Seukkasin 2 vuotta ms-tautia sairastavan kanssa ja välillä tuntui että mennään vauhdikasta vuoristorataa? Useimpia mielipide-eroja oli tänä aikana ja huomasin antavani periksi enkä sanonut mielipiteitäni kun en jaksanut sitä kiukuttelua katsella, nyt kun sanoin oman mielipiteeni ja mitä asiasta ajattelin, niin se tapahtui heti, hän ilmoitti että nyt tämä on loppu ja lähti ulos kodistani, onneksi meillä molemmilla omat kodit, nyt sitten haettu omat tavaramme koteihimme ja hän haluaa olla kuitenkin kaveri?! Onko tietoa voiko tuo MS vaikuttaa ihmisen mielialaan paljonkin?
Voiko MS-tauti vaikuttaa?
Jätetty>ehkä hyvä niin?!
121241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tietääkseni mitään suoria vaikutuksia ei ole, mutta onhan parantumattoman taudin sairastaminen (milloin on diagnosoitu? Sen 2 vuoden sisällä?) aika... hmmh, suuri juttu. Se ei ole helppoa sulattaa, hyväksyä osana elämäänsä ja olla olematta katkera. Sikäli se voi vaikuttaa paljonkin, ihan niinkuin mikä tahansa muukin vakava terveydellinen tila.
Diagnosoinnin jälkeen voi kestää vuosia ennenkuin ihminen on sinut sairautensa kanssa, ja aina kun uusi rappeutumisjakso tulee eteen, henkiset voimat voivat murentua taas olemattomiin.
Ystävänä on ehkä tosiaan parempi olla kuin suhteessa. Ystävä voi tukea toista vaiekan ajan läpi velvoittamatta tiseään mihinkään, suhteessa ollessa moinen on vaikeaa.
***
Kiitos! Helpotti kummasti, yritän olla ystävänä... tai kaverina... Kyllä se ms on todettu jo kauan sitten... nyt vain mielialat vaihtelevat tosi paljon, siksi ajattelin että ehkä on taudin kuvaan kuuluuvaa?!
ms-taudissa on se paha puoli että se pahenee jatkuvasti, ja hyppäyksittäin. Jokainen uusi taantumajakso on kuin sairastuisi uudelleen, ja oletan että noita jaksoja alkaa myös pelätä, ja vahtia ensioireita.
Ystävänä on tosiaan parempi ymmärtää ja tukea, pelkästä ystävyydestä ja hyvästä tahdosta, ei seksuaalisesta sitoutumisesta. Ystävää voi myös rakastaa (ja vihata välillä ja sitten taas rakastaa). Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa, ja jokaisen ihmisen pitää pyrkiä löytämään sellainen elämä jossa on hyvä elää. Tämä yksihän meillä vain on.
***
..ystäväni on sairastanut sitä jo vuosia (nyt 38).
Itse asiassa hän on sairastanut vuosikymmeniä, mutta mielialaan itse tauti ei varsinaisesti ole vaikuttanut.
En löytänyt... osaatko antaa linkkiä tai vinkkiä?
***
...että tulen sivusta tähän keskusteluun. Mutta ainakin ms-foorumilla mainitaan masennuksen olevan erittäin yleistä ms-potilaiden keskuudessa. Toinen asia on, onko se syy vai seuraus.
Lähiomaisena tiedän, että ms voi vaikuttaa todella paljon kognitiivisiin toimintoihin. Ja kun ne heikkenevät, harvan persoona täysin muuttumattomana pysyy. Koko elämäni sivusta seuranneena minun on sanottava, että voi olla melkoista vuoristorataa parisuhteessa eläminen ms-potilaan kanssa.
Tietysti jokainen on yksilö ja jokaisen sairaus yksilöllinen. Ja ihminen voi olla niin sanottu "vaativa" kumppani terveenäkin.
Minulla tyttö 24 ja diaknoosi tuli, kun hän oli 19. Sanoisin että kyllä mieli keikkuu välillä ylhäällä ja taas alhaalla ja masennulääkekkin on ollut kahdesti käytössä jonkin aikaa. Tuo, että uusi taantuminen on kun uusi sairatuminen ei kyllä pidä kutiansa, se et taantuma tulee se on hyvin yksolöllistä miten kerkiää vaikuttaa. tytölläni on kerran kuussa pistettävä Dysapri niminen lääke ja n. pari taantumaa vuodessa ollut ja niistä selvitty kortisonitipan ja sytostaattien kera. Aikaa vie potilaan hyväksyä tilansa ja se on ymmärrettävää. Tauti on hitaasti mut takuuvarmasti elämää lyhentävää ja se pitää meidän läheistenkin ymmärtää ja todella yrittää ymmärtää sitä mitä potilaat käyvät läpi mielessään ja fyysisesti. Tsemppiä kaikille potilaille ja läheisille, äitinä sydän itkee verta vaikka ihan hyvin menee ...vielä. Tervekkin masentuu niin vielä suuremalla volyymillä MS-potilas masentuu.
Mitä mahdat asiasta tietää, kysyn vaan. Älä neuvo kun et tiedä sairaudesta ton enempää. Vain sairastava tai läheinen voi antaa neuvoja tossa asiassa ja älä kehota olemaan ystävä, vaan anna parin keskenään selvittää asiansa. MS-ihminenkin kaipaa suhdetta kuten terve ja mieli takuulla heittelee..Kokemusta on. Sulla tuntuu olevan joka saralla kommentoitavaa kun katselee tota nickiäsi...Puhelet paljon mut hyvin vähän tunnut asioista tietävän monessakin asiassa. Opettele pitää suusi kiinni asioista joista et tunnu tajuuvan hölkäsen pölläystä..Pistelee oikeen vihaksi.
Neuvoja ja mielipiteitä pyydetiin, ja niitä annoin. Mistä tiedät ettei kyseistä tautia ole vaikka itsellänikin? Tunne sairastavia ihmisiä, mutta kuten mainittua, on jokainen ihminen yksilö. Miksi siua mättää niin kovin se että haluan auttaa ihmistä pulassa?
Asiaa minulla on paljon. Tietopohjaani, ole ystävällinen, voit arvioida sen pohjalta mitä sanon aivan vapaasti, mutta pelkkä morkkaaminen ei valitettavasti tuota tulosta. Jos olet jostakin aiheesta eri mieltä, perro se toki japerustele kertomasti. Pelkkä päänaukominen... noh, ei vaikuta minuun niin kuin toivot sen vaikuttavan.
Tiedoksi myös, puhun vain asioista joista jotakin tiedän, ihmissuhteet ja ihmisen mieli ovat yksi sellainen alue. Minusta neuvoni ystävänä tukemiseen on varsin hyvä, aivan varmasti sairastavakin haluaa suhteen, mutta millä hinnalla? Onko terveen velvollisuus pysyä suhteessa jossa ei halua olla tai jsosa kokee olonsa vaikeaksi, vain siksie ttä toisella oa pratumaton sairaus? Terveelläkin on oikeus haluamansa laiseen elämään, tiesit varmasti. Velvollivuussuhde ei hyödytä kumpaakaan osapuolta.
***
Teetä ja sympatiaa vaikeasta tilanteesta teille, sanon vaikka hyötyä siitä ei olekaan.
Mitä edellä sanoin, ei tosiaan päde joka ikiseen yksilöön, sen ymmärrätte varmasti. Me olemme kaikki erilaisia, ja toiset kestävät vastoinkäymiset paremmin kuin toiset, ja jotkut kehittyvät kestämään niitä. Joillekin yksi takaisku tuo mukanaan kaikki entisetkin, ja toiset pysyvät henkisetsi aivan ennallaan. Mitään ei voi ennustaa etukäteen varmasti...
"Tsemppiä kaikille potilaille ja läheisille, äitinä sydän itkee verta vaikka ihan hyvin menee ...vielä."
Itse äitinä en voi kuin toivoa voimia sinullekin. Minkä tahansa sairauden tai vaivan sitä ottaisi monta kertaa mieluummin itse, kuin sallisi sen tapahtuvat lapselleen. Toisen tuskan katsominen on aina pahempaa kuin oma... ainakin kun kyse on niistä kaikkein rakkaimmista.
***
Uskoisin,että KAIKKI neurologiset sairaudet,pyörätuolissa elämään joutuminen yms..kaikenlaiset 'vaivat' vaikuttavat mielialaan (tietenkin se on tapauskohtaista miten kukakin itseensä suhtautuu...) mutta uskoisin,että erittäin isolla osalla sairaudet vaikuttavat mielialaan,varsinkin,jos on yksinäinen,eikä saurauden/vamman takia löydä ystäviä,kuin ehkä vertaistukiryhmästä,muttei "terveitä" kavereita.
Itse olin koulukiusattu,enkä ole vielä(kään) unohtanut sitä,että "luokkakaveri" uhkasi jokaisen koulupäivänä jokaisella välkkärillä seuraavana päivänä tappaa minut,ja luokassa tuntien alussa ennen opettajan tuloa koko luokka kiusas minua.
Lisäksi mulla on ylihuolehtiva äiti,joka ei halua päästää minua yksin matkustamaan eri kaupunkeihin vaan joko hän tulee mukaan tai sitten 'tarjoaaa'minulle syyllisyyden tunnetta,jos lähden.
Itsariakin on tullut harkittua,mutta tilanne on siitä huolimatta mielenterveyslääkärin mukaan "tarpeeksi vakaa",ettei minun tarvitse käydä heidän vastaanotollaan!
Kuten arvata saattaa niin tyttöystävän löytäminen on jokseenkin mahdotonta,muutaman olen mailikaverin löytänyt,mutta sille asteelle se on sit jäänytkin...