Luulen että osa ATM-ongelmaa on se, että ATM:t suodattavat ihan kaiken elämässään perustuen vanhoihin traumoihin.
Jos on esim. tullut suoraan kiusatuksi vaikkapa kouluiässä, niin se on jättänyt ATM:ään ikuisen jäljen siitä että toiset todellakin "toivovat ATM:n kuolemaa". Vaikka näinhän tietenkään ei ole. Ei kukaan toivo toisen kuolemaa, tai no joo, siis yleisesti ainakaan.
Eivät nämä koulukiusaajatkaan välttämättä ole sisimmässään ajatelleet niin kuin sanoivat tai sen mukaan kuin toimivat. Kiusaajat nyt vain tapaavat valita uhreikseen heikoimmin puolustautuvat ja alkaa nälvimään ja kiinnitämään huomiotaan heidän erikoisiin piirteisiinsä.
Samanlaisuutta on vaikea pilkata, mutta erilaisuutta ei.
Kiusaaminen on power-trippailua, eikä kiusattu ole kiusaajalleen henkilökohtaisesti niin merkittävä. Hän on väline, jolla oma valta näytetään.
Onkin julmalla tavalla paradoksaalista, että vaikka kiusaaja ikäänkuin kiinnittää huomiota toisen erilaisuuteen, niin kiusattu on ainoa joka perii tämän maailmankuvan sellaisenaan. Kiusaaja ei välttämättä ajattele jokaista ihmistä ympärillään hierarkisen tason mukaan, mutta kiusatuksi joutunut alkaa helposti kuvittelemaan että kaikki niin tekevät. Kiusatulle maailma alkaa "oikeasti" jakautua voittajiin ja häviäjiin, paljon konkreettisemmin kuin ehkä kiusaaja on koskaan ajatellut.
Tästä kertoo ne monet tarinat, joissa kiusattu on kohdannut kiusaajansa myöhemmin elämässään, milloin on paljastuntu että kiusaaja elää normaalia elämää, mutta kiusattu elää yhä sitä elämää mihin kausaaja hänet jätti.
Kiusaus siis pysäyttää ajan yhdellä elämän osa-alueella ja saattaa jättää ihmisen pysyvästi kouluaikojen hierarkiaan, jossa raaka voima ja häikäilemättömyys jylläävät, eivätkä niinkään taidot ja osaaminen.
Minä en voi olla ajattelematta että näiden ATM-ihmisten joukossa on monia, joille aika pysähtyi koulussa ja jotka edelleen elävät siinä hierarkiassa, joka heille tehtiin silloin tuskallisen selväksi.
Eli vaikka kiusaaja on luonut sen hierarkian, missä ATM elää, niin ATM on myöhemmin sen ylläpitäjä.
Tämä ei ole ATM:ien syyllistämistä, sitä en tarkoita.
(käytin kirjoituksessa termiä ATM, vaikka tietenkin kyseessä voi olla myös nainen. ATM on täällä niin yleinen termi että sitä on helppo käyttää)
Jos on esim. tullut suoraan kiusatuksi vaikkapa kouluiässä, niin se on jättänyt ATM:ään ikuisen jäljen siitä että toiset todellakin "toivovat ATM:n kuolemaa". Vaikka näinhän tietenkään ei ole. Ei kukaan toivo toisen kuolemaa, tai no joo, siis yleisesti ainakaan.
Eivät nämä koulukiusaajatkaan välttämättä ole sisimmässään ajatelleet niin kuin sanoivat tai sen mukaan kuin toimivat. Kiusaajat nyt vain tapaavat valita uhreikseen heikoimmin puolustautuvat ja alkaa nälvimään ja kiinnitämään huomiotaan heidän erikoisiin piirteisiinsä.
Samanlaisuutta on vaikea pilkata, mutta erilaisuutta ei.
Kiusaaminen on power-trippailua, eikä kiusattu ole kiusaajalleen henkilökohtaisesti niin merkittävä. Hän on väline, jolla oma valta näytetään.
Onkin julmalla tavalla paradoksaalista, että vaikka kiusaaja ikäänkuin kiinnittää huomiota toisen erilaisuuteen, niin kiusattu on ainoa joka perii tämän maailmankuvan sellaisenaan. Kiusaaja ei välttämättä ajattele jokaista ihmistä ympärillään hierarkisen tason mukaan, mutta kiusatuksi joutunut alkaa helposti kuvittelemaan että kaikki niin tekevät. Kiusatulle maailma alkaa "oikeasti" jakautua voittajiin ja häviäjiin, paljon konkreettisemmin kuin ehkä kiusaaja on koskaan ajatellut.
Tästä kertoo ne monet tarinat, joissa kiusattu on kohdannut kiusaajansa myöhemmin elämässään, milloin on paljastuntu että kiusaaja elää normaalia elämää, mutta kiusattu elää yhä sitä elämää mihin kausaaja hänet jätti.
Kiusaus siis pysäyttää ajan yhdellä elämän osa-alueella ja saattaa jättää ihmisen pysyvästi kouluaikojen hierarkiaan, jossa raaka voima ja häikäilemättömyys jylläävät, eivätkä niinkään taidot ja osaaminen.
Minä en voi olla ajattelematta että näiden ATM-ihmisten joukossa on monia, joille aika pysähtyi koulussa ja jotka edelleen elävät siinä hierarkiassa, joka heille tehtiin silloin tuskallisen selväksi.
Eli vaikka kiusaaja on luonut sen hierarkian, missä ATM elää, niin ATM on myöhemmin sen ylläpitäjä.
Tämä ei ole ATM:ien syyllistämistä, sitä en tarkoita.
(käytin kirjoituksessa termiä ATM, vaikka tietenkin kyseessä voi olla myös nainen. ATM on täällä niin yleinen termi että sitä on helppo käyttää)
Vastaukset 26
Vanhimmat
Pätee ainakin omalla kohdallani.
Minkä skidinä oppii sen jätkänä taitaa. Ei siinä sen kummempaa. Jos joku kuitenkin nämä kovemman kautta opitut asiat pystyy jollain tavalla vain muuttamaan niin kertokaa ihmeessä miten.
Koska kyse on oman maailmankuvan muuttamisesta, niin varmaan tarvitsee toimia sen mukaan, miten kokee maailman makaavan.
Eli hakeutuu vaikka jonkin kamppailulajin piiriin ja treenaa oikein kovaksi tappelijaksi itsensä. (Tokikaan en suosittele että menee kaduilla hakkaamaan ketään, tarkoitin vain että tulee niin kovaksi että TIETÄÄ pystyvänsä tarpeen vaatiessa puolustamaan itseään väkivalloin).
Jotain tuollaista ehkä...
Olen sitä tarjonnut monta kertaa aikaisemminkin, mutta eihän tosi ATM sellaiseen "alennu". Mieluummin hän yrittää muuttaa koko maailmaa ympärillään kuin testata omia ajatuksiaan puhumalla niistä ammattilaiselle.
Luulenpa tietäväni senkin, miksi. Kukaan teistä ei kehtaisi mennä puhumaan psykoterapeutille ATM-teoriastanne.
Aloittajan teksti oli erittäin hyvä ja samaa olen itsekin yrittänyt sanoa: ne kiusaajat jatkavat elämäänsä ja kiusatut ovat ainoat jotka kärsivät katkeruudestaan.
Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta suhtautumistaan siihen voi.
Missä vaiheessa terapeutille tulisi mennä? Kaikki muut elämän osa-alueet ovat oikeastaan keskiarvoa paremmalla mallilla, ainoastaan luottamus kanssaihmisiin on olematon.
Siinä olet kuitenkin oikeassa että terapeutille menemisessä on tietty kynnys, mutta nyt ei ole kyse mistään matti-teorioista ja korostan nimimerkkini olevan vain poiminta eräästä postauksestani jonka raflaavana sitten päätin pitää, mutta asiaan;
Terapeutille menossa tosiaan on kynnys. Olen siinä mielessä perinteinen suomalainen mies etten mene terveyskeskukseen ennen kuin sinne pitää kantaa tai hammassärky on sietämätön. Terapia taas puolestaan, se tuntuu siltä kuin tunnustaisi olevansa samalla tasolla sen 12-vuotiaan itseään viiltelevän nulikan kanssa tai samaa kastia taannoisen keravan sankarin kanssa, terapia on, no, rehellisesti sanottuna luovuttajille ja lisäksi se on melkoisen hinnoissaan. En suostu maksamaan useita kymppejä tunnilta siitä että joku kuuntelee lehtiö kädessä kun kerron elämäntarinaani ja hymähtelee pitkästyneesti ja tapaamisen jälkeen ajattelee että olipas siinä ääliö.
huuhaa-teorioista en kuitenkaan menisi puhumaan, lähinnä kiinnostaa se että millä saa takaisin uskon toisiin ihmisiin ja uskon omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa suhteiden osalta.
Se että nuo kaksi ovat hukassa ei vielä tee minusta mielenterveysongelmaista(?)
Mitä kiusaamiseen tulee, sitä ei noin vain paineta villaisella, toki joku on voinut siinä onnistua, eikä se omaa elämäänikään mitenkään dominoi, mutta "lesson learned" kuten lontooksi sanottaisiin ja tietty perusvarovaisuus muiden suhteen on ja pysyy.
"Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta suhtautumistaan siihen voi."
Voiko?
Perustatko kokemuksesi niihin ihmisiin jotka voivat vai myös niihin jotka eivät ole voineet?
Verrataan tilannetta siihen kuinka todistetaan rukouksen voima: Lentokoneeseen tulee vika ja se joutuu tekemään pakkolaskun. Hylystä nousee esiin vahingoittumaton matkustaja joka julistaa Jumalan ihmettä ja kirjoitta kirjan jossa hän kertoo kuinka rukouksen ihmeellinen voima pelasti hänet. Hän oli rukoillut koko sielunsa edestä ja ihme tapahtui!
Ne 326 muuta - onnettomuudessa kuollutta - eivät ole kertomassa että hekin rukoilivat.
Syyllistätkö siis sillä perusteella niitä jotka tilannetta eivät hallitse sen perusteella että on olemassa joukko ihmisiä jotka pystyvät nousemaan?
Syyllistit juuri häviäjän häviäjyydestään siksi että on olemassa myös se voittaja jonka kyvykkyyttä häviäjältä odotetaan "maksimisuorituksena".
Jos olisi olemassa eettis-filosofisia kuolemansyntejä nimeäisin ylläolevan sellaiseksi.
Naisten 100 metrin maailmanennätys on 10,49 sekuntia. Miss Drinkwater, todistaaksesi väitteesi on kohtuullista että juokset satasen aikaan 11 sekuntia (huomaa, olen armollinen). Palataan asiaan sitten kun olet todistanut että jokainen voi lähennellä lähtökohdistaan ja historiastaan huolimatta "onnistujasuoritusta".
Marion Jones
Christine Arron
Merlene Ottey ja moni muu ovat myös alittaneet tuon 11 sekuntia, joten se on "tehtävissä".
Kuinka on, onko asioita joihin sinä et pysty vaikka jotkut pystyvätkin? Mitataanko maailmaa voittajien kautta ja häviäjiltä on kohtuullista odottaa samaa?
Kuinka on?
Itse kävin perhe/parisuhdeterapiassa eron tiimoilta x-vaimoni kanssa eikä se ole ollenkaan sellaista kuin mitä kuvittelet. Se ei ole minkään "myöntämistä" vaan asioiden avaamista ammattilaisen kanssa.
Terapiamme oli ilmainen. Itseasiassa saattaisi olla että "pariterapiaan" pääsisi myös sinkkuna tämän asian tiimoilta. Onhan kyseessä tavallaan parisuhteesi ja sinun tulisi pelastaa se nainen joka on sinun oma kultamurusi yksinäisyyskohtalolta muttet tiedä miten... :)
Ja siis johan nimimerkkisikin on MYÖNTÄMISTÄ ihan perille saakka. Pointti on siinä että terapeutin kautta voisi saada selkeyttä ajatuksiinsa ja kenties jotkut ajatusvirheensä kiinni.
Minäkin löysin muutamia ongelmia itsestäni, järjetön ajatus että "tässä suhteessa on pakko olla koska olen siihen alkanut" oli kaikkein oleellisin ajatusvirheeni. En "myöntänyt" sitä kenellekään vaan havaitsin tuon ajatuksen itsekin vasta terapiassa.
Kuten aiemmin sanoin, niin jos oma maailmankuva on äärimmäisen oikeistolainen suhteessa siihen miten kokee toisten hyväksynnän ja oman pakin ottamisen, niin ehkä terapian vaihtoehtona olisi se että nousee siinä maailmankuvassa ylemmälle tasolle.
Olen sitä mieltä, vaikka en mitään kokemusta omaakaan terapiasta, että se on ikäänkuin hypnoosi. Jos lähtökohtainen usko terapiaan voimaan puuttuu, jos ei ole sille avoin mieli, niin se ei kertakaikkiaan toimi.
Ihmiset kautta maailman toteuttavat kaikenlaisia asioita omasta pienuudestaan johtuen. Joku kiipii yritysmaailmassa, joku himourheilee ja saavuttaa siinä asioita.
ATM:llä, jos tilanne johtuu kiusaamisesta, tilanne on sikäli monimutkainen että silloin kyse ei ole alunperinkään siitä että kokee vajavaisuutta jollain osa-alueella, jota sitten lähtee yliampuvasti kompensoimaan, vaan siitä että oma koko persoona ja henkilö on ollut kyseenalaistettuna. Siitä on vaikea nousta, kun tuntuu että on lähtökohtaisesti JOKAISELLA osa-alueella huono. Näin ei välttämättä ole jokaisen kohdalla, mutta se voi hyvinkin olla.
Se lähtökohtainen ihmisen kokonaisvaltainen hyljeksiminen luo niin kovan riippakiven että siitä nouseminen saattaa tuntua mahdottomalta.
Mutta yksi asia, mihin kaikki kiusatut tuntuvat uskovan, on että he ovat jollain tapaa vähemmänb puolustuskykyisiä kuin muut. Siksi esim. itsepuolustuslajit voisivat olla omiaan nostamaan tuota oman puolustuskyvyttömyyden tunnetta pois pohjamudista. Enkä edeleenkään tarkoita että niiden uusien puolustuskykyjen kanssa pitäisi riitaa haastaa, mutta sisäinen itsemääräämisoikeuden tunne alkaa voimistua, kun tietää että ihan käytännössä, konkreettisesti, pystyy vastaamaan alkukantaiseen fyysiseen haasteeseen jos se esitetään.
Luulen että monilla miehillä juuri tuo oman puolustuksen heikkous on suuri häpeän aihe. Tieto siitä että on joskus ollut niin heikko, että ei ole voinut puolustaa itseään silloin kun se olisi ollut tarpeellista. Voimien puute on miehisessä suorituskeskeisessä ja kilpailuun painottuvassa maailmassa aina tietty hävieämisen merkki.
Luulen myös että vaikka naisia paljon sätitään tällä itsetunnon olemattomuudesta, niin kyseessä on ainakin yhtä paljon se, että kokee olevansa vähemmän mies kuin vertaisryhmä. Eye of the tiger puuttuu ja se saattaa heijastaa työelämäänkin sillä tavalla että töissä päätyy siksi tunnolliseksi suorittajaksi, jolle toiset delegoivat omia duunejaan matkalla huipulle.
Oman elämän hallitsemattomuuden kanssa vastakkain joutuneet saavat ehkä sellaisen käsityksen elämästä että jos ei kaikessa myötäile, tai tee tunnollisesti kaikea vaadittua, niin silloin kaikki romahtaa kerralla. Eletään ikäänkuin lopullisen uhan ja pelon ala koko ajan, ja siksi omasta mukavuudesta tingitään jatkuvasti jotta edes status quo pysyisi. Ollaan silloinkin arvioitavana kun kukaan ei arvostele ja käyttäydytään sen mukaan.
Kiusaaminen on ennen muuta väkivaltaista ehdollistamista, enkä minäkään usko siihen että terapia yksistään siihen välttämättä auttaa. Aika moni nimittäin tietää tasan tarkkaan mistä oma mielenlaatu johtuu ja kaikki siihen vaikuttavat tekijät, mutta eivät siltikään pysty vaikuttamaan asiaan.
Ehkä silloin pitää ruveta kehittymään sillä tavalla kun kuvittelee maailman vaativan. Enkä aivan oikeasti, todella tarkoita mitään väkivaltaista käyttäytymistä, vaan sitä että kehittää itsestään sisäisesti niin kovan että se vastaa oman maailman ihanteita.
Tietysti voin olla 100% väärässäkin.
ei edellytä mitään mielenterveysongelmaa. Kognitiivinen psykoterapia tarkoittaa pelkästään uusien ajatusmallien opettelemista.
Terapiaan pitää mennä silloin, kun jokin omassa elämässä alkaa haitata itseä tai muuta kohtuuttoman paljon eikä itse pysty ratkaisemaan ongelmaa.
Yksityiset terapeutit ovat palveluntarjoajia, ei heillä ole varaa suhtautua ylimielisesti asiakkaisiin. Lisäksi heillä on aina oma työnohjaus, jossa he käyvät läpi työhönsä liittyviä tunteita ja asenteita ja saavat apua työssä jaksamiseen.
"Kukaan teistä ei kehtaisi mennä puhumaan psykoterapeutille ATM-teoriastanne."
Niin juuri. ATM on opetettu häpeämään alempitasoisuuttaan. Tämänkin takia on syytä tuoda kaikin voimin yleiseen tietoisuuteen ATM:n ongelmaa. Monet inhimilliset ongelmat ovat alkujaan olleet häpeän aiheita, mutta muuttuneet myöhemmin osaksi arkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa, ja onpa esimerkiksi homoseksuaalien osalta saatu syrjintää huomattavasti vähennettyäkin.
ATM:ien ei tietenkään pitäisi ottaa itseensä naisten ja YTM:ien pilkasta, vaan jatkaa sinikkäästi, sillä oikeutta ei saa, ellei ole sen puolesta valmis jotain uhraamaankin.
on ilmaista, ja ei, siellä ei puhuta sanaakaan uskonnosta (tiedoksi niille, jotka eivät sitä toimintaa tunne). Joissakin poikkeustapauksissa siihen pääsee myös yksin, mutta se riippuu seurakunnan resursseista. Yleensä silloin on taustalla vaikea ero, ei sinkkuelämä.
Mutta yksilöterapiaan voi hakea Kelan korvausta, tosin se edellyttää lausuntoa psykiatrilta, joka puolestaan vaatii vähintään kaksi arviointikäyntiä.
Joissakin kunnissa pääsee myös kunnalliseen palveluun, mutta jälleen riippuu resursseista. Opiskelijoille on tietysti YTHS:n palvelut.
Mistä ihmeestä syyllistän, ketä ja miksi? Miten juoksu liittyy asiaan? Tai putoava lentokone ja uskonto??
Olen ihan ulalla. Mutta sen ymmärrän, että ette halua ratkaisuehdotuksia vaan haluatte velloa mudassanne. Saamanne pitää. Mutta älkää kuvitelko voivanne muuttaa muuta maailmaa - tai itse asiassa, jos siihen pystyt, niin voisitko tilata tänne aurinkoisen illan tuon vesisateen tilalle.
Nyt keskustelumme liikkuu samalla tasolla.
ovat perustaneet yhdistyksiä, järjestäneet kampanjoita, tulleet (jotkut) omilla kasvoillaan julkisuuteen, olleet yhteydessä toimittajiin, järjestäneet paneeleita, olleet yhteydessä päättäjiin...
Muutos vaatii "hieman" muutakin kuin Sinkut-palstalle kirjoittelua. Mitä jos ryhtyisitte tekemään sitä muutakin ja antaisitte tilaa myös positiivisille kirjoituksille sinkkuudesta?
Taitaa olla niin, että ATM-aktivismi on vasta siellä ruohonjuuritason järjestäytymisen asteella. Tämä palsta on vähän kuin jokin sopivan hämyinen yleinen sauna homoille vuosikymmeniä sitten. Sieltä pohjalta se aktivoituminen heilläkin lähti.
"Mitä jos ryhtyisitte tekemään sitä muutakin ja antaisitte tilaa myös positiivisille kirjoituksille sinkkuudesta?"
Onko mielessäsi käynyt, että kirjoittelusi MAT- ja ATM-aiheisiin keskusteluihin voidaan tulkita pahantahtoiseksi häiriköinniksi? Vaikka ilmaiset kiinnostuksen puutteesi, roikut näissä kuitenkin jatkuvasti.
Myönnetään, heitin liian montaa kasvista soppaan ja nyt siitä ei erota kunnolla ajatusta. Harkitsematonta tekstiä siis.
Ajoin takaa sitä että pitäisi ymmärtää keitä me tarkkailemme ja mitkä ovat heidän mahdollisuutensa OIKEASTI.
Onko mieleesi juolahtanut että kenties on olemassa joukko näitä ns. ATM miehiä jotka ovat avun tavoittamattomissa? Kenties jopa suurin osa mudassapiehtaroivista.
Itse en kuulu joukkoon vaan koitan tulkata heidän viestiään ymmärryksessäni parempiosaisille joiden havaintomaailma koostuu herkästi vain "sankaritarinoista" vaikka koko totuus olisi toinen.
Tällöin edellytetään sankaritarinaa jokaiselta, pystyi se toinen siihen tai ei.
Tavallaan kuitenkin tuo asenteesi jossa tiuskit että "Piehtaroikaa sitten paskassanne" on realistisinta mitä olet sanonut oikeastaan koskaan, nimenomaan nyt tuossa "Tämä on toivotonta" ajatuksessasi ensimmäistä kertaa havaitsen jotain yhteisymmärrystä ATM-ajattelutavan kanssa. Hyvä. Olet kehittynyt. Seuraavaksi sinun kannattaa harjoituttaa sarkasmi- ja ilkeilytaitojasi niin että voit piikittää maassarämpiviä kun tapaat heitä. Siinä sinulla on seuraava looginen suunta.
Tämä ei ollut vittuilua vaan toteamus siitä miten asiat menevät YTN-ATM suhteissa ihan normaalisti. Olet ollut pitkään jonkinlaisessa jalomielisessä ymmärrys-avunantomielentilassa mutta kun huomaat olennaisen alkaa ärsytys kasvaa. Sinä olet voittajien joukossa, myönnä se - ja elä omaa elämääsi ja jätä nämä palstat vellovan ATM-massansa kanssa kitumaan omaan kurjuuteensa. Enivei, minua kiinnostaisi tutustua sinuun jossain määrin koska vaikutat hyväluontoiselta kunnon naiselta, mutta jos ei tutustuta niin haastattelen itselleni sitten jonkun toisen :)
Meidän tasomme on näet YT. Jos hoivaviettiäsi haluat toteuttaa niin olen aina rapsutusaltis ;-)
Juuripa näin, avoimin mielin sinne mennään eikä tunnustamaan syntejään jumalan eteen kuin rippituoliin.
Terapeutti on ulkopuoleinen jolla on oikeasti intressiä ja kokemusta käsitellä asioita asiakkaan kanssa. Se on voimavara jota ei esim. vertaisryhmistä löydy, eli palstakiljuminen ei omaa asiaa edistä niinsanotusti.
Ja miksi sinne kannattaisi mennä?
Koska on olemassa se pieni chanssi että sen sijaan että on ATM luulee olevansa ATM ja siksi käyttäytyy kuten ATM. Sen mahdollisuuden eliminoiminen on jokatapauksessa lohduttavaa, voi olla sinut sitten ATM-itsensä kanssa kun on täysin varma.
Intissä kävin muutaman kerran terapeutilla. Äijä mutisi partaansa ja kyseli joutavia, en saanut siitä mitään irti (paitsi vapautuksen osasta palvelusta). Opiskellessa yritin myös päästä terapiaan, muutaman kuukauden jonotuksen jälkeen soitettiin että nyt pääsisi käymään, mutta ehdin jo katua siinä välissä. Enkä silti olisi oikeasti terapiaan päässyt vaan pelkästään ensitapaamiselle.
Yksityinen terapia ei todellakaan ole vaihtoehto esim. opiskelijoille, joita aika moni täälläkin kirjoittavista vaikuttaisi olevan. Eikä kyllä minullekaan, ei minulla rahaa perseestä kasva vaikka töissä käynkin. Enkä kyllä tuon ensimmäisen kokemuksen jälkeen ole kovin älyttömiä valmis maksamaan tuollaisesta "avusta".
Joitakin onnistaa sikäli, että he saavat myöhemmin tietää jonkinlaisen "kosmisen oikeudenmukaisuuden" tapahtuvan. Se poistaa katkeruuden. Tiedän kokemuksesta.
Minua kiusattiin peruskoulussa varsin pahasti. Tuli ihan rehellisesti turpaan monituisia kertoja. Syy oli se, että tietyllä porukalla oli ongelmia itsensä kanssa, kotona ja kaikkialla, ja paha olo piti purkaa heikompaan "luuseriin".
Nimimerkin takana on helppo myöntää, että olin mielessäni tyytyväinen, kun opiskeluaikana kuulin, että muuan tähän jengiin kuulunut tyttö (tyttöjä tuosa jengissä oli vain pari, mutta tämä oli yksi pääpiruista) oli vanhalla kotipaikkakunnalla raiskattu ja pahoinpidelty. Hän sai "etuoikeuden" kokea niissä lyhyissä hetkissä jotakin, mitä oli tuottanut toiselle kolme vuotta. Uskon, että se kokemus kasvatti häntä ihmisenä.
Samaa tyytyväisyyttä koin, kun myöhemmin vanhan kotipaikkakunnan lehdestä luin toisen pääpukarin kuolinilmoituksen (eli lyhyen maininnan seurakunnan uutisissa). Oli kuollut vain vähän yli 30-vuotiaana. Syytä en tiedä, mutta voin arvata elämäntavoilla olleen vaikutuksensa.
On niin, että kiusaajat usein rakentavat itse itselleen elämää, jossa tulevat raiskatuiksi ja pahoinpidellyiksi tai kuolevat nuorina. Se on heidän oma valintansa. Reippaat urheilijat, tunnolliset hikipinkot, teknisesti taitavat mopojätkät ja suurin osa tytöistä - oman surkean nuoruuteni ikätovereista suurin osa (jotka eivät osallistuneet kiusaamiseen, joskaan eivät puolustaneetkaan) valitsivat toisin ja rakensivat itselleen tietäkseni ihan hyvän elämän.
Itselleni on ollut terapiaa saada tietää niiden kahden saaneen juuri sitä, mitä itse tilasivat. Katkeruuteni on nykyään poissa, enkä jaksa muistella ketään muuta kiusaajaa (joita oli kaikkiaan reilu tusina, toiset pahempia, toiset lievempiä tapauksia).
Ihmeellinen on ihmisen mieli. Ja monet isot valinnat tehdään jo nuoruudessa.
Hyvin kirjoitettu!
"Tästä kertoo ne monet tarinat, joissa kiusattu on kohdannut kiusaajansa myöhemmin elämässään, milloin on paljastuntu että kiusaaja elää normaalia elämää, mutta kiusattu elää yhä sitä elämää mihin kausaaja hänet jätti."
-Näinhän se on,ainakin omalla kohdallani.Omat kiusaajani ovat jo osa kihloissa,osa asuu omassa asunnossa eli heidän elämänsä on mennyt melkoisesti eteenpäin sitten 9.luokan loppumisen.Toki oma elämäni on monelta osin mennyt eteenpäin mm. opiskelut,työelämä ym.Mutta henkisesti olen lähes yhtä pirstaleilla kun ylä-asteella.Tietysti tilanne on parantunut uusien ystävien kautta.Seurusteluun liittyvien asioiden kohdalla olen aivan samassa tilanteessa kuin ylä-asteellla.
Kannattaa muistaa paljonko on koulukiusattuja, jotka eivät katkeroidu ja joista tulee ihan normaaleja ihmisiä? Jotka saavat myös seuraa.
Kyllä ainakin meidän koulun kiusatut elävät nykyään ihan normaalia elämää. Eivätkä ruikuta täällä miten eivät löydä naista mistään. En ollut kiusattu enkä kiusaaja, mutta ne pari poikaa keitä vähän enemmän kiusattiin ovat molemmat naimisissa.
Kiusaajat sen sijaan asuvat jossain vitun roskatynnyrissä ja ovat juoneet lasolia niin paljon, että näkö on mennyt. Ehkä kolme tai neljä oli sellaista oikein perinteistä koulukiusaajaa ja kaikilla heillä on mennyt jo pitkään päin persettä. Ei saatu kouluja loppuun ja viina maistuu vähän turhankin hyvin. Osa on tainnut olla linnassakin, onko se sitten menestyjän merkki? Yksi niistä oli kuuleman mukaan naimisissa jonkun pirihuoran kanssa, joo oikein supermenestyjä. Käy varmaan kiusattuja tosi paljon kateeksi.
No, voin ainakin omalta osaltani kertoa, että muutama kiusaajista jotka tedän, ovat ihan ookoo-menestyneitä tyyppejä. Voisin sanoa että monikin senaikainen rähisijä ja raggari on joutunut täydellisesti hunnigolle, mutta he eivät olleet niin kovia kiusaamaan, vaan olivat enemmänkin piikki auktoriteettien lihassa. Kokemukset voivat tietenkin vaihdella.
En kai minä väittänytkään että joka ikinen kiusattu kokee asian niin pahana. Se on vähän sama kuin jos sanoisi että joka ikisestä alkoholistiperheen lapsesta tulee alkoholisti. Ei tule, mutta tietystä huomattavasta osasta tulee.
Kiusaaminen tietenkin vaikuttaa yksilöllisesti, mutta uskallan väittää että jos se on ollut lievää pahempaa, niin se vaikuttaa aina jollain tavalla. Ihmisestä riippuu miten. Jotkut saattavat sisuuntua ja ylittää kaikki toisten saavutukset ja jotkut sitten vaipua ihmissuhdelamaannukseen. Kukin tavallaan, mutta kaikki jollain tavalla, näkyvämmin tai ei-näkyvämmin.
Koulukiusaus ei selitä sitä, miksi joku on vielä kolmekymppisenä täysin kokematon. Koulun jälkeen tulee kokemuksia ja itseään voi eheyttää ihmissuhteissa ja oppia uusia taitoja. Kiusaaminen on aika yleistä, yliopistolla humanistisessa tiedekunnassa tapasin todella paljon entisiä koulukiusattuja. Ja useimmat heistä eivät olleet katkeroituneita kusipäitä.
Omalla kohdallani pitää ainakin täysin paikkaansa. Olen henkisesti vieläkin se kiusattu pikkupoika, jolla on huomattavia vaikeuksia kasvaa aikuiseksi.
Ja elän edelleen siinä kouluaikojen maailmassa.
sinulle ennekin. Hakeudu hoitoon. Ongelmaasi pitäisi käsitelä PITKÄKESTOISESSA psykoterapiassa. Se voisi auttaa sinua eheytymään ihmisenä.
on homoille!