Kunnallisvaalit ovat ovella ja kohta mittelö vähentyneistä kunnanvaltuustopaikoista alkaa.
Nyt olis meillä äänestäjillä oiva tilaisuus tarttua asioiden kulkuun kunnassamme.
Valtuuston ja hallituksen kokousten pöytäkirjat ovat kaikkien luettavissa netissä ja niissä mainitaan myös ketkä ovat olleet päättämässä asioista ja ennen kaikkea, miten.
Rahan käyttöön on puututtava ja rajulla kädellä. Säästöjen aikaan saaminen on mahdollista muista kuin henkilökunnan palkoista. Ja kohteita ja mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon.
1) Jyppyrän toiminnan laajentaminen on pysäytettävä heti, säästö satoja tuhansia
2) AirPro oy:lle maksettava tuki joulusesongin pyörittämiseksi. Tekevät homman vaikka kunta ei sijoita siihen tuhansia euroja... mihin muualle koneet menisivät, jos toiminta on täällä... ÄLY HOI!!!!
3) Enontekiön Kehitys Oy:n alasajo heti. Toiminnan operatiivinen johto taitamatonta ja kunnan edustajisto taitamaton tai välinpitämätön omistajan (kunnan) etujen valvonnassa. Kunnan olisi pitänyt jo ajat sitten kilpailuttaa elinkeinopalvelujen tuottaja, ihan totta. Säästö kymmeniä tuhansia suoranaisesti ja välillisesti moninkertaisesti...
Listaan voisi vielä lisätä hallintokuntien oivallukset ja niiden hínta, esim Muoniossa olevat sairaalan petipaikat, turhat käräjöinnit, jne.
Pienistä puroista tulevat vuolaat kosket.
Kaikista päätöksistä on siis satavana pöytäkirjat, joista on todennettavissa päätöksentekijät.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Ja ehdokasnumerosi on ???
Äänioikeutettu ja äänestäjä olen. Käytän äänioikeuttani ja koska äänestän, pidätän itselläni oikeuden arvostella, yleisillä ja vapailla vaaleilla valittuja, kunnanvaltuuston jäseniä ja heidän toimiaan, niiltä osin kuin se koskee heidän luottamustoimensa alaa.
Sen olen havainnut, ilman ivaamista, että osa kunnanvaltuutetuista ei yksinkertaisesti ymmärrä ja sitten ne jotka ymmärtävät, eivät välitä...
En siis ole asettumassa ehdolle, en aiemmin, en nyt ja enkä tulevaisuudessakaan.
ehdokasta täällä, mikä se niiden puolue nyt oli nimeltään? Niitä vois äänestää jos on ehdokasta?
ONKO siellä enään herätettäviä ollenkaan, kun on jo alle 2000 asukasta enontekiöllä.
jo vain se mieki aamulla heräsin täältä Enontekiöltä eikä edes tarvinnu vaimonkaan herättää.
Se on kyllä mukavaa kun asioihin otetaan kantaa sillä ymmärryksellä mitä on. Siis kaikki se mitä on saatu, niin ne on pelissä. Ihan selvästi kunnanhallituksenjäsenen ainesta ja sieltä terävimmästä päästä.
Hyvä me! Taitaa olla turha murehtia yhteisestä tulevaisuudestamme? Kaikki nerot vaan esiin...
Jos Enontekiöllä meinaa tehdä tulevaisuuden politiikkaa pitää osata ymmärtää alueen ihmisiä ja HISTORIAA !! Jos et tunne historiaasi et tiedä mihin olet menosa.
joo,opettele saamea.sitähän ilman ei työpaikkoja saa,olispa niin ollut ennen kun tosiaan ei osaneet muuta kun saamea. mutta nythän kaikki opettelevat koulussa suomea,ruotsia,jne.....
Kyllä ihmetyttää tässä kunnassa oleva virkamieskunta joka ei tee työtään. Porukkaa on mutta silti hommat ei hoidu. Paljon jää kunnalta saamisia kiinteistöveroina ym muina kaikenlaisen lepuilun vuoksi. Taitaa se virkamiesporukka odotella ain eläkepäiviä ja neuvoksen titteleitä. Politiikot eivät sano mitään vaan tukevat lepsuilua.
Kerranki joku puhhuu asiaa.Johan koko jyppyrälle nauraa kemikäkki tienlaiassa saatikka naapurikunnat.
...ko tunnut olevan niin viisas, että millä met saisima tämän kunnan elpymhän. Ei net turistit tänne ainakhan itteänsä tule. Kyllä meillä pittää olla jotaki niile tarjota. Jyppyrällä ainaki yritethän sitä tehä. Mie uskon että sillä saahan tänne lissää turisteja. Mutta tämä on vain minun mielipie. Sanokaahan viisaamat, ko näytättä tietävän kaikki... Ja mielelhän järkeviä kommentteja...
Ajatelkaa vähän mihin kunnan verotulot uppoaa. Ne uppoaa tyhjänpäiväisten paperien pyörittäjien ja muistoesineiden elikä virkamiesten palkkoihin jotka muka edustavat kuntaa. Nuot prässihousuissa kulkevat tyhjäntoimittajat ovat kuin kukkopojat ja jokunen kananenkin tärkeän näköisenä vähäs missäkin kekkeripaikalla. Siitä heille sitten pitää maksaa roimasti parempaa palkkaa kuin normaali työväelle jotka kuitenkin tekevät jotain todellista työkseen. Tämä kukko-ja kanajoukossa saisi kyllä asettaa vastuuseen tekemisistään ja saada palkkansa vasta kun ovat sen eteen jotain tehneet.
Nyt kirjoitit asiaa.
olen kyllä mieki
Samaa mieltä eikä kukaan ole VASTUUSSA.Eli hölmöläiset johtaa ja toiset kulkee perässä kun kulkukoirat.Lukekaa netistä kunnan valtuuston ja hallituksen suurista päätöksistä.Pena esitää ja kansan valitsemat (elikkäs sukujen valitsemat)juntit sitten leipovat päätökset melkein poikkeuksetta yksimielisesti kiinni puolueella ei paljon merkitystä.Totta kai on etu jos oot kepulainen edustaja niin voit saada hankituksi veljen kaiman siskollekkin jonkun suojatyön kunnasta näkyy noita jumalattoman kalliita ja ilmeisesti tärkeita projekteja joku koko ajan keksivän pakkohan se on miten pidät muuten äänestäjäsi(siis sukulaisesi)tyytyväisenä
Nyt puhut oikeata asiaa...(työtä saa kun on sukua)
se minun hyväpalkkanen vakituinen kunnan virka on, ko olen kerta sukuaki??!!!???
Ei taija tietää, että mie äänestän sitä, niin se varmhan on.
Heh.
Taijat olla väärää sukua.Tai sitten olet vaan liian tyhmä kun et ole vaatinu työpaikkaa jos on mahollisuus.
Ja tuskin ollaan ainoat jotka ovat tästä asiasta samaa mieltä.Kun se tehdään vielä ihan sillä lailla ettei voi olla edes huomaamatta jos seuraa kunnassa työpaikkojen jakoa.Tai sitten vaan oikean kylän henkilöt ovat ainoat hakijat tai ainoat kouluja käyneet joopa joo.KEPU RULES!!!!
Kyllä uskonveljet ja sisaret joutas jo Siperiaan sieltä.
Kilpisjärvi on kyllä jo annettu pilata, ei siellä välitetä mistään mitään.
Jatkossa en vieraile enää kunnassa, vaihadn Utsjoen suuntaan ja myös euroni samalla sinne vein.
kun lueskelee näitä juttuja niin täytyy sanoa tälleki uskonveljelle että näkemiin ja iäksi.ainaki kun luen tämänki jutun niin en kyllä kaipaa tämmöste kirjottajia tänne jos tuntuu siltä että löyvät haluamasi utsjoelta niin onnea.Kertokaa mulle miten kilpisjärvi on pilattu???Joo onhan se pilalla jos paikalliset tarjoaa palvelua ja kYlässä on muutaki tarjontaa kun metsäntutkimuslaitos ja kauppa herää jo kuka on pilannu ja ja mitä kerro ihmeessä olemma suurin osa ihan hukassa kun ei meillä ole tuommoista tietäjää ja taitajaa kun sie ole PELASTA JA ELÄTÄ MEIJÄT USKONVELI!!!!!!!!!
Onneksi on sinunlaisiakin.., kyllä kauhu on jo jäykistänyt meikäkäisen ajatellen tämän kunnan asioiden hoitoa..hoitamattomuutta ja taitamattomuutta. Kyllä sitä mielellään äänestäis järki-ihmistä vaan kuten varmaan tiedät.... ai niin,sukulaistahan se pitää äänestää,pahus kun..