Haluaisin kuulla niistä naisista joilla on muslimimiehen kanssa ONNISTUNUT suhde. Millaisia ongelmia olette kohdanneet ja miten ratkonut noita vaikeita kysymyksiä. Miten pitkään olette olleet yhdessä ja miten alussa järjestitte elämänne (maa, kieli yms.) Asiattomuudet voi taas säästää johonkin toiseen keskusteluun.
muslimimiesten puolisoille
sinkku
122255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
suurimpia ongelmia:
minun pukeutuminen
miehen aikakäsitys (täsmällisyydentaju puuttuu)
kielikysymys
kulttuurikysymys
ollaan tunnettu reilu puoli vuotta, joka on aika vähän, mutta meistä tuli välittömästi tosi läheisiä.
aluksi oli vaikeeta, kun mies puhui tosi huonoa englantia, mutta ajan kanssa mies alkoi puhua ja kirjoittamaan parempaa englantia. aluksi oli vähän turhauttavaa, kun piti miettiä mitä sanoja käyttää, mutta mies oppi tosi nopeasti. laitoin hänet monesti lukemaan englanninkielisiä kirjoja minulle ääneen, jotta hänen englanninkielensä paranisi. hänelle tietysti sanoin, että rakastin kuulla hänen ääntään niin paljon ja minua väsytti, voisiko hän lukea minulle. ja se toimi.
miehen mielestä pukeudun liian pornahtavasti, ja oikeastaan aloin pukeutua seksuaalisemmin tavattuaan hänet. halusin nähdä miten hän muslimina suhtautui siihen. vaikka en oikeasti pukeudu hirvittävän näyttävästi haluan kuitenkin, että minulla on oikeus siihen.
arabikulttuuri on todella erilainen kuin länsimainen kulttuuri, ja joskus on hankalaa, että hänellä on niin paljon tuttavuuksia joihin ollaan kovasti yhteydessä. muutenkin hänen maailmankuvansa on aika erilainen kuin minun.
alussa varsinkin mies ei ollut pätkääkään täsmällinen, mutta tässä asiassa mies oikeasti muuttui, kun huomasi miten asia vaivasi minua.
nyt mies on ensi tiistaina muuttamassa Suomeen, minä muutin Suomeen takaisin noin pari kuukautta sitten.
Tai niistä ei saa ainakaan puhua ääneen, saatikka kirjoittaa tällaisella palstalla julkisesti.
Mutta jos haluat kuulla lyhyen koosteen siitä illusorisesta todellisuudesta jossa luulen eläväni, niin tässä jotain..
* alussa molempien puolelta vanhemmat olivat HYVIN skeptisiä, varsinkin minun vanhempani = eivät edes suostuneet tapaamaan miestäni ensimmäisen yli vuoden aikana.. Nämä ongelmat onneksi saatiin selvitettyä kun ajan myötä ymmärsivät meidän olevan ihan tosissamme.
* Kieli-, lupa-, tai ura- ongelmia meillä ei ole ollut kun miehelläni on ollut nuo kaikki kunnossa jo vuosia ennen meidän tapaamistamme.
Toki tyyliin kerran kuussa tulee vielä tilanne, jossa kurkataan joku yksittäinen sana sanakirjasta.
* Olemme heti alusta pyrkineet ihan ronskisti puhumaan kaikesta mikä on arvelluttanut, tai mietityttänyt ajatellen toisen kulttuuritaustaa, uskontoa, arvomaailmaa, tulevaisuuden haaveita jne.. Koen että mieheni on se, joka on opetellut joustamaan ja katsomaan asioita uudesta näkökulmasta, ainakin paljon enemmän kuin minä.
* Pidetty yhtä parisen vuotta, joista asuttu saman katon alla ihan ensimmäisistä kuukausista lähtien.
* Olen sitä mieltä että meidän kohdallamme mieheni persoonallisuus on vaikuttanut ÄÄRIMMÄISEN paljon siihen, että meillä ei ole pahemmin mitään "törmäyksiä", tai muita hankaluuksia ollut. En näkisi että kukaan hänen sukulais- tai kaveripiirinsä samanmaalaisista miehistä eläisi yhtä "vaivattomasti" näin "suomalaisesti". Tällä tarkoitan esimerkiksi sellaisia seikkoja kuten: on lopettanut ulkona käymisen, viettää vapaa-aikaansa aina ensisijaisesti minun kanssani, keskustelee kaikista päätöksistään (raha, työt, aikataulut) ensin minun kanssani, on sitoutunut tekemään osansa myös kotona jne.. Ja mikä tärkeintä, ilman pakottamista. Hänen ajatuksensa on että kun hän on itse valinnut jakavansa elämänsä minun kanssa, on hän silloin myös valinnut tietynlaisen elämäntyylin.
"Koen että mieheni on se, joka on opetellut joustamaan ja katsomaan asioita uudesta näkökulmasta, ainakin paljon enemmän kuin minä."
Kumpi teistä on keskeyttänyt opintonsa ja pukkaamassa avioliiton ulkopuolista lasta? :D
Että olet ihan vaan vähän koukussa kirjoitusteni kommentointiin?
Ei sinulla koskaan tunnu olevan mitään kunnollista asiaa, tai kysyttävääkään, kunhan vain vähän yrität vänkyttää jostain olemattomasta..
Ei ihme että minulla päivisin kämmenent kutisevat, kun ihan näin virtuaalisestikkin joku aina miettii minua ;)
Haluan kommentoida juuri tuohon viimeiseen kohtaan liittyen.
Olen itsekin aina painottanut kaikille kysyjille sitä seikkaa, että minä olen naimisissa tietyn ihmisen, tietyn persoonan kanssa. Toki uskonto on osa häntä, mutta oon kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että meidän parisuhde on toimiva juuri siksi että hän on hän ja minä olen minä. En todellakaan usko että parisuhde minun ja kenen tahansa muslimimiehen välillä onnistuisi. Ihan samalla tavalla kuin en usko että parisuhde kenen tahansa kristitynkään kanssa onnistuisi.
Mutta kun itse jaksat aina epätoivoisesti selitellä omituisia tilanteitasi parhain päin, niin kyllähän se pistää vähän huvittamaan. :)
Sillä faktahan on se, että miehesi ei ole luopunut yhtään mistään, sinä taas olet luopunut opinnoistasi ja tyytynyt osaasi turkkilaiselle tarjoilijalle lapsia pukkaavana jalkavaimona. Oikeaksi vaimoksi et ole kelvannut, kun ilmeisesti oleskeluluvan tarve ei ole niin polttava. Tämä on sitten mielestäsi jonkinlaista tasapuolisuutta ja jopa luopumista miehesi taholta... :-O
aivan samaa mieltä!
Yhdessä olemme olleet kuusi vuotta, tapasimme ns. puolueettomalla maaperällä, eli emme kummankaan kotimaassa. Yhteinen kieli löytyy, joten kommunikointi ei ole missään vaiheessa ollut ongelma.
Kohtaamamme ongelmat ovat olleet pääosin ihan arkipäiväisiä pikku asioita, joihin ei uskonto liity mitenkään. Mutta toki uskonto herättää välillä aika kirpakoitakin keskusteluita. Elämän arvomme ovat kyllä hyvin samanlaisia, uskonnosta huolimatta. Mieheni on moderni muslimi, mutta uskonto on hänelle tärkeä asia ja pyrkii sitä harjoittamaan mahdollisuuksiensa mukaan.
Ongelmia ratkomme keskustelemalla asioista perin pohjin. Mikään asia ei meille ole tabu, ihan vapaasti molemmat voivat esittää kysymyksiä ja purkaa mieltään. Välillä suhde tuntuu suorastaan mahdottomalta ja toisen ajatukset utopistisilta. Keskustelun jälkeen kuitenkin yleensä se yhteinen sävel löytyy ja toisen ajatuksen juoksu selkenee. Näin lienee kaikissa toimivissa parisuhteissa, uskonnosta ja kulttuurista riippumatta.
Mieheni on hyvin kotikeskeinen ja asettaa minut ja yhteisen aikamme aina etusijalle kaikessa. Molemmilla meillä on kuitenkin myös omat harrastuksemme ja ystävämme, eli teemme toki muutakin kuin nyhjäämme yhdessä ;). Pukeutumista tai menemisiä ei kumpikaan rajoita, se on täysin teilattu ajatuskin. Oman mielipiteen voi toki sanoa ja menoista sopia, mutta olemme molemmat aikuisia itsenäisiä ihmisiä ja osaamme päättää omista asioistamme.
Lapsia meillä ei vielä ole, mutta kasvatuksesta ja perhe-elämästä olemme keskustelleet paljon. Toivottavasti kuitenkin lapsia joku päivä saamme ja onnistumme heidät kasvattamaan tasapainoisiksi yksilöiksi, vaikka uskontokäsityksemme on niin erilainen. Tämä mietityttää itseäni (ja varmasti myös miestäni) toisinaan.
Yksi ajankohtainen probleemamme on muuten asuntolaina. Islamin mukaan koron perintä on kielletty ja siksi mies epäröi lainan ottoa. Eikä Suomessa ole islamilaista pankkia ja tuskin lähivuosina sellaista tuleekaan...*huokaus*.
Mutta muutoin kaikin puolin suhteemme on ollut toimiva ja tasapainoinen alusta lähtien. Molemmat tulevat hyvin toimeen appivanhempien kanssa ja vierailemme säännöllisesti miehen kotimaassa.
Kolmas avioliittovuosi on tulossa täyteen tunisialaisen kanssa. Mies muutti Suomeen häiden jälkeen ja täällä edelleen ollaan, vaikka mies olisi kovasti välillä pois halunnutkin.
Meillä ongelmat eivät koskaan ole liittyneet pääasiassa uskontoon. Pitkään suhdetta ja elämää hiersi miehen työttömyys. Teininä työnteon aloittaneen, paljon töitä tehneen ja tienanneen oli luonnollisesti vaikea sopeutua elämään vieraassa maassa ilman mitään järkevää tekemistä. Onneksi mies sentään pääsi ensimmäisenä syksynään täällä kielikurssille, josta sai rahaakin ihan kohtalaisesti. Nyt kun miehellä on ihan oikea työpaikka, hän on kuitenkin paljon tyytyväisempi elämäänsä kuin aikaisemmin.
Tuntuu siltä, ettei miehen muslimius näyttele suhteessa suurtakaan osaa. Mies ei rukoile, mutta viettää ramadania. Emme varsinaisesti riitele uskonnosta, vaikka siitä joskus keskustellaankin. Mahdollisista lapsista tulee muslimeja ja muutenkin kasvatusperiaatteita on käyty läpi. Yleisesti olemme aika samoilla linjoilla niin kasvatuksen kuin muidenkin arvovalintojen suhteen.
Meilläkin mies on se, joka on enemmän joutunut mukautumaan ja tekemään kompromisseja. Kotimaassaan mies ei joutunut oikeastaan koskaan siivoamaan tai laittamaan ruokaa, nykyään laittaa enimmäkseen omat ruokansa ja osallistuu kotitöihin. Samoin olemme käyneet pitkiä keskusteluja rahan lähettämisestä perheelle, vapaa-ajan käytöstä ja vaimolle kertomisesta jne. Täsmällisyyttä miehelle ei sentään ole tarvinnut opettaa, hän tiesi jo ennen Suomeen tuloaan, että suomalaiset ovat aina paikalla 10 minuuttia ennen määräaikaa.
Kyllä niitä ongelmia on ollut, mutta jotenkin eivät palaudu mieleen juuri nyt. Valitettavasti en siis kykene olemaan asiassa tämän enempää avuksi.
"Mies muutti Suomeen häiden jälkeen ja täällä edelleen ollaan, vaikka mies olisi kovasti välillä pois halunnutkin."
Päivän paras!!! :D
On se vaan kummallista sattumaa, miten nämä chateista bongatut pohjois-afrikkalaiset tarjoilijat _aina_ suostuvat Suomeen muuttamaan, vaikka mieli tekisi jäädä kotimaahan!!! :D
Tajuatteko oikeasti, miten hölmöiltä nämä teidän juttunne näyttävät?
Kuten varmaan moni tietää, me olemme olleet yhdessä 16 vuotta, tavatessamme asuimme molemmat Suomessa ja miehelläni oli jo valmiiksi oleskelulupa, joten sen asian kanssa ei tarvinnut painiskella.
Töiden hankinta oli siihen aikaan suht hankalaa, koska 1990- luvun alussa iski lama Suomeen, ja ihmisiä jäi paljon työttömäksi. Vakituisesta työstä ei voinut edes haaveilla, mutta onneksi miehelleni kelpasi työ kuin työ ja hän siivoili ja teki ym. hanttihommia aina, kun niitä oli saatavilla. Myöhemmin sitten työllisti itse itsensä.
Mitään sen kummempia ongelmia kuin muissakaan suhteissa ei meillä ole tullut eteen, alkuun seurusteluaikana tietty tutustuttiin toisiimme ja puhuttiin paljon asioita selväksi. Mieheni ei ole mikään harras muslimi, ei rukoile jne. joten arkipäivä on ihan tavallista, eikä minusta olisi muuhun ollutkaan. Myöskään minun kääntymisestä islaminuskoon meillä ei ole koskaan edes ollut puhetta. Ja joulua meillä on vietetty aina, samoin kuin muslimien juhlapäiviä.
Tärkeää on tietenkin olla yhteinen kieli jolla kommunikoida ja onneksi mieheni halusi oppia suomenkielen mahdollisimman nopeasti, koska kuitenkin siellä asuimme.
Me olemme vuosien mittaan luoneet oman "perhekulttuurin" ja pyrkineet saamaan siihen parhaita asioita molempien kulttuureista. Nyt kun asumme täällä Tunisiassa, olen minä puolestani pyrkinyt oppimaan puhekielen ja sopeutumaan paikalliseen kulttuuriin. Mitään sen kummempia ongelmia ei ole vielä tullut eteen, perhekeskeisyys välillä meinaa tuntua tukalalta yksityisyyteen tottuneesta suomalaisesta, mutta siihenkin saa sovittua mukavan kompromissin sukulaisten kanssa.
Lasten kasvatuksen suhteen me olemme olleet alusta asti samoilla linjoilla, mutta nämä ovat juuri niitä asioita, joista on hyvä puhua ja paljon! Lapset puhuvat sujuvasti molempia kieliä ja pitävä molempia maita ominaan ja siihen olen erittäin tyytyväinen.
Olemme olleet yli 15 vuotta naimisissa. Alkuun naimisiinmenoamme ei hyväksynyt kummankaan perhe, joten helpolla tämä ei ole alkanut. Kieliongelmia meillä ei ole ollut, koska aluksi oli yhteinen kolmas kieli ja myöhemmin molemmat opiskelivat toistensa kielen.