Elämä on kuin tuuliajolla. En tiedä enää mistään mitään.
Näkyvillä, mutta silti näkymätön.
Kuulumaton mihinkään.
Sisin tyhjää täynnä.
Yhdessä mutta silti niin yksin.
Turvaton ja rauhaton, vailla sisäistä harmoniaa
En jaksa vain olla niin kuin mitään ei olisi.
Kadoksissa itseltäni.
Kysymyksiä täynnä,
kuka minä olen?
Mistä tulen ja minne kuulun?
Ja minne menen...
Pakenen,
pakenen elämää, jota elän.
Tunteita joita tunnen,
niitä vähäisiä mitä on enää jäljellä.
Tää elämä on raskas elää yksin,
olla yksin, päivästä toiseen,
vailla hyväksyntää, kunnioitusta ja arvostusta.
Haluan säilyttää muistot, hyvinä kaikista niistä asioista,
joita on vielä jäljellä.
Puhtaina ja kirkkaina, säihkyvinä,
sinusta ja minusta.
Sydän huutaa ja itkee ikävää...
Ei ensimmäistä kertaa,
mutta tuskin viimeistäkään kertaa.
Tahdon tietää kuka olen.
Mitä löytyy kuoren alta,
muurin, joka on kasvanut ympärilleni
näiden vuosien saatossa,
joka on suojellut lopulliselta romahtamiselta.
Et halunnut tutustua muhun.
Siihen tyttöön/naiseen joka olin
ja toivottavasti olen joskus uudelleen.
En kokenut pahana, että näytin tunteeni ulospäin.
Itkin ja nauroin, tunteiden ja tilanteiden mukaan...
Aikaa kului, sulkeuduin.
Itkin yksin.
Yksin pahaa oloani, kun en saanut olla se mitä olin.
En ole sellainen ihminen, mitä väität minun olevan solvatessasi minua.
Se ei enää satu.
Ei koske ja revi sisintäni rikki.
Tästä kaikesta kun selviän päivän kerrallaan, voin sanoa olevani vahvempi.
Elämä taas koulutti ja opetti yhden asian kantapään kautta.
Näkyvillä, mutta silti näkymätön.
Kuulumaton mihinkään.
Sisin tyhjää täynnä.
Yhdessä mutta silti niin yksin.
Turvaton ja rauhaton, vailla sisäistä harmoniaa
En jaksa vain olla niin kuin mitään ei olisi.
Kadoksissa itseltäni.
Kysymyksiä täynnä,
kuka minä olen?
Mistä tulen ja minne kuulun?
Ja minne menen...
Pakenen,
pakenen elämää, jota elän.
Tunteita joita tunnen,
niitä vähäisiä mitä on enää jäljellä.
Tää elämä on raskas elää yksin,
olla yksin, päivästä toiseen,
vailla hyväksyntää, kunnioitusta ja arvostusta.
Haluan säilyttää muistot, hyvinä kaikista niistä asioista,
joita on vielä jäljellä.
Puhtaina ja kirkkaina, säihkyvinä,
sinusta ja minusta.
Sydän huutaa ja itkee ikävää...
Ei ensimmäistä kertaa,
mutta tuskin viimeistäkään kertaa.
Tahdon tietää kuka olen.
Mitä löytyy kuoren alta,
muurin, joka on kasvanut ympärilleni
näiden vuosien saatossa,
joka on suojellut lopulliselta romahtamiselta.
Et halunnut tutustua muhun.
Siihen tyttöön/naiseen joka olin
ja toivottavasti olen joskus uudelleen.
En kokenut pahana, että näytin tunteeni ulospäin.
Itkin ja nauroin, tunteiden ja tilanteiden mukaan...
Aikaa kului, sulkeuduin.
Itkin yksin.
Yksin pahaa oloani, kun en saanut olla se mitä olin.
En ole sellainen ihminen, mitä väität minun olevan solvatessasi minua.
Se ei enää satu.
Ei koske ja revi sisintäni rikki.
Tästä kaikesta kun selviän päivän kerrallaan, voin sanoa olevani vahvempi.
Elämä taas koulutti ja opetti yhden asian kantapään kautta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On aina mahdollinen kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan