Tapasin tässä kesän alussa viehättävän ja täydellisen oloisen miehen. Meillä tuntui alusta asti olevan sama päämäärä elämässä ja ajattelimme asioita samalla tavoin. Hän oli suorastaan epänormaalin mahtava mies! Hän puhui kauniita minulle ja puhui jo alusta asti tulevaisuudesta kanssani. Olen itse häntä kuusi vuotta nuorempi, joten paljon kokemattomampi ( mies oli ollut useammassa suhteessa ja kihloissa). Mies kertoi jo kolmannella tapaamiskerralla rakastavansa minua. Ajattelin sen vain olevan ihanaa, en lainkaan kummallista.
Pian mies jo pyysikin minua luokseen, koska asui eripaikkakunnalla. Olin innoissani asiasta, sehän oli itsellenikin aikuistumisen paikka. Kaikki tapahtui hyvin nopealla aikataululla. Kuitenki jo ensimmäisenä yhteiselo viikolla meillä alkoi tulla ongelmia. Mies syytti minua esimerkiksi siitä etten ollut samalla tavoin ihastunut häneen, kuin hän minuun. Hänestä en osannut näyttää "tunteitani" joita siis ei hänen mukaansa edes ollut. Mies oletti minun jättävän kaiken muun elämästäni pois hänen vuokseen. Minun tehtäväni oli olla pikkuvaimo. En saanut puhua miehen ystävistä, sillä se tarkoitti tietysti sitä että olin kiinnostunut heistä. En saanut käydä baarissa ilman huutoja, ja muita syyllistyksiä. Vaikka hän kohteli minua kaltoin, hän sai minut aina tuntemaan itseni syypääksi. Ansaitsin huudot koska "epäilin" suhdettamme, tai en näyttänyt tunteitani yms. Kahdesti hän jopa heitti minut kämpästään ulos (vaikka minulla ei ollut tuttuja lähimaillakaan). Toinen häädöistä oli kuitenkin liikaa, ja ystäväni pakottivat minun jättämään hänet. Sitä ennen sain tietenki kuulla huutoja ja haukkuja. Olin paskakasa ja lapsellinen, ja huonompi kuin hänen muut tuntemansa naiset. Pelkäsin miestä, koska hän käyttäytyi uhkaavasti saadessaan raivokohtauksia.
Vaikka erostamme on jo kuukausi, hän edelleen soittelee minulle kuinka rakastaa minua ja haluaa minut takaisin. Välillä haluaisin antaa kaiken jälleen anteeksi, sillä hänhän osasi olla niin herttainen minulle..mutta sitten muistuu mieleen ne ajat jolloin en saanut katsoa vastaantulevaa miestä, enkä jutella ystävilleni (jos minulla tuntui olevan heidän seurassaan mukavampaa kuin poikaystäväni).
Kyllä minulla on mennyt luotto miehiin nyt totaallisesti..en usko että kukaan mies voi olla oikeasti kiltti naista kohtaan.
Minä olin exälleni vain nätti seinäruusu jota sai kohdella miten lystää. Hän tiesi ettei minulla ole muita kokemuksia, joten en tiennyt paremmastakaan.
Eron jälkeen mies kirjoitteli jo samana iltana muille naisille flirttiviestejä. Olin ihan järkyttynyt asiasta! Mutta siitä huolimatta hän tietenki "rakastaa" minua vielä..krokotiilin kyyneleet eivät vain merkkaa mitään.
Onko kenelläkään muilla kokemuksia tällaisesta? Miten pääsen kokemuksesta yli?
Pian mies jo pyysikin minua luokseen, koska asui eripaikkakunnalla. Olin innoissani asiasta, sehän oli itsellenikin aikuistumisen paikka. Kaikki tapahtui hyvin nopealla aikataululla. Kuitenki jo ensimmäisenä yhteiselo viikolla meillä alkoi tulla ongelmia. Mies syytti minua esimerkiksi siitä etten ollut samalla tavoin ihastunut häneen, kuin hän minuun. Hänestä en osannut näyttää "tunteitani" joita siis ei hänen mukaansa edes ollut. Mies oletti minun jättävän kaiken muun elämästäni pois hänen vuokseen. Minun tehtäväni oli olla pikkuvaimo. En saanut puhua miehen ystävistä, sillä se tarkoitti tietysti sitä että olin kiinnostunut heistä. En saanut käydä baarissa ilman huutoja, ja muita syyllistyksiä. Vaikka hän kohteli minua kaltoin, hän sai minut aina tuntemaan itseni syypääksi. Ansaitsin huudot koska "epäilin" suhdettamme, tai en näyttänyt tunteitani yms. Kahdesti hän jopa heitti minut kämpästään ulos (vaikka minulla ei ollut tuttuja lähimaillakaan). Toinen häädöistä oli kuitenkin liikaa, ja ystäväni pakottivat minun jättämään hänet. Sitä ennen sain tietenki kuulla huutoja ja haukkuja. Olin paskakasa ja lapsellinen, ja huonompi kuin hänen muut tuntemansa naiset. Pelkäsin miestä, koska hän käyttäytyi uhkaavasti saadessaan raivokohtauksia.
Vaikka erostamme on jo kuukausi, hän edelleen soittelee minulle kuinka rakastaa minua ja haluaa minut takaisin. Välillä haluaisin antaa kaiken jälleen anteeksi, sillä hänhän osasi olla niin herttainen minulle..mutta sitten muistuu mieleen ne ajat jolloin en saanut katsoa vastaantulevaa miestä, enkä jutella ystävilleni (jos minulla tuntui olevan heidän seurassaan mukavampaa kuin poikaystäväni).
Kyllä minulla on mennyt luotto miehiin nyt totaallisesti..en usko että kukaan mies voi olla oikeasti kiltti naista kohtaan.
Minä olin exälleni vain nätti seinäruusu jota sai kohdella miten lystää. Hän tiesi ettei minulla ole muita kokemuksia, joten en tiennyt paremmastakaan.
Eron jälkeen mies kirjoitteli jo samana iltana muille naisille flirttiviestejä. Olin ihan järkyttynyt asiasta! Mutta siitä huolimatta hän tietenki "rakastaa" minua vielä..krokotiilin kyyneleet eivät vain merkkaa mitään.
Onko kenelläkään muilla kokemuksia tällaisesta? Miten pääsen kokemuksesta yli?
Vastaukset 8
Vanhimmat
legendaariseen narsistimieheen.
Yli pääset unohtamalla.
stoorit menee, vitun ihanaa ekana ja sitten menee pikkuhiljaa päin helvettiä.
Usko huvikses, tollaisia naisiakin löytyy. Älä vaan helvetissäkään edes vastaa sen soittoihin, kirjeisiin tai ole mitenkään yhteydessä siihen kusipäähän. Sulje se totaalisesti ulos elämästäs.
Ole vaan onnellinen, jos olet älynnyt lopettaa, ennen kuin olet itse ihan ihmisraunio ja ennen kaikkea ennen väistämättä taudin kuvaan kuuluvaa väkivaltaa.
Ohjeeni siis on unohda se tyyppi kokonaan.
Älä silti luule, että kaikki äijät on kusipäitä, jos olet yhteen paskaan törmännyt.
Itelle jäi mustiksesta varmaan ikuinen fobia.
mitä en sulattais missään tapauksessa on väkivalta miehen taholta. Suhteessa ollessa ei kuulu pelätä, ei kuulu olla ahdistunut, ei kuulu joutua todistelemaan rakkauttaan älyttömillä keinoilla kuten hylkäämällä omat ystävänsä.
Joten anna tuollaisen miehen olla. Ansaitset paljon parempaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei halua kahlita vaan jakaa elämänsä kanssasi.
"Tapasin tässä kesän alussa viehättävän ja täydellisen oloisen miehen. Meillä tuntui alusta asti olevan sama päämäärä elämässä ja ajattelimme asioita samalla tavoin. Hän oli suorastaan epänormaalin mahtava mies!"
Vaisto sen kertoo kuka on se oikea. Naisen vaisto, se täydellinen mittari. Kemiat kolahti ja silleen.
*pyrskähtelee naurusta*
Taidan olla vittumainen mutta mä vaan en jaksais lukee tätä samaa tarinaa eri sanoin aina ja jatkuvasti.
Kuin te naiset olettekin noin naiiveja ja harkintakyvyttömiä ja luovutatte kun ei pitäis ettekä luovuta kun todellakin pitäis?
Mä en tajua. Sun kaltaisten tarinoiden perusteella mun arvostukseni naisen järjenjuoksua kohtaan kyllä rapisee aina pahasti.
Mikä siinä on niin vaikeaa hoksata että se mies näytteli saadakseen sut koukutettua ja sitten manipuloi sut uskoon että se mikä jatkossa seuras kun mies ei jaksanut enää näytellä unelmien prinssiä olis sitten sun syy mukamas? Onko se niin vaikeaa tajuta että se mies oli kokoajan täysin feikki ja ainoo mikä on ollut kantavana voimana on sun unikuvas joka ei todellakaan vastaa todellisuutta?
Toi on mallia 1 1=2. Aika hei herätä ja myöntää että sä olet ollut tyhmä ja helposti harhaanjohdettavissa leikkimällä unelmien miestä hetki. Kenties olet nauttinut muutaman nais-roskaromanttisen romaanin (sitä fem-pornoo) liikaa tai jotain, mutta siis sua on viety neiti kuin litran mittaa.
Seuraavalla kerralla katsot mukavan miehen jonka kanssa ei ole kiire minnekään ja tutustut siihen kaikessa rauhassa ja teet itse asioita suhteen eteen - jotta se AITO mies tykkäis susta ja jaksais itsekin tehdä asioita suhteen eteen. Sillä tavalla rakennetaan jotain tervettä eikä niin että tartutaan mainosmiehen lupaukseen että kaikki on hienosti ja senkun tuut tänne ja sit kaikki on pitsipinkkiunelmaa maailman loppuun saakka.
Huhhuh. Helpottipas sanoa. Naiset on ärsyttäviä luusereita.
Sori jos meni pahasti sarkastiseksi ja loukkaavaksi. Sua on sattunut ja silloin läimiminen on kyl väärin. Tarkoitus oli vaan osoittaa että sua tosiaan on hönötetty kunnolla ja tunteitasi on ohjailtu itsekkäästi. Sun tulis olla pirun vihainen nyt eikä rakastunut - koska sitä miestä jota rakastit ei ole olemassakaan, se oli pelkkä naamio johon haluat uskoa.
Usko unelmaas mutta älä turhaan anna sille etukäteen nimeä ja kasvoja.
se on naisen vika, kun kohdellaan huonosti. Kaikkihan on aina naisen vika. Miehet on täydellisiä, naiset vain valitsee väärin. Ei tuossakaan miehessä mitään vikaa ollut, hän vain tuli naisen valitsemaksi. Mies oli ihana sankari, nainen oli luuseri. Vittu mitä logiikkaa. Samanlaisia te kaikki olette.
Nainen olisi voinut häipyä heti kun ongelmat alkavat olla kohtuuttomia ja mies ei niitä suostu käisttelemään tai korjaamaan.
Mutta ei. Naisen on pakko roikkua idiootissa, SE on naisen vika. Palkita paskaa miestä olemalla hänen kanssaan ja ottamalla vastaan sitä sontaa.
Tuo mies oli kusipää luuseri, hänet olisi pitänyt jättää tai kyseenalaistaa koko suhde samantien kun oireet alkavat viitata tuohon. Sillä rakastiko nainen miestä ei ole merkitystä koska se rakkaus on selvästi torsoksi jäävä tuossa tilanteessa ja vain yhdensuuntaista.
On NIMENOMAAN NAISEN VIKA että hän antaa kohdella itseään kaltoin pitkällä tähtäimellä ja että nainen antaa tunteitaan väärinkäytettävän, on hänen valintansa jäädä surkeaan feikkisuhteeseen vaikka on aina vaihtoehto ja tiedot joiden perusteella vetää johtopäätös tilanteesta ja toimia sen mukaisesti.
Eikö? Vai väitätkö että naisen valinta olla miehen kanssa on itseasiassa vain ja ainoastaan miehen valinta ja naiset ovat nukkeja joita talutetaan hihnassa täsmälleen siihensuuntaan mihin halutaan? Niinkö se nyt olikin?
Kukkomies olet oikeassa siinä että itsehän valitsin tuollaisen miehen. MUTTA ex poikaystäväni oli taitava manipuloimaan ja saamaan minut tuntemaan itseni syypääksi. Kuvittelin vian olevan minussa. Sellaista olen kuullut narsissi-ihmisten tekevän. :(