Pikkunen poika, alle vuoden ikänen seisoo sängyssään vieressäni ja katselee. Silmät ovat riemua täynnä Ne eivät näe vielä maailman pahuutta, ne eivät näe äitinsä surullista mieltä. Katsoessani poikaani mietin, että mahtaiskohan poikani ymmärtää jos hänen isänsä luotaan lähtisimme. Syyttäsköhän hän minua siitä myöhemmin... Antaisiko anteeksi.
Yhtä usein myös mietin kuinka onnekas olenkaan. Mieheni tekee kovasti töitä joten mulla on mahdollisuus olla kotona hoitovapaalla poikani kanssa vielä vuoden. Rahallisesti kaikki kunnossa. Sisälläni kuitenkin velloo tyhjyys. Mieheni läsnäollessa en tunne juuri mitään. Kun hän koskettaa, se tuntuu enemmänkin ahdistavalta. En haluaisi tuntea näin. En haluaisi olla tuntematta mitään...
Haluan rakastaa!
Tämä vain kuuluu tähän hetkeen, ajattelen ja käperryn mieheni kainaloon. Yritän kaivaa sieltä turvallisuutta ja kadotettua rakkauden tunnetta. En löydä sitä....
Itken, pääni on niin sekaisin. En mä tämmöstä halunnut! Haluaisin niin näyttää pojalleni rakkauden vanhenpiensa välillä. Pelkään tämän tilanteen vaikuttavan häneen. Imeehän hän nuoresta iästään huolimatta itseensä kokemuksia ja tunteita. Nekin ovat osa hänen myöhenpää luonnettaan.
Olen niin väsynyt hänen sotkujensa siivoiluun. Banaaninkuoret, karkkipaperit, perunoiden jämät lattialla. En halua olla nalkuttava-akka.
Onko täälä ketään samaa tuntevaa. Olis mukava kuulla ajatuksianne. Varsinkin miesten!
Yhtä usein myös mietin kuinka onnekas olenkaan. Mieheni tekee kovasti töitä joten mulla on mahdollisuus olla kotona hoitovapaalla poikani kanssa vielä vuoden. Rahallisesti kaikki kunnossa. Sisälläni kuitenkin velloo tyhjyys. Mieheni läsnäollessa en tunne juuri mitään. Kun hän koskettaa, se tuntuu enemmänkin ahdistavalta. En haluaisi tuntea näin. En haluaisi olla tuntematta mitään...
Haluan rakastaa!
Tämä vain kuuluu tähän hetkeen, ajattelen ja käperryn mieheni kainaloon. Yritän kaivaa sieltä turvallisuutta ja kadotettua rakkauden tunnetta. En löydä sitä....
Itken, pääni on niin sekaisin. En mä tämmöstä halunnut! Haluaisin niin näyttää pojalleni rakkauden vanhenpiensa välillä. Pelkään tämän tilanteen vaikuttavan häneen. Imeehän hän nuoresta iästään huolimatta itseensä kokemuksia ja tunteita. Nekin ovat osa hänen myöhenpää luonnettaan.
Olen niin väsynyt hänen sotkujensa siivoiluun. Banaaninkuoret, karkkipaperit, perunoiden jämät lattialla. En halua olla nalkuttava-akka.
Onko täälä ketään samaa tuntevaa. Olis mukava kuulla ajatuksianne. Varsinkin miesten!
Vastaukset 34
Vanhimmat
hommata se rakkaus ennen lasta...taas yx, jolla niin armoton kiire laskee housut, ettei kerennyt miettiä mitä oli ja mitä tulee.
Tai yx, joka kuvitteli, että siemennys on rakkautta...
Mutta voisiko olla mahdollista, että kaipaat aikuiskontakteja? Siis ihan ilman poikaasi. Entä jos sinulla olisi harrastus, jossa kävisit ihan yksin ja isä olisi sillä aikaa pojan kanssa? Onko miehesi nyt ainut aikuiskontaktisi ja tekin olette tekemisissä vain kotona, jossa hommat kuitenkin kaatuu niskaan? Yritä saada itsellesi omaa aikaa ja teille kahdelle yhteistä aikaa. Kyllä, lapsi on vain hetken pieni, mutta lapselle ei ole iloa kotona olevasta, väsyneestä ja ahdistuneesta äidistä. Itsekin tunsin parisuhteessa yksinäisyyttä, kun mies oli ainut aikuiskontaktini, mutta kun aloin tapaamaan muitakin ihmisiä, ahdistukseni miestä kohtaan hälveni ja poistui.
Muistathan, että äidilläkin saa olla paha olo ja huono mieli. Mutta kuten muuloinkin, siitä on yritettävä päästä eroon. En kyllä suosittelisi teille ainakaan tähän hätään eroa, lapsi on kuitenkin vielä niin pieni, ettette ole kumpikaan vielä asiaan tottuneet. Kestää kauan, ennenkuin asiat ajutuvat lopullisiin uomiinsa ja vasta siinä vaiheessa osaa sanoa, onko parempi kääntyä risteyksessä eri teille.
Ja kyllä. Kummilapseni äidillä oli lapsen ollessa vajaan vuoden samoja tuntemuksia kuin sinulla. Heillä sattui auttamaan työmaailmaan palaaminen, mutta en osaa sanoa, mikä teillä olisi paras lääke tilanteeseen. Voimia teille kaikille!
eli se on aikuisen etu ennen lapsen etua tänä päivänä!
Taisin juuri ratkaista, mix lapsilla on niin paha olo nykyään.
Paras lääke? Antakaa mukulanne pois, ennen kuin pilaatte ne omahyväisyydellänne.
Mix ikinä ei kukaan voi etukäteen miettiä näitä asioita? Mix aina jälkikäteen?
Kunhan vähän aikuistut, opit kyllä, että perhe on monimutkainen ihmissuhdevyyhti, jonka ytimenä ovat vanhemmat/isä/äiti/muu huoltaja. Aikuisten maailmassa ei jaksa aina hymyillä, eikä ongelmat ratkea piilottamalla, vaan ratkaisemalla. Lasta auttaa eniten, että lähiaikuiset ovat suhteellisen tasapainoisia, onnellisia tai vähintään tyytyväisiä.
Etukäteen ei voi tietää mitään. Elämä on joskus vastamäkeä, vaikka tekisi kaiken oikein. On asioita, joihin et voi vaikuttaa.
lukea tuolta toisilta palstoilta (isät), kuinka autuaaksi tekevä asia on lapsen saaminen ja hänen hoitamisensa! Esim. "JOs" nickillä ei ikinä ole mitään väsymistä eikä puutumista arkeen. Sillä lapsi korvaa kaiken. ???? Tuo oli oma epäilykseni asiasta. ;)
Jos/kun elämä on vastamäkeä, miksi hankkia lapsia?
Isäksi tammikuussa isien palstalla taas olis sitä mieltä, että kaiken tietää etukäteen. Ja vielä niin, että kun "tietää" keiken menevän hyvin, se myös menee.
Mahdatkos tässä nyt puhua läpiä päähäsi?
Lähiaikuisten PITÄISI olla tasapainoisia ENNEN kuin he hankkivat lapsen!!
Ole itse lapsen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa, niin huomaat miten se kaiken muuttaa. Ei etukäteen voi mitään asioita tietää.
Minäkin olen kyllästynyt kotona olemiseen (vaikka lasta toivoimme kauan)ja tuntuu, että mieheni on jotenkin ulkopuolinen kaikista perheemme asioista, vaikka vain käy töissä ja iltaisin osallistuu puuhiimme.
Eli jos jollakin on onnellinen perhe-elämä, todistaa se, että kaikilla on samat mahdollisuudet siihen. Kyse on vain omasta ajattelusta?
Elämä voi kääntyä vastamäeksi lasten syntymän jälkeen. Isä voi menettää työnsä, kun äiti on hoitovapaalla. Isovanhemmat saattavat sairastella, on huolta dementikko äidistä jne. Lapsi saattaa tarvita erityistä hoitoa tai terapiaa. Voi sattua onnettomuus. Ole siinä sitten tasapainoinen, ainakaan ilman apua.
Jos asiat todella menisivät hyvin silloin, kun siltä tuntuu, niin eihän maailmassa useinkaan tapahtuisi mitään pahaa. Titanicillä olisi tiedetty, ettei kannata lähteä reissuun. Kaikki kolarit jäisivät ajattelematta, jos ihmiset vain jättäisivät vaaralliset asiat tekemättä silloin, kun ei tunnu hyvältä.
isät palstalla oli ääliöitä, joiden mielestä noin ei voi olla. Pelkkä ajatus riittää asioiden turvaamiseen. Pelkkä usko siihen, että kaikki menee hyvin...
Minä olen kanssasi samaa mieltä. Kaikki eivät vain osaa ajatella, edes.
Huomaan, ettei sinulla ole itselläsi lapsia. Toivottavasti ei tulekaan. Kun lapsi/lapset ovat pieniä ovat vanhemmat kovilla, oli lapsi miten helppo hyvänsä. Ja silloin, kyllä vanhempien etu on myös lapsen etu. Eli äiti rentoutumaan säännöllisesti yksin tai isän kanssa kahdestaan. Maistuu arki taas ja kaikilla on parempi mieli!
tuollaista tarvittu, rentoutumista...mutta ei ennen ollut lapsille "mielisairaaloitakaan"...
No eipä ollut ennen sellaista mahdollisuutta myöskään että lasta olis hoidettu täysipäiväisesti. Oli lehmät ja kanat ruokittavana ja muut hommat. Ei ollut pesukoneita eikä kunnollisia lääkkeitäkään. Lapsikuolleisuus oli huomattavasti suurempi ja elinikä lyhyempi. Ja ei, ei ollut mielisairaaloita. Hulluja oli kyllä. Niinkuin tänäpäivänäkin. Ennen ei myöskään kaikenmaailman jälkijättöset päässeet internetin kautta jakamaan hengentuotteitaan kaikelle kansalle.
Ennen juuri kaikki vähänkin poikkeavat suljettiin mielisairaaloihin, myös lapset. Pois silmistä, pois mielestä.
Lapset teljettiin kotiin, kun vanhemmat kävivät kahdestaan kylässäkin (sitä rentoutumista ennenvanhaan): Kukapa olisi 10 lapsen pesueen kanssa missään voinut vierailla?
sitten valehdella tuolla telkkarissa parastaikaa, kun puhuvat, että mieleltään järkkyneiden lasten määrä kasvaa joka vuosi uuteen ennätykseensä.
Suomessa ei ikinä ennen ole ollut näin paljon lasten psykiatrisen hoidon tarvetta.
Sanot mitä tahansa, tämä on fakta!
Voi sitä tietenkin sulkea silmänsä totuudelta ja kuvitella, ettei asiat ole yhtään huonommin kuin ennenkään. Mutta jos kaikki tekisivät samoin mikään ei koskaan paranisi, sillä ongelmiahan ei edes tunnustettaisi.
aivan totta!
Kaikki järki ei olekaan poistunut suomi24:n sivustoilta!
Paljonkohan ennenmuinoin oli psykiatrian hoitopaikkoja? Eipä kovin paljon, koska ihmiset teljettiin "hullujenhuoneisiin". Mitkä olivat mielisairaanhoidon päämetodit ennen? Pakkopaita. Siihen joutui, ei päässyt! Puolihullut olivat silloinkin tavallaan "avohoidossa", eli ei siis ollenkaan hoidossa.
Se, ettei ollut tietoa mielisairauksista ja -häiriöistä eikä niitä ainakaan tilastoitu, ei tarkoita sitä, ettei niille olisi ollut tarvetta!!!!!!!
Älkää uskoko muutenkaan kaiken maailman tilastoihin tai suhteuttakaa edes saadut tulokset vallitsevaan aikaan.
tarvetta, ei ole paikkoja!! Onko vähän hankala käsittää?
Ikuinen kysynnän ja tarjonnan laki...
Sitä paitsi Suomessa oli jo kahdeksankymmentä luvun alussa sama määrä psykiatrisia hoitopaikkoja kuin nytkin. Nyt ne eivät vaan enää riitäkään.
LASTEN PSYKIATRIA ON HAJOAMASSA KÄSIIN. EIKÄ SUINKAAN SEN TAKIA, ETTÄ LAPSET ON ENNENKIN SAIRASTANEET YHTÄ PALJON SULJETUILLA OSASTOILLA, VAAN SIKSI, ETTÄ SE ON KOKONAAN UUSI ASIA SUOMESSA. NÄIN EI OLE MILLOINKAAN ENNEN OLLUT.
MITKÄÄN RAHAT JA PAIKAT EIVÄT ENÄÄ RIITÄ HÄIRIINTYNEIDEN LASTEN JA NUORTEN HOITOON JA KUNTOUTUKSEEN. NIIHIN VARATUT RAHAT LOPPUVAT JATKUVASTI, UUTTA ANOTAAN. PAIKAT TÄYTTYVÄT UUSIIN HOITOPAIKKOIHIN ENNEN KUIN NE EDES VALMISTUVAT KOKONAAN. KYSYNTÄÄ YLITTÄÄ MONINKERROIN TARJONNAN.
Joten ihan rauhassa usko, ettei täällä kellään paha olla ole. Mutta suhteuta taulukoitasi vain omiin tarkoituksiisi sopiviksi, mutta fakta on edelleen tuo, minkä kirjoitin. Piste.
PS. Olet ilmeisesti se, joka vauvakuume-palstalla kivenkovaan väitti, että siellä on kymmeniä pilleriraskauksia per kuukausi kirjoittajina...ymmärrän. Tässä väität aivan yhtä mahdotonta. Vaikka suhteuttaisit sen mihin, valitettava totuus on, että lapsemme voivat huonosti. Eikä ihme, jos vanhempina on tuollaisia, joille ei totuus mene millään kaaliin. Vaan jankataan vain, kun ei ennenkään, niin ei nytkään...oletkos sitä mieltä, että aina on ollut näin? Että mikään prosenttimäärä ei ole kasvanut? Ei huostaanotot, ei psykiatrisen hoidon tarve lapsilla, ei lasten pahoinpitelyt. Ei mikään? Ennen ei vain ole "tilastoitu", niin ei sitä voi verrata. Tai asia hoidettu toisella tapaa. Mutta mitäpä, jos verrataan vähän aikaisempaan aikaan. Onko pakko verrata 1800 lukuun? Ilman kysyntää ei ole tarjontaa, ystävä hyvä.
Metsään meni arvailusi ja selkeästi.
Olenko MISSÄÄN väittänyt, ettei kenelläkään ole nykyisin ongelmia?????? EN OLE. Sanoin vain, ettei TILASTOIHIN ole luottamista, koska niitä ei ole kuin muutamalta viime vuodelta. Kukaan ei voi tutkia JÄLKIKÄTEEN kuinka paljon kurjuutta, pelkoa, ahdistusta ym oli esim. -50luvulla (puhumattakaan viime vuosituhannen alussa) verrattuna tämän päivän tietoihin. Se on VARMAA, etteivät kaikki lapset silloinkaan voineet hyvin! Ongelmat vain olivat OSILTAAN erilaisia.
Mitä lasten pahoinpitelyihin tulee niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että niitä on vähemmän kuin ennen ja niistä puhutaan enemmän kuin ennen. Ennen oli, etenkin tavallisten ihmisten parissa, varsin tavallista antaa enemmän piiskaa kuin rakkautta. Rakkaus oli sananakin vieras eikä lapsella ollut mitään oikeuksia.
Tunnen monia vanhuksia, joita on lapsena hakattu niin, että arvet näkyvät edelleen. Heitä ei ole huostaanotettu missään vaiheessa, mutta silti he selvisivät varsin hyvin elämässään eteenpäin eivätkä he ole edes katkeria. Miten se on mahdollista? Johtuuko se siitä, ettei ennen ollut psykiatreja, jotka olisivat opettaneet toisin?
Yksi läheinen ystäväni taas on huostaanotettu nuorena äidin alkoholisimin ja itsensä myymisen takia. Hän VIHAA vieläkin, 20 vuotta myöhemmin noita "sosiaalitanttoja", jotka sijoittivat hänet pariinkin otteeseen VIERAISIIN koteihin. Sanottakoon, että äidin jotkut "miesystävät" kaikenkukkuraksi kännipäissään pahoinpitelivät tämän tytön. Silti hän halusi olla kotona minne aina karkasikin.
Olen työskennellyt huostaanotettujen lasten ja nuorten parissa. Tiedän, että nuo huostaanotetut lapset ovat hyvin useasti niiden äitien, jotka itse ovat olleet huostaanotettuja. Tänään taitaa löytyä myös huostaanotettuja äitejä kolmessa polvessa. Eli siis toisinkin päin: Kun on tarjontaa, kysyntä lisääntyy. Yhteiskunta elättää ja hoitaa, mutta yhtä asiaa ei ammattiauttajat pysty lapselle välittämään ja se on rakkaus ja arvot. Sen osaavat tehdä todella surkeatkin vanhemmat paremmin. Jos lapset edes vihaisivat heitä niin sekin on parempi kuin välinpitämättömyys kaikkia kohtaan.
Päihteiden väärinkäyttöjille ei myöskään ole riittävästi hoitopaikkoja. Olen työssäni seurannut läheltä myös huumekoukkuun jääneiden hoitoa. Kunnioitan ja arvostan ko. laitoksen henkilökuntaa, mutta siinä jos missä työssä näkee totuuden: Hoitotulokset ovat viimeksi kiinni hoidettavasta itsestään. Ei hoitopaikkojen määrästä, henkilökunnasta, vanhemmista. Ei mistään muusta kuin itsestä. Helvetisti rahaa palaa aivan hukkaan, koska esim. 10 hoidettavasta nuoresta vain murto-osa, ehkäpä 3-4 "parantuu". Jos joku hoitoa jonottava nuori ottaa yliannoksen niin se ei johdu hoitopaikkojen puutteesta vaan hänen omasta valinnastaan.
En usko että asiat sillä paranevat, jos muutatte lapsenne kanssa pois miehesi luota. Ehkä suhteen "alkuhuuma" on poissa ja siksi tuntuu haikealta. Jos masentaa, niin hae ihmeessä apua tai juttele jollekin sekin voi auttaa.
Minä olen myös onnekas. Minulla on ihana mies ja lapset. Toinen on jo koululainen ja toinen alle vuoden ikäinen.
OLen onnellinen kun saan hoitaa tytärtäni kotona ja saan siivota hänen levittämiään tavaroita ja sotkuja, toisinkin voisi olla.
Olen onnellinen, että olemme mieheni kanssa saaneet hänet.
Ei kai alle vuoden ikäinen vielä saa itse karkkipapereita mistään käsiinsä ellei isommat niitä jätä?
Toivon että saat mielesi paremmaksi.
Eikös se ollut lapsen isä, joka niitä roskia jätti ympäriinsä? Niin minä ainakin ymmärsin.
Jos kotona ei ole vanhemmat opettaneet edes alkeellisempia käytöstapoja, on niitä vaikea enää saada perille, mutta ainahan voi yrittää. Kerro miehellesi, että olet lopen kyllästynyt siivoamaan hänenkin jälkiään, ja jos parannusta ei tapahdu, mieti sitten uudelleen sitä lähtemistä.
saattoi tarkoittaa lapsen isää ;)
En vaan voinut kuvitella, että aikuinen mies nakkelisi banaaninkuoria ja karkkipapereita lattialle, itse en moista käytöstä sietäisi.
No, onneksi minun ei tarvi siivoilla sotkuja mieheni jäljiltä.
kukaan, yksikään nainen enää katso arkea ennen kuin antaa tehdä itsensä raskaaksi?
Tuollaiset banaaninkuoriasiat olisi helpolla selvitetty, jos ei olisi ollut niin kiire.
ei meillä ollu mikään kiire tämän pikku miehen teossa. ennen mieheni siivosi ja teki muutenkin enemmän kotihommia. nyt kun oon ollu kotosalla poikaa hoitamassa, niin on asiat muuttuneet. jotenkin oon saanu sen käsityksen, että koska oon nyt "vaan" kotona, niin mieheni mielestä hänen ei tarvitse tehdä enään yhtään mitään. kotihommat ja lapsenhoito on naisen työtä...
jos olsit odottanut tähän asti ilman lasta, tietäisit, ettei onnistu niin kuin sä suunnittelit.
Ihan samoin luultavasti miettii kumppanisi, ei ole asiat niin kuin hän suunnitteli.
HEI!
Olipa niin tutun kuulosta tuo että kun nainen on kotona niin miehen ei tartte tehä kotona mitään...meillä on justiin niin mies vaan kävelee valmiseen ruokapöytään ja siivottuun kotiin eikä sitä välttämättä muka tarvi olla kiinnostunu omasta lapsestaan vaikka on sitä ollu tekemässä!! Se on yksin vaan akkojen hommaa?? Meillä on varmaan se ongelma että mies luulee ettei osaa olla tunteellinen tai jotain ku ei voi edes keskustella. Olen lähtöä itsekkin miettiny mutta pojan takia olen jäänyt ja kyllä minä miestäni rakastankin mutta välillä tympii. Koita sinäkin jaksaa. :)
Niinpä, munkin mies aina hokee, että sitten kun poika on isompi, noin 4v, niin sitten hän on enempi kuvioissa.
Minkä ikänen vesseli teillä on?
Kyllä kai sitä on parenpaa luvassa. Pitää vaan olla kovana ja sanoa, ettei me kotiäidit mitään piikoja olla. Toki tehdään oma osamme, mutta ei tää huusholli pyöri jos molemmat ei siihen osallistu. Raskasta joa vaan vaimo viihdyttää lasta ja siivoo paikat.
Hei, eihän sitä voi tulevaisuutta tietää ennalta. Mun mies todellakin ennen oli erilainen. Ihmiset kun muuttuu!!!
Mihin asti mun siis olis pitäny odottaa, 10vuotta? Tuskin sekään olis siis riittäny, kun mieheni olis varmasti silloinkin muuttunut lapsen synnyttyä.
Heippa!
Meidän vesseli on vasta parivuotias. Niinpä eihän se onnistu jos ei molemmat ole sitoutunu. Välillä kyllä tuntuu että huh huh ite odotan vielä toistakin lasta saapa nähdä miten sitten käy...
Ei se auta ketään, että täällä jotkut jankkaavat, että olisi pitänyt miettiä tarkemmin, ennekuin lapsen tekee. Tehty mikä tehty, eikä voi tietää mitä elämä lapsen kanssa tulee olemaan.
Kun sulla on noinkin pieni lapsi vielä, on varmaan tunteiden myllerrys vielä voimakas. Pitäisi olla äiti ja vaimo samaan aikaan. Vielä jos imetät, on hormoonitoimintakin aivan sekaisin. Nuo tunteet ovat aivan luonnollisia, eikä ero ole siihen mikään ratkaisu. Keskustele miehesi kanssa vakavasti asioista, mitkä sua painaa, ja yrittäkää päästä yhteisymmärrykseen. Hänenkin on tehtävä osansa kotitöistä, vaikka oletkin kotona. Ota myös omaa aikaa itsellesi, ja jätä mies hoitamaan lasta. Näin hänen tulee luotua suhde lapseen ilman että olet läsnä.
Yksi vaihtoehto on myös miettiä, että jos vaihtaisitte rooleja. Miehesi jäisi kotiin, ja itse menisit töihin.
Anna ajan kulua, mutta älä vaikene, vaan keskustele aina kun siltä tuntuu. Hakeudu toisten äitien seuraan, esim. muskareihin yms. Älä jää kotiin yksin miettimään.
Suhteen eteen on tehtävä kaikkensa, eikä heti vastoinkäymisen tullessa miettiä ensimmäiseksi eroa. Jos mikään muu ei auta, hakeutukaa yhdessä perheneuvolaan juttelemaan. Voimia sinulle.
Ajattelin vaan heittää vile onnittelu viestin, kun kerroit raskaudestasi, eli:
ONNEA ONNEA ;)
Hän menettää silloin paljon elämästään. Minä olen paljon poikani kanssa, luultavasti enemmän kuin äiti. Tosin en ole töissä vaan yliopistossa opiskelemassa, jossa en ole kuormittanut itseäni liikaa kursseilla jotta tuota aikaa jäisi lasten kanssa oloon. Olisiko miehellä mahdollisuutta lyhennettyyn työpäivään? Kotitöistä en ihmettele jos miehesi ei niitä tee, kun on kerta 8 tuntia päivässä töissä. Lasten kanssa oleilua en laske kotitöihin kuuluvaksi.
En tosin itsekään ollut lapsen kanssa hyvin paljoa vauvaiässä, kun sen kanssa ei oikein voi vielä leikkiä. Mutta kyllä hoidin sitä silloin kun vaimo tarvitsi omaa aikaa, tällä hetkelläkin hoidan poikaani ja tyttövauvaani vaimon ollessa rentoutumassa viikonlopun. Yksivuotiaan hoito varsinkin on sen verran helppoa, että jos kaipaat omaa aikaa niin ota sitä, kyllä se miehesi voi hoitaa lasta sen aikaa.
Me olemme tosin siinä onnellisessa asemassa että vaimoni on kotiäitinä ja minullakaan ei ole paljoa kontaktitunteja joten voin suorittaa opiskeluni suuressa osin kotoa käsin. Rahasta on hieman tiukkaa mutta se ei olekaan meille kummallekaan tärkeintä elämässä, tärkeintä että se riittää elämiseen. Jos teillä ei ole lainoja niin ehkä miehesi voisi pitää jopa sapattivuoden?
Tai vaihtakaa paikkoja vuodeksi, miehesi on koti-isänä ja sinä käyt töissä. Se ainakin auttaisi molempia näkemään asiat toisen kannalta, mutta vaihdon järjestäminen ei kylläkään ole mikään helppo tehtävä.
Meillä on siinä mielessä huono laittaa poikaa mummolaan hoitoon, koska lähin sukulainen asuu n.600km päässä. Mieheni on yrittäjä joten emme voi mitenkään vaihtaa osia siinä, että hän jäisi kotiin ja mä menisin töihin.
Mutta, kyllä meillä jo nyt ihan hyvin menee. Yritän sinnikkäämmin yrittää, enkä heto mieti eroa. Kiitos teille kaikille valtavasti tuesta.
Hymyjä arkeen! :)
ai nyt sä neuvotkin näin, eihän hän voi niin tehdä sittenhän hän on huono äiti jos käy tuulettumassa. mut jospa he lähtisivätkin rentoutumaan perheenä mahtaisiko se helpottaa menisivät yhdessä vaikka mummolaan.
juttuja mietit. Jos elämässä jokin voi mennä pieleen, se menee ;D. Täytyy vaan pelastaa se mikä on pelastettavissa.
Tuskinpa miehelläsikään kaikki on mennyt niinkuin on suunnitellut? Epävarmuutta työssä ja tietysti myös kotona. Nainen ei vain tule ajatelleeksi, että lapsi on miehellekin iso muutos. Pelkästään se, että on päävastuu perheen elatuksesta, painaa. Myös hän voi kokea sinun ja lapsen läsnäolon ahdistavaksi ja se saa hänet vielä ahdistuneemmaksi. Luultavammin hänelle ei mene yhtään sen paremmin kuin sinullakaan eikä kyseessä ole rakkauden katoaminen vaan vastuu, joka on alkanut painaa.
Muistahan, että rakkaus ei ole vain hellittelyä ja kauniita sanoja. Välillä se on "nalkuttamista", riitelyäkin (vältä iskuja vyön alle) ja todellista vääntöä, mutta sitä voi kuvata sanalla "kasvaminen".. Menetät tilaisuuden kasvaa (kuten myös miehesi) jos eroat nyt.
Tuo on aivan normaalia ensimmäisen lapsen jälkeen. Keskustelkaa asiasta, viettäkää yhteistä aikaa ilman lasta. Jos mies on paljon töissä ja illalla vain lepää tai on lapsen kanssa niin ei ihmekään. Viekää lapsi mummolaan tai muualle hoitoon/yökylään ja hoitakaa suhdettanne. Mikään suhde ei kestä puhumatta ja hoitamatta.