Hämärän rajoilta

itseään toteuttava ennustus!
Olet tykästynyt liikaa kuolleeseen olotilaasi ja tarkkailijan rooliisi!
Hus, hakemaan ystäviä kirjallisuuspiiristä, Mensasta tai Star Treck faniklubilta, jos vain Klingonin kieli luonnistuu.

Ja aktiivisempi ote siihen työnhakuun! Aloita jostain mikä ei vastaa koulutustasi, vaikka Mc'Donaldsista.
Tai ryhdy yrittäjäksi, tai kirjailijaksi; kirjoita fantasiakirja, tai "luuserin päiväkirja".
158379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 158

Vanhimmat

komppaan

Äänestä

Tai liity bändiin !

Äänestä

Olemme samaa mieltä! Hämsy on palstan suurin mysteeri. Haluamme tietää Hämsystä enemmän.

Äänestä

Ei *****, olenko ollut näin kauan palstalla. Kaikuja kolmen vuoden takaa, ja mikä parasta, viestin sisältö ei ole vanhentunut lainkaan.

Äänestä

Onpas Hämsyllä ollut pitkä palstaura!

Äänestä
  • Vanhako Hämsy on? 30?

    Äänestä

mutta vain silloin kun on oikeasti töitä, muulloin onkin aikaa lepotella päivää auringon alla vatsa täynnä ja parhaassa seurassa. Hekohee, ei mutta se, että on olevinaan tekevinään töitä jos ei oikeasti ole, on perseestä. Sitä kastaa vaikka kätensä paskaan jos tarve vaatii, siitä tunnistaa parhaimman työntekijän! Mutta ei turhaan!

Äänestä

Eikös palsta voisi alkaa maksaa Hämsylle taiteilijaeläkettä? Pari vuotta jos vielä puurrat, niin sitten ainakin olet sen ansainnut. Turhemmastakin taiteesta maksetaan kuin näistä Hämsyn palstanovelleista ja biiseistä.

Äänestä

Hämsy, kerro meille jotain itsestäsi!

Äänestä
  • Olen syntynyt saman kuun samana päivänä kuin äitini.

    Siinä jotain.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Olen syntynyt saman kuun samana päivänä kuin äitini.

    Siinä jotain.

    Oo! Maaliskuussa?!

    Hämsy, oi Hämsy, millainen on unelmiesi nainen?

    Äänestä

  • hämsy fanclub kirjoitti:

    Oo! Maaliskuussa?!

    Jossakin muussa.

    Seuraava jotain: En juo kahvia, mutta aamu ei ole mitään ilman pannussa hauduttamalla valmistettua teetä. Kokeilin joskus kaikenlaisia erikoisuuksia, mutta päädyin pitämään tavallista Liptonin keltaista laatua parhaana - niin kuin sattumoisin pitää myös kirjailija Matti Mäkelä, joka vertasi kyseisen jalon juoman väriä tammankuseen. Kaadan teen kahteen kuppiin, joiden ei tarvitse olla samanlaisia eikä sokerinkaan määrän tarvitse olla sama kiteen tarkkuudella molemmissa, mutta sokeria pitää olla paljon.

    Kahteen kuppiin! Itselle ja... itselle!

    Äänestä

  • hämsy fanclub kirjoitti:

    Kahteen kuppiin! Itselle ja... itselle!

    En ole keksinyt muutakaan tapaa. Teetä pitää olla enemmän kuin yksi kupillinen. Jos kaataisin vain yhteen kuppiin ja jättäisin loput pannuun, se hautuisi liian mustaksi. Lisäksi kupeissa juoma jäähtyy vähän nopeammin, vaikka sillä ei olekaan merkitystä: usein nautiskelen teetä puolikin tuntia. Toisinaan kannan kupit koneelle, mikä ei ole romanttista, mutta joskus käy niinkin, että kuppi löytää paikkansa pianon päältä ja ryhdyn soittelemaan teenjuonnin ohella - mikä on enemmän romanttista.

    Toisesta kupista en luopuisi, vaikka itseni lisäksi paikalla olisi joku muu. On asioita, joissa päädytään kompromissiin, ja sitten on tee.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Olen syntynyt saman kuun samana päivänä kuin äitini.

    Siinä jotain.

    Vuosi oli?

    Äänestä

  • fanclubin naisosasto kirjoitti:

    Hämsy, oi Hämsy, millainen on unelmiesi nainen?

    Sellainen joka tietää mitä haluaa mutta ei odota liikoja.

    (Tämä ytimekkyys oli nyt ihan puhtaasti henkistä laiskuutta ja yritys päästä kysymyksestä eroon ponnistelematta. Toivottavasti se meni edes johonkuhun läpi syvällisyytenä.)

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    En ole keksinyt muutakaan tapaa. Teetä pitää olla enemmän kuin yksi kupillinen. Jos kaataisin vain yhteen kuppiin ja jättäisin loput pannuun, se hautuisi liian mustaksi. Lisäksi kupeissa juoma jäähtyy vähän nopeammin, vaikka sillä ei olekaan merkitystä: usein nautiskelen teetä puolikin tuntia. Toisinaan kannan kupit koneelle, mikä ei ole romanttista, mutta joskus käy niinkin, että kuppi löytää paikkansa pianon päältä ja ryhdyn soittelemaan teenjuonnin ohella - mikä on enemmän romanttista.

    Toisesta kupista en luopuisi, vaikka itseni lisäksi paikalla olisi joku muu. On asioita, joissa päädytään kompromissiin, ja sitten on tee.

    Salaisuus paljastunut: kiihkeä Lipton-mies!

    Sinulla taisi olla erikoinen ja läheinen äitisuhde? Pelkäätkö, ettei kukaan nainen vedä vertoja äidillesi?

    Äänestä

  • hämsy fanclub kirjoitti:

    Salaisuus paljastunut: kiihkeä Lipton-mies!

    Ei edes Reilun Kaupan teen mies. Luulin että Hämyri on kiihkeä maailmanparantaja.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Sellainen joka tietää mitä haluaa mutta ei odota liikoja.

    (Tämä ytimekkyys oli nyt ihan puhtaasti henkistä laiskuutta ja yritys päästä kysymyksestä eroon ponnistelematta. Toivottavasti se meni edes johonkuhun läpi syvällisyytenä.)

    Meni läpi syvällisyytenä!

    Äänestä

  • hämsy fanclub kirjoitti:

    Salaisuus paljastunut: kiihkeä Lipton-mies!

    Miksei Lipton-mies hauduta teetä mustaksi ja keitä aina lisää vettä sitä laimentaakseen?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Sellainen joka tietää mitä haluaa mutta ei odota liikoja.

    (Tämä ytimekkyys oli nyt ihan puhtaasti henkistä laiskuutta ja yritys päästä kysymyksestä eroon ponnistelematta. Toivottavasti se meni edes johonkuhun läpi syvällisyytenä.)

    Mutta miltä unelmiesi nainen näyttää, oi Hämsy? Millainen hän on luonteeltaan?

    Äänestä

  • Ana Lyytikko kirjoitti:

    Sinulla taisi olla erikoinen ja läheinen äitisuhde? Pelkäätkö, ettei kukaan nainen vedä vertoja äidillesi?

    Ei mitenkään erikoinen. Läheinen merkityksessä "ei-etäinen", mutta ei tavanomaisesta poikkeava.

    Tämä teoriasi sekä kalskahtaa freudilaiselta että rakentuu sellaisen olettamuksen varaan, että potkisin itse ihailijanaisten laumaa ympäriltäni pois. Sellaista kuitenkin tapahtuu vain palstalla.

    Äänestä

  • hämsy fanclub kirjoitti:

    Miksei Lipton-mies hauduta teetä mustaksi ja keitä aina lisää vettä sitä laimentaakseen?

    Ei kukaan jaksa keittää lisää vettä!

    Äänestä

  • hämsy rules kirjoitti:

    Meni läpi syvällisyytenä!

    Mikä ihmeen kansannousu täällä on? Onko Hämärän rajatapauksesta tulossa miespuolinen essi, jolla on oma salainen mölöfaniarmeijansa. Toivottavasti fanit on naisia, eikä niitä samoja tyyppejä jotka tykkää katsella kuvia miesten pippeleistä.

    Äänestä

  • pöyristyttävää kirjoitti:

    Olen nainen!

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Ei mitenkään erikoinen. Läheinen merkityksessä "ei-etäinen", mutta ei tavanomaisesta poikkeava.

    Tämä teoriasi sekä kalskahtaa freudilaiselta että rakentuu sellaisen olettamuksen varaan, että potkisin itse ihailijanaisten laumaa ympäriltäni pois. Sellaista kuitenkin tapahtuu vain palstalla.

    Mutta kaiken kertomasi mukaan äitisi on tai oli erikoinen ja taiteellinen ihminen. Sinä potkit ihailijanaiset pois pysymällä omissa oloissasi.

    Äänestä

  • hämsy on pupu kirjoitti:

    Olen nainen!

    Minäkin olen nainen!

    Äänestä

  • Ana Lyytikko kirjoitti:

    Mutta kaiken kertomasi mukaan äitisi on tai oli erikoinen ja taiteellinen ihminen. Sinä potkit ihailijanaiset pois pysymällä omissa oloissasi.

    Onko Hämsy joskus kertonut äipästään? So?

    Äänestä

  • fanclubin naiset kirjoitti:

    Mutta miltä unelmiesi nainen näyttää, oi Hämsy? Millainen hän on luonteeltaan?

    Näyttää Äiti Teresalta ja on luonteeltaan kuin 16-vuotias huippumalli. Vai oliko se päinvastoin. Vai oliko Äiti Teresa huijari.

    En tiedä. Pidän vähän ujoista naisista, mutta sellaisista, jotka voi saada hymyilemään. Hymy täytyy lisäksi saada irti vetoamalla älyyn.

    Äänestä

  • hämsyfani kirjoitti:

    Minäkin olen nainen!

    Me olemme naisia tralalaa!

    Äänestä

  • Ana Lyytikko kirjoitti:

    Mutta kaiken kertomasi mukaan äitisi on tai oli erikoinen ja taiteellinen ihminen. Sinä potkit ihailijanaiset pois pysymällä omissa oloissasi.

    Äitini on tavallinen nainen tavallisessa ammatissa, eikä koskaan ole itse osoittanut oikeastaan minkäänlaisia taiteellisia taipumuksia sen enempää kirjallisuuden, kuvataiteen kuin musiikinkaan saralla. Siinä mielessä häntä voi toki pitää taiteellisena, että hän on tukenut minua ja veljeäni (etupäässä henkisesti, ei niinkään taloudellisesti) harrastuksissamme ja tehnyt musisoinnistamme illanvieton vakio-ohjelman olemalla innokas kuuntelija ja pyhittämällä sille aikaa ja tilaa.

    Mihin minun pitäisi mennä omista oloistani?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    En ole keksinyt muutakaan tapaa. Teetä pitää olla enemmän kuin yksi kupillinen. Jos kaataisin vain yhteen kuppiin ja jättäisin loput pannuun, se hautuisi liian mustaksi. Lisäksi kupeissa juoma jäähtyy vähän nopeammin, vaikka sillä ei olekaan merkitystä: usein nautiskelen teetä puolikin tuntia. Toisinaan kannan kupit koneelle, mikä ei ole romanttista, mutta joskus käy niinkin, että kuppi löytää paikkansa pianon päältä ja ryhdyn soittelemaan teenjuonnin ohella - mikä on enemmän romanttista.

    Toisesta kupista en luopuisi, vaikka itseni lisäksi paikalla olisi joku muu. On asioita, joissa päädytään kompromissiin, ja sitten on tee.

    "ryhdyn soittelemaan teenjuonnin ohella - mikä on enemmän romanttista."

    Oot toooosi romanttinen.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Näyttää Äiti Teresalta ja on luonteeltaan kuin 16-vuotias huippumalli. Vai oliko se päinvastoin. Vai oliko Äiti Teresa huijari.

    En tiedä. Pidän vähän ujoista naisista, mutta sellaisista, jotka voi saada hymyilemään. Hymy täytyy lisäksi saada irti vetoamalla älyyn.

    Tekeekö rumalla naisella mitään? Entä vanhalla?

    Äänestä

  • vakava kysymys kirjoitti:

    Rumalla naisella ei tee mitään. Vanhalla naisella ei tee mitään. Tralalaa!

    Äänestä

  • pöyristyttävää kirjoitti:

    Mikä ihmeen kansannousu täällä on? Onko Hämärän rajatapauksesta tulossa miespuolinen essi, jolla on oma salainen mölöfaniarmeijansa. Toivottavasti fanit on naisia, eikä niitä samoja tyyppejä jotka tykkää katsella kuvia miesten pippeleistä.

    Mölöarmeijat yhdistykööt! Tykkääkö Hämsy Essistä?

    Äänestä

  • vakava kysymys kirjoitti:

    Tekeekö rumalla naisella mitään? Entä vanhalla?

    http://www.youtube.com/watch?v=GSi58VX9XnA

    Kai niillä ainakin jotakin tekee, kun tämä versio hakkaa Celiné Dionin version laulusta 100-0.

    Äänestä

  • naismölö kirjoitti:

    Mölöarmeijat yhdistykööt! Tykkääkö Hämsy Essistä?

    Ei! Hämsy on mun.

    Äänestä

  • hämsy fan #1 kirjoitti:

    Ei! Hämsy on mun.

    Munpa!

    Äänestä

  • hämsyfani #2 kirjoitti:

    Munpa!

    Pilkotaan osiin!

    Äänestä

  • naismölö kirjoitti:

    Mölöarmeijat yhdistykööt! Tykkääkö Hämsy Essistä?

    en tykkää. essi on paha.

    Äänestä

  • hämsy rules kirjoitti:

    Meni läpi syvällisyytenä!

    Opetuslapset hotkivat jokaisen sanasi samalla ahneudella. Ihan sama, oliko se omasta mielestäsi henkistä laiskuutta tai läppää.

    http://www.youtube.com/watch?v=LQqq3e03EBQ

    Äänestä

Lol, tämä viesti taitaa olla minun kirjoittamani.
Mutta tosiaan, vieläkin haluaisin tietää, että miksei muka kaltaisesi miljoona kirjaa lukenut "älykkö" (joka ei käsittääkseni noudata "rumalla naisella ei tee yhtään mitään" koodia) voisi löytää itselleen jotain toista "älykköä" kumppaniksi?

Äänestä

Hämsy! Kerro meille jotain lisää!

Äänestä
  • Niin! Mikä on kengännumero?

    Äänestä

  • hämsy fan kirjoitti:

    Niin! Mikä on kengännumero?

    43. (Ne korrelaatioteoriat eivät ole totta.)

    Äänestä

  • hämsy fan kirjoitti:

    Niin! Mikä on kengännumero?

    Peniksen koko alkaa kuulemma k-kirjaimella, eli se on joko:

    10, 12, 13, 16,18, 20 cm

    Legendan mukaan tavallista kookkaampi, joten 16 cm on todennäköisin. Suomalaistan miesten penisten keskipituus on 13,5 cm.

    Äänestä

  • Aika iso kirjoitti:

    Peniksen koko alkaa kuulemma k-kirjaimella, eli se on joko:

    10, 12, 13, 16,18, 20 cm

    Legendan mukaan tavallista kookkaampi, joten 16 cm on todennäköisin. Suomalaistan miesten penisten keskipituus on 13,5 cm.

    Mittaustulos saattoi heittää hieman! Voisin suorittaa uudelleen mittauksen fanitodistajoen läsnäollessa!

    Äänestä

  • hämsy fan kirjoitti:

    Mittaustulos saattoi heittää hieman! Voisin suorittaa uudelleen mittauksen fanitodistajoen läsnäollessa!

    Minä voin pidellä sitä paikallaan!

    Äänestä

  • hämsyfani #2 kirjoitti:

    Minä voin pidellä sitä paikallaan!

    Hyvä! Mulla on napakka viivotin!

    Äänestä

  • hämsy fan #1 kirjoitti:

    Hyvä! Mulla on napakka viivotin!

    Pitäiskö sille ensin tehdä jotain?

    Äänestä

  • hämsyfani #2 kirjoitti:

    Pitäiskö sille ensin tehdä jotain?

    Mmm!

    Äänestä

  • hämsy fan #1 kirjoitti:

    Mmm!

    Mmmmmmm.

    Äänestä

  • hämsyfani #2 kirjoitti:

    Mmmmmmm.

    Mmmmmmmmmmmmm!

    Äänestä

  • hämsy fan #1 kirjoitti:

    Mmmmmmmmmmmmm!

    Mmmm! Mmmm! Mmmm! Mmmmmmmm!

    Äänestä

Oho, täällä on mitä peräkkäisinä iltoina ensin LB ylistysketju ja nyt HR saa suitsutusta. Etteikö naiset muka ymmärrä hyvän päälle? :)

Äänestä
  • Onko mablab hämsyfani?

    Äänestä

  • hämsyfani myös kirjoitti:

    Onko mablab hämsyfani?

    On, mablab

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    On, mablab

    Buustauksella pitää olla todellista pohjaa. Pöljiä ja häijyjä me emme buustaa!

    Äänestä

  • fan #1 kirjoitti:

    Emmekä epäseksikkäitä!

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    On, mablab

    Miten olisi Älyn haamu itse? ;)

    Äänestä

  • fan #2 kirjoitti:

    Emmekä epäseksikkäitä!

    Nii just! Hämsy on seksipupu!

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Miten olisi Älyn haamu itse? ;)

    Se on tuhma! Hyi.

    Äänestä

  • eiiiii kirjoitti:

    Se on tuhma! Hyi.

    Plus tyhmä ja epäseksikäs.

    Äänestä

  • fan #1 kirjoitti:

    Buustauksella pitää olla todellista pohjaa. Pöljiä ja häijyjä me emme buustaa!

    Ehkä niiden pitää tulla sillä tavoin ex tempore kuten tämä, että ne on oikeasti sitten myös sillälailla uskottavia. Ketkä täällä kipeimmin buustausta nyt sitten kaipaa? Lordi, sillitrooli, eATMe,... Ja kyllä, myös Äly kaipaisi buustausta. Äly vaan tekee sen ihan mielettömän vaikeaksi.

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    Ehkä niiden pitää tulla sillä tavoin ex tempore kuten tämä, että ne on oikeasti sitten myös sillälailla uskottavia. Ketkä täällä kipeimmin buustausta nyt sitten kaipaa? Lordi, sillitrooli, eATMe,... Ja kyllä, myös Äly kaipaisi buustausta. Äly vaan tekee sen ihan mielettömän vaikeaksi.

    myös sillitrooli ja eATMe tekevät sen vaikeaksi... katkeria ilkiöitä.

    Äänestä

Anteeksi vulgaari sanani, mutta eihän se muuta kuin sponsoroi omaa erinomaisuuttaan halpaa hintaan tällä palstalla. Naamioituina hienoihin fraaseihin (ja fraseerauksiin). Tosin erinomainen kirjoittaja (mitä olen silmäillyt) ja muusikko (mitä olen korvaillut).

Heh, tykkää myös Billy Joelista, mutta ei ollut kuullut (tai muistanut) kappaletta Innocent Man, jonka linkitin tänne jo aikaa sitten. No, linkitän uudestaan:

http://www.youtube.com/watch?v=PThPI1kLGU8

Kys. kasetin ostin divarista ja kappaleen kuulin ensimmäisen kerran punaisessa Datsun 120:ssa 80-luvun alussa Pioneer stereoilla ja kaverin veljeltä ostetuilla Jensen-kaiuttimista, ja jotka kaikki oli omalla työllä ja rahalla ansaittuja.

Kappaleen otsikkohan, ja Joelin falsetti-refrengi, kertoo raamatullisesti siis että mies lähtökohtaisesti on syytön tilaansa.

Joku osuvasti kirjoittikin että miehen traagisin hetki on oma syntymä.

Äänestä
  • Heti tuli joku kadepeikko tänne. Kauan se kestikin lymytä siellä sillan alla.

    Äänestä

  • Milloin en ollut kuullut tai muistanut tätä? Ei ole pitkä aika kun luennoin tuosta samannimisestä levystäkin. Tuo kappalehan on tyylijäljitelmä Ben E. Kingin tuotannosta; livenä ukko saattaa laulaa alun bassolinjan päälle tahdin tai pari "Spanish Harlem":ia.

    Miksi tällä palstalla kannattaisi käyttää muita kuin halpahintaisia konsteja?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Milloin en ollut kuullut tai muistanut tätä? Ei ole pitkä aika kun luennoin tuosta samannimisestä levystäkin. Tuo kappalehan on tyylijäljitelmä Ben E. Kingin tuotannosta; livenä ukko saattaa laulaa alun bassolinjan päälle tahdin tai pari "Spanish Harlem":ia.

    Saatko spagaatin?

    Äänestä

  • hämsympi fani kirjoitti:

    Saatko spagaatin?

    Haha, en tosiaankaan. Pelasin nuorempana mielelläni maalivahtina vähän lajissa kuin lajissa, mutta notkea en ole koskaan ollut vähääkään. "Tyylini" perustui venytysten sijaan nopeisiin käsiin, hyviin aavistuksiin ja yleiseen röhnyämiseen.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Milloin en ollut kuullut tai muistanut tätä? Ei ole pitkä aika kun luennoin tuosta samannimisestä levystäkin. Tuo kappalehan on tyylijäljitelmä Ben E. Kingin tuotannosta; livenä ukko saattaa laulaa alun bassolinjan päälle tahdin tai pari "Spanish Harlem":ia.

    Miksi tällä palstalla kannattaisi käyttää muita kuin halpahintaisia konsteja?

    Hämsy, mistä keksit nimen Hämsy?

    Äänestä

  • hämsyin fani kirjoitti:

    Hämsy, mistä keksit nimen Hämsy?

    Nimimerkki lähti luultavasti jostakin "maailma on perseestä ja vajoan synkkyyteen" -angstailuketjusta, johon olin ajatellut sen kertakäyttöiseksi, tai oikeastaan en ollut edes ajatellut sitä. Sitten vastasin ketjuun muutaman kerran samalla nimimerkillä ja ehkä jonkun kerran johonkin muuhunkin - ja sen jälkeen olen ollut nimen vanki. Nimen, jota suoraan sanoen inhoan, mutta ajattelin että vaihdan sitä vasta kun elämässäni tapahtuu jotakin merkittävää käännettä kohti valoa. Jääköön arvoitukseksi mitä se voisi olla.

    Levytyssopimus?

    Äänestä

  • villi arvaus kirjoitti:

    Levytyssopimus?

    Miksei sekin voisi sellainen olla.

    Äänestä

  • villi arvaus kirjoitti:

    Levytyssopimus?

    Kaunis teininainen?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Miksei sekin voisi sellainen olla.

    Mikä muu? Kerro! Kerro! Kerro!

    Äänestä

  • Villimpi arvaus kirjoitti:

    Kaunis teininainen?

    Jos se haluaa duettolevyn, joka sisältyy sopimukseen.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Jos se haluaa duettolevyn, joka sisältyy sopimukseen.

    Onko Hämsykin teinifani?

    Äänestä

  • greek chorus kirjoitti:

    Mikä muu? Kerro! Kerro! Kerro!

    Se voi olla ihan mikä tahansa asia, joka tuntuu merkittävältä ja saa muunkin elämän tuntumaan siltä. Ei voi tietää etukäteen, millä on sellainen vaikutus - vai onko millään.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Se voi olla ihan mikä tahansa asia, joka tuntuu merkittävältä ja saa muunkin elämän tuntumaan siltä. Ei voi tietää etukäteen, millä on sellainen vaikutus - vai onko millään.

    Teininaisilla kuulemma on.

    Äänestä

  • quel disappointment kirjoitti:

    Onko Hämsykin teinifani?

    Vain toisinaan pornoa tiiraillessa, mutta siellähän "teinit" ovat ponnarein ja tikkarein varustettuja ja maskeerattuja 25-vuotiaita.

    (Jotenkin minusta tuntuu, ettei tämä puolustuspuheenvuoro nyt ollut ihan niin toimiva kuin toivoin.)

    Äänestä

  • quel disappointment kirjoitti:

    Onko Hämsykin teinifani?

    Musiikkiteinifani! Ja miljönäärisopimus.

    Äänestä

  • quel disappointment kirjoitti:

    Onko Hämsykin teinifani?

    Onko Hämsyllä neitsytfetissi?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Vain toisinaan pornoa tiiraillessa, mutta siellähän "teinit" ovat ponnarein ja tikkarein varustettuja ja maskeerattuja 25-vuotiaita.

    (Jotenkin minusta tuntuu, ettei tämä puolustuspuheenvuoro nyt ollut ihan niin toimiva kuin toivoin.)

    Hämsy, millaisesta pornosta tykkäät?

    Äänestä

  • ai häv höörd kirjoitti:

    Teininaisilla kuulemma on.

    Ei välttämättä. Veli on seurustellut pari vuotta sellaisen kanssa, ja enemmän siitä on hänelle riesaa ollut kuin iloa.

    Teininainen on vähän kuin vanha jenkkiauto: kiva katsella ja aiheuttaa muissa kateutta, mutta kuluttaa paljon ja kitinöiltä ja narinoilta ei voi välttyä.

    Äänestä

  • hmmmmmm! kirjoitti:

    Onko Hämsyllä neitsytfetissi?

    Joo. Seksi ei ole mitään ilman sähellystä, verta ja tuskanhuutoja.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Ei välttämättä. Veli on seurustellut pari vuotta sellaisen kanssa, ja enemmän siitä on hänelle riesaa ollut kuin iloa.

    Teininainen on vähän kuin vanha jenkkiauto: kiva katsella ja aiheuttaa muissa kateutta, mutta kuluttaa paljon ja kitinöiltä ja narinoilta ei voi välttyä.

    Mutta jos se olisi ujo teininainen, joka osaa hymyillä Hämsyn vitseille.

    Ei niin! Kiva kun ymmärrät.

    Äänestä

  • pervo fani kirjoitti:

    Hämsy, millaisesta pornosta tykkäät?

    Sellaisesta, jossa esiintyjät ovat suht luonnollisia (silikonit ym. eivät toimi) ja näyttävät pitävän työstään eivätkä vain ole hankkimassa rahaa seuraavaan kannabispiikkiin.

    Vastoin yleistä käsitystä kaikki heteromiehet eivät pidä lesbopornosta; minä olen se ainoa, joka ei yleensä lämpene noille. Toisinaan sekin voi toimia, mutta keskimäärin tulee olo, että draaman kaari puuttuu: tytöt alkavat hiplata toisiaan - tytöt jatkavat toistensa hiplaamista - tytöt lopettavat toistensa hiplaamisen. Olipa jännää.

    Nylkyttämisessä on jännempi draaman kaari?

    Äänestä

  • kitinää kirjoitti:

    Mutta jos se olisi ujo teininainen, joka osaa hymyillä Hämsyn vitseille.

    Mielikuvitusolento!

    Äänestä

  • kitinää kirjoitti:

    Mutta jos se olisi ujo teininainen, joka osaa hymyillä Hämsyn vitseille.

    No ehkä siinä tapauksessa. Jos hän vaikkapa olisi henkisesti ikäistään kypsempi. Ja tissit olisivat hyvät.

    Äänestä

  • pornolesbo kirjoitti:

    Nylkyttämisessä on jännempi draaman kaari?

    Ainakin heteropornossa maallikkokin pystyy erottamaan esileikin yhdynnästä.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    No ehkä siinä tapauksessa. Jos hän vaikkapa olisi henkisesti ikäistään kypsempi. Ja tissit olisivat hyvät.

    Tulihan se sieltä! Millaiset ovat hyvät tissit?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    No ehkä siinä tapauksessa. Jos hän vaikkapa olisi henkisesti ikäistään kypsempi. Ja tissit olisivat hyvät.

    Tissit! Tykkäätkö tisseistä? Millaiset on hyvät?!

    Äänestä

  • haluun tietää kirjoitti:

    Tissejä! Missä?

    Äänestä

  • haluun tietää kirjoitti:

    Tissit! Tykkäätkö tisseistä? Millaiset on hyvät?!

    Suuret, pienet ja pääsi kokoiset.

    Tai oikeastaan pienet ovat todennäköisemmin esteettiset. Suuret ovat haastavammat, niissä on paljon enemmän muuttujia. Mutta on niidenkin mahdollista olla.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    No ehkä siinä tapauksessa. Jos hän vaikkapa olisi henkisesti ikäistään kypsempi. Ja tissit olisivat hyvät.

    Entä tykkäätkö mistään muusta kuin tisseistä? Sääristä? Pepuista?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Suuret, pienet ja pääsi kokoiset.

    Tai oikeastaan pienet ovat todennäköisemmin esteettiset. Suuret ovat haastavammat, niissä on paljon enemmän muuttujia. Mutta on niidenkin mahdollista olla.

    Alat kuulostaa ihan Einolta.

    Äänestä

  • fanitissi kirjoitti:

    Entä tykkäätkö mistään muusta kuin tisseistä? Sääristä? Pepuista?

    Noista kahdesta peput. Sääriin en juurikaan kiinnitä huomiota. Olen niin tottunut suomalaisen naisrodun isänmaalliseen piirteeseen, jossa takapuoli on varsin lähellä kotimaan armasta multaa, etten ole koskaan oppinut pitämään koipia seksuaalisesti merkittävänä osana.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Noista kahdesta peput. Sääriin en juurikaan kiinnitä huomiota. Olen niin tottunut suomalaisen naisrodun isänmaalliseen piirteeseen, jossa takapuoli on varsin lähellä kotimaan armasta multaa, etten ole koskaan oppinut pitämään koipia seksuaalisesti merkittävänä osana.

    Olisiko naisella kuitenkin hyvä olla sääret?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Milloin en ollut kuullut tai muistanut tätä? Ei ole pitkä aika kun luennoin tuosta samannimisestä levystäkin. Tuo kappalehan on tyylijäljitelmä Ben E. Kingin tuotannosta; livenä ukko saattaa laulaa alun bassolinjan päälle tahdin tai pari "Spanish Harlem":ia.

    Miksi tällä palstalla kannattaisi käyttää muita kuin halpahintaisia konsteja?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8258799#comment-38530082

    Tuossa ketju. Ja eipä siitä olekaan kuin pari vuotta.

    No jaap, Pyydän anteeksi. Luin uudelleen ja ilmeisesti olitkin kuunnellut sen. OLETIN silloin että ei kai kukaan tällaiseen helmeen ole koskaan törmänytkään. Ja mikäli on, ei ole tunnistanut sitä helmeksi.

    "Miksi tällä palstalla kannattaisi käyttää muita kuin halpahintaisia konsteja? "

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/4784416

    Kerro sinä. Tuossa neljän vuoden takainen runoni, jossa mainitaan sanat Hämärän rajassa.

    Äänestä

  • oleellinen kysymys kirjoitti:

    Olisiko naisella kuitenkin hyvä olla sääret?

    Kai niiden olemassaolo ihan hyvä olisi lenkkiseuran kannalta. Vaikka nykyäänhän polven alapuolelta amputoitujen vammaisurheilijoiden proteesit (ks. tapaus Oscar Pistorius) ovat niin hyviä, että väitetään niiden hakkaavan juoksussa terveet jalat.

    Lukitsen vastauksen: omat sääret on hyvä olla, jotta 1) nainen lähtee lenkille ja 2) minä pysyn hänen tahdissaan.

    Äänestä

  • oleellinen kysymys kirjoitti:

    Olisiko naisella kuitenkin hyvä olla sääret?

    Justhan se vastasi ettei kiinnitä sääriin juurikaan huomiota.

    Äänestä

  • pöljääääää kirjoitti:

    Justhan se vastasi ettei kiinnitä sääriin juurikaan huomiota.

    En mäkään kiinnitä juurikaan huomiota korviin, mutta on nekin hyvä olla olemassa.

    Äänestä

  • Ash Cat kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8258799#comment-38530082

    Tuossa ketju. Ja eipä siitä olekaan kuin pari vuotta.

    No jaap, Pyydän anteeksi. Luin uudelleen ja ilmeisesti olitkin kuunnellut sen. OLETIN silloin että ei kai kukaan tällaiseen helmeen ole koskaan törmänytkään. Ja mikäli on, ei ole tunnistanut sitä helmeksi.

    "Miksi tällä palstalla kannattaisi käyttää muita kuin halpahintaisia konsteja? "

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/4784416

    Kerro sinä. Tuossa neljän vuoden takainen runoni, jossa mainitaan sanat Hämärän rajassa.

    Okei. Saat kyniä minut tekijänoikeuskiistassa - kunhan Sting on ensin ryövännyt sinut. http://www.youtube.com/watch?v=KGe-RF1nDQk

    Äänestä

  • siis daa kirjoitti:

    En mäkään kiinnitä juurikaan huomiota korviin, mutta on nekin hyvä olla olemassa.

    Hyvä kun älysit!

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Joo. Seksi ei ole mitään ilman sähellystä, verta ja tuskanhuutoja.

    Onko Hämsyllä poikuus tallella?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Ei välttämättä. Veli on seurustellut pari vuotta sellaisen kanssa, ja enemmän siitä on hänelle riesaa ollut kuin iloa.

    Teininainen on vähän kuin vanha jenkkiauto: kiva katsella ja aiheuttaa muissa kateutta, mutta kuluttaa paljon ja kitinöiltä ja narinoilta ei voi välttyä.

    Minkä ikäinen teini veljelläsi on?

    Äänestä

  • kerro heti!! kirjoitti:

    Onko Hämsyllä poikuus tallella?

    Poikuuteni on tallella ja mieheyteni menetetty. Ainoastaan miehinen ulkokkeeni muistuttaa minua aika ajoin (yleensä aamuisin) siitä, että olen sukupuoliolento.

    Äänestä

  • Kuulustelija kirjoitti:

    Minkä ikäinen teini veljelläsi on?

    Laillinen. Neidon ikä asettuu toisinsanoen välille 16-19.

    Äänestä

  • kammottavaa kirjoitti:

    Alat kuulostaa ihan Einolta.

    Otan vakavasti roolini vara-Einona. Täytyy myöntää, että saan tästä narsistista tyydytystä. Ehkä tulevaisuudessa jopa manian.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Laillinen. Neidon ikä asettuu toisinsanoen välille 16-19.

    Laillinen teini, vaude. Välitä arvostavat terveiseni YTM-veljellesi.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Ainakin heteropornossa maallikkokin pystyy erottamaan esileikin yhdynnästä.

    Harvemmin heteropornosta löytää esileikkiä jos ei munan lutkutusta sellaiseksi lasketa.

    Lesboilussa on taas aina esileikki, mutta ehkä naisen anatomian ja/tai naisten kiihotustilan tulkinta on toisille yhtä ymmärretävää kuin vieras kieli (reiden sisäpinnalla).

    Äänestä

Pituus ja paino? Hiustenväri?

Äänestä
  • Jonkin verran yli 170, jonkin verran alle 70, tylsin ja tavanomaisin mahdollinen ruskean sävy.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Jonkin verran yli 170, jonkin verran alle 70, tylsin ja tavanomaisin mahdollinen ruskean sävy.

    Mullakin on kysymyksiä. 3kpl
    Miksi et paljasta ikääsi? Tai edes vuosikymmentä, jolla synnyit?
    Kuinka paljon tämä ketju ahdistaa?

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    Mullakin on kysymyksiä. 3kpl
    Miksi et paljasta ikääsi? Tai edes vuosikymmentä, jolla synnyit?
    Kuinka paljon tämä ketju ahdistaa?

    Hämsy ei kehtaa myöntää, että on vasta 13 vee.

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    Mullakin on kysymyksiä. 3kpl
    Miksi et paljasta ikääsi? Tai edes vuosikymmentä, jolla synnyit?
    Kuinka paljon tämä ketju ahdistaa?

    Yritän pitää paljastukset sillä tasolla, ettei ihan kuka tahansa pysty jäljittämään.

    Olen syntynyt 80-luvulla.

    Asteikolla yhdestä kymmeneen ketju ahdistaa ehkä viitosen verran, mutta vetoaa narsismiini seiskan, joten edellä - ja hereillä - ollaan toistaiseksi.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Yritän pitää paljastukset sillä tasolla, ettei ihan kuka tahansa pysty jäljittämään.

    Olen syntynyt 80-luvulla.

    Asteikolla yhdestä kymmeneen ketju ahdistaa ehkä viitosen verran, mutta vetoaa narsismiini seiskan, joten edellä - ja hereillä - ollaan toistaiseksi.

    Tilanne tiukasti fifty-sixty siis.
    Mä luulen sun olevan syntynyt 80-luvun puolen välin paikkeilla. Joskus 85-86... :)

    Mullakin on kysymys.

    Kumman kaa olisit mieluummin, Älyn haamun vai hahmotelman?

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    Tilanne tiukasti fifty-sixty siis.
    Mä luulen sun olevan syntynyt 80-luvun puolen välin paikkeilla. Joskus 85-86... :)

    Mistä arvelet?

    Äänestä

  • utelias sivusta kirjoitti:

    Mistä arvelet?

    Opiskeluista?

    Äänestä

  • utelias sivusta kirjoitti:

    Mistä arvelet?

    Mä en tiedä. Päättelyä kai tai naisen vaistoa.
    Lukion jälkeen armeija tai sivari, sitten ehkä vuosi tai kaksi miettimistä mitä tahtoo tehdä, ehkä väärä pääainevalinta ensin tai jotain, sitten löytyy tiedekunta ja ala, nyt muutama vuosi opiskelua takana, ei vielä valmistunut. Mä ynnään sen sinne 6 vuoteen lukion jälkeen. Voin olla väärässä.

    Olet hyvä vaistoinesi, varsin lähellä totuutta. Jokunen vuosi ehkä heittoa sinne tai tänne, ja sivarin kävin vasta pari vuotta sitten keskellä opintoja, mutta pääpiirteittäin käsikirjoitus on juuri tuo.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Olet hyvä vaistoinesi, varsin lähellä totuutta. Jokunen vuosi ehkä heittoa sinne tai tänne, ja sivarin kävin vasta pari vuotta sitten keskellä opintoja, mutta pääpiirteittäin käsikirjoitus on juuri tuo.

    Tuosta päättelen rohkeasti, että väärää ainetta on ehkä luettu pitempään kuin oletan. Oliko sivari siinä tuumaustauolla?

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Olet hyvä vaistoinesi, varsin lähellä totuutta. Jokunen vuosi ehkä heittoa sinne tai tänne, ja sivarin kävin vasta pari vuotta sitten keskellä opintoja, mutta pääpiirteittäin käsikirjoitus on juuri tuo.

    luulen notta hämsy tuuminut ja harhaillut pidempään kuin vähempään... eli vuodet ovat 83-84.

    Äänestä

  • lisää! kirjoitti:

    Mullakin on kysymys.

    Kumman kaa olisit mieluummin, Älyn haamun vai hahmotelman?

    Hahmotelma miellyttää enemmän esteettistä silmääni (vaikka Älyn haamun kohdalla näkemykseni hänen ulkonäöstään pohjautuu verbaalisten kuvausten synnyttämiin mielikuviin).

    Äänestä

Onko jungfrau sinusta ihana? Jos uskaltaisit, lähtisitkö treffeille jungfraun kanssa?

Äänestä
  • Minä vähän epäilen, että Hämsyn mielestä Essi on Jungfrauta ihanampi...

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Minä vähän epäilen, että Hämsyn mielestä Essi on Jungfrauta ihanampi...

    En usko. Junkkis on essiä älykkäämpi ja nyansseilla leikittelevämpi ja Hämsy tykkää älystä.

    Äänestä

  • dddddddddddddddddd kirjoitti:

    En usko. Junkkis on essiä älykkäämpi ja nyansseilla leikittelevämpi ja Hämsy tykkää älystä.

    Mutta Essi on kivampi ja herkempi. Ei kukaan jaksa aina rasittavaa älykästä naista.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Mutta Essi on kivampi ja herkempi. Ei kukaan jaksa aina rasittavaa älykästä naista.

    hämsy jaksaa. se on itekin semmonen (paitsi mies) niin se ei rasitu. essi sopii mölöille tai pierutrollille.

    Äänestä

  • ddddddddddsdsdsdsd kirjoitti:

    hämsy jaksaa. se on itekin semmonen (paitsi mies) niin se ei rasitu. essi sopii mölöille tai pierutrollille.

    Makuasia. Minusta Jungfrau on liian kylmä ja temperamenttinen ollakseen miellyttävä.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Makuasia. Minusta Jungfrau on liian kylmä ja temperamenttinen ollakseen miellyttävä.

    puhe ei ollutkaan susta. hämsylle junkkis sopii paremmin.

    Äänestä

  • ddddddddddddddddddhd kirjoitti:

    puhe ei ollutkaan susta. hämsylle junkkis sopii paremmin.

    Mistä tiedämme, mitä palstaimagojen takaa paljastuisi?

    Äänestä

  • Kissa vaiko koira kirjoitti:

    Jungfrau on kirjoittanut ettei halua miestä.

    Äänestä

  • njaah kirjoitti:

    Jungfrau on kirjoittanut ettei halua miestä.

    Jungfraulla kai on kaukomies. Tai kuka siitä nyt selvän ottaa.

    Äänestä

  • Kissa vaiko koira kirjoitti:

    Mistä tiedämme, mitä palstaimagojen takaa paljastuisi?

    Harmi, ettette voi tehdä minun ja Jungfraun kesken jakoa lut.kaan ja madonnaan. Sehän olisi yksinkertaisinta pösseille. Älyllinen/tunteellinen-jako on ihan kiva, mutta yhä pysytään pössiyden piirissä.

    Äänestä

  • alea_iacta_essi kirjoitti:

    Olette molemmat neitsytlutkia. Jako lämpimään kissa-essiin ja kylmään koira-junkkikseen on selkeämpi.

    Äänestä

  • alea_iacta_essi kirjoitti:

    Harmi, ettette voi tehdä minun ja Jungfraun kesken jakoa lut.kaan ja madonnaan. Sehän olisi yksinkertaisinta pösseille. Älyllinen/tunteellinen-jako on ihan kiva, mutta yhä pysytään pössiyden piirissä.

    voidaan me!!! sinä olet l*utka ja junkku madonna.

    Äänestä

  • kaksijakoinen mölö kirjoitti:

    Sovitaan niin. Minä olen kissalutka, Jungfrau on koiramadonna.

    Äänestä

  • alea_iacta_essi kirjoitti:

    Sovitaan niin. Minä olen kissalutka, Jungfrau on koiramadonna.

    niiin. kamala kiimainen kissalutka ja järkevän uskollinen koiramadonna.

    Äänestä

  • kaksijakoinen mölö kirjoitti:

    niiin. kamala kiimainen kissalutka ja järkevän uskollinen koiramadonna.

    seksuaalista häirintää!

    Äänestä

Tiedoksenne: viimeinen tähän ketjuun kirjoittamani viesti on kirjoitettu 9.8.2011 02:24. Sen jälkeen minuna on esiintynyt halpahintainen huijari. En liioin ole ainakaan seuraavaan kahdeksaan tuntiin paikalla, jos sittenkään.

Varokaa halpoja kopioita!

Äänestä
  • tarkka miesssssssss

    Äänestä

  • Voi ei! Mistä me nyt tiedetään, onko sulla vielä poikuus tallella ja kumman kaa olisit?

    Äänestä

  • Aika hyvä trolli... ihan oli Hämsyn jutut!

    Äänestä

  • Siinä tapauksessa oli laatutrolli kyllä, hyvin Hämsynsä lukenut.

    Toivottavasti tämä trolliuutinen ei kuitenkaan merkitse, että veljelläsi on laiton ja viritetty teini.

    Äänestä

Miksi et enää kirjoita vihaisia ATM-juttuja?

Äänestä
  • Aikuistunut? Tullut järkiinsä? Hämsyssä on potentiaalia.

    Äänestä

  • kjjl8 kirjoitti:

    Aikuistunut? Tullut järkiinsä? Hämsyssä on potentiaalia.

    Hyvä kirjoittaja menee hukkaan kun ei enää pöllytä lutkia.

    Äänestä

  • Tähän lienee paikallaan aidonkin vastata. En tiedä: olen varmaankin tullut vanhaksi ja seestynyt, tai menettänyt intohimon taistella minkään puolesta tai mitään vastaan. Eikä se edes rajoitu ATM-juttuihin, vaan sama "vaivaa" biisintekoakin: vielä viime vuonna syntyi helposti parikin sellaista laulutekstiä, joiden äänittäminen ja nettiin runnominen pikavauhtia tuntuivat silloin hyvältä idealta - mutta seuraavat kuukaudet sitten odottelin paniikissa kutsua käräjille. Ei tullut.

    Nyt kaikenlaisten provokaatioiden väsääminen tuntuu jotenkin väkinäiseltä ja läpinäkyvältä, ettei oikein viitsi yrittääkään. Kun ennen teksti ei ollut hyvä, ellei siinä loukattu edes jotakuta, nykyään kirjoittaminen rajoittuu joutavanpäiväisten - ja kilttien - nokkeluuksien viljelyyn.

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Tähän lienee paikallaan aidonkin vastata. En tiedä: olen varmaankin tullut vanhaksi ja seestynyt, tai menettänyt intohimon taistella minkään puolesta tai mitään vastaan. Eikä se edes rajoitu ATM-juttuihin, vaan sama "vaivaa" biisintekoakin: vielä viime vuonna syntyi helposti parikin sellaista laulutekstiä, joiden äänittäminen ja nettiin runnominen pikavauhtia tuntuivat silloin hyvältä idealta - mutta seuraavat kuukaudet sitten odottelin paniikissa kutsua käräjille. Ei tullut.

    Nyt kaikenlaisten provokaatioiden väsääminen tuntuu jotenkin väkinäiseltä ja läpinäkyvältä, ettei oikein viitsi yrittääkään. Kun ennen teksti ei ollut hyvä, ellei siinä loukattu edes jotakuta, nykyään kirjoittaminen rajoittuu joutavanpäiväisten - ja kilttien - nokkeluuksien viljelyyn.

    Niin ne vanhat punkkaritkin seestyy kolmikymppisenä ja alkaa tehdä progea tai iskelmää. Provokaatiot ja riehuminen on nuorten ja himokkaiden miesten puuhaa. Into laskee erektiokulman mukana.

    Äänestä

Jo se on kumma kun ei mies saa olla rauhassa omissa sfääreissään vaan kaikenmoiset netti naiset tulevat noin vain vonkaamaan asiakaspalvelua jo peräkammaristiltakin.

Äänestä

Vielä pari vuotta sitten Hämärällä meni lujaa naisrintamalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinä senkin kirjoitti:

itseään toteuttava ennustus!
Olet tykästynyt liikaa kuolleeseen olotilaasi ja tarkkailijan rooliisi!
Hus, hakemaan ystäviä kirjallisuuspiiristä, Mensasta tai Star Treck faniklubilta, jos vain Klingonin kieli luonnistuu.

Ja aktiivisempi ote siihen työnhakuun! Aloita jostain mikä ei vastaa koulutustasi, vaikka Mc'Donaldsista.
Tai ryhdy yrittäjäksi, tai kirjailijaksi; kirjoita fantasiakirja, tai "luuserin päiväkirja".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu