Olen 21-vuotias nainen. Olen seusrustellut nyt jo lähes kaksi vuotta ihmisen kanssa, josta en ole ollut pitkään aikaan enää varma.
Aluksi hän muutti toisesta kaupungista tänne ja asuimme pienessä asunnossa hetken aikaa, sitten muutimme isompaan.Tähän asti suhteemme oli todella tulinen ja rakastin häntä oikeasti. Sitten alkoi 3 kuukauden päästä ahdistamaan ja muutimme erilleen. Olemme asuneet erillään jo 10 kuukautta, silti seurustelemme...
En tiedä mitä tekisin. Tuntuu että olen riippuvainen hänestä enkä osaisi olla ilman häntä, onhan jo noin 720 aamua herätty samasta sängystä... Hän on siis minun luonani joka päivä, vaikka asuukin muualla.
Seksiä ei ole ollut moneen kuukauteen, viimeisestä kerrasta on noin 9 kuukautta. Eikä minua kiinnosta, joskus ajattelen että olisi mukava harrastaa mutta kun hän on silmieni edessä, en vain jotenkin pysty.
Hän on tehnyt paljon asioita puolestani/auttanut minua. Tuntuu etten pärjää ilman häntä. En halua lähteä yöllä ulos ilman häntä koska pelkään ja hän on suuri turva kun olemme jossain ulkona.
En tiedä missä vaiheessa sanoisin, etten halua olla enää hänen kanssaan enkä tiedä varmaksi edes sitä, että haluanko erota vai en.
Jos jollain olisi jotain kommentoitavaa tällaiseen tilanteeseen, niin olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä tästä. En osaa edes selittää kaikkea tarpeeksi hyvin ystävilleni, ja olen myös sanonut että suhteemme on pohjalla.
Mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi suhtautua siihen, että tunnen olevani velkaa hänelle? Miten voin olla taas yksin? Miten voin mennä eteenpäin ilman meidän omia juttuja, miten tällainen rakkaus on muuttunut tottumukseksi???
Aluksi hän muutti toisesta kaupungista tänne ja asuimme pienessä asunnossa hetken aikaa, sitten muutimme isompaan.Tähän asti suhteemme oli todella tulinen ja rakastin häntä oikeasti. Sitten alkoi 3 kuukauden päästä ahdistamaan ja muutimme erilleen. Olemme asuneet erillään jo 10 kuukautta, silti seurustelemme...
En tiedä mitä tekisin. Tuntuu että olen riippuvainen hänestä enkä osaisi olla ilman häntä, onhan jo noin 720 aamua herätty samasta sängystä... Hän on siis minun luonani joka päivä, vaikka asuukin muualla.
Seksiä ei ole ollut moneen kuukauteen, viimeisestä kerrasta on noin 9 kuukautta. Eikä minua kiinnosta, joskus ajattelen että olisi mukava harrastaa mutta kun hän on silmieni edessä, en vain jotenkin pysty.
Hän on tehnyt paljon asioita puolestani/auttanut minua. Tuntuu etten pärjää ilman häntä. En halua lähteä yöllä ulos ilman häntä koska pelkään ja hän on suuri turva kun olemme jossain ulkona.
En tiedä missä vaiheessa sanoisin, etten halua olla enää hänen kanssaan enkä tiedä varmaksi edes sitä, että haluanko erota vai en.
Jos jollain olisi jotain kommentoitavaa tällaiseen tilanteeseen, niin olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä tästä. En osaa edes selittää kaikkea tarpeeksi hyvin ystävilleni, ja olen myös sanonut että suhteemme on pohjalla.
Mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi suhtautua siihen, että tunnen olevani velkaa hänelle? Miten voin olla taas yksin? Miten voin mennä eteenpäin ilman meidän omia juttuja, miten tällainen rakkaus on muuttunut tottumukseksi???
Vastaukset 3
Vanhimmat
...hänelle vain rehellisyytesi. Muuta en menisi väittämään. Hän on valinnut olla kanssasi ja toivoo ehkä että joskus suhteenne voisi olla tasavertainen. Nyt vaikuttaa minusta siltä kuin hän olisi sinulle jonkinlainen isähahmo.
Minusta hänellä on oikeus tietää todelliset tunteesi. Ehkä olet käyttänyt väärin hänen luottamustaan, jos olet teeskennellyt jotain mitä et tunne. Ehkä hän on tyytyväinen siihen että on voinut olla sinulle avuksi ja tueksi. Kuitenkaan en näe mitään keinoa 'hyvittää' sitä ellei hän erityisesti tarvitse jotain mitä sinä voisit ja haluaisit antaa. Olkapäätä kun hänellä on murheita, hoivaa kun hän on sairaana, tms. Jos kuitenkaan hän ei mitään nyt tarvitse tai et häntä romanttisesti rakasta, voit vain laittaa pisteen mahdolliselle valheellisuudelle ja väärinkäsityksille. Mikään ei estäne sinua välittämästä hänestä läheisenä ystävänä vaikka ette parisuhteessa olisikaan.
Mielestäni vain rohkea löytää onnen. Rohkeutta siis!
Samoin voisit puhua jos sinulla olisi siellä kotonasi suuri koira, eikä mies."tuntuu turvalliselle lähteä sen kanssa ulos" Hei ajattele nyt, kannattaako roikkua toisessa vain oman turvallisuuden ja tuttuuden tunteen takia?Menee kummankin elämä kuin hukkaan!
Ei tarvitse ottaa kaikkea niin kirjaimellisesti.