuitenkin rakastava äiti!
Älkää tehkö koskaan sitä mokaa, että kyläillessänne ystävienne perheissä alkaisitte opastaa vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Älkää arvostelko, neuvoko, korjatko, luennoiko tai kommentoiko sellaiseen asiaan, mistä teillä itsellänne ei ole mitään kokemusta.
Parisen viikkoa sitten perheessämme kävi kylässä vanha opiskelukaverini, joka on sittemmin opiskellut vielä erityislastentarhanopettajaksi. Voitte kuvitella, kuinka tukala olo koko perheellä oli, kun arvoisa ammattikasvattaja istui sohvamme nurkassa ja kyseli "diagnoosiin" tähtääviä kysymyksiä 1,5-vuotiaamme käyttäytymisestä. Lopputulos oli selvä diagnoosi lapsestamme, ja kaupan päälle saimme vielä vinon pinon kasvatusohjeita. Henkilö tarjoutui tekemään lapsestamme jonkun ikätasoarvioinnin. Ja kaiken huippuna saimme muistutuksen siitä, että lapselle täytyy kertoa säännöllisesti, kuinka häntä rakastetaan perheessämme.
Vain äiti tai isä voi tietää, kuinka paljon tuollaiset kommentit satuttavat, kun kaikella rakkaudella kasvatettua lasta aletaan arvioida ja katsoa pitkin nenänvartta. Kyllä vieras ylittää siinä vaiheessa rajansa, kun hän alkaa arvioida perheen leluvarastoa, kirjojen kehittävyyttä tai perheemme tunneilmastoa.
Ja kuitenkin tilanteen taustalla on se korni tosiasia, että henkilö ei ole kasvattanut päivääkään omaa lasta. Henkilö ei tiedä mitään esimerkiksi siitä, miltä äidistä tuntuu fyysisesti ja psyykkisesti kolmen päivän valvomisputken, kuukauden uhmaikäkiukuttelun tai voimat vieneen kuumekierteen jälkeen. Toki lapsi tarvitsee rajat ja rakkautta sekä rutiinit, mutta aina ei yksinkertaisesti JAKSA! Vanhempi on omassa kodissaan yksityishenkilö eikä suorittaja, aivan kuten lapsetkin. Kukaan muu kuin vanhempi ei tiedä, miltä tuntuu rakastaa viatonta ja suloista henkilöä, jonka haluaisi heittää kuitenkin heikkona hetkenä seinään. Vaikka vanhemmuus uuvuttaa, mikään ei kuitenkaan horjuta rakkautta omaa pientä lasta kohtaan. Eikä sitä asiaa tule kenenkään ulkopuolisen kyseenalaistaa tai pyrkiä "syventämään" näppärin kikkakolmosin.
Niin kauan kuin minä en ala jaella lapsettomille sinkkuystävilleni miehenmetsästysvinkkejä tai ronkkia heidän elämänsä kipupisteitä, kai minäkin saan oikeuden olla epätäydellinen, mutta kuitenkin rakastava äiti!
Vastaukset 162
Vanhimmat
Mitäs jos tuo ammattikasvattaja vaikka huomasi jotakin ihan nurinkurista teidän lastenkasvatustouhuissanne ja halusi teidän huomaavan asian itsekin? Johan sinä tuossa kerroit, että kyllähän se lapsi tarvitsisi rakkautta ja rajoja, mutta että aina ei jaksa. Olisiko se jaksamisen puute näkynyt jo ulkopuolisellekin?
>
Jaa. Sanoitko sinä tuon ääneen montakin kertaa? Paljonko pitää rakastaa, että yksi edes ajattelun tasolle jäänyt seinäänheitto kompensoituu?
Jospa muuten kaverisi oli innostunut ammatistaan ja halusi esitellä tietojaan vanhalle kaverilleen, eikä ollut ollenkaan pahoin aikomuksin asialla? Jospa sinä elvistelit tarpeeksi pitkään sillä, että "sinä et ikinä voi ymmärtää, kuinka ylivertaisia ihmisiä me (vahingossakin) äideiksi tulleet olemme lopun ikäämme", ja kaverisi päätti antaa vähän takaisin?
Minä olisin mieluummin keskustellut aivan jostakin muusta kuin lapsista! Onhan minullakin ammatti, duuni, harrastuksia jne. Toki kasvatuksessa voi nähdä ulkopuolinen paljonkin parantamisen varaa. Mutta vanhempana tajuaa sen, että niitä virheitä tekee väkisinkin, vaikka kuinka tietää, kuinka asioiden pitää oppikirjan mukaan olla. Lasten kanssa kun ei olla samaan tapaan kuin esimerkiksi töissä. Eli suoritat tehtävääsi tietyn tuntimäärän päivässä ja sitten laitat off-vaihteen päälle.
Jännä juttu muuten, miten täällä sinkkupalstalla ajatellaan heti, että äidit ovat jotenkin ylivertaisessa asemassa. Alemmuskompleksiako?
Minusta se on päivänselvä asia, että asioihin, joista ei ole omakohtaista kokemusta, ei kannata ottaa kovin varmaa kantaa. En esimerkiksi itse alkaisi kertoa auton konepellin hitsaajalle, kuinka hänen tulisi toimia ammatissaan. Enkä myöskään koe pienten lasten äitinä olevani mikään opastamaan murrosikäiseen lapseen väsynyttä äitiä tai isää.
Minulla ei ole mitään ongelmia jaksamisen kanssa, vaikka tietysti on huonoja hetkiä. Nyt on meneillään juuri semmoinen, kun uhmaikäisemme on sairastanut viikon, ja olemme joutuneet yöllä päivystykseen spiraa hengittelemään. Ja tämän lisäksi aviomieheni on joutunut olemaan koko viikon iltatöissä. Ja vauvan kanssa on herättävä aikaisin aamulla siitä huolimatta, vaikka vanhempi on valvottanut yön. Olisiko sinulla joku hyvä neuvo, miten voisin tällä hetkellä olla positiivisempi ja iloisempi ihminen. Kuuntelen ilolla!
Tiedoksi muuten, että olen itse koulutukseltani luokanopettaja.
Jaa. Sanoitko sinä tuon ääneen montakin kertaa? Paljonko pitää rakastaa, että yksi edes ajattelun tasolle jäänyt seinäänheitto kompensoituu?
V: Juuri tuosta joko-tai-ajattelusta vanhemmuus opettaa luopumaan. Siksi en edes viitsi vastata kysymykseesi.
Kirjoitapa ylös huviksesi ajatuksiasi lastenkasvatuksesta ja laita paperit mappiin. Lue niitä sitten, jos joskus saat oman lapsen. Öisin on esimerkiksi hyvää aikaa, kun lapsi valvottaa ja hyssyttelet vauvaasi uneen keinustuolissa. Silloin on kiva, kun on joku toimintavaihtoehto käsittämättömän huonolle tv-viihteelle, mitä aamuöisin lähetetään.
Kuullostaa ihan siltä, että "sinkulla" on todellakin ollut jotain asiallista tietoa ammatistaan ja vanhaa kaveria potuttaa kun sinkku voi olla niin hyvin perillä asioista ja istuu meidän sohvalla tyynen rauhallisesti jakamassa neuvojaan.Nenällehän se varmaan hyppää.
mielestäni olet varmastikin väsynyt sairastelu-valvomisralliin. itselläni oli sama tilanne reilu vuosi sitten, kun juuri vauva oli pieni ja vanhempi lapsi 2,5 v. vuosi eteenpäin auttaa jo kovasti, kun yöt selkiintyvät vauvankin kannalta. itse loukkaannuin tuolloin kovastikin kaikenlaisesta arvostelusta, meinasi pää revetä kun en pystynyt suoriutumaan vanhalla tavalla asioista!! lapsi vaan tekee niitä esteitä ja niiden mukana on elettävä. epäilen että sinulle olisi ollut sama tuossa vaiheessa, vaikka arvostelijalla olisi ollut viisi lasta, olisit joka tapauksessa loukkaantunut. olet selvästikin väsynyt elämäntilanteeseesi ja kannattaisi jutella jonkun saman kokeneen kanssa. niitä riittä kyllä Suomen maassa, harva vain sanoo asian ääneen..
Äiti toi selvästi ilmi tilanteen jossa vanhemmat ovat väsyneet ympärivuorokautiseen vanhemmuuteen ja läsnäoloon vilkkaalle lapselle. Kun sellaiseen juttuun pölähtää jokin expert-neuvoja, kun itse on yrittänyt parhaansa useiden kuukausien ajan fyysisen kivun ja väsymyksen kanssa niin ketäpä ei ketuttaisi? Voin kertoa että on tosi noloa saada ilmaista diagnoosia kaiken tuon yrittämisen keskellä. Siitä vaan ite kokeilemaan miltä tuntuu olla täydellinen äiti tahi isi pienelle piltille. Ja meno sekä valvominen senkun paranee vaan mitä useampi piltti pyörii helmoissa, kun on juoksevaat asiat hoidettavana lisäksi ja pitäisi elantokin jostakin saada näille herttaisille valvottajille, sekä itsekin ehtiä käymään vessassa :) Nykyvanhempia rassaa myös monet muut uudet asiat, nykymaailmassa asioiden hoito vie paljon aikaa, on täytettävä papereita, mentävä töihin koko päiväksi, pidettävä elektroniikka- ja viestintävälineet kunnossa, on ulkonäköpaineet hoidettava kunnialla - ja tietenkin se kaikkein tärkein, se pikku piltti joka tarvitsee huolehdintaa 24/7.
Ole hiljaa!
Kaikilla jolla todella ON lapsia, on oikeus sanoa että TUNTUU siltä että tekisi mieli esim. heittää se seinään. Se ei ole sama asia kuin sen tekeminen tai edes oikea halu tehdä niin, se on vain purkaantuva väsymys.
Kukaan ei väitä että olemme ylivertaisia, päinvastoin, tässähän yritetään sanoa että EMME ole kaikkivoipia. Ja vaikka tuolla kaverilla olisi kuinka hyvät mielessään, täytyy sen oppia pitämään suunsa kiinni jos sen mielipidettä ei erikseen kysytty!
Keskustelun aloittaja nosti esiin ihan olennaisen asian. Tuollaisia lapsettomia, katkeria kommentoijia valitettavasti löytyy (tästäkin keskustelusta...) jotka eivät ymmärrä tai edes halua ymmärtää arkea pienten lasten kanssa, niitä tilanteita, olosuhteita, sitä NORMAALIA tunneskaalan vaihtelevuutta arjessa ja vanhempana olemisen riemua ja tuskaa. Kaikkein loukkaavinta ja ärsyttävintä on juuri arviointi ja neuvominen tällaisilta ihmisiltä!!
Oman äidin ylihuolehtimisen vielä voi sietää mutta ei vieraan ihmisen, jolla pelkästään tiedot teoriassa eikä halua aitoon emotionaaliseen läsnäoloon perheen parissa! Vastauksena tuolle Lapsettomalle ihmiselle, että ei se jaksamisen puute niin erikoinen asia ole, se on aivan arkinen ja luonnollinen juttu eikä se tarkoita lapsen laiminlyömistä yms vaan sitä ettei aina ole hetkellisesti voimia kaikkea suorittaa oppikirjamaisesti ja hyvä niin! Kuten keskustelun aloittaja totesi, ei normaali ihminen esim. valvomisputken jälkeen voi olla yhtä virkeä henkisesti ja fyysisesti, ei tietenkään! Teidän lapsettomien tulisi muistaa se, että pienten lasten, varsinkin vauvaikäisten hoito on 24/7. Ja suurin osa meistä vanhemmista selviytyy hienosti siitä huolimatta! Ja vaikkei yhteiskunnan taloudellista yms. tukea lapsiperheille kohdistetakaan!
Jos joku ulkopuolinen sitten oikeasti huomaa uupumusta tai joitain ongelmia jossain perheessä niin tarjotkoon käytännön apua analyysien sijaan! Monesti perheiden ongelmat ovat lähteneet siitä kun yhteiskunta ja ympäristö on niin ahtaalle ajanut, sen olen työssäni nähnyt.
Mutta vaikka vastuuton sinkku-trendi elää ja kukoistaa, on edelleen paljon paljon eri-ikäisiä tahtomattaankin sinkkuja jotka kunnioittavat niitä joilla kasvatusvastuuta on ja keskusteluyhteys on avoimena molempiin suuntiin. Ja sellaisiakin itsellisiä ihmisiä vielä löytyy, jotka tarjoavat apuaan ihan vain siksi, että pitävät lasten kanssa olemista ihanana vaihteluna, kun omia ei ole. Parasta ongelmien ennaltaehkäisyä onkin välittäminen ja tukeminen, ei syyllistäminen!!!
Hahaa! Jopa naurattaa! Juuri tuo osoittaa, ettei sinulla ole asiasta mitään hajua, ja kuitenkin puhut kompensaatiosta ihan kuin perhe-elämä olisi jotain tietokoneohjattua suoritetta ja kompensointisysteemiä. Ihmissuhteet eivät toimi niin.
Tunteet velloo ja niin pitääkin. Seinäänheittotunne on hyvin tuttu minullekin. Oma vihantunne on sallittua, siitä on vielä pitkä matka tekoihin. Kauheinta on se, että aletaan teeskennellä lapselle ja sorrutaan kaksoisviestintään, jolloin lapsi ei osaa erottaa tunneilmaisuja toisistaan.
Aikuinen ihminen osaa purkaa negatiiviset tunteensa ja väsymyksensä muuhun kuin lapseen, mutta negatiivisten tunteiden olemassaolon kieltäminen on sairasta teeskentelyä.
Sanonpa vain, että voit yllättyä, kun saat itse niitä lapsia ja kuinka terveenkin lapsen kanssa pinna kiristyy. Teoriassa ja virkeänä on helppo analysoida, mutta teoriasta empiriaan on aikamoinen matka. On helppo syyllistää, kun ei itse ole tuntenut asiasta syyllisyyttä. =)))
Kyllähän tuossa kirjoituksessa tulee selvästi esiin äidin uupuminen.
Meidän sinkkujen ei kannata ottaa itseemme kaikkia syytöksiä, joita täällä satelee.
Olemme vain se sopiva kohde, johon pienten lasten äitien viha purkautuu. Sitä omaa lastaan kun ei voi sinne seinään nakata, vaikka joskus siltä tuntuukin.
jos sä vaan olit sen mielest niin huono äiti? kyl mä ainaki aijon neuvoo ketä mua huvittaa, mis mua huvittaa. jotkut kun ei vaan tosiaan osaa kasvattaa lapsosiaan järkeviksi. kai sellaseen epäkohtaan nyt todellakin kannattaa puuttua. =)
Tiedätkö että unenpuute on aina äidillä todella paha asia. Ja vaikka kuinka olisi auttajia, se ei aina mene niin yksinkertaisesti että "piks poks nyt vaan nukut univelkasi pois".
Äidit nyt vaan on tuomittu siihen, että lasta täytyy herätä tyynnyttelemään vaikka miten yöllä väsyttäisi, et tajua aikaa ja olet aivan sekaisin, mutta pakko on nousta. Kyllä siinä kuule voi tulla äkkiseltään aivan sekopäisiä ajatuksia kenelle tahansa. Ja tiedätkö mitä? Se on NORMAALIA. Ihmisen aivot vaativat näet myös tietyn määrän unta toimiakseen kunnolla!
Se, että ap haluaisi joskus "heittää lapsen seinään" oli tietenkin vain ajatus joka sellaiseksi jää. Väsyneen äidin ajatus, jonka äiti pian tajuaa ja rutistaa itkevän lapsen vain entistä tiukemmin syliinsä.
Mutta te sinkkuihmisethän ette tiedä yövalvomisisten aiheuttamista asioista hevonpätkää. (Univaje on muuten paljon käytetty kidutudmuoto jossainpäin maailmaa).
On siis aivan v**un typerää tulla moralisoimaan, jos ei tiedä asioista OIKEASTI mitään.
Äiti kokee syyllisyyttä lähes koko ajan tekemisistään, vaikka sitten olisi kuinka hienot kasvatusperiaatteet tahansa. Turha sitä taakkaa on ulkopuolisten tietämättömien lisätä.
Voi voi. Mun siskolla on pieni vauva jota se ei itse ole hoitanut päivääkään. Yritäppä ymmärtää sellaista kun isä hoitaa kaiken ja sukulaiset!
Aloittaja puhuu"henkilöstä", minä puhun lapsista. Tosin, voihan joku haluta heittää "henkilönkin seinään" ja se taas enemmän hyväksyttävää kuin lapsen heittely - ajattelun tasolla.
voi voi, iteppähän ollaan ne kersat tehty...
Teidän lapsettomien tulisi muistaa.....miten niin meidän tarvis vaivata päätä jonkun toisen valvomisista?
ymmärsin kommentista ettei sulla ole omia lapsia?heh,kuvittele jos naapurin täti tulis neuvomaan viereen ku lapsi saa jonku hepuli-kohtauksen ja koitat saada lapsen rauhottuun kun ittelläs meinaa mennä hermot? =) ja toisekeen, jos pitkästä aikaa kaveri tulee kylään ja haluaisit kuulla vaikka uusimpia juorua ja puhua ihan jostain muusta kui perhe-elämästä, niin ei varmasti tunnu kivalta jos toinen vaan vaahtoaa lapsista ja lapsienkasvatuksesta?(vielä pahempi jos toisella ei ole lapsia)
ite oon ainakin päättäny tulevaisuudessa kun lapsen saan ettei mua tarvii tulla neuvomaan ellen ite pyydä apua lapseni kasvatuksessa..nyt kun olen raskaana, kaverini oli alkamassa neuvomaan mua jo lastenrattaitten ostossa, meni jo silloin yliymmärryksen koska itse olin mennyt kavereita moikkaamaan enkä keskusteleen lapsista, enkä varsinkaan kuuntelemaan neuvoja jotka eivät ole mun tapauksessa vielä ajankohtaisia useampaan kuukauteen..
jotenkin musta tuntuu että kun lapsen saan ni pijän vähemmän yhteyttä heihin joilla on omia lapsia ihan vaan sen takia että lapsettomilla on varmasti enemmän muuta elämää kuin ne tenavat..(tuntuu etten ainakaan vielä ymmärrä niitä jotka hokevat kerrasta toiseen mitä lapsi on puuhaillu jne..)
Minä olen ollut töissä päiväkodissa jossa erään pienen pojan vanhemmilla oli pahoja vinoutumia heidän kasvatustyylissään. Poika kärsi kovasti vaikka tottakai hän rakasti vanhempiaan ehdottomasti niin kuin lapset aina. Vanhemmat rakastivat lastaan, kuten kaikkien lapsien vanhemmat rakastavat. Tiedän että poika on huostaanotettu tällä hetkellä, joka varmasti on hänelle paras ratkaisu, vaikka hän eivätkä hänen vanhempansa päätöstä tällä hetkellä ymmärrä eivätkä hyväksy. Vanhemmathan rakastavat poikaa eikä kukaan voi rakastaa niin kuin oma äiti tai oma isä.. Asioilla on kuitenkin myös toinen puolensa...
Rakkaus ei ole kaikki kaikessa, koska kuten itsekin sanoit, aina ei jaksa.. Aina ei jaksa tehdä niin kuin pitäisi. Kotonaan saa olla niin kuin tykkää, mutta tämän vuoksi meillä on koulutetettuja sosiaalityöntekijöitä, lastentarhan opettajia ym ym..
Se on ammatti-ihmisten vaikea työ sanoa milloin joku lapsi ei saa kotonaan sitä, mitä hän tarvitsee rakkauden lisäksi. On olemassa ammatti-ihmisiä juuri sen vuoksi että he puuttuvat asioihin ennen kuin on liian myöhäistä. Vanhempien pitäisi kuunnella heitä loukkaantumatta mitä he sanovat. Kaikilla ammatti ihmisillä ei ole lapsia, eivätkä he tiedä mitä on vanhemman rakkaus lasta kohtaan, mutta he tietävät mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen täysipainoiseksi aikuiseksi.
Vanhempien ei tarvitse olla täydellisiä. Kukaan ei ole täydellinen. Mutta täytyy olla riittävä määrä epäitsekkyyttä ajatella lapsen kannalta, myös silloin kun tällä on uhmakausia tai korvatulehduksia. Sanoisin vielä että erityisesti näinä aikoina. Vanhemmuus ei ole 8-16 kestävä työ, jossa on viikonloput vapaita. Sinä tiesit sen varmasti ennen kuin lapsesi synnytit!
" En esimerkiksi itse alkaisi kertoa auton konepellin hitsaajalle, kuinka hänen tulisi toimia ammatissaan. "
Juurihan kerroit että kyseessä oli erityislastentarhan opettaja.. Jos sinulla olisi pätevämpi tutkinto autoista kuin esimerkkisi konepellin hitsaajalla, hän todennäköisesti ottaisi mielellään ammattitaitoisemman ihmisen neuvot huomioon..
Nykyään aina ollaan moittimassa lastenkasvatusta ja vanhempia, eikä mielestäni aina syyttä. Kuitenkin 10vuotta vanhusten parissa työskennelleenä voisin todeta että ns. terveissä vanhuksissakin on todella paljon erittäin huonosti käyttäytyviä! Eikös sen kotikasvatuksen pitäisi viedä hautaan asti?
niinpä, mielestäni hieman seksististä kirjoittaa että äidit on tuomittu heräämään yöllä, itse olen kahden lapsen isä ja usein olen yöllä herännyt muksuja nukuttamaan, armeijassa kun opeteltiin tulemaan vähällä unella toimeen. eli on siinä vähän äidissäkin vikaa jos noin ajattelee että on tuomittu heräämään eikä osaa jakaa vastuuta isän kanssa.
Eikö sinulle opetettu ehkäisyä koulussa????
Että tuo vanha opiskelu kaveri halusi päteä ammatillaan, ja otti kohteeksi opiskelukaverin perheen..
Nykyisin on hirveät vaatimukset vanhempana, ja ne kuule juuri näiltä jotka ovat kynsinhampain viemässä lapsia vanhemmiltaan, tai muuten "pätevämpiä" lasten suhteen..
Ei ennen ollut tällaisia apuja ja kasvatusohjeita kuin nykyisin ja silti nämä sen ajna lapset pyörittävät Suomen asioita, pitävät tätä maat "pystyssä", vaikka varmasti silloinkin vanhemmat olivat väsyneita 12 lapsen katraan kanssa, kun uutta koko ajan mahassa jo odotti.. Siinä sivussa maalla lehmät lypsäen ja vedet lämmittäen, leivät leipoen ja ruuan laittaen, nyrkkipyykillä pyykäten, lapsia samalla paimentaen jne..
Miettikää mikä työmäärä ja silti selvittiin ilman näitä nykyisin jo "sairaaksi" menneitä huostaanottoja, lapsilta ja venhemmilta vaaditaan liikaa täydellisyyttä, tiettyyn kaavaan kasvamista.
Toki on maailmakin muuttunut ja on tarpeellisia nämä auttavat tahot, ja syystäkin tehtyjä huostaanottoja, mutta rajansa kaikella, ihminen saa väsyä olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on ajatuksineen, mutta jopa siihen puututaan, missä on yksityisyys ja toisen ihmisen sekä hänen "tyylinsä" kunnioittaminen.
Neuvoja saa kun niitä kysyy, niitä ei tarvitse mennä tuputtamaan jos ei asiat ole täysin katollaan että OIKEASTI olisi syytä puuttua kenenkään henkilökohtaiseen elämään millään muotoa jos asiat on kunnossa eikä kenelläkään ole HÄTÄÄ.. Jokainen olkoon sellainen vanhempi lapselleen kun parhaaksi näkee, vanhemmathan sen perheen sisäisen elämän oikeasti tietää, ja lapsensa tuntee, nämä on kuitenkin sen kasvatuksen tärkeimpiä asioita.
Case in point. Sulla ei todellakaan ole omia lapsia! sen huomaa!
No, huh huh.. Ei omaa äitiä tai vanhempaa ammattitaitoisempaa olekaan! Koulutus ei todellakaan takaa, että osaat kasvattaa lapsen paremmin kuin lapsen oma äiti tai isä. Itse olen lastenhoitoalalla ja myös kotona on kaksi pientä lasta ja voin sanoa, että kokemuksesta viisastuu paljon enemmän kuin koulun penkillä päntätessä! En todellakaan voi itsekään sietää ihmisiä, jotka tulee neuvomaan jos ei omakohtaista kokemusta itsellään ole.. Ymmärrän aloittajaa enemmän kuin hyvin!
Vaan siitä,että YSTÄVÄ ylitti valtuutensa ja alkoi käyttäytymään kuin kotikäynnille mennyt ammattilainen.
Itse olen psykiatrinen sairaanhoitaja.Vaan en vapaa-ajallani hoida muita.Tai edes yritä.Olisi loukkaavaa alkaa jakelemaan "diagnooseja" ja oletuksia YSTÄVIEN terveydentilasta kuten ammattilainen konsanaan. Ihan niinkuin tässäkin YSTÄVÄ veti lastentarhan open kaavun niskaansa väärässä paikassa ja väärään aikaan. Kokemuksen ja ammattitaidon puutetta sekin.
Ystävä käyttäytyköön kuin ystävä ammatistaan huolimatta ja ammattilainen kuin ammattilainen,silloin kun on sen aika.ja se aika ja hetki EI OLE ystävän kotona.
Itselläni on sellainen kokemus,että olipa kuka hyvänsä,lapseton tai ei, toisen ihmisen ts.ulkopuolisen tuppaantuminen toisen asioihin etenkin lapsenkasvatukseen liittyviin asioihin loukkaa ja satuttaa.
Joten siinä mielessä ehkä hankala mennä yleistämään näin,että juurikin lapsettomat olisivat syypäitä kaikkeen tämänkaltaiseen.Eiköhän se ole sama,onko niitä lapsia vai ei,niin kyllä vaan kirpasee jos joku tuputtaa hyviä neuvojaan vaikket ole niitä edes kysynyt tai pyytänyt ja juuri ehkä sellaiseen aikaan kun olet heikoimmillasi.
Toki,sekin on totta,että monet ihanteet ja ajatukset sekä näkemykset ja visiot sain heittää roskakoriin sillä hetkellä kun sain oman nyyttini kainaloon.Ja todellakin jouduin nöyrtymään ja toteamaan,etten olekkaan niin täydellinen kuin kuvittelin jne.Mutta tämä oli näin omalla kohdallani.ei kaikilla mene välttämättä niin.JA mielestäni tämä ON asia erikseen.Lapselliset saattaa neuvoa ihan yhtälailla sen varjolla,että "KOKEMUSTA ON". Kellään ei kuitenkaan ole kokemusta enemmän naapurin lapsista kuin naapurin lapsen vanhemmilla itsellään.sen vuoksi viiden lapsen äitiyskään ei anna kellekkään neuvoja-tietäjän manttelia harteilleen.
Hyvää vointia kaikille ja pitkää pinnaa.Lapsettomille ja lapsellisille:)
NAULAN KANTAAN.Meillä mies nousee useammin lapsen kanssa aamuyöstä kuin minä,koska on herkkäunisempi.Hän hoitaa sen puolen paljon paremmin kuin minä. Olen kaiketi sitten epänormaali ja välinpitämätön äiti:D
Koen,että vanhemmuus jaetaan ja myös mies saa joskus tai usein (joskus kenties enemmänkin)osansa yhtälailla yövalvomisista ja muista lapsenhoidon epämukavuuksista kuin nainenkin. Siis ihannemaailmassa näin se menee.kaiketi.Eipäs unohdeta miestä siis:D
Ehkä erityislastentarhanopettaja katseli asioita ammatti-ihmisen silmillä, vaikkei hänellä lapsia olekaan. Osaahan lääkärikin todeta potilaalla tubin ja kupan, vaikka itse olisi niiltä säästynyt.
Mä olen pyytänyt opiskelukaverini kylään - en arvostelemaan lapsiani. Jos huomaan itse ammattikasvattajana jotain vikaa lapsessani, niin osaan hakea apua neuvolasta, perheneuvolasta, erilaisilta terapeuteilta. Ei tulisi mieleenikään alkaa konsultoimaan kylässä vieraan ihmisen lapsia, varsinkaan jos apua ei olla kysytty. Mutta nämäkin on kai sitten näitä etikettiin kuuluvia asioita, jotka vain vanhempi ymmärtää. Kaverini on tullut jätetysti monta kertaa miessuhteissa ja minulla on ehkä jonkunlainen käsitys, miksi miehet kaikkoavat. Minusta olisi kuitenkin epähienoa ehdottaa ystävälleni Kadonneen itsetunnon metsästys - terapiaa! (Esimerkki)
Ei tässä ongelma ole lastenkasvatus vaan sun huonohko itsetuntosi. Jos sulla olisi itsetunto kohdallaan niin olisit sanonut kaverillesi että et halua jutella lapsestani vaan muista asioista. Et sä voi todennäköisesti vaikuttaa siihen miten kaverisi käyttäytyy, mutta mihin voit vaikuttaa on se että miten itse suhtaudut hänen kommentteihin. Olet epävarma lapsesi kasvatuksesta ja sen takia loukkaannut hänen kommenteistaan.
Mitäs toi kaverin miessuhteet liittyy tähän lasten kasvatukseen? Miksi haluat tällä tavalla epäsuorasti loukata häntä tällä tavalla hänen selän takanaan.
Hämärästi itse muistan ekan lapseni syntymän. Alku on vaikeaa ja muistan itsekin puhuneeni seinään heittämisestä. Tunteet oli pinnassa ja oli epävarma olo, kun kaikki on uutta. Nyt neljännen lapsen jälkeen lähinnä naurattaa sen ajan epävarmuus
Kyllä se ohi menee sultakin.
Kummallinen vastaus neljän lapsen äidiltä. Ei tuossa mikään huono itsetunto paista, vaan pettymys kaveriin joka ottaa ammattiaseet esiin kyläillessään kaverinsa kanssa. Huono itsetunto sillä nuorella naisella taitaa olla, kun ei ole saanut omaa perhettä perustettua ja sivuharrastuksena tekee tuommoista vapaa-ajallaan.
Ja sit, vai ei ole ollut enää ekan lapsen jälkeen hankaluuksia? Onpahan kummallista, ihmettelen vaan. Nukkua kun on tosi vaikea varastoon. Kylläpä on hyvä tuuri jos ei neljän lapsen kanssa ole tarvinnut valvoa eikä kärsiä mistään. Epäilenpä vaan, mutta hyvä jos osaa työntää ikävät asiat taka-alalle, se onkin usein äitien keino selviytyä yli-inhimillisistä kärsimyksistä. Sitä vähän kuin turtuu jossain vaiheessa ja alkaa toistenkin väsymys ja ongelmat näyttää omissa silmissä turhalta huokailulta. Se on kadehdittava taito ---> on niin helppoo olla onnellinen...kun sanoo vaan että on.
Ja hölömö! Ei ne kaverin miessuhteet mihinkään liity, eikä tässä kukaan sitä kaveria haukkunut vaan asia oli ESIMERKKI, miten EI OLE KIVA TOIMIA:
Mikä sua vaivaa?
mitenkä tähän liittyy itsetunto? (Jota aina joku tyrkyttää ratkaisuksi kaikkeen)
kyllähän typerät neuvot ärsyttävät ketä tahansa, vaikka olisi hyväkin itsetunto, ja vaikka ne saisi loppumaan kieltäytymällä puhumasta asiasta. Ärsyttää siltikin. Kuten tämmöiset "viisaamman" iagnoosit toisten itsetunnosta, henkilöä mitenkään tuntematta.
Typeristä ohjeista loukkaantuminen ei tarkoita että olisi itse epävarma kasvatuksesta, vaan siitä että ne ohjeet osoittivat ettei neuvoja ymmärrä äidin tilanteesta yhtään mitään. Tuommoista olen itsekin saanut kokea ja luulen että useimmat ovat. Väsymys ja hermostuminen, ristiriitaiset tunteet ei tarkoita epävarmuutta, vaan ovat luonnollista, oikeaa elämää lasten kanssa.
Jos neljän lapsen äiti ei muista mitään väsymystä tai raskasta muista kuin ekasta lapsesta, niin on huonomuistinen tai valehtelee. Kaikkien kolmen lapseni kanssa olen kokenut koko tunteitten kirjon onnesta epätoivoon, ja sehän siinä ruljanssissa parasta onkin
Niin, voihan sellaisestakin tulla analysoimaan, josta itseltä puuttuu täysin käytännön kokemus.
Mutta kun lapsilla on nämä neuvolakäynnit ja jokainen osaa hakea ammattiapua, jos sitä tarvii. Ystävyyssuhteet eivät toimi ihan potilas-lääkäri-pohjalta. Tuntuu, että aloittajan ystävä on vain kovasti pätemisentarpeessa oleva, että käyttää jopa ystävyyssuhteita pätemiseen.
Siivoojahan voisi mennä kaverinsa kotiin ja alkaa puhumaan siitä, miten likaista kaverilla on ja antaa hyviä siivousohjeita pyytämättä. Samoin psykologi voisi tehdä aina kavereistaan diagnooseja tarpeen tullen ja suositella menemistä hoitoon.
Asiasta on omaakin kokemusta. Ystäväni on luokanopettaja, ja on ollut sitä jo 25 vuotta. jonka hän muistaa mainita joka käänteessä. Niinpä hän on alkanut puhua ihan kaikille ihmisille, kuin nämä olisivat ekaluokkalaisia ja pitää itseään samanlaisena jumalana kuin pikku piltit ekaa opettajaansa.
Näistä tyypeistä tulee sietämättömiä, ja ex-ystäviä.
niin
ei tuo mainitse olevansa äiti
harva äiti unohtaa ekaa synnytystään..
ja enempi huonon itsetunnon merkki on toi toisen syyttely, kuin kokemansa epäkohdan julkituominen
...vaan ei tuputtamalla. Miltäpä itsestäsi tuntuisi, jos stailisti- tai sisustussuunnittelijaystäväsi rupeasi vierailulla arvostelemaan sinun pukeutumistyyliäsi tai kotisi sisustusta, kysymättä sinulta millään tavalla ovatko neuvot kenties tervetulleita?
tarkoittaa yleensä sitä että lapsia on neljä.
Jos sinusta tuntuu äitinä tuolta, että ongelmat sen kuin kasautuu sitä mukaa kun lapsia syntyy, miksi ihmeessä niitä maailmaan lisää vaan työnnät??
"on niin helppoo olla onnellinen...kun sanoo vaan että on"
Olen kolmen lapsen äiti ja pohjia myöten olen onnellinen. Kyllä minäkin olen öitä valvonut, mutta minulla onnea riittää väsyneenäkin. Onnellinen lapsistani, onnellinen miehestäno, onnellinen elämästäni. Enkä vain sano, vaan olen!!
Jokaisella on erilaiset lapset, toisilla lapset vilkkampia ja työläämpiä, toisilla rauhallisia jotka eivät juurikaan edes öitä valvota..
Jaksamiseen vaikuttaa myös äidin voimavarat, mitä kaikkea kenelläkin on siihen äitiyden päälle, ehkä sairauksia, työtä, kodinhoitoa eri mittakaavalla kullakin, menneisyys, tulevaisuus, sosiaalinen elämä, tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka..
Joku sanoi ettei ekan lapsen jälkeen enää mitään "ongelmia", muut hoituivat helposti, tähänkin vaikuttaa niin monet tekiät, ei vain se millainen äiti on..
Itse olen pienikokoinen, voisin kuvitella että useamman lapsen kanssa menisi vaikeammaksi liikkuminen kaikkinen varusteineen..
Taas isompi koikoinen äiti ei menetä yhtä paljon energiaa samaan asiaan kuin pienikokoinen, niin monta asiaa vaikuttaa kaikkeen, ja sitä on helppo kokemattomana arvostella kun ei tiedä OIKEASTI mitä on olla äiti kaikkine muine velvollisuuksineen.
Toisen perheen lapsenkasvatus ei muille kuulu, olkon sitten lapseton tai lapsellinen. Ei myöskään anopeille eikä alan ammattilaisille. Lastensuojelutapaukset ovat eri asia, mutta tässä ei käsittääkseni ole kyse sellaisesta.
Jokainen äiti ja isä tietää itse parhaiten lapsensa tarpeet ja sen miten juuri tätä hänen lastaan on sujuvinta käsitellä. Se on kai se äidinvaisto... ja rakkauden sanelema tieto... Asiaan kuuluu että lapsi välillä kiukuttelee, on hankala ja rasittava ja että vanhemmat hermostuvat ja tuskastuvat. Se on elämää ja sallittua, ja lapset ovat silti ihania.
Ulkopuolinen ei katso lasta sillä rakkaudella kuin vanhemmat, ja hänen voi olla vaikea käsittää sitä erilaisten tunteiden suloisensekalaista samanaikaisuutta, varsinkin jos ei ole omaa kokemusta vanhemmuudesta. Jos tieto on pelkkää teoriaa tai vain vieraista lapsista saatua, se jää aina ulkokohtaiseksi, ja väärään osuvat neuvot ja tulkinnat loukkaavat.
Neuvominen ei ole auttamista, se on toisen kykeneväisyyden vähättelyä. Ymmärrän että tuntui pahalta, olen samaa saanut osakseni itsekin.
Vaikka kyseinen henkilö olisi ollut lapsellinen, olisit loukkaantunut hänen kommenteistaan yhtä paljon. Jokaisesta ryhmästä löytyy yksityisyyteen menevien omien ilmaisten neuvojen ja ohjeiden tyrkyttäjiä.
Vanhemmat ei kirjastossa osaa nykyään kasvattaa pikkukakaraa, kun antaa vapaasti kakaran kiljua! Kirjastossa tarvitaan lukurauha!! Leikkikentätkin on keksitty. Bussissa raivostuttaa ne perkeleen ilmais matkustajat, jotka antaa kakaran kiljuu bussissa. Olis maksavana matkustajana kiva vähän torkkua bussissa, kun on rankka työpäivä takana. Ilmais matkustajat antaa vaan kakaran kiljua vapaasti, kun haluu leveillä maksaville matkustajille ilmaisesta kyydistä. Ottakaa ne kiljuvat kakarat edes syliin tai antakaa sille edes tutti.
Voisit kehittää tota Suomen kielen taitoasi. Aika kauheaa luettavaa...
hei kyllä se kasvatus tapahtuu kotona eikä kirjastossa:D
On kyllä päässä vikaa jos ei tajua että lapset pitää meteliä ja jos ei sitä meteliä halua kuunnella niin sitten voi erakoitua jonnekin mahdollisimman kauas yhteiskunnan ulkopuolelle.
niin metelöi kirjastossa, näinhän se on.
Kyllä minut opetettiin pienenä siihen, että silloin ollaan hiljaa, kun vanhemmat niin sanovat. Eikä tosiaan millään väkivallalla, vaan ihan normaalilla kurilla.
Jos metelöin kirjastossa, niin vanhemmat sanoivat "täällä kuuluu olla hiljaa" ja sitten olin hiljaa.
Mutta nykyään kun ei lapsille saa laittaa mitään rajoja, niin ei ihmekään, että kasvaa niitä minä-minä-minä-kaikki-mulle-nyt-aikuisia...
Sen kasvatuksen pitäisi tapahtua kotona mutta liian usein näkee tapauksia joissa näin ei varmastikkaan ole tai sitten niitä "väsyneitä äitejä ja isiä" on aikas paljon.
Itse kun joudun kuuntelemman lasten metelöintiä (siis sitä turhan päiväistä kitinää) koko työpäivän ja viitenä päivänä viikossa,niin se ei ole kivaa se. Ja turha tulla tähän heittämään mitään "vaihda työpaikkaa"-kommentteja! Kyllä lapselle pitää opettaa miten missäkin ollaan,aikas pienenä ne sen jo oppii.
Ja pitäisi varmaan olla siitä lasten hankinta suunitelmien aikaan tiedossa,että se lastenkasvatus ei ole helppoa! (miksi pitäisikään olla?) eli tiedostaa jo että tulee eri ikäkaudet ja niiden mukanaan tuomat seuraukset yms.
Kyllä se vain on niin, että hyvät käytöstavat pitäisi kuulua jokaisen perheen lapsille opetettaviin asioihin. Mutta onhan se nyt sanomattakin selvää, että miten aikuinen, joka ei itsekään tiedä miten julkisella paikalla käyttäydytään, osaisi lastaan siihen opettaa.
Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin se, että joutuu kuuntelemaan jatkuvaa lapsen huutoa, marinaa tai kitinää, paikassa jonne se ei todellakaan kuulu. Jos ei osaa olla kuin pitää, pitäisi olla siellä missä voi olla miten haluaa (käytännössä siis mieluiten kaukana ihmisten ilmoilta).
On oikeus ja kohtuus, että kaikki voivat (sekä vanhemmat, lapsi että kanssaihmiset) esim. maksamastaan nautinnosta nauttia. ... ravintolaillallinen, elokuvat, junamatka jne. ...
Minä en inhoa huutavia lapsia, vaan niiden lapsien vanhempia. Lapsia säälin, että ovat syntyneet perheeseen, joka ei osaa heitä opastaa yhteiskunnan perustoimintamalleihin.
Miedät on liikakansoittanut vekotin nimeltään liikakansoitin. Siksi sinäkään et voi edes tuntea sitä lapsen hoitajaa ja sanoa hänelle suoraan ystävällisesti että voinko pyytää lastasi olemaan rauhallisemmin? Tai mik vielä parempaa, karjahtaisit suoraan dösän penkillä lojuessasi että kakara turpa kiinni! Olen joskus miettinytkin miten ihmiset kulkevat laput silmien kohdalla väkijoukoissa. Jos ottaa itse kontaktin johonkin ihmiseen pidetään hulluna. Kaupungissa, joissa sillä bussilla kuljetaan. Ja sitten, ei ne äidit riemusta kiljuen kuljeta vääntelehtiviä lapsiaan busseissa. Pitäisi sinunkin se tajuta jos olet olevinasi jokin urbaani ja järkevä ihminen. Mikä lie apinanperse kuitenkin, kun et tajua mistään mittää kuiteskaa. Pontti tuli perille mutta olisit jättänyt vihjailut vapaamatkustajista väliin. Tulevaisuudessa lapsia syntyy aina vaan vähemmän koska se homma on nykyaikaiselle naiselle ihan liikaa, usko pois. Pitää vielä sietääkin tämmöistä ja kaikenlaista. Ite oon kuljettanut lapseni omalla autolla tommoisten takia jo pelkästään eikä se bussimatkustushomma muutenkaan mukavaa ole pienten kanssa. Koita ite.
Aika makoisa provo.
Mene kotiisi nukkumaan. Ehkä se lapsi kiljuu ja itkee kun sulla on niin ruma naama?
on aivan täysin älyvapaa.ei siitä sen enempää,muuta kuin että eikö kauppaan mennessäsi töihin tullut mieleesi että työnteko ei ole aina hauskaa ja erilaiset ihmiset asioivat ja meluavat kaupassa.kysypä äidiltäsi yksityiskohtia,millaisia kitinöitä olet itse pitänyt lapsena,kun vieläkin jaksat inistä..varsinainen asiani oli ,KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA PUUTTUA TOISEN LAPSENKASVATUKSEEN MUUTA KUIN VÄKIVALTATAPAUKSISSA(oli se sitten fyysistä tai psyykkistä)
ettekö purkaisi tuon turhanpäiväisen KITINÄN esim. aikuisiin, "fiksumpiin", ihmisiin jotka tappelevat huutavat ja kiroilevat ,hakkaavat toisia jne.keskellä kaupunkia.lapset kuitenkin vasta harjoittelevat käyttäytymään,eikö aikuisten kuuluisi jo osata.lapsen kitinä voi sitä paitsi johtua tuhannesta eri asiasta,ja tuskin koskaan on turhanpäiväistä,että kannattaa vaan jaksaa kuunnella sitä niin oppii itsekin...kannattaa joskus katsoa niitä lapsia ja hymyillä niille,niin useimmiten saat hymyn vastaukseksikin! : )
Terve kassan täti,
Olen pahoillani että joudun käymään työssä elättääkseen perheemme. Samoin joutuu vaimoni käymään joten puhun hänenkin puolesta. Tämä tekee meidät väsyneeksi koska meillä on myös omat työhuolemme ja pitkiä päiviä. Myös tästä pahoittelen. Ai niin joudumme myös valvomaan aika-ajoin öisin lasten kanssa. Lapsikin kun voi sairastella, nähdä pahoja unia tai muuten vaan nukkua huonosti. Tämäkin väsyttää!
Ole pahoillani että joskus joudun hakemaan väsyneet lapseni ennen kun tulen kauppaan ja että he voivat silloin hieman kitistä. Voin myös olla silloin itse väsynyt kuten aikaisemmin kerroin syistä. Olen todella pahoillani että olen väsynyt samoin että lapseni ovat. Ennen kaikkea olen kuitenkin pahoillani lapsilleni että joudun ottamaan heidät mukaani!
Toki pyrimme, sekä minä että lapset, käyttäytymään mahdollisimman hyvin koska me osaamme sen erittäin hyvin. Oikeasti. Aina vaan emme onnistu edellämanituista syistä. Olen pahoillani että koet sen niin että pyrimme tehdä juuri sinun elämäsi mahdollisemman hankalaksi jos kohtaamme. Tämä ei ole tarkoituksemme. Haluamme vaan ostaa ruokaa ja mennä kotiin syömään ja lepäämään.
Onneksi uskon että et ole meidän kaupassa duunissa. Meidän kaupassa, vaikka on suhteellisen iso, on aina lämminhenkinen ilmapiiri jossa ymmärretään tätä ongelmaa. Tai itse asiassa en usko asian olevan edes ongelma.
Ja lopuksi suora vastaus aiheeseen:
"Ja pitäisi varmaan olla siitä lasten hankinta suunitelmien aikaan tiedossa,että se lastenkasvatus ei ole helppoa! (miksi pitäisikään olla?) eli tiedostaa jo että tulee eri ikäkaudet ja niiden mukanaan tuomat seuraukset yms."
Mutta oikeassa olet, hyvä kassan täti, että kaikkien perheiden tulisi kasvattaa lapset mahdollisemman hyvin. Kyllä kaikilla perheillä on tätä tietoa, paljon taitoa löytyy myös ja yleensä myös halua kasvattaa hyvin. Mutta en voi puhua kun meidän perheemme puolesta. Me kasvatamme hyvin ja tiedämme sen myös onnistuneen hyvin koska useimmiten poikamme käyttäytyy hyvin. MUTTA - Varsinkin yhdistelmä väsymys, nälkä, kauppa voi joskus olla hankala. Olen pahoillani jos poikamme protestoi ja häiritsee sielun elämäsi. Kerro missä olet duunissa niin emme koskaan tule sinne väsyneenä - tai vielä parempi emme ollenkaan.
Ja haluan näin lopuksi vielä todeta kaikessa ystävällisyydessä että jokaisessa työpaikassa on omat häiriötekijänsä. Kaupan kassalla on saattaa valitettavasti yhtenä häiriötekijänä olla hyvin kasvatettu mutta väsynyt lapsi jonka väsynyt mutta hyvin kasvatettu ja lapsen kasvatusta hallitseva aikuinen ei vaan onnistu hiljentämään. Joten... mikäli et pysty narisematta elämää asian kanssa kannattaa ehkä kuitenkin harkita alan vaihtoa.
Mukavaa työviikoa sinulle "kaupan täti"!
Varmasti tulet kuulemaankin siellä kassalla jatkossakin miten äidit opettavat lapsiaan siihen, miten siellä KAUPASSA KÄYTTÄYDYTÄÄN..
Ja homaa että myös lapsilla on mielialat, joita lapset eivät hallitse kuten aikuiset, lapset on hei lapsia..
Kiltti tunnollinen hyvin kasvatettu lapsikin kiukkuaa kaupassa jos sille päälle sattuu..
Ja mieti miten SINUT ON KASVATETTU?
Pahin mitä huutavan ja melskaavan uhmaikäisen lapsen kanssa voi tehdä, on juuri jäädä kotiin kun ei kehdata kulkea julkisilla paikoilla, kun "ihmiset kattoo että eikö se saa lastaan hiljaiseksi". Täytyyhän lapsen saada olla muuallakin kuin neljän seinän sisällä.
Uhmaikäinen ei aina kiukunpuuskassaan rauhoitu vaikka kuinka rauhoittelet, ja kiukku menee itsellään ohi hetken päästä. LApsen kanssa on turha alkaa huutamaan kilpaa, ei ole hyötyä. (lapsihan kopioi vanhempiaan, miksei siis myös huutoa ja raivoa).
Virhe myöskin, että lähdetään hiljentämään lasta sillä, että ostetaan karkkia niin itku loppuu. Lapsi oppii salaman nopeasti, että kun itken, saan karkkia.
Itkevä ja melskaava lapsi ei siis automaattisesti tarkoita että vanhempi olisi jotenkin huono tai ei "kasvattaisi" lastaan ollenkaan. Lapsen kanssa kilpaa huutaminen on hyödytöntä ja välillä paras konsti on vain innostaa lasta vaikka etsimään tavaroita kaupan hyllystä ja odottaa, että murjotus menee ohi itsellään.
MUTTA HUONOSTA VANHEMMUUDESTA: jos melskaaminen ja riehuminen kohdistuu kanssaihmisiin, esim. junassa tai kaupassa, muut joutuvat varomaan riehuvia lapsia ja jopa komentamaan, että ei saa repiä toisen ihmisen matkalaukkua, niin silloin voisi vanhempi katsoa peiliin. Muiden ihmisten ei pitäisi joutua komentamaan toisten riehuvia lapsia vanhemman itse ollessa paikalla.
Ikävää välinpitämättömyyttä vanhemmalta muita ihmisiä kohtaan, ja samalla lapsi oppii, että saa tehdä mitä vaan eikä isi/äiti komenna. Mahdollisesti vanhemmat vielä napisevat kotioloissa jälkeenpäin, että ettäs kehtasi se mummo meidän Veetiä sillä tavalla komentaa, ei sillä oo mitään oikeutta toisten lapsenkasvatukseen puuttua. Ja lapsi kuulee kaiken, ja imee itseensä, ettei ketään tarvitse totella.
"Jos pikkupentu aivastaa,
niin sitä lyö ja hakkaa.
Jos ei se pääse vaivastaan,
niin lapsi seinään nakkaa."
Ei äitiys tee kenestäkään ylivertaista saati poista kusipäisyyttä.
Minkä diagnoosin lapsenne sai?
toi sun tunne on hyvin tuttu mullekin, tosi omat lapset on jo aikuisiän saavuttaneita mut sitäkin enemmän sain noita ohjeita kun kahden lapsen kanssa liikuin ja olin pikkasen yli parikymppinen. Tosi ärsyttävää viisastelua millon mistäkin suunnasta, varmaan hyvää tarkoittivat mut hyvältä se ei tuntunut.... tossa näytti olevan viesti ketjussa vähän lisää "heitetty löylyä" huonosta itsetunnosta ym. mut olisko se taas niin että kaikki ei tajunnu mitä tarkoitit? Varmaan opit että onneksi vieraansa saa valita ketä kotiinsa päästää? Mä ainakin olen sen oppinu ja myös ettei kaikkea kannata ottaa vakavasti, noita neuvojen jakelijoita kun tulee olemaan maailman tappiin asti, ikävä kyllä. Voimia sulle ja iloisia hetkiä pikkuisen kanssa :)
jotka lukemalla ovat oppineet.Ja hieno ja kiva virka!.Silti kansakunta voi huonosti...jessus
että vit....AAAAAAAAAA!
Maailmassa on minusta tarpeeksi ihmisiä. Täyspäiset ihmiset ansaitsevat toisensa ja sen tenavansa, ei mitkään perhettä ja parisuhdetta esittävät ihmiset!
Sinun oppiesi mukaan lastenlääkrinäkään ei voisi
toimia ilman omia lapsia.
Joskus on hyvä tietty etäisyys asioihin.
Se lastenlääkäri ei kato kasvata niitä lapsia, vaan hoitaaa nideen sairauksia.. Osta aivot.
Taisi se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...
Vaikka itselläni ei ole lapsia, olen oppinut jotain työni kautta. Laskin, että 10 vuoden aikana olen luotsannut 2000 murrosikäistä yläasteen läpi. Tuo antaa laajempaa näkökulmaa asioihin,jota joskus tarvitaan. Ainakin voin rauhoitella väsyneitä vanhempia, että kukaan ei tietääkseni ole vielä murrosikäiseksi jäänyt. Vaihe menee ohi ja useimmista kasvaa fiksuja ja pärjääviä kansalaisia.
Tsemppiä!
itse en koskaan aio hankkia lapsia kahden seikan takia- 1)en pidä lapsista ja 2)en soveltuisi kasvattajaksi.
En ole tainnut antaa "neuvoja" varsinaisesti päin naama, ja kuinka niitä neuvoiksi voisi kutsuakaan kun ei ole taustaa pienistä mukulista ylipäänsä (aivan sama onko oma vai ei), mutta joskus kun näkee ja kuulee nykypäivän nuoria niin auttamatta tulee jotain mieleen.. Tietenkään suurta osaa pienen lapsen rumasta käytöksestä ei voi kaataa vanhempien päälle, koska suurin vaikuttajahan löytyy oven ulkopuolelta, eikö?
Koitapa arvailla miltä minusta tuntui kun olin kaupan ulkopuolella ja kuulin pienen muksun (ei tasan 10we) haukkuvan lähellään pörräävää ampiaista homoksi! Toisteli siinä kokoajan että ampparit on homoja ja muuta vastaavaa. Ja tuota aiemmin kuullut monesti pienten muksujen käyttävän vittu-sanaa.. vetää aikalailla vihaiseksi kun muistelee aikoja jolloin itse oli tuon ikäinen. Masentavinta on että niistä ajoista on vain vähän päälle kymmenen vuotta mutta ero on silti jo aivan valtaisa :(
Mutta takaisin aiheeseen. Itse en lähtisi tosiaan ehdottelemaan mitään kasvatuksen suhteen lapsen vanhemmille, ellen näe siihen mitään aihetta. Mutta eikös moni lapsi kotona käyttäydy aivan eritavoin kuin sen ulkopuolella? En nyt halua yleistää, mutta tajua varmaan mitä tarkoitin.
Ehkä tuo kyseinen tuttavanne on vain kovin innostunut työstään muttei silti tarkoittanut mitään pahaa :) tosin tuo muistutus että kertoo lapselle aina kuinka häntä rakastetaan menee yli. Minun vanhempani eivät moisia sanoneet eikä niiden tarvinnut, koska heidän KÄYTÖKSENSÄ osoitti sen, ei siihen sanoja tarvita! :D ** ja mikäs vika teidän lelu-ja kirjavarastoissa oli? O_o äh inhoan tuollaisia by the book-ihmisiä.. kaiken pitäisi olla kuin heidän aatteitensa/ajatusmaailmansa näyteikkunasta.
"Tietenkään suurta osaa pienen lapsen rumasta käytöksestä ei voi kaataa vanhempien päälle, koska suurin vaikuttajahan löytyy oven ulkopuolelta, eikö?"
Kyllä se suurin vaikuttaja löytyy ihan sieltä kotiseinien sisäpuolelta. Vaikutteita tulee tietysti joka suunnalta, mutta kotoa tulee ne eväät, joiden avulola niihin vaikutteisiin suhtaudutaan.
mutta mitenkäs on sitten niiden perheiden laita, jossa on kunnolliset vanhemmat (eli eväät ulkoisten asioiden suhtautumiseen pitäisi olla reilassa) mutta silti muksu saattaa ajautuu esim. hillumaan myöhään ulkona ryypäten kavereidensa kanssa tai on osallisena pieniin ilkivaltatapauksiin? Niitäkin tapauksia on valitettavan paljon jotka todistavat ettei kunnollinen perhealustakaan aina riitä tulevaan =/
Kyllä vaikka kotona on neuvottu ja opetettu, kerrottu mitä saa, ja mitä ei saa tehdä, vaikka olisi kuinka hyvät pohjat kotoa saanut, niin suurimmat vaikuttajat on kodin ulkopuolelta.
Ne vanhemmat joilla on ura, joiden lapset kasvavat tarhassa tarhantätien ohjeilla, kenen vika jos lapsesta tuleekin rasavilli?
Muilta lapsilta tulee kaikesta huolimatta vaikutteita, ja viimeistään sitten teininä ulkoiset vaikuttajat käyvät äärimmäisen mielenkiintoisiksi.
Mitä suoltaa esim telkkari ulos nykyisin, millaisia ovat nykyisin lastenohjelmat, mitä kaupassa myydään...kaikki vaikuttaa..
Ei voi vanhempia syyttää sokeasti kaikesta...
missään vaiheessa että syy olisi vain vanhemmissa. En tiedä mistä sen kuvan sait?
Olen samaa mieltä kanssasi. Olen lastenhoitoalan ihminen, mutta mikään mitä opin työssäni, ei voinut valmistaa minua lasten saantiin. Ennen kuin sain lapsia, siskoni saattoi kysyä minulta neuvoa omiensa kanssa ja kyllähän minä neuvoin kokemusteni pohjalta, mutta muistutin aina, että kannattaa kysellä mieluummin ihmisiltä, joilla on sama elämäntilanne tai mennyt se jo ohi:)
Nyt on minulla itsellänikin kaksi lasta. On minulle ollut hyötyä opeistakin, mutta äitiyteen ei voi mikään valmistaa. Kahdeksan tunnin työpäivässä ei myöskään pohdita jaksamista.
..semmosille pään aukojille.Ei varmaa ite tajua mitää mut pitäs joku raja olla.kokemusta on näistä vanhoista piioista jotka on hyviä kasvattamaa muiden lapsia.
Oikein ytimekäs ja hyvä kirjoitus! Kiitos siitä !
kertoa tämä kaikki myös hänelle? Aina löytyy naimattomia avioliittoneuvojia, lapsettomia kasvatusneuvojia jne. Kokemattomat on aina kärkkäitä neuvomaan. Olisikohan sinun pitänyt sanoa ystävällesi että Hyvä ystävä, täällä ei tehdä diagnooseja. Piste.
kun vanhemmat juottivat Coca-Colaa ja syöttivät suolaisia Mäkkärin ranskalaisia alle kolmevuotiaalle ja välipalaksi suklaata. Ja antoivat lapsen määrätä...
En tunne kuitenkaan katumusta kommenteistani.
Olisit vaan jättänyt antamatta nekin ohjeet. Vanhemmat vastaavat itse lapsistaan eikä ulkopuolisten ohjet siihen kuitenkaan vaikuta. Luultavasti he myös ovat yhtä tietoisia suositeltavista ruoka-aineista kuin sinäkin, ja heillä oli omat syynsä tehdä siihen poikkeus. Ei ruoka-asioissakaan tarvitse pingottaa ja olla ehdottoman tarkka. Terveen joustavassa meiningissä kasvaa terveimmät lapset.
Jos sinulla ei ole lapsia et voi kommentoida. Oma äiti ja isä tietää paremmin mitä lapsi tarvii. Heidän lapsensa tarvii hampparia, kokista, ranskalaisia ja suklaata.
Koska tunnustit näin julkisesti syöntäsi painaneen julmuuden, saat teon anteeksi ja palkaksi korin Cocista:)
Rohkee teko...harmittaa vaan, kun tarina ei kerro, kuinka vanhemmat suhtautuivat neuvoosi?
Kävikö kuten mulle, kun luulin pikkukakaran äitiä kuuroksi, koska ei reagoinut n. neljävuotiaan ja alaluokkalisikäisten lastensa äänekkääseen tappeluun julkisessa tilassa. Sanoin ipanalle, jota isosisko yritti kaikilla tavoin saada hallintaan ja rauhoittumaan, että nyt kuule suu kiinni ja tottele siskoasi. Pikkupentu jäi suu auki tuijottamaan siskoaan ja minua vuoronperään. Samassa äitinsä tuli viereen ja hillitynraivokkalla sihinällä käski ämmän pitää nyt turpansa kuule kiinni:)
hyvinhan se noita syo...
Mita tampioita. Kai se nyt syo, jos muuta ei anneta. Oli muuten aika pulska seitsemanvuotias tuossa vuosi sitten. Kuulemma vihannekset eivat kelpaa. Missahan olisi vika? En viitsinyt enaa nahda vaivaa...
Meilläkin on silloin tällöin roskaruoka pääivä, käydään ostamssa kerran parissa kuukaudessa jotkut ateriat cociksella tietenkin, tai sitten tilataan pizzaa..
Ei lapsenkaan suu tuohesta ole, karkkipäivä on edelleen lauantaina, mutta joskus voi viikollakin jotain hyvää saada jos ollaan vaikkakuapungilla..
Meillä on samanikäinen muksu, joka kotona syö hyvin ja terveellisesti ihan tavallisia kotiruokia ja vihanneksia. Olemme silti, joskus muutaman kerran käyneet herkuttelemassa esim. pizzalla tai hampurilaisilla. Itse en henk.koht. anna poikani vielä juoda limpparia, kun tiedän mitä se tekee hampaille ja mehu ajaa hänelle saman asian, mutta hampurilainen on hällekin suurta herkkua, jota harvoin saa. Ranskiksiä hälle ei myöskään osteta, liian suolamäärän vuoksi, mutta saa silti muutaman maistaa.
Jos olisit minulle tullut sanomaan moisesta, olisin voinut jopa ruveta nauramaan, kun et kerran meidän lastenkasvatuksestamme tiedä muuta kuin sen, että olemme vieneet lapsen kerran hampurilaiselle.. Moisilla huimilla tiedoilla ei kyllä vielä ihan hirveästi lastenkasvatusohjeita voi vanhemmille jaella...XD
Mitään asiaa maailmassa tuskin opitaan paremmin kuin kokemalla se ensin itse lävitse kantapään kautta. Kun on kokenut paljon, on silloin paras asiantuntija, myös asioiden "diagnosoinnissa". Tätä seikkaa pitäisi pitää paljon enemmän esillä nykymaailmassa, joka on täynnä kaikenmoisia asiantuntijoita. Lääkäristäkin tulee vasta sitten kunnon lääkäri, kun hän on tehnyt itse työtä ja kerryttänyt kokemuksia. Paras auttaja on se joka osaa eläytyä toisen rooliin kuin omaansa.
pidän lapsettomia nuoria naisia vähän vielä lapsina, puhumattakaan miehistä, asiaa paisuttelematta mihinkään suuntaan sen enempää. Lapsen saaminen on niin voimakas ja totaalinen kokemus hyvässä ja pahassa että sen jälkeen nainen kuin nainen/joskus mieskin muuttuu loppuiäkseen, nimittäin ymmärtävämpään ja vastuullisempaan suuntaan koko elmämässä.
Äitiys ei ole sinänsä kadehdittava osa, vaan se on annettu, vähän kuin taivaan antama lahja, maailman luonnollisin asia - ja kuluttavinta mitä voi olla. Ja se osa on sellainen että siinä kasvaa lapsen mukana äiti/hoitaja, vastuunsa kantavaan osaan. Kun naisen ruumis on saanut lapsen, muuttaa se tämän ihmisen lopullisesti. Kun vertaa miten paljon ihmisäidiltä vaaditaan verrattuuna muihin nisäkäslajeihin, on ero hirvittävä ja epäoikeudenmukainen ihmislajin lasta ajatellen. Apinavauvakin kulkee äidin kainalossa koko lapsuusajan ja suku aina muutenkin kuvioissa tiiviisti mukana. Vain ihmiselle voi tapahtua jotakin näin typerää, kuin mitä aloittanut kertoo, kun pirtsakka synnyttämätön nainen tulee antamaan väsyneille vanhemmille tehotoimintaohjeita. Olisi mieluummin antanut auttavan kätensä, sanonut äidille että teehän omia asioitasi vähän aikaa, niin minä hoidan lastasi, kun kerran olen LASTENTARHAOPETTAJA.
elämäsi olla tyhjää ennen lastesi syntymää. Minä ainakin olin ihan yhtä aikuinen ennen lapsia kuin nyt. Kuka tahansa voi saada lapsia ja myös "kasvattaa" niitä, ei se kenestäkään kypsää ja aikuista tee.
Väärin meni ja tosi pahasti. Opettele ihan lukemaan teksti sillai kun siin seisoo eikä keksimään omia päätelmiä, niin ei tule väärinkäsityksiä. Elämää on ennen lapsia ja lasten jälkeen, se on faktaa ja turha täällä vinoilla tämmöstä, jos itekin vielä oot äiti niin kasva vielä vähän lisää. Että jaksat sitten taas jatkaa omaa elämää kun pitää olla ilman lapsia joskus, kun ovat perustaneet oman elämänsä etkä ole enää heidän keskushenkilöitään.
Ensinnäkin, kuka tahansa ei voisaada lapsia, eikä kuka tahansa kasvattaa lapsia, meni todellakin väärin.
Sitä kasvaa lapsen saatuaan silleen henkisesti, joka on sulla vielä ilmeisesti kesken, kaikesta päätellen..
Minusta nykyään painotetaan liikaa kokemuksen kautta saatua tietoa. Tarkoittaako se sitten sitä, että jos äitillä ei ole poikalasta, hän ei ymmärrä tyttölasta ja päinvastoin?
Juu, kyllä se vähän noin menee. vasta kun perheessä on sekä poikia että tyttöjä, huomaa miten erilaisia ne ovat, ja vasta kun perheessä on enemmän kuin yksi lapsi, huomaa kuinka erilainen on jokainen yksilö. Neuvo, joka sopii yhden kohdalla ei sovikaan toiselle. Jokaista lasta joutuu käsittelemään eri tavalla, ja kuitenkin teoriat panevat kaikki lapset jossain määrin yhteen kaavaan. Ystäväni, poikien äiti, huokailee aina että onneksi hänellä ei ole tyttölapsia, kun tyttöjen kanssa on niin paljon vaikeampaa. Minä jolla on poikia ja tyttö, ajattelen että on ihanaa kun on tyttökin perheessä, ja paljon helpompi kuin pojat!
Mutta eihän todellinen asiantuntija menekään antamaan suoria neuvoja, vaan auttaa vanhempia ITSE löytämään perheeseensä sopivat kasvatustavat. Kuuntelemalla, kyselemällä, pyrkimällä ymmärtämään. Mutta ei neuvomalla, ja sen voi tehdä myös ilman omaa kokemusta.
Mä olen vähän samoilla linjoilla. Kyllähän pitää pystyä keskustelemaan rakentavasti asioista vaikka ei tiedä jostain asiasta. Aika omituinen ajatus että et saa sanoa mitään/kommentoida/jne, jos et ole kokenut jotain.
Itse olen kolmen tyttären isä. Aina kun meillä käy tosi villejä poikia tekee lähinnä tekee vedellä korville niitä. On niissä eroja. Täytyy myöntää. Mä ymmärrän sen ja pystyn, jopa keskustelmaan asiasta vaikka ei itselläni ei ole poikia.
Se että joku yli-innokas vastavalmistunut rupee analysoimaan lapsiasi saisi lähinnä mut nauramaan. Itse en pahaistuisi. Olisin varmaan lähinnä äimän käkenä että joku voisi olla niin typerä. Oletan että alkuperäisen mailin kirjoittanut on aika nuori ja myöskin tämä yli-innokas psykoterapeutti.
Moni lapseton voi olla useampilapsisesta perheestä, jossa on vielä perinteinen isä ja äiti. Lisäksi lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon erilaisia elämänvaiheita, jotka taas puuttuvat monilta isiltä ja äideiltä!?
Pikemminkin nykyaikana on niin, että painotetaan liikaa jotain teoreettista hölynpölyä jonka joku tutkija, psykologi tai muu omasta norsunluutornistaan asioita pohtiva "asiantuntija" on saanut päähänsä ja ehkäpä jollain puolivillaisella tutkimuksella todistettuakin.
Ne teoriat ja psykologiset tutkimukset ynnä muut vaan ovat aina osatotuuksia, jotka jättävät huomioimatta merkittäviäkin tekijöitä, jotka nyt vaan eivät olleet tutkimuksen kohteena.
Vanhempien täytyy kuitenkin kohdata se reaalimaailman kokonaisuus, joka ei uppoa yhdenkään tutkimuksen premisseihin.
minä lapsettomana olen antanut useinkin neuvoja vanhemmille,kun eivät itse ymmärrä lasten parasta.Olen sanonut,eikö olisi parasta viedä lapsi hoitoon,kun olette jo niin humalassa.Ja niin vanhemmat ovat vieneet lapset pois ravintolan terassilta.Kyllä löytyy paljon vanhempia,jotka eivät ymmärrä lastensa kasvatuksesta yhtikäs mitään,vieritetään vastuu opettajille ym.
Silloin onkin jossain vikaa, jos eivät vanhemmat käsitä, ettei lasten paikka ole baarissa tai terassilla vanhempien juodessa... :/
Hieman eria asia, kuin se että tullaan _ilman mitään kunnon syytä_ kommentoimaan ja neuvomaan.
Silloin onkin jossain vikaa, jos eivät vanhemmat käsitä, ettei lasten paikka ole baarissa tai terassilla vanhempien juodessa... :/
Hieman eria asia, kuin se että tullaan _ilman mitään kunnon syytä_ kommentoimaan ja neuvomaan.
Tuossapa noita "aikuiskasvattajia" jälleen moninaisine kasvatusohjeineen. Häiritsevien ihmisten ja heidän ohjeidensa ulkoistaminen perheestä vaatii joskus voimia sekin. Aurinkoisia syyspäiviä toivotan!
Ei varmasti ole mukavaa kuunnella negatiivista kritiikkiä keneltäkään, kun kyseessä on oman lapsen kasvatus ja opastajana vielä lapseton tuttava.
Mutta kuten muutamat ovat jo mainnneetkin, niin useimmiten "ulkopuolinen" näkee ne pahasti silmään osuvat reaaliteetit paljon selvemmin kuin omaan- ehkää väärään- kaavaan kangistunut äiti / isä?
Kannattaa sanoa suoraan asiasta asianomaiselle, eikä valittaa näillä foorumeilla, joissa ei saa useimmiten kuin väärää sääliä. Ja ottaa se mahdollisuus huomioon, että tuo tuttavasi saattaa todellakin olla oikeassa- oli omia lapsia tai ei.
Itse kasvatin lapseni todellakin yksin- ei vapa-ajan hoitopaikkoja, ei 2 ensimmäiseen vuoteen yhtä ainutta vapaata viikonloppua, ei mitään sosiaalista elämää / harrastuksia, kuin ne, joihin pienen lapsen pystyi ottamaan mukaan, jotka eivät olleet lähelläkään omia aktiviteettejani.
Silti en valittanut koskaan- 5,30 ylös, aamutoimet, lapsi tarhaan, kiireesti töihin, 16.00 töistä tarhaan, sieltä vaunujen kanssa kauppaan, kotiin, ruoanlaittoa, lapsenhoitoa, loputonta valvomista... Olin vapaaehtoisesti sitoutunut olemaan hyvä isä ja tavallaan äitikin pakosta, mutta mieleeni ei olisi tullut missään vaiheessa lkaa valittamaan, jos joku jakeli neuvoja; sanoin suoraan, jos asia ei ollut mielestäni niin ja kiitin, jos olin tehnyt tietämättäni väärin.
Elämä opettaa jos antaa sille mahdollisuuden- anna sinäkin mahdollisuus.
Tollaset ottaa kyllä aika tavalla kupoliin. Mä saan kerran jos toisenkin ilmaisia lastenkasvatusvinkkejä matkustaessani viiden alle kouluikäisen muksun kans bussissa. Kerran menin sit tällaselle "kitisijälle" sanomaan aika tiukkaan sävyyn takasin, niin johan koko bussi sai kuulla kuinka minun kohdallani oli kasvatus jäänyt kesken. Arvatkaa kuinka kihisin kiukusta loppupäivän.
...
Sosiaali- ja terveysalalle hakeutuu kokemuksieni mukaan tavallista isompi joukko ihmisiä, joilla on ehdoton ja oikea näkemys siitä, miten asiat pitää tehdä, ja valtava halu hallita toisia. Tällä keinoin toinen onnistutaan aika tehokkaasti mitätöimään ja "asiantuntijan" sädekehä kiillottuu! Toisenlaisia näkemyksiä ja vastaväitteitä nämä kirjanoppineet eivät hyväksy.
Koetahan kestää. Ei taida olla sen arvoinen tuttavuus, että sitä kannattaisi ylläpitää. Jatkakaa vain omannäköistänne perhe-elämää. Voit tietysti muistuttaa ystävällesi, että erilaiset muotivirtaukset ovat vaihdelleet myös kasvatuksessa, ja useinmiten lapset ovat onnistuneet kasvamaan aikuisiksi kasvatuksesta huolimatta.
Ystäväsi piipahti käymässä kerran, ja oli sen jälkeen muodostanut pätevän kuvan lapsestanne. Aika suuruudenhullua, sanoisin. Jos jollain ihmisellä on isompia ongelmia, niin ei niitä analysoida sohvalla muutama tunti istuen, vaan tarvitaan enemmän aikaa ja moniammatillinen tiimi. Lapsellasi on voinut olla huono päivä. Epäilen myös, että herkkävaistoisena lapsesi tuskin on tästä kolhosta ammattikasvattajasta edes tykännyt, ja siten tuskin parasta puoltaan näyttänyt.
Täytyy myöntää itsekin kasvatusallalla toimivana, että tämä on kyllä totta, että kasvatus -ja sos. alalla on näitä tyyppejä, jotka tykkäävät kasvatusteorioista ja oppiarvoista...ja ennustavat jo lasten syrjäytymistä aika varhaisessa vaiheessa..
Eihän kasvatuksessa ole yhtä ainoaa tapaa vaan elämme moniarvoisessa maailmassa ja jokainen löytää sen kultaisen keskitien..,kasvatuskultuuriin on kuulunut ääripäiden vaihtelua:esim. vapaa kasvatus ja monet meistä kasvattavat, miten meitäkin on kasvatettu tai sitten varomme niitä kohtia, mitä emme ole voineet hyväksyä..
Vanhemmuus on todella vaativaa, ja se voi olla välillä hukassa itsekelläkin,kun samalla joudumme kasvamaan itsekin...mutta joitakin asioita ja kasvatussääntöjä on hyvä olla selkeyden vuoksi...kuka teistä katsoo amerikkalaista ohjelmaa, missä vanhempia ja koirien kasvattajiakin tulee ohjamaan ulkopuolinen henkilö (joka ei toisaan istahda hetkeksi sohvalle ja ohjaavat elävässä tilanteessa) ja aivan hyvin tuloksin... vanhemmat saavat apua ja lapset lopettavat häiriökäyttäytymistä, kun saavat turvalliset rajat toiminnalleen...ja hyväksynnän ...perheonni palaa kotiin...ETTÄ ei ne teoriat ,vaan KÄYTÄNTÖ
Että mielestäsi valtaosa esim. sairaanhoitajista on itsekkäitä paskiaisia joiden ainoa tehtävä on olla oikeassa ja saada muiden olo mitättömiksi?
Mikä sinä olet ammatiltasi ja mistä olet saanut kyseisen kokemuksen? Voin nimittäin varmuudella sanoa että jos haluaa päteä ammattitaidollaan ja erityisosaamisellaan hakeutuu jonnekin ihan muualle kuin sosiaali- ja terveysalalle!
" Sosiaali- ja terveysalalle hakeutuu kokemuksieni mukaan tavallista isompi joukko ihmisiä, joilla on ehdoton ja oikea näkemys siitä, miten asiat pitää tehdä, ja valtava halu hallita toisia. Tällä keinoin toinen onnistutaan aika tehokkaasti mitätöimään ja "asiantuntijan" sädekehä kiillottuu! Toisenlaisia näkemyksiä ja vastaväitteitä nämä kirjanoppineet eivät hyväksy. "
Kaikki sympatiat saat täältä suunnalta. Oman lapseni kummitäti opiskelee lastentarhan opettajaksi ja on luoteeltaan hyvin pedantti, täydellisyyttäkin tavoitteleva jne. Olimme ennen hyviä ystäviä ja koitan olla sitä edelleen. Mutta joka kerta kun hän tulee kylään, minua ahdistaa jo valmiiksi.
Tiedän vieroituslaitoksen/katkaisuhoitolan johon pääsee töihin vain itse aikoinaan päihteistä vieroitettu ihminen - alkoholisti tai narkkari. Siellä on todettu, että vain itse asian kokeneena voi antaa uskottavia ohjeita ja olla parhaana tukena ja ohjaajana. Kyllä oman lapsen saaminen/kasvattaminen on jotain ihan erilaista kun lasten kanssa työskenteleminen. Riippuu paljon asiasta, mutta joissakin asioissa on tekopyhää arvostella toista, jos itse ei ole koskaan elänyt samassa tilanteessa.
Mutta nämä on sellaisia asioita, että kukaan tuskin hankkiutuu äidiksi saadakseen lisää ammattitaitoa tai kukaan tuskin ryhtyy narkkariksi saadakseen työpaikan :D
Silti kokemus on kokemusta!
Itsekin toimin kasvatusalalla, mutta olen myös äiti.
Kyllä vanhemmat ovat silti parhaita oman lapsensa asiantuntijoita ja heitä tulee kuunnella...ja heidän valintansa on, mitä he pitävät tärkeänä kasvatuksessaan...minunkin äitini sanoi, että kun oli yksi lapsi, niin oli 7 kasvatuskeinoa ja -teoriaa ja sitten kun lapsia oli 7, niin ei ollut kuin yksi kasvatuskeino enää voimassa eli rakkaus ja rajat.. Tietenkin voi olla, että ulkopuolinen näkee jonkin asian (vaikkei ole edes ammattikasvattaja) ja voi puhua huolestaan ja ei siitä pidä loukkaantua,( vaikka vanhemmuus on herkkä asia..) koska siitä voi olla hyvä apukin...että asiahan voi pohtia ja yleensäkin vanhemmat voivat jutella toisilleen herkemmin ongelmisatakin, kuin jonkun ammatti-ihmisen kans, joka seisoo yläpuolella,,,kuitenkin yhteistä kasvatuskulttuuria olemme luomassa me aikuiset tavalla ja toisella..olemme sitten lapsettomia, äitejä tai isiä..isovanhempia, ammattikasvattajia tai mitä..ja elämä on kasvatustakin laajempi juttu...ja kasvatus on elinikäistä,,mekin aikuiset olemme keskeneräisiä,,,elinikäistä kasvua ...elämä on aika lyhyt oppimiseen...Sitten on todella näitä lapsia, jotka tarvitsevat ulkopuolista tukea kasvatuksessa ja lapsen etu on saada sitä tarvittaessa...se kuuluu lastensuojelulakiinkin...
Hyvä kirjoitus. Itselläni ei ole lapsia eikä tulisi mieleenikään lähteä neuvomaan vanhempia kasvatuksessa, vaikka sitten minkämoinen hieno tutkinto olisi suoritettuna.
Äidin ja isän tehtävät ovat aivan erilaisia kuin esim. lastentarhanopettajan tai muun vastaavan. Ammattiin koulutettu voi unohtaa kasvatuskikat työpaikalle päivän päätyttyä, kun taas vanhempien "työ" jatkuu kellon ympäri. On myös asioita, joita ei varmaan opeteta, vaan ne oppii vain ja ainoastaan vanhempana olleessaan.
Kyllähän asioihin kannattaa puuttua, jos huomaa, että lasta kohdellaan väärin, mutta en kyllä kovin helposti lähtisi kenenkään kasvatustyyliin puuttumaan. Eikä kasvatuksessa ole mitään perussääntöä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan. Jos niin kova hinku on sitä kasvatusta kokeilla, niin tekee sitten itse lapsia tai hankkii vaikka koiran, mutta ei muita vanhempia pitäisi alkaa syyllistämään.
Itse en ymmärrä vanhempien elämää ollenkaan, myönnän sen. Minulla ei ole mitään havaintoa, miten rankkaa se on, tai miten palkitsevaa. Yritän kyllä ymmärtää, mutta kai se lopullinen tilanteen tajuaminen tulee vastaan oman vanhemmuuden myötä. Jaksamista kaikille vanhemmille ja älkää välittäkö niistä kaikkitietävistä "kasvattajista". =)
Minulla ei ole lapsia, siskolla niitä on viisi. En myöskään ole käynyt kasvatuskouluja.
Minä olen neuvonut siskoani ihan avoimesti ja sanonut myös hänelle, että jos neuvomiseni ketuttaa, sanoo suoraan. Ulkopuolinen voi joskus nähdä jotain, mitä vanhemmat eivät näe omissa "hellantuuteleissaan". Siskoni otti neuvoni vastaan, toimi niiden mukaan ja nykyään heillä on itse asiassa ihan kiva käydä ja voi jopa soittaa ilman, että jokin asia keskeytyy "Anni nyt menet omaan huoneeseesi leikkimään, että äiti saa puhua rauhassa" -kivahduksiin tai "Janne irti Annin tukasta nyt!" -huutoihin. Jos jotakuta mietityttää, niin otan suoran kunnian siitä, että siskoni saa nyt puhua puhelunsa rauhassa ja siitä, että heillä ei koko ajan kannella tekemisistä ja ryhmäkuri toimii.
Sinun "oppimattomuudellasi" ja herkkyydelläsi tullaan ihan hyväksi vanhemmaksi:)(kuten huomasit pikamääritykseni, se on silti pätevä)
Sitähän se vanhemmuus on - kasvua lasten ja tuulten myötä.
Pohdin vastaustasi lukiessani, että mikä saa nykynuoret karttamaan perheen perustamista? Voiko se olla yksistään opiskelun ja työn vaatimukset? Olisko yhtenä tekijänä sekin, että ollaan nähty perhe-elämän hektisyys lapsuuskodin puitteissa? Kuka siihen haluaisi sitoutua. Lapset maksavat, vievät vapaa-ajan, saattavat muistuttaa anoppia tai omistaa hörökorvat muuten vaan:)
Mutta hieno vastaus sinulla oli.
Ja...on se perhe-elämä palkitsevaa. Se on niin läheistä ja turvallistakin vaikka olisi kuinka huonojakin aikoja välillä. Riippuu niin paljosta meissä ihmisissä ja sattumissa.
käyny niin että lapseton neuvoo oikein kärkkäästi miten lasten kanssa ollaan...
Kieltämättä se sai veren kiehahtamaan!!
Että kaikki kasvattavat lastasi, et sinä ole ainoa, etkä saakaan, voikaan, pystykään olemaan... Olisit kiitollinen vaan!
Lasten kasvatukseen pitäisi järjestää enemmän ohjausta yhteiskunnan taholta. Lapsiaan saa kohdella ja kasvattaa niinkuin itsekukin parhaaksi näkee, ja ulkopuolisen on siihen hyvin vaikea puuttua. Alle kouluikäisten oikeuksia kun ei valvo käytännössä kukaan.
Ja mitenkä siitä lapsesta kasvatetaan tervejärkinen ihminen jos aina vaihdetaan kasvatusohjeita toisten neuvojen mukaan. Huh, huh
joku ei ole lasta kasvattanut, ei tiedä ollenkaan mitä siinä tulee olemaan. olen itse 9 viikkoisen pojan isä ja olen ylpeä pojastani ja rakastan häntä. ihmetyttää tuo neuvominen kaveriltasi jos ei omaa kokemusta. jokainen opettaa lapsensa omalla tavallaan, ei siihen tarvii muitten oppia. meilläkin poika itkee mahaansa välillä pitkäänkin mutta ollaan pärjätty ilman muitten "apuja"
Yksinkertaisesti kyse on siitä, että jossain määrin näet itsesi yli-inhimillisen "parempana ihmisenä" äitiyden myötä, joten alat syyllistämään ystävääsi mm. "puuttumattomista lapsista".
Helppoa.
Aina on helpompi syyllistää muita kuin miettiä sitä vaihtoehtoa, että omassa erinomaisuudessa olisikin ehkä kenties vielä jotain parannettavaa. Joskus "äitiys" voi nousta päähän, sillä on helppoa näyttää ulkopuolisille, että meillä menee hyvin, käydään duunissa ja harrastetaan ja ollaan yhdessa 4ever2gether.... Lässyn lässyti.
Itse olen pienen pojan yh. Se oli valinta kysymys ja osasin kyllä arvioida, että helppoa ei tule olemaan. Silti kuuntelen ystävien neuvoja - olivat ne sitten tuulesta temmattuja tai paikkansa pitäviä. Enhän minä kaikkea noudata, sillä minähän elän vain omaa elämääni...
Yhtä lailla kun en syyllistä omia sinkkuystäviäni miehettömyydestä, en voi myöskään itse pätevöityä paremmaksi ihmiseksi äitiyden myötä. Olen ihan samanlainen kuin ennenkin --- mukana elämäntielläni vain tämä ykköspoika Number One, josta toivottavast tulee fiksu, filmaattinen ja omat arvonsa tunteva.
Minulle ei vielä ole tullut mitään "me äidit ollaan hyviä" - syndroomaa, johon muutama hyvä ystäväni on jostain syystä kihahtanut. Toisaalta tuokin voi olla aika yleistä, sillä yllätyksekseni moni ystäväni on sanonut, että "sä se oot ihmeellinen kun oot niin cool ja sama kuin ennekin"....
Eihän musta äitiyteni myötä tullut muuta kuin lapsen huoltaja. Tottakai rakastan pientä miestäni yli kaiken, mutta en ole itse muuttunut mitenkään paremmaksi, tietävämmäksi tai tehokkaammaksi. Ihans samana oon pysynyt.
Pätevöidyn tässä elämässäni ihan eri meriiteillä kuin äitiydellä. Äitiys on mediassa liian paljon esillä nk. ihmeenä - ja jostain syystä äitiyteen ei saisi suhtautua kuin tavalliseen juttuun. Mun mummoni se sanoi viisaasti, ja sanoi, että sanat ne kolisee ´- mut aika sen näyttää mitä siitä pienestä ihmisestä tulee, mutta itselläskin on elämä.
Jep.
Pääasia, että pienestä miehestä ei tuu rikollista, toisia parjaavaa...Eikä siitä tarvi ikinä tulla mitään yli-ihme isukkia, sillä tärkeintä on se miten pieni mies on onnellinen elämässään toteuttaessaan itseään.
Kyllä se perusäitiys jossain vaihessa tulee kun huomaa, että elämässä on muutakin kuin vain lapsi. Samalal tavalla kuin uraihmiset "pienessä maailmassa" hehkuttavat urallaan, samalla tavalla äidit pienessä maailmassa hehkuttavat äitiyttään....
Sopivasti molempia - niin olemme inhimillisiä, emmekä mitään neurootikkoja puoleen tai toiseen. Sillä elää tämä on...ei paremmuuden olotilan saavuuttamista muihin ihmisiin nähden.
Oppia ikä kaikki :) äitiyskin tai lapsettomuuskin. Kaikki on kiinni vain ihmisestä itsestään, ei lapsien lukumäärästä - tai lapsettomuudesta.
Kukin elää vain omaa elämäänsä. Sepäse.
Kirjoitit hyvin, kuin omia ajatuksiani. Ihmettelen myös muutamia ystäviä ja tuttavia, jotka ovat äitiyden myötä muuttuneet kaikkitietäviksi.
Samoin oma statukseni nousi heti heidän silmissään, kun sain lapseni. Minusta lähinnä huvittavaa, olen edelleen se sama ihminen ajatuksinen ja periaatteineni kun lapsettomana. En ole sen viisaampi tai tyhmempi eikä lasten kanssa eläminen tai kasvattaminen ole tehnyt minusta kaikkitietävää ja vain äitiyden myötä lapsia tai elämää ymmärtävää. Tiesin elämästä ja lapsista ihan yhtä paljon / vähän ennenkin omia lapsia.
Kukaan ei saa arvostella mitään, saati heidän kultamussukoitaan, jotka ovat ainutlaatuisia ja ihmeellisiä? Ei tietenkään. Äiti on aina oikeassa ja erityisesti sinkut tai lapsettomat vajavaisia? Onko todella näin? Miten muutuin 9kk odotuksen ajasssa tietämättämästä kaikkitietäväksi ja kunnon ihmiseksi?
Me kaikki olemme ihmisiä, persoonia. Joku voi arvostella liikaa elämääsi tai lapsiasi - sano se että loukkaannuit. Mutta siellä jutuissa voi olla myös joku totuuden siemen, jota ei itse näe omata sokeudeltaan.
Älä siis aliarvioi ja ylistä äitiyttä, ei se tee kenestäkään sen parempaa ja tietävämpää ihmistä. Sinkku tai lapseton voi olla paljon viisaampi ja fiksumpi, vaikka sitä et uskoisi.
Ilahduttavaa huomata, että meitä ei-äitiyden-humalatila-ylitietävyyteen ole kaikki hurahtaneet. On todellakin uskomatonta huomata miten joistakin (suurimmasta osasta) äideistä jossain määrin tulee näitä ylitietäviä zeejustelijoita, jotka saavat jotain ihme älykkyyshormonia vartaloihinsa ja aivoituksiinsa synnytyksen jälkeen ... :)
Itse olen myös aina ollut samanlainen. Viisautta en saanut synnytyksen jälkeen. Minulle edelleen tärkeitä ovat myös synnyttämättömät ystävät, että myös synnyttäneet. Kyllä todellinen äiti osaa olla inhimillinen ihminen jo ennen lapsen syntymääkin.
äitiys ei tee kenestäkään parempaa tai viisaampaa ihmistä. Valitettavasti. :) Ehkä nämä viisaammaksi tulevat äidit hakevat jotain hyvää syytä erottauta nk. paremmiksi ihmisiksi? Toivossa on hyvä elää, mutta tuskin tilastot heh, heh, puoltavat älykkyyden nousua synnytyksen myötä :D
Iloista syksyä kaikille ihmisille :)
"Vaikka vanhemmuus uuvuttaa, mikään ei kuitenkaan horjuta rakkautta omaa pientä lasta kohtaan."
Miksei rakkautta voisi horjuttaa? Yhtä lailla rakkauden määrä vaihtelee aikuisen ja lapsen kuin aikuistenkin välillä. Lasta rakastaa aina "edes jonkun verran", mutta yhtä lailla kun rakkauden määrä voi kasvaa - esim. kun yhdessäolon määrää lisätään - se voi vähentyä.
Liittyykö tuo herkkähipiäisyys vain lapsettomien antamiin neuvoihin. Entä mikä on tilanne, jos neuvoja tarjoaa ihminen, jonka perhetaustaa ette tiedä. Otatteko selvää ennenkuin kuuntelette.
Vai onko neuvojen vastaanottaminen vaikeaa antajasta riippumatta. Eli liittyykö se jotenkin omiin riitämättömyyden tunteisiin, jotka neuvojen antaja laukaiseen? Vai liittyykö se kateuteen "vastuuttomia" sinkkuja kohtaan?
Erityislastentarhanopettaja-ystävällesi voit sanoa seuraavan kerran, kun hän diagnosoi pikkulastasi, että kiitos vaan, tilaan ajan neurologille. (tai muulle tilanteen vaatimalle OIKEALLE taholle)
Tukenasi ongelmatilanteissa on aina ja toivottavasti neuvolan terveystäti ja neuvolalääkärin tarkituksien tuki.
Omasta kokemuksestani osaan sanoa vajaan kolmenkymmenen vuoden kokemuksella, että kaikenmaailman diagnoosien tekijöitä on vastaan tullut tällä "kehdosta hautaan" -taipaleella. Kaikki ovat olleet niitä erityiskoulutettuja. Hyi hemmetti.
Luota omaan vaistoosi, anna arjen rullata, tunnista voimavarasi, äläkä aristele puhua väsystäsi, jos sitä esiintyy. - Yli-ihmistä ei ole.
Sinä olet oikeutettu tuntemaan rakkautta lastasi kohtaan. Sinun on oikeus sekä velvollisuus olla vastuussa lapsestasi ja hänen hyvinvoinnistaan.
Hyvä sanonta on, että kylä kasvattaa. Se vaan ei aina toimi ihanteellisesti. "Kylä" ei tue ja kanna, se ei kannusta, mutta se yrittää päteä toisen painamisella tai omien puutostensa kompensoimisella. Pienet sielut diagnosoivat ennekuin kakara on ensimmäistä imaisuaan rinnasta vetänyt.
Äitiys on turhien tasapäistäjien mollaama asia. Tottakai meriittinsä on hyvä hakea maailman turuilta yhteiskunnan kasvuksi, mutta aina on joku, joka silloin niitä lapsosia vaalii..olivat ne sukulaisia tai vieraita, mutta joku on. Sinä vain satut olemaan äiti, jolla on oma pieni lapsi. Iloitse Sinä näistä alkutaipaleen ajoista. Tulevaisuus ei ole yksin lapsesi tai lasten, se on Sinun, minun, aikuisten, vanhusten. Kaikki me olemme osa palapeliä.
Se, onko meillä diagnoosit tai ei, on arvokysymys joillekin. Se on kynnyskysymys koulun aloittamisen valintoihin. - Ehkä suurin haloon aika juuri iässä ennen koulun alottamista.
Ihmisarvoa minkään valtakunnan diagnoosit eivät saa alentaa.
Sulje ystäväsi vierailuilta pois testien tekeminen, vaikka siihen ikinä tarvetta olisikin. Juttelussa ilmaiset halutessasi huolesi. Pitäkööt kansionsa hevon kuusessa. Tai...vastavuoroisesti pohtikaa hänen tarvetta työnohjaukseen, perheenperustamispelkoihin (ehkä) tai muihin ongelmakohtiin..voisi olla syväluotaava benjihyppy ystävyyden selviämisleirille.
jotka jaksavat mainostaa lapsettoman kuullen, kuinka rankkaa heillä on, kun töiden jälkeen pitää hakea tarhasta, laittaa ruokaa, jaksaa viedä harrastuksiin... plaa plaa plaa.
Itse toden totta ovat osansa valinneet, siitä tuskin mitään kruunua päänsä päälle ansaitsevat.
Tuntuu, että näitä juttuja kuulee liikaa, joskus jopa vihjaillen, kuinka helpolla lapseton pääsee. Lapsettomuus ei ole aina oma valinta - ja vaikka olisikin, kuka tietää kuinka raskasta toisen ihmisen elämä on ilman lapsiakin, vaikka hän ei sitä mainostaisikaan joka käänteessä.
Lapsettomalla sinkulla hoidettavana voi olla sairas omainen, joka myös tarvitsee sitä hoitoa 24/7.
osastolle äitien jutut tai vastaavalle... sieltä saat varmasti enemmän "samaa mieltä" palautetta...
En ole ikinä kenellekkään antanut mitään lasten kasvatusohjeita. Kerran serkkuni tuli kylään ja hänellä oli 8 kk ikäinen poika mukana. Hän antoi ohjeita puhelimessa kuinka minun pitäisi kaikki tavarat nostaa mahdollisimman ylös pöydiltä ja tasoilta, ettei poika pääse niihin käsiksi. En noudattanut ohjeita. Serkku nosti tavaroita pois sitä mukaa, kun lapsi niitä tavoitteli. Enemmän olen kuullut, kun jotkut vanhemmat, joilla on omia lapsia, niin kritisoivat joidenkin toisten vanhempien kasvatustapoja? Itse olen saanut kuulla koko ikäni ja ihmettelemistä siitä, kun en ole tehnyt lapsia? En ole ikinä suuttunut enkä surru sitä, kun ei ole lapsia. Monet ovat tulleet mummoiksi ja olen heidän puolesta vain onnellinen. En ole ikinä halunnut lapsia. En vihaa lapsia. Olen ollut lastentarhassa töissä. Ja mielestäni olen tullut toimeen lapsien kanssa. Mutta jos tullut jotain ongelmia tai lapset voivat olla joskus aika villejä leikeissä. Silloin on vähän ollut vaikeata ymmärtää se, että lapset ovat aika itsepäisiä? tai eivät aina usko tarhatätiä. Ja näissä menee joskus aikaa ongelmien selvittelyihin. Ja hyvä, että on lastentarhanopettajalla hyvät keinot selvitä noista ongelmatapauksista. Ja kun en koskaan saa tietää, olisiko lapsestani tullut lainkuuliainen kansalainen tai sitten ei? onneksi olen siten säästynyt ajattelemasta noita asioita. Taas toisaalta en ikinä tiedä miltä tuntuu, kun on oma lapsi? Mutta en tuollaista ole koskaan miettinyt. Voin sanoa, että nauttikaa omista lapsista ja lastenlapsista. Elämme vain kerran ja nauttikaa siitä mitä teille on annettu. Eikö lapsi ole lahja. Näin olen kuullut?
miksi et sanonut hälle mmitään? vai sanoitko?
mä olisin kysyny tommoselta että kauanko menis aikaa jos nyt lähtisit kotiis???
Viestisi on väärällä kekustelupalstalla.
Ole hyvä ja siirrä se asiaan kuuluvalle
palstalle
Ystäväsi teki ehkä väärin mutta on muistettava pari seikkaa..Joskus voi olla niin että ulkopuolinen näkee asiat paremmin kuin itse, mutta eihän sitä kukaan halua kuulla että miten väärin sitä tulee tehtyä välillä asiat. Ja joskus neuvot tulevat tarpeeseen..Joskus ei..
Se että on synnyttänyt lapsen ei tarkoita että olisi täydellinen kasvattaja, muutenhan maailmassa ei olisi huostaanotettuja lapsia ei mielenterveysongelmia yms..Mutta eihän lastentarhanopettaja-nimeke tai psykologi-nimeke tarkoita että on hyvä kasvattaja..muutenhan heidän lapset olisivat maailman terveimipiä yksilöitä, mutta niinhän suinkaan ei aina ole..
Toisaalta lastentarhanopettajat näkevät paljon lapsia ja he lukevat kirjallisuutta, jonka takia heillä voi olla enemmän perspektiiviä asioihin kuin toisilla..
Minultakin on työn puolesta (lto) pyydetty usein neuvoja niin työssä kuin yksityielämässäkin..enkä ole lasta vielä saanut..En silti ajattele etten voisi neuvoja antaa..
että semmoista
Kun minulla ei ollu viel lapsia...muistan erään kerran kun innokkaana neuvoin...lapsiperhettä...perheen isä tokas mulle -hanki omia lapsia ja sano sen jälkeen mitä pitää tehdä?...nyt on omia...ja kyl vinkkejä kuuntelen mielelläni lastenhoidosta...mut en lapsettomilta!!!
Mitä jos lapsesi opettaja sanoo vanhempainvartissa, että lapsesi on väsynyt aamun ensimmäisillä tunneilla ja suosittelee pidempiä yöunia. Etkö kuuntele jos kyseessä on lapseton opettaja? Mistä edes tiedät onko opella omia lapsia?
onko siis täysin mahdotonta, että lapseton ammatti-ihminen ei voi nähdä jos lapsenkasvatuksessa on jotakin pielessä? en tiedä mikä kyseisessä perheessä on ollut tilanne, mutta itse näen lapsettomanakin, kun ystäväni lapsi käyttäytyy vuodesta toiseen kuin pikkuriiviö, koska saa kaiken periksi.. en siihen ammattia tarvitse, enkä kyllä kohteliaisuudesta neuvomaankaan ala, mutta ajatuksia haluan herättää siinäkin aidissä.
moi. ehkä nyt olet vähän yliherkkä. jos kerran parhaanne olette tehneet, ja itsetunto on hyvä, niin eikö tule mieleen, että lähinnä valmistunut kaverinne on omasta ammatistaan innoissaan, ja siksi ylianalysoi ja sortuu ylilyönteihin. siihenhän kukaan meistä ei ole koskaan sortunut?!
todennäkäisesti kyse ei ollut teistä, eikä teidän lasten kasvatustaidoistanne vaan kaverinne innosta ammattiaan kohtaan, kaverinne unohduksesta, että kaikkien itsetunto ei kestä kommentteja eikä kaikki osaa vaan hymyillä asille, kuunnella ja sitten sulkea liiat pois. ehkä jos ystävänne loukkaa teitä, et voitte ihan rauhallisesti sanoa, että kuules nyt. ei me haluta, että sä teet analyysejä tai arvioita meidän kodissa, kun mitään hätää ei ole, vaan annetaanpa just nyt olla.
mitä tulee siihen "asiasta ei mitään tiedä", niin mä olen kyllästynyt vanhempien ylimielisyyteen siinä, että he tuntuvat aina kuvittelevan, etttä ovat ainoita, jotka tietävät mitään valvomisesta tai väsymyksestä, vastuusta tai asioitten hoitamisesta. ikävä nyt kertoa, mutta tässä maailmasssa on paljon muitakin asioita kun lapsen saaminen, mitkä kasvattaa ihmistä, on paljon muitakin asioita, mitkä voivat antaa samantyylistä informaatiota, ja on todella olemassa ihmisiä, jotka tajuavat noita asioita, vaikkei heillä itsellään ole lapsia. lasten saaminen ei ole mitenkään ainutlaatuista maailman mittakaavassa, vaikka se ehkä yksittäiselle ihmiselle onkin, ja täytyy sanoa, että jos ihmisen oma kasvu liittyy vain ja ainoastaan lapsen saamiseen, niin aika köyhää on.
ja hyvät lapselliset ja lapsettomat ihmiset: älkää opastako, jos asiat on ihan hyvin. kysykää lupa, jos aijotte analysoida. mutta kyllä, silloin kun asiat tuntuvat olevan vinksallaan, niin puuttukaa ja kysykää. oli lapsia tai ei.
mutta sinä siellä: olet selkeästi syyllisyyden tunteessa kirjoittanut kirjeesi, ja ainakin kirjoitushetkellä joku on söhinyt todellla kipupisteitä ja itsetuntoa: jos olet niin varma vanhemmuudestasi, niin miksi? kuka on vaatinut täydellisyyttä, siis oikeasti? se kaverisiko, yhden illan vierailullaan aiheutti tuon, vaiko sinun oma sisäinen syyllisyytesi? vanhemmuuteen kuuluu ainainen syyllisyys, pelko ja huoli. niin, -kö? miksei sinua saa kyseenalaistaa? miksi se loukkaa, siis oikeasti, mitä sinä välität siitä, mitä joku ihminen sanoo ajattelemattomuuttaan, jos itse tiedät kuitenkin mitä teet? ehkä voisit kääntää kaverisi vierailun voitoksi, ja itse pohtia omia kipupisteitäsi, ja myös asioita siltä kannalta.
ehkä olikin hyvä, että kaverisi vähän tökki, ehkä voit (-te) kasvaa tästä vahvemmiksi.
Olen edellisen kanssa samaa mieltä. Se, että on synnyttänyt biologisen lapsen ei vielä tee kenestäkään hyvää äitiä. Toisaalta lapseton ihminen voi olla luontainen kasvattaja, ja erittäin hyvä toimimaan lasten kanssa. Kumpaakaan roolia ei pidä väheksyä, ei äidin eikä ammattikasvattajan. Kumpikin tekee tärkeää työtä jälkikasvumme eteen.
Joskus perheen ulkopuolinen ihminen näkee paremmin asiat. Hyviä neuvoja, kipeitäkin, kannattaa kuunnella ja puntaroida.
On tärkeää, että koko kylä kasvattaa, ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen lapsen parhaaksi.
Minun lastani saa naapurin-täti komentaa, jos siihen on tarvetta. Olen vain tyytyväinen, että joku puuttuu asioihin, jos itse en ole paikalla.
Kasvatus-asioista keskustelen mielelläni ystävien ja ammattilaisten kanssa. Omaksun heiltä sen, mikä tuntuu viisaalta ja hyvältä meidän tilanteessamme. Tietenkin ajattelen myös omilla aivoillani.
ammattikasvattaja elää 24 vrk kasvatettavien kanssa vaihtelevien elämäntilanteiden vallitessa. Nämä "asiantuntijat" seuraavat muutamantunnin päivisin esim päivähoidossa tms. Jos olet Äiti olet 365vrk 24h jatkuvasti vuorovaikutussuhteessa lapsesi/lapsiesi kanssa, tätä on totaalisen mahdotonta saavuttaa jonkin koulun suorittamalla, kuten jotkut valitettavasti luulevat. Tälläiset yleisasiantuntijat olisi hyvä laittaa vaikkapa lasten kotiin 1kk ajaksi hoitamaan yövuoroon ja sen jälkeen tietysti selvitymään normaaleista päivärutiineista, niin nähtäisiin todellinen soveltuvuus alalle!
niin totta. Ollut vuosikausia ja näin se tulee jatkumaan. On lapsettomia ystäviä, päivähoitajia, opettajia..... Jotka aina tietävät parhaiten kaiken. No, tämä on ja ei ole totta. Olen tuon itse joskus läpi käynyt ja nyt omat lapseni kertovat samantapaisia asioita, omien lapsiensa kohdalla. Jopa oma äitini on kertonut, miten jotkut ovat olleet niin perusteellisen hyviä, lapsettomia kasvattajia.
Olen tyttärenien kanssa keskustelleet asioista. Olen sanonut ja myöntänyt myös heille, etten ole aina onnistunut heidän suhteensa, kasvatus asioissa. Menettänyt täysin malttini, jne.
Kumpikin vastaa samoin, eivät hekään aina antaneet iloa pelkästään, osasivat jopa härnätäkin. Joten eiköhän meillä ole puntit tasan ja rakastan heitä. Myös he rakastavat minua ja kasvatamme edelleen, toinen toisiamme.
Joten anna mennä korvista ulos, elleivät ala oikeasti puuttumaan kasvatukseenne.
Miten äidit ja isät suhtautuvat sitten siihen, jos lapseton sanoo jotain positiivista heidän perheestään? Esim. kommentoin sukulaisperheelle, että heidän lapsensa menevät tosi hienosti nukkumaan. Tilanne oli siis se, että äiti ja isä veivät lapset sänkyihin ja ihan hetken kuluttua vanhemmat jo tulivat pois makuuhuoneesta ja lapset jäivät kiltisti nukkumaan. Ja toin samalla myös esiin, että on mukavaa, kun voidaan jutella ihan normaalilla äänellä ja tv auki, eikä lapset häiriinny ollenkaan siitä. Lapset olivat ilmeisesti tottuneet siihen ja rauhallinen puheensorina ja tv:n äänet olohuoneesta oli heille ehkä jopa rauhoittavaa. Sellaisessakin kyläpaikassa olen nimittäin ollut, jossa lapsen nukkumaan menon jälkeen piti kuiskailla. Se ei ollut mitenkään järkevän oloista touhua, mutta heidän arkeaan ilmeisesti.
Eli kysymykseni on, että pahastuvatko vanhemmat, jos heidän kasvatuksestaan sanoo jotain positiivista? Mitään ehdotuksia muunlaisesta kasvatuksesta ei ilmeisesti saa sanoa - ei ainakaan, jos itsellä ei ole lapsia.
on fiksuinta kommentoida sellaisesta josta konkreettisesti on kokemuksia. Yleensä nämä "kultaiset" lastenkasvatus neuvot tulevat keskiikää tai vanhemmilta lapsettomilta naisilta tai lapsettomilta pariskunnilta kyläilykäyntien yhteydessä. Itse olen todennut "ystävällisten" neuvojen jälkeen, että teidän täytyy hankkia itse se ensimmäinen lapsi johon voitte soveltaa metodejanne palataan sitten asiaan! Ei ole palattu. Tuttava pari on jo siinä iässä lapset olisi pitänyt tehdä 25 vuotta sitten!
Luitko edes sitä kysymystä mihin 'vastasit'? Nähtävästi olet niin kaavoihisi kangistunut ettet osaa enää ajatella niiden ulkopuolella. Juurihan tuo kirjoittaja totesi että hänellä oli konkreettisia kokemuksia, vierailu kahdessa eri lapsiperheessä. Tästä saamansa kokemuksen perusteella hän omasta mielestään antoi positiivista palautetta ellei peräti kehuja.
Nähtävästi jotkut lapselliset eivät osaa ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä tai kritiikkiä ylipäätään, eikä siinä vielä kaikki. He eivät kykene ymmärtämään ilmeisen aran aiheen esilletuontia minään muuna kuin kritiikkinä!
Onko aihe tosiaan tabu lapsellisille? Pitäisikö lapsettomien katkaista kaikki yhteydet tuttaviinsa jotka saavat lapsia, etteivät vahingossakaan erehdy kehumaan, kun lapsille altistumalla kehittynyt umpiluupäisyys saa käsittämään sen kuitenkin kritiikkinä? Tätä viestiketjua kun silmäilee saa ihan huolestua millainen sukupolvi onkaan varttumassa, omena kun ei kauas puusta putoa, ellei sitten vieri pitkälle alamäkeen...
Meillä on iän päivän menty sillä, että lasten uneen pääsyn aika ja unen aikana talon äänet on rauhoitettava. Poikkeuksia mahtuu tietysti pidempään aikaväliin kohtuudella. Pääsääntöisesti kuitenkin olemme toimineet siten. Jos vierailu venyy talon nukkuma-aikojen yli, melu on siirretty talon muihin osiin. Katkoton yöuni on edellytys aamun vireydelle. Enkä puhu nyt poikkeuksista vaan oikeuksista.
Jännä tuo mainitsemasi kehukommentti. Siitä voi tuollaisenaan repiä kahdenlaista viestiä. Mutta so what, tää aika on niin meluinen ja täynnä tinnitusta, että normaaliuskriteerit pitänee päivittää.
Ja kehuista: kuinka ne voisi aiheuttaa pahaa mieltä, jos ollaan avoimesti matkassa. Ei verrata mitä on nähty, ei juoruamalla miten jossain mennään metsään MUTTA TEILLÄ... Vaan otetaan just sen perheen lähtökohdat huomioon.
"Älä kritisoi tapaani kasvattaa kakaroitani jos itselläsi ei ole lasta!"
"Älä kritisoi huumeidenkäyttöäni jos et itse ole koskaan kokeillut!"
Huomaatko jotain vikaa logiikassasi? Et varmaan, ethän osannut edes valita palstaa oikein jolle vuodatuksesi päästelit. Mitä ihmettä asialla on tekemistä sinkkujen kanssa? Kävikö edes mielessä että sinkkukin voi olla äiti tai isä?
Olen kerran soittanut puolitutulle perheelle viikonloppuna ja kertonut, että heidän alaikäinen poikansa makaa sammuneena lumihangessa talvipakkasella. Olivat ihan tyytyväisiä, että soitin heille enkä suoraan lastensuojeluun. Kävivät hakemassa pojan kotiin, ettei raukka paleltunut lumihankeen. Tämän keskusteluketjun luettuani taidan jättää soittamatta jos vielä sattuu kohdalle. Uskon jo, että en saa mitenkään puuttua perheen sisäisiin asiohin.
Terveisin, lapseton.
Meilläkin käy yksi yli 40-vuotias spede välillä neuvomassa kuinka lapsia kasvatetaan. Mies, joka on yli 40 ja ei ole ikinä tiettääkseni seurustellut naisen kanssa. Kuulemma hänen kokemus perustuu sukulaislapsien kanssa tehtyihin "havantoihin".
Tai jos itse myöntäisit sen, että et ole aina oikeassa. Ihminen = ja jopa lapsen oma vanhempi voi myös olla väärässä.
katso vaikka telkusta joku kerta ohjelmaa lapsityrannit tai supernanny.
Tiesitkö, että monet sarjan ohjelmat on tehty nannyjen avustuksella, joilla EI OLE omia lapsia. Revi siitä.
Supernannyn Jolla ei vissiin omia lapsia ole, mutta on 15vuoden kokemus lastenhoito-alalta.. Eli jos joku lastenhoitaja joka olisi vasta valmistunut eikä olisi omia lapsia tulisi selittämään mitä tehdä niin tuskin hirveesti kiinnostuisin hänen puheistaan, Jon tapaisten kylläkin..
Toisessa lastenkasvatusohjelmassa naisilla on omia lapsia, toisilla useampia ja joillain yksi.. Auttavat myös lapsia joilla on mm. nukahtamisvaikeuksia omaan sänkyynsä jnejne..
Siis ei kai oikeasti kukaan vanhempi ole niin pihalla, että alkaisi teennäistä jenkkien yliaikakamatuubaa soveltamaan suomalaiseen perhe-elämään, juuri noilla kulttuuriin soveltumattomilla hömpillä perheiden sisäinen rauha järkkyy.
Jokainen lapsi kokeilee rajojaan uhmaikineen, muttei siitä todellisuudessa voi aikuiselle vanhemmalle mitään vaaraa tai uhkaa.
1. Sinulla on ärsyttävä kaveri =)
2. Oikeesti, TOSI ärsyttävä ;D
3. Hyvä ammattilainen voi tietää juuri, miltä "fyysisesti ja psyykkisesti kolmen päivän valvomisputken, kuukauden uhmaikäkiukuttelun tai voimat vieneen kuumekierteen jälkeen" tuntuu vaikkei olisi kasvattanut yhtään lasta.
Siis OIKEA ammattilainen. Epäammattimaista on mennä johonkin kaverin perheeseen leijumaan juuri opituilla teorioillaan.
Olen itse lastenhoidon ammattilainen enkä tyrkytä tietojani ellei tilanne vaadi ihan oikeasti puuttumista, teorian ja käytännön on hauska nähdä sulautuvan yhteen, mutta ei niitä ääneen tarvitse "maallikolle" kertoa.
Tähän voisin heittää lapsettomana miespuolisena, että minun vastasyntyneiden hoito taidoilla minulla voi olla 7kk enemmän kokemusta vastasyntyneistä kuin ko.vauvan vanhemmilla ;)
Oikea asenne sulla =)
Mieluiten itsekin kuuntelen neuvoja henkilöiltä jotka antavat niitä vasta pyydettäessä =)
Miksi unohdamme kokemamme silloin, kun elämämme uudistuu? Eikö äiti tai isä ole aiemmin myös ollut lapseton? Tai naimisissa oleva kerran ollut sinkku? Miksi ymmärryksen sijaan etsimme aina syytä arvostella toisiamme? Jos rakastaisimme enemmän toisiamme ja kuuntelisimme paremmin, niin saattaisimme huomata miten meille läheinen ihminen haluaa neuvoa tai auttaa, koska hän välittää meistä.
Aina löytyy niitä, joilla oma elämä on enemmän tai vähemmän onnellista ja jotka "neuvovat" vain kiillottaakseen omaa kilpeään tai tunteakseen paremmuutta, mutta mitä se kertoo SINUSTA, että haluat ajatella näin ystävästäsi sen sijaan, että kertoisit HÄNELLE, miltä sinusta tuntuu.
Jos tuijottaisimme vähemmän siihen mitä meiltä puuttuu ja keskittyisimme siihen mitä meillä jo on, Eei tällaisia valitusviestejä tarvittaisi. Lapseton neuvoo sillä kokemuksella jota hänellä on ja äiti tai isä vastaa sillä kokemuksella jota hänellä on. Se minkälainen keskustelu syntyy riippuu asenteista.
Olkaa vastaanottavaisempia ja rakastakaa oppimista. Olkaa rohkeampia kertomaan miltä tuntuu. Antakaa positiivista palautetta aina kun mahdollista ja negatiivista vain silloin, kun sille on selkeästi tarvetta.
Olen sinkku ja lapseton. Väsynyt töistä ja välillä onneton ja yksinäinen. Otan mielelläni neovoja kuinka voisin jaksaa paremmin, olla iloinen ja saavuttaa unelmani. Isät, äidit, vaimot, aviomiehet, sinkut ja lapsettomat. Saa neuvoa. Muuten kaikkea hyvää itsekullekin!!
No, tapauksesi osoittaa, kuinka naiiveja ja itsekeskeisiä lastenhoitohenkilöitä valmistuu, vanhempien pitäisi vaatia lapsilleen parempia ja asiallisempia lapslikkoja työpäivien ajaksi, yliopistotutkinto ei takaa, että on kykenevä ylipäätään ajattelemaan lapsen näkökulmasta asioita ja samaan aikaan pitämään aikuismaisen vastuunoton tarjoten turvallisen lapsuuden.
Vanhemmilla täytyy olla riittävästi itsetuntoa tietää mikä on lapselleen parasta, jotta tälläisille tasotestaajille ilkeää antaa hatkat kotirauhaa rikkomasta. Lastenkasvatusalan ns. ammattilaiset tekevät ammattiaan kuitenkin enempivähempi rahan takia ja vanhemmat vastuullisuuttaan valvovat lapsensa etuja, tämä näkökulma kannattaa pitää mielessä. Lastensuojelutyöntekijät ovat sitten asia erikseen.
Jujuhan lastenkasvatuksessa on nimenomaan siinä, että perhe-elämän epätäydellisyys ja sen avoin tunnustaminen lapselle kasvattaa tasapainoisen vastuullisia ja realistisesti elämään suhtautuvia lapsia, nuoria ja aikuisia ja perheeseen tuppautuvat ulkopuoleiset neuvojat saavat aikaan vain perheen rikkoontumisen, mikä on tuskin koskaan lapsen etu.
Kenkää perheen ulkopuoleisille auktoriteeteille.
Outoa, että tulet Sinkut-palstalle valittamaan tällaista, sinkkuhan ei ole synonyymi lapsettomalle. Toiseksi, miksi valitat netin keskustelupalstalla, mikset sano suoraan kaverillesi? Omituista..
Äidithän on.
Ja höh. Tuskimpa tuut enää lukemaan tätä ketjua. Olet töykeä ja moni muu myös. Keskustelupalstalla muutama viesti todella vääränlainen kuin syntiä olisi tehnyt. Ei kehuja sitten niin millään. Sinäkin vain kirjoitit lisäkysymyksiä kuin aloittaja olisi lukemassa vastauksia koko ajan. Omituistako?
Niin, mielestäni se ammattitaitoinen lapseton ihminen olisi voinut tarjoutua auttamaan edes jotenki..
Se nyt vaan on niin helppo arvostella toisen tekemisiä, varsinkin kun on oikee tullu luettua kasvatuksesta!!!
Minua ainakin henkilökohtaisesti ärsyttää suunnattomasti nämä henkilöt!
Kyllä ihmetyttää, miksei tämä ammattihenkilö, joka näyttäisi olevan todella pätevä, niin näe että nyt ovat vanhemmat väsyneitä.. Miksei tarjoudu ottamaan lapsia edes muutamaksi tunniksi että vanhemmat saisi nukkua?? Jo muutaman tunnin lepo tekee ihmeitä..
Kukaan äiti tai isä ei voi tulla sanomaan ettei koskaan olisi toiminut huonosti ja menettänyt malttiaan lapsiin!! Vai voiko?? Jos voi,sen ihmisen täytyy uskoa jopa oma valheensa, tai sen ihmisen lapset ovat olleet jonkun muun kasvatettavana!!!
Meidän taloudessa on lapsia liuta.. Yhdellä lapsista ollut Keskivertoa "haastavampi" tapaus. Liekö ongelma sitten minun syyni kun joskus on hermot menny, sen saa päätellä jokainen itse!!
No kumminkin, kävimmepä oikeen LASTEN PSYKIATRILLA saakka! On se kumma kun psykiatri puhui vaan kannustavaan sävyyn, piti myös palopuheen että vanhemmat tarvitsevat yhteistä ja omaa aikaa jaksaakseen tehtävässään! Eikä tämä ammattilainen ainakaan kummastellut ollenkaan sitä että välillä on pirun raskasta.. Mutta voi tietysti olla että vasta psykiatrin koulutuksessa otetaan puheeksi se, ettei vanhemmat aina jaksakkaan olla "
täydellisiä"!
Ei kai niitä lapsia yhteiskunnan huolettavaksi tehdä? Jos ne tähän maailmaan päästää niin kyllä ne pitää myös hoitaa. Minulla on kavereita joiden lapsia olen monesti hoitanut vaikka kiitoksen sanaa tai minkäänmuunlaista arvostusta! Enää en siihen lähde. Hyvästä sydämmestäni autoin ja penniäkään en saanut,vaipatkin piti vielä itse hakea "vanhemmilta" kun eivät krapuloissaan jaksaneet tuoda! Ruuat jouduin lapselle itse ostamaan ym..Lupasivat tuoda lisää ruokaa (kun ei itsellänikään sitä köyhänä opiskelijanan ole!) mutta eivät tuoneetkaan..Oli niin kiire juomaan ja baariin. Sitten päätin,että vaikka kuinka säälisin nimenomaan lapsia en ota enää kenenkään lapsia hoidettavakseni ellen saa siitä sopivaa korvausta. Tämäkään ei koske kaikkia. Jotkut maksavat paljonkin kunhan tietävät että lapsensa on hyvässä hoidossa. Jotkut ovat sitten niin pihejä etteivät anna kun pari euroa tunnista ja jotkut niin epäkohteliaita että eivät maksa mitään ja joudut ITSE maksamaan lapsen ruuan,vaipat ym! Se on silkkaa hyväksikäyttöä. En tiedä miten olisit itse toiminut,toivottavasti et vaan niin että olisit antanut lapsesi kaverillesi hoitoon ja et olisi edes kysynyt mitä kaverisi haluaa vaivastansa? Kohtelias käytös kunniaan vaikka olisitte kuinka väsynyt. Ja jos ei ole rahaa ym niin silloin hoidatte lapsenne ihan itse koska ne olette itse tänne tehneetkin.
Sanoinko jotain Siihen viittaavaa että lapset on tehty yhteiskunnan elätettäviksi??? Tarkennus asiaan, kyllä olemme itse elättäneet..
Ja olen pitkälti samaa mieltä kanssasi! Itse emme ole ikinä olettaneet että jonkun tarvisi tulla meille ilmaiseksi töihin.. Jos joskus olemme l.vahtia kysellyt, on selvää että se myös korvataan.. Eikä ikinä jätetä lapsenvahdille ruokien ja vaippojen hankkimista. Asia sovitaankin jo sen verran ajoissa, että kaikki osaavat varautua..
Asia on eri, jos lapset menevät sellaiselle tuttavalle jossa on lapsia.. Se on ns. sanaton sopimus että "vuoroin vieraissa"! Ja ainakin meidän "Piirissämme" todella hyväksi havaittu.. Useimpa meilläkin on tupa täynnä muidenkin muksuja, ja siinä samalla ne menee kun omatkin!
Se, mitä ajoin takaa kirjoituksessani niin todellinen ystävä tarjoaa apuaan! sen huomaa koska ihminen kaipaa muutaman tunnin lepoa..
Ja ryyppyreissut on asia erikseen. Ne ei ole lepoa.. Enkä itse pidä näistä tapauksista, jotka puskevat kakaroita maailmaan ja kumminkin kaipaavat joka viikko baari elämää.. Ja hyvässä lykyssä vierähtää koko vk.loppu vanhemmilla niin railakkaasti, ettei muisteta edes välillä kysellä kuinka siellä menee..
Ymmärrän hyvin kantasi. Valitettavasti juuri tuollaisiakin vanhempia mahtuu joukkoon.
Joskus vaan voi tulla tiukkoja tilanteita vanhemmuudessa.. kun niitä tulee ilman lapsiakin! Enkä todellakaan tiedä yhtään vanhempaa joka aina jaksaisi. Sitä tietysti voi olla lapsettoman vaikea ymmärtää.. Millaista on koliikin, synnytyksen jälkeisen masennuksen, uhmaikäisten, vaikean sairauskierteen kanssa elää.. Onko ne todella asioita minkä vuoksi ei tarvitsee auttaa, koska itsehän kakaransa kukin hommaa..Ihmettelen vaan että jos joku ystävistäsi sairastuu masennukseen(ilman synnytystä), sairastaa muuten, miesystävä pettää ja jättää todella loukkaavalla tavalla tai elämä potkii rankasti muuten päähän.. niin eikö asia ole silloin sama?? Sanotko että itte tiesi valitsit?? Tai autat kunhan saat tarpeeksi suuren korvauksen..
Toivottavasti et kuitenkaan niin tunteeton ole.. On selvä ettei kenenkään tarvitse elää toisten hyväksikäytettynä. Mutta on myös selvää että tässä elämässä tarvitaan tukiverkkoa, on sitten lapsia tai ei..
Toivottavasti ymmärsit edes jollain tasolla, mitä ajoin takaa avun antamisella..
=)
Itsepähän olet kakarasi maailmaan saattanut, on sinun hommasi hänet kasvattaa, joten älä pelkää mitään neuvoja ei ole tulossa todellakaan.
Ei nyt, eikä tulevaisuudessa, kunhan vain pidät rääkyvän rääpäleesi kaukana kuuloalueestani.
Mielelläni pitäisin nolla toleranssin kokonaan, sinun/muiden lapsiin, mutta valitettavasti eksytte veroihini, siitä ei mitään kiitosta heru.
Pätemisen tarvetta ja tuleva virka mennyt jo päähän ja hieman stressiä. Ajattelematon. Tahtoo hyväsyntää sinulta. Voit toki kehua ja kertoa lisää omista kokemuksistasi Äitinä ja Isänkin puolesta. Oppii uutta ja keskustelu rakentavaa. Jos jaksat. Rehellisyys auttaa ja eroon pääsee, jos haluaa ystävyyden yms loppuvan.
Olisi kyllä hyvä tietää mitä tehdä, kun miehellä on "valmiina" 2 murrosikäistä tyttöä. Toinen "Isin tyttö" ja toinen hakee huomiota ja on saanut nyt hyväksyntää. Mutta tämä on eri asia.
Koeta vain ymmärtää. Niin minäkin Teitä Äitejä ja Isiä lapsettomana.
tässä nyt pätee sama vanha juttu ku suutarin kakaroiden kenkien kanssa eli ainakin mun tuttavat, jotka on koulutettu lastenhoitajiksi tai opettajiksi eivät osaa kasvattaa omia mukuloitaan. tai ne kasvatetaan sitten niin hyvin oppikirjojen ja teorioiden mukaan, etteivät ne sopeudu normaaliin yhteiskuntaan. ammatti-ihmisiltä kun unohtuu tuossa ammattitaitonsa huumassa tuo maalaisjärki ja se että mukulat ja vanhemmat ovat kuitenkin ihmisiä, joilla kaikilla on oma persoona. enpä nostele omien kokemusteni perusteella hattua koulutetuille kasvattajille ja niiden huomaamisille... enkä niillekään ihmisille, jotka arvostavat sellaisten sanomisia. nimimerkki "yhden täyspäisen mukulan omalla näppitunutmalla kasvattanut"
muutes on melkoisen ärsyttävää!!!!yleensäkkin kuulla ettee näin ja tee noin ja pyöräytä vielä tuolta..ttuh eiköhän jokainen teessen omalla tyylillään niinkuin tähänkin asti.kuvitelkaas että jokainen ois sossujen kasvattama laitos lapsi.taparikollinen jo pentuna.pthyi!!!
ei satuta pätkän vertaa.. tunnettuahan on että lapsettomat osaa..
Minun puolesta kaikki joilla on lapsia saisivat itse hoitaakin kersansa ja maksaa kaikki heidän kustannuksensa! Vois ajatuskin syttyä ennen toimintaa.
Olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä lasten kasvatuksesta. Tämä oikeus on sekä ihmisillä joilla on lapsi/lapsia tai lapseton. Ulkopuolinen näkee asiat kärjistetymmin kuin hän, joka elää ko. tilanteessa.
Jokainen on syntynyt vauvana, kasvanut lapsuuden ja nuoruuden kautta aikuiseksi. Jokaisella on omakohtainen kokemus lapsuusajasta ja siitä miten hän on elänyt lapsuuden ja minkälaisen kasvatuksen on saanut.
Jos kommentit kävivät hermoon, olisit sanonut! Aikuinen ihminen voi sanoa, että nyt riittää, en halua neuvoja tms.
niinhän se on.lapsettomat ovat "parhaita neuvojia"toivon sulle kuitenkin jaksamista ,toivota neuvojille sen kaiken ihanuuden olevan edessä ja hymyile heille leveästi!nim.kokemusta on
nimeltä "lapsityrannit"? tulee Yle2:lta
Siinä "supernanny" seuraa ongelmaisen lapsiperheen elämää, ja antaa ohjeita miten lasten kanssa toimitaan, ollaan jne.
En tosin tiedä onko tällä supernannylla lapsia itsellään (luulen että ei). Mutta silti hänen ohjeensa ja neuvonsa ovat minusta todella hyviä!
Mun mielestä on ihan hyvä, että pystyy ottamaan ammatti-ihmiseltä neuvoja vastaan (ei kaikkia neuvoja tarvitse noudattaa, jos ne ovat kertakaikkisen toimimattomia, voi tietysti käyttää omaakin järkeä!). mutta noin yleensä, miksi ei voisi kuunnella?
Siinä tietysti ystäväsi teki väärin, että ei kysynyt tai ajatellut ollenkaan, että kaipaatteko ylipäänsä neuvoja. Mutta noin muuten, minä ainakin voin ihan mielenkiinnolla kuunnella mitä ammatti-ihmisellä on sanottavaa. Voi hänen puheissaan jotain järkeäkin olla:)
ja ihan sekin, että ei tarvitse olla edes ammatti-ihminen, kunhan on vain ulkopuolinen. jossain tilanteissa sellainen näkee asiat paremmin, kuin itse asianosainen.
Tietysti jos aletaan oikein haukkumaan, tai neuvojen tuputtamisesta ei tule loppua, niin voi sanoa, että nyt riittää tästä aiheesta, kiitos!
Siis jokainen äiti (tai isä) on täysin objektiivinen kun on kyse omasta lapsesta ja niin sen täytyykin olla. Tämä on kasvatusalan ammattilaisen ensimmäinen oppiläksy. Neuvot pitää tarjota sellaisessa muodossa, että vanhemmat luulevat hoksanneensa ratkaisut ongelmiin itse...Sitä kutsutaan ammattitaidoksi...ja kaikki ovat tyytyväisiä.
subjektiivinen.
Itse jättäisin heti tuollaiset ystävät, oli ne sitten miltä alalta tahansa. Mikään ei ole niin kammottavvaa kuin itseään ja omaa (muka) kaikkitietävää ja kaiken ratkaisevaa ammattilaista joka ratkoo toisten ongelmia mutta ei näe omaa ongelmaansa (joka on että ei osaa valita aikaa eikä paikkaa milloin jakaa neuvojaan) Ja onko ne ammattilaisenkaan neuvot aina niin oikeat, lapset on kaikki ihan erilaisia, kaikille pätee eri säännöt ja tosille täytyy olla tiukempi, toinen oppii vaikka ei opetakkaan. Ja lapsethan voivat käyttäytyä eri paikoissa/eri aikaan monella eri tavalla, riippuen onko ne nälkäisiä, väsyneitä, liian innostuneita jostakin yms.. Sitä ne ammattilaiset ei näe kun ne nyt kerran tulee kotiin ja alkaa testaamaan lastasi.