Muutamme heti asunnon saatuani erillemme. Mukanani muuttaa lapsemme. Ongelma on se, että olemme olleet niin naurettavan lyhyen aikaa naimisissa, että erosta ei kehtaa ääneen mainita kenellekkään. Se on kuitenkin väistämättä edessä. Eropapereita emme laita vielä vireille, eli asumme vain eri osoitteessa. Aika näyttää sitten allekirjoitetaanko ne paperit 2 vuoden kuluttua, aikaisemmin vai ei kenties ollenkaan. Lapsi on siinä iässä jo että ymmärtää ja osaa puhua melkoisesti. Voi siis 'paljastaa' koko homman. Täällä paikkakunnalla olevat tuttavammehan luonnollisestikin saavat tietää siitä tullessaan kyläilemään. Ajatus koskeekin lähinnä appeja ja anoppeja. Vanhoja ihmisiä joita ei haluaisi järkyttää. Häpeä on suuri... Toinen meistä haluaa eron ja toinen ymmärtää sen halun, myöntyy siihen eikä edes yritä räpistellä vastaan. Yhteiselo osoittautui hirveäksi piinaksi eikä sellaista elämää halua kukaan. Kysymys ei ole siitä , että totuutta haluttaisi peitellä. Ei, inhoan salailua ja kaksinaamaisuutta. Toisaalta käy niin sääliksi kun tietää kuinka kovasti he joutuvat suremaan.
Milloin kerrotte läheisillenne?
Ero
5875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mun mielstä sun pitäis keroa heti, ettei asia jää vaivaamaan sinua enenpää..
olisiko sinun mielestä kivaa kun sukulaisesi keroisi että he eroavat, eikä he ole kertoneet sinulle mitään, vaikka ennen asiat on ratkottu yhdessä?
Totta kyllä... Mutta kaikista viimeisimpänä minä ketään sukulaisia haluaisin omia asioitani ratkomaan. Kyllä tälläiset päätökset tehdään kahdestaan miehen kanssa.
Kertokaa mahdollisemman piaan, totuuden kertoen... yhdessä ja vakuuttakaa ettei teillä ole huonot välit ja huolehditte yhä yhdessä lapsesta ja molempien vahemilla on yhä oikeus nähdä lasta ja olla hänen kanssaa kosketuksissa.
Usein järkytys johtuu eron tuomasta kaunasta ja pelosta että menettää kosketuksen lapsen lapseen... Riitahan se on joka usein appivanhempia ahdistaa... Kertokaa teidän osaavan erota lapsen ehdoilla ja ilman katkeraa tappelua...
Minusta asia on kerrottava mahdollisimman pian. Eroon muutettuamme silloinen mieheni kielsi minua kertomasta vanhemmilleen. Sanoi tekevänsä sen itse, mutta ei kertonutkaan. Asia ei paljastunut pitkään aikaan, koska asumme kaukana miehen suvusta. Kun he kuulivat sitten asiasta, seurasi paljon sotkua ja sellaista asioiden puimista, jonka olimme itse ohittaneet jo aikaa sitten. Asian käsittely oli siis eri aikataulussa.
Kerrotte asiasta silloin kun itse tunnette olevanne siihen valmis. Ja muistakaa, että avioliitto ja sitä seurannut ero on teidän kahden välinen asia. Appivanhempien, sekä omien vanhempien suru ja murhe on asiaankuuluvaa, mutta ajan myötä ohimenevää.. Asioilla on kuitenkin aina taipumus kääntyä parhain päin. Voimia teille kaikille.