Vastatkaa tähän te, jotka olette nuorena seurustelleet jonkun tyypin kanssa joka tuntuu juuri siltä että sen kanssa voisi olla elämänsä loppuun saakka, mutta sitten suhde onkin päättynyt. Oletteko tämän jälkeen löytäneet uutta vastaavanlaista tai jopa parempaa seurustelukumppania?
Minut jätettiin jokin aika sitten ja tuntuu, että yhtä hyvää ihmistä ei ole toista olemassa ja jos on niin tuskin on vapaa.
Minut jätettiin jokin aika sitten ja tuntuu, että yhtä hyvää ihmistä ei ole toista olemassa ja jos on niin tuskin on vapaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Periaatteessa vasta sitten kun elämä on eletty, tietää jo mitä se toi tullessaan. Eteenpäin ennustaminen on sangen vaikeaa. Toivossa eläminen seuraavaksi vaikeinta, mutta ei auttane kuin mennä sen varassa.
Mä olen just jätetty elämäni miehen taholta. En löydä hänestä mitään sellaista vikaa, jonka nojalla voisin mitätöidä tai vähätellä hänen merkitystä itselleni. Tuntuu, ettei niin suuren persoonan jäljiltä kukaan voi täyttää aukkoa sielussani. En kuitenkaan voi olla varma, ettei näin käy, sen paremmin kuin että näin käy.
Mitä nuorempi on, sitä todennäköisemmin löytää uuden onnen. Mä olen jo elämäni puolivälin ohittanut. Ainut millä pääsen eteenpäin, on ajatus siitä, että tulee mikä tulee. Voi olla, että elän lopun matkaa yksin näine kokemuksine, tämä oli tässä. Saattaa tulla joku uusi, suurempi, tai sitten tuo elämäni rakkaus tulee järkiinsä ja palaa luokseni. Viimeinen vaihtoehto tuntuu utopistiselta, ja sitä se varmaan onkin. Kukaan vaan ei ole sanonut, etteikö sekin ole mahdollista. Joskushan joku asia on äärimmäisen mahdotonta, ja kun on oikein oikein mahdotonta, siitä tulee mahdollinen.
Joten.. elä elämääsi eteenpäin. Se antaa, mitä antaa.
eikä silloin suhde kariudu. Jos sinut on jätetty, ei ko. tyyppi ole arvoisesi.
Olin ihan varma, että kun olin aiemmin kohdannut "elämäni miehen", niin en ikinä voisi löytää ketään hänen veroistaan. Kaipasin häntä pitkään niin, että sattui. Aikaa kului ja sitten jaksoin katsella uusia ehdokkaita. Ja kas kummaa, löysin vielä paremman kypsällä iällä (yli 40v) ja en ikinä vaihtaisi nykyistäni entiseen saatikka johonkin muuhun. Jaksamista sinulle ja anna ajan kulua. Mieti sitten mitä haluat ja usko ennen kaikkea itseesi. Kyllä se siitä.
Me seurusteltiin ex-miehen kanssa 10 vuotta ja suhde kariutui aika yllättäen. Olin tosi romuna ja ajattelin etten ikinä saa enää ketään, en ainakaan yhtä hyvää. Päätin sitten elää railakasta sinkkuelämää ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei mennyt kuin pari kuukautta, kun elämääni astui tuleva aviomieheni. Saatiin kaks lasta ja elämä mallillaan. Joten toivoa kyllä on kun ajattelee positiivisesti. Silloinhan se kolahtaa kun sitä vähiten etsii :)
tavalla, mutta nyt 3-vuoden kuluessa olen löytänyt paremman, vaikka en sitä olisi mahdolliseksi uskonutkaan.
Tosin aloin ajattelemaan että mitäs vikoja siinä entisessä olikaan ja tajusin että hänkin olivain ihminen vikoineen päivineen. Ei ihmistä voi nostaa jalustalle ja palvoa. Silloin ei koskaan löydäkkään yhtä hyvää tai parempaakin