Tutustuin noin vuosi sitten koulussa erääseen minua hieman nuorempaan tyttöön, jonka kanssa sitten juttelin. Kiinnitin jo alussa huomiota hänen puheliaisuuteensa, ja ajattelin, että ehkä se menee siitä ohi, kunhan hän on saanut kertoa asioistaan ja siitä, mitä tulee mieleen.
Vähitellen huomasin, ettei se mennytkään ohi, olisi pitänyt (minä hölmö) tajuta jo silloin, että tämä ystävä on sellainen, että saattaa soittaa 45 minuutin puheluita (eikä oikein voi lyödä luuriakaan korvaan) jossa tämä selittää vain omista asioistaan (joista en useimmiten ymmärrä mitään koska kertoo ihmisistä joita en tunne) ja tätä siis selittää koko, yleensä puolituntisen, puhelun ajan. Jos yritän sanoa, että minun on mentävä tiskaamaan, läksyjä tekemään, nukkumaan tms. Saan sanoa sen viisi(toista) kertaa ennen kuin hän uskoo. Pitäisi läntätä vain luuri korvaan jos hän ei kerrasta usko!
Olen totaalisen loppu aina niinä päivinä kun hän pyytää minulta palveluksia. Palveluksilla tarkoitan sitä, että kun meillä muodostui viime vuonna koulussa kaveriporukka, alkoi hän kiusata, hihitellä, töniä ja vetää kaikkia hiuksista ja se oli hänen mielestään hauskaa. Kaikki käskevät häntä lopettamaan, mutta hän ei usko. Kun jotkut porukastamme haluavat jutella kahdestaan (kaveriporukka ei ole niin tiivis että tietäisimme kaikki toistemme asiat, kunhan heitetään välitunneilla läppää ja kysellään kuulumisia ja jutellaan eri asioista, yleensä pintapuolisesti) tämä tyttö jää norkoilemaan parin metrin päähän. Eräs porukastamme sai kunnon raivokohtauksen, kun tämä tyttö ei tajunnut viidennestä tai kuudennesta kerrasta lähteä pois, kun toiset halusivat puhua henkilökohtaisia asioita.
Sydäntä raastaa, kun ajattelen etten jaksa tytön käytöstä, koska tämä tyttö on muuten välillä ihan kivakin. En vain henkilökohtaisesti jaksa tuhlata enää yhtään energiaa hänen juttuihinsa (joita en tajua ja jotka eivät siten kiinnosta tai edes minulle kuulu) koska hän ei ikinä kysy, ihan oikeasti, että mitä minulle kuuluu. En vastaa enää hänen puheluihinsa kuin lyhyesti, vaikka kun olen menossa kouluun, koska hänestä ei pääse eroon jos hänelle vastaa. Lopussa olen ihan tyhjiin pumpattu.
Teimme tänään erään porukkalaisemme kanssa sopimuksen, että koska hän ei tajua hyvällä eikä pahalla, emme suostu hänen seuraansa ennen kuin hän ymmärtää merkitykset :"Voisimmeko jutella kahdestaan?" "Lopeta" "Älä viitsi" ja niin edelleen.
Minä jään mieluummin muiden porukkalaisten seuraan, koska he eivät jää roikkumaan seuraani jos haluan tilapäisesti olla yksin tai he eivät selitä puolta tuntia jostain tyhjänpäiväisestä asiasta, eivätkä he vaadi minua kuriiriksi kyselemään muiden porukkalaisten mielipiteitä heistä, niin kuin tämä tyttö. He ovat aidon kiinnostuneita siitä, miten minulla menee kyseisenä päivänä, kun heidän kanssaan puhun, ja he myös kuuntelevat ja kommentoivat. Itse teen samoin.
Koska tällä tytöllä on riitaa parin porukkalaisemme kanssa, mielestäni minunkaan ei hyvänä ystäväni tulisi puhua heille enää mitään. Sanoin monta kertaa etten ala ketään puolustelemaan, oikeasti ei voi olla tuollaista "mä-en-leiki-ton-kaa"-juttua kuin ala-asteilla.
Joka ikinen päivä hän on soittanut ja lähetellyt viestiä monta kertaa, että "mitä ne muut sano siitä ja siitä? Vihaako ne mua? Millä sävyllä ne katto sua kun mainitsit mun nimen? Ollaanko me vielä ystäviä niiden kans? Voitko sanoa tai tehdä sitä tai tätä, eti ne ja ne, se ja se ja käske niiden sanoa niille sitä ja tätä!".
En minä ole mikään hiton kuriiri, minulla on parempaakin tekemistä kun juosta ympäri koulua kertomassa hänen terveisiään. En halua puuttua muiden asioihin missään tapauksessa, en etenkään, kun kyseessä ovat kahden ihmisen väliset asiat, joista en edes tiedä mitään.
Kiitos, jos jaksoitte tämän lukea ja kertokaa, mitä pitäisi tehdä. Itse ajattelin viilentää ystävyyttämme, koska kun hän ei usko hyvällä, mihin piirteisiin hänen pitäisi itsessään kiinnittää huomiota jos aikoo aidosti olla toisen hyvä ystävä, niin ei voi muutakaan, jos meinaan hoitaa viimeisen vuoteni lukiossa kunnialla ja olla samalla äiti ja naisystävä.
- Cittie**

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta ystäväsi ehkä tarvitsee jotain muuta tukea, apua ja läsnäoloa, minkälaista tukea voi saada aikuisilta ja vanhemmilta tai perheestä. Ehkä voisit kehottaa häntä menemään juttelemaan vaikkapa terkkarille tai jollekin muulle aikuiselle. Sanot, että soittaa ja puhuu mieluummin sille, että kyllä ne auttaa ja tukee.
pitänee sanoa heti että olin ehkä (vähemmän) paha kuin tuo toinen tyttö. Riippuu nyt iästä. Mäkin kyselin uskotuilta ystäviltäni että tykkääkö tai vihaako joku mua ja miten reagoi jne jne.. mutta silloin minulla oli paha olo itsessäni, masennusta jota en huomannut ja itsetunto nollassa. siihen voi olla hyviäkin syitä. Minusta sinun olisi vain saatava hänet jotenkin paikoilleen ja sanottava suoraan miten asiat ovat mutta älä syyllistä tai muuta, osoita että olet huolissasi hänestä jos olet tosi ystävä. hänellä ei varmasti ole muita ystäviä ja siksi on kiinni yhdessä ihmisessä.
itse rahoituin tuollaisissa asioissa iän myötä ja saatuani hoitoa sairauteeni. en edes aiemmin huomannut käytöksestäni mitään pahaa. oletko muuten huomannu miten hän puhuu? mistä? ne saattaisivat auttaa asiaa.. mutta parempi selittää ja sanoa asioita suoraan, ehkä välinne rikkontuvat mutta jos hänellä on yhtään älyä, hän korjaa siten asiansa itse joskus.
Ei kai auta muu kun kertoa ystävällesi suoraan tilanteesta. Kerro, että pidät hänestä, mutta väsyt toisinaan hänen juttuihin. Sopikaa yhdessä, että juttelette sitten kun tapaatte. Ja kerro suoraan myös se, että keskustelut ovat yksipuolisia, eikä sinun kuulumisia koskaan kysytä.
Jos ystäväsi kyselee mitä muut ovat hänestä mieltä käske hänen kysyä suoraan näiltä henkilöiltä. Mistä sinä voisit muiden mielipiteistä edes tietää.
Sinun ei kai auta muu kun jättää vastaamatta kun näet, että kyseinen hlö. soittaa. Laitta joskus suoraan soiton jälkeen viesti, ettet nyt jaksa jutella. Jutellaan taas kun tavataan...
olette?