Kuinka pian avioeron jälkeen kokemustenne mukaan kannattaa etsiä uusi siten, että uudesta suhteesta voisi tulla jotakin hyvää, eikä pelkkää laastari-suhdetta?
Olen kuullut väittämän, jonka mukaan uusi suhde onnistuu vasta kun on ollut sinkkuna puolet päättyneen avioliiton kestosta. Toivon kuitenkin totisesti, ettei kyseinen väittämä pitäisi paikkaansa, sillä olen 25v., ja haluaisin saada lapsiakin uuden kumppanini kanssa (muuten tämä ei olisi ongelma, mutta kun en halua lapsia heti, vaan esim. kahden yhteisen vuoden jälkeen, mielellään myöhemminkin). Mikäli noudattaisin väittämää ja omia periaatteitani, niin voisin hankkia lapsia aikaisintaan 5 vuoden kuluttua, joilloin olisin jo 30...En väitä, etteikö se silloinkin onnistuisi, mutta kun haluaisin enemmän kuin yhden, enkä haluaisi turvautua hoitoihin.
Olen kuullut väittämän, jonka mukaan uusi suhde onnistuu vasta kun on ollut sinkkuna puolet päättyneen avioliiton kestosta. Toivon kuitenkin totisesti, ettei kyseinen väittämä pitäisi paikkaansa, sillä olen 25v., ja haluaisin saada lapsiakin uuden kumppanini kanssa (muuten tämä ei olisi ongelma, mutta kun en halua lapsia heti, vaan esim. kahden yhteisen vuoden jälkeen, mielellään myöhemminkin). Mikäli noudattaisin väittämää ja omia periaatteitani, niin voisin hankkia lapsia aikaisintaan 5 vuoden kuluttua, joilloin olisin jo 30...En väitä, etteikö se silloinkin onnistuisi, mutta kun haluaisin enemmän kuin yhden, enkä haluaisi turvautua hoitoihin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kukakohan älypää tuollaisen väittämän "uusi suhde onnistuu vasta kun on ollut sinkkuna puolet päättyneen avioliiton kestosta." on keksinyt? Ainakaan minun kohdallani se ei pidä yhtään paikkansa. Oikeastaan varsin huvittava ajatus. Siltä pohjalta kun lähdettäisiin, niin ihmisten olisi ihan turha alkaa uutta suhdetta jos esim. eroaisivat viisikymppisinä 30-vuoden liitosta...
Suhteet alkavat silloin, kun ne alkavat :). Laastarisuhteita ei mielestäni ole olemassakaan. Varo muutenkin "sitku -elämää": Elämä on tässä ja nyt.
>Suhteet alkavat silloin, kun ne alkavat :).
Voi jeesus. Näin ne sählääjät ajattelevat. Kyllä se on ihan oma valinta.
Hyvä nyrkkisääntö olisi, jos uusi suhde alkaisi vasta sitten, kun edellinen on päättynyt.
Hyvä sääntö tuli jo: sitten kun edellinen on päättynyt.
Ja harkinta-aika ei tarkoita että sinä aikana "pettää" jos uusi onni osuu kohdalle. Eropäätös liitosta on tehty ja elämä jatkuu. Jos se uusi onni osuu kohdalle pian niin sydän auki!
Älä mieti aikarajaa vaan kuuntele itseäsi. Oma sisimpäsi kyllä viestittää sinulle oletko valmis. Ja älä etsi vaan elä ja jos jotain tulee kohdalle niin ei tarvitse tai kannata miettiä että kestääkö tämä lopun elämää tai mitä muut ihmiset puhuvat. Ei ole aikarajoja eikä laastarisuhteita, ihmissuhteet ovat aina erilaisia. Ihmiset tulevat meidän elämäämme toiset viipyy hetken toiset kauemmin, yhtä tärkeitä kaikki. Etkä voi ikinä etukäteen tietää kauan kestää.
Omalle kohdalle kävi niin että sinä päivänä kun vein erohakemuksen tutustuin mieheen josta tuli todellinen olkapää, ei mitään "sellaista" vaikka ulkopuoliset niin luulivat että vielä tulee "laastarisuhde". Eikä ihminen tullut eteeni baarista tai mistään sellaisesta vaan töiden kautta. Mutta siitä tuli ystävyyssuhde, pieni enkeli joka minulle lähetettiin ja jotain jossa ennestään täysin ventovieraasta tuli ihana apu ja tuki PUHUMALLA ja kuuntelemalla. Toki annoin siinä itsekin olkapääni. Ja tämä ihminen on kyllä saanut kiitokseni.
'Jos uusi suhde alkaisi vasta sitten, kun edellinen on päättynyt.' Mielestäni vielä pieni lisäys: ja vasta sitten, kun olet sinut itsesi kanssa ja käsitellyt eron loppuun asti myös omassa mielessäsi eli vasta sitten kun olet siihen täysin valmis.
Aikoinaan vajaa viikko erosta, ja löysin uuden. Nyt on oltu parikymentä vuotta onnellisesti kimpassa, ja kolme lastakin syntyi heti ensi vuosina.
Jos vanha suhde kuollut jo ajat sitten ja edelleen kitkutellaan yhdessä -ihan mistä syystä tahansa, niin tottakai voi aloittaa uuden suhteen. Jos kohdalle sattuu. Oma valinta. Teoriaa kaikki ajankohdat, jolloin uusi suhde voisi mahdollisesti olla tervetullut. Liittyy mielestäni "sitku -elämään". "Sitku" saan sitä sun tätä ja aikaa on kulunut niin ja näin kauan, minulla on mahdollisuus uuteen elämään. Kaikki on oikeasti mahdollista juuri silloin, kun siltä tuntuu.
Minä haluan kaiken tässä ja nyt!
Mitäpä sitä muiden mielipiteitä ja valituksia kuuntelemaan!
pitäisi "noudattaa", niin kaksi vuotta sitten eronneena kymmenvuotisesta avioliitosta, mulla on vielä kolme vuotta "armonaikaa". Toivottavasti en sekoa keneenkään sittenkään kun just näin itsekseni olen onnellinen! Ei minusta ole parsuhteeseen enää koskaan, tämäkin tuli tajuttua.
Eiköhän sen uuden voi hommata sitten kun siltä tuntuu, tai se rakkaus kävelee vastaan. Joillakin menee viis vuotta joillakin vain päivä.
Ei kai kukaan voi mitään aikarajaa määrittää.
Ja laastarisuhde, mikä hitto se on? Vain jonkun keksintö kun haluaa hyppiä suhteesta toiseen ja kohottaa omaa itsetuntoaan.
Kerrankin joku sanoo jotain järkevää laastarisuhteesta! En ole koskaan ymmärtänyt koko termiä! En ole tarvinnut ketään itsetunnon pönkittäjäksi.Ja uuden suhteen voi aloittaa, kun kokee itse olevansa siihen valmis.
Jossain lehdessä luki että olisi hyvä elää vuosi yksin ennen uutta suhdetta. Se voisi olla mielestäni sopiva aika, mutta minkä sille voi jos aikaisemmin kävelee elämän rakkaus vastaan. Kuule sori, ei pysty treffeille lähtee, katsotaan 2kk 16 päivän päästä...
Hyvänen aika, eihän tuohon ole olemassa mitään sääntöä. Toiset toipuu erosta nopesti, toiset hitaasti! Toiset aloittaa uuden suhteen jo ennen eroa ja siitä voi tulla hyvinkin onnellinen ja kestävä, jotkut taas suree lopun ikänsä eivätkä pysty koskaan enää.
Älä nyt ihmeessä kuuntele tuommoisia tyhjästä tempaistuja teorioita, vaan kuuntele omaa sydäntäsi. Sitten kun sopiva osuu kohdalle ja haluat olla hänen kanssaan niin siitä vaan, päiviä tai vuosia laskematta! Sopiva voi tulla vastaan jo seuraavalla viikolla, ja mitäs sitten, panisitko hänet "säilöön" odottamaan kunnes määräaika on ohi? Ehei, kyllä silloin Se Oikeakin ehtii siirtyä muille markkinoille.
erosta toipuminen riippuu tietysti myös siitä kumpi on halunnut eroa ja kauanko siihen on valmistauduttu. Jos asia on jo mietitty ja itse haluttu, ero voi olla helpotus ja paras aloittaa heti uusi onnellisempi elämä eikä jäädä hautomaan menneitä.
Kuka typerys on keksinyt "laastarisuhde"-sanan? Kyllä kaikki ihmissuhteet on ihan oikeita suhteita, olkoon erosta vaikka kuinka lyhyt aika. Eronkin jälkeen kiinnostutaan, rakastutaan, halutaan tutustua, erilaisia vaikuttimia olla yhdessä kuten missä hyvänsä suhteissa, ja yhtä hyvät mahdollisuudet onnistua. Exäkin voi toki tulla takaisin missä vaiheessa tahansa jos on tullakseen, mutta ei se tarkoita etteikö siihen väliin syntynyt uusi suhde olisi ollut "oikea". Jos sopivamman sattuu löytämään heti eron jälkeen, niin miksi ei alottaisi hänen kanssaan, ja jos sitten huomaa ettei sujukaan, niin ei sekään tarkoita että oli kyseessä vain laastari. Muitakin suhteita kariutuu.
Tarkoitatko, että 30 vuoden avioliiton jälkeen pitäisi surra 15 vuotta, ennen kuin voi aloittaa uuden suhteen?
Mullakin taitaa olla pitkä odotus edessä siihen uuteen onneen kun entistä liittoa kesti melkein tuo 30 vuotta. Joten siellä vanhainkodin käytävällä se onni minua odottaa ja toistaiseksi saan ihan rauhassa elää villiä ja vapaata uusiosinkun elämää.
Minä olen sitä mieltä että joku suhde on todella laastarisuhde. Tai ainakin itselläni oli. Tiesin heti, että en halua tältä suhteelta mitään muuta kuin mukavaa yhdessäoloa silloin tällöin. Kaipasin hellyyttä, läheisyyttä ja kosketusta ja siihen tuo suhde auttoi. Tiesimme kumpikin että tämä jatkuu aikansa ja loppuu pian. Se oli tosiaan laastaria niihin eron aiheuttamiin kipeisiin kohtiin joita minun sisälläni oli. Samalla tavalla minä olin laastaria suhteen toiselle osapuolelle ja laastaroin hänen kipeitä kolhujaan.
Jos on ollut naimisissa omasta mielestään onnellisesti ja sitten toinen osapuoli ottaa eron antamatta vaihtoehtoja, niin voisi kuvitella, että toipumiseen tarvitaan enemmän aikaa.
Pitää käsitellä itse ero, miettiä syyt siihen, oma käytös vuosien ajalta. Olisko voinut tehdä jotakin toisin, miksi ei annettu tilaisuutta korjata asioita jne.
Pitää opetella olemaan yksin, ehkä selviytymään vielä lasten kanssa yksin. Pitää opetella koko elämisen rytmi uudelleen.
Juhlapyhät on myös vaikeita. Pitkässä avioliitossa on omat kuvionsa. Ensimmäiset joulut ja juhannukset eron jälkeen on vain elettävä läpi.
Entä sitten, miten selvitä oman itsetunnon kanssa, joka on poljettu maanrakoon?
Miten enää uskaltaa luottaa toiseen? Tai antautua rakkaudelle. Nyt kun sen tietää, miten paljon se voikaan satuttaa.
Lapset kärsii erosta. On aina iso kynnys alkaa yrittämään uudelleen, kun kaikki vaikuttaa myös lapsiin. Sitä haluaa suojella lapsiaan. Lapsien perusturvallisuus järkkyy avioeroissa.
Uutta suhdetta ei ainakaan kannata aloittaa ennenkuin on opetellut elämään uuden tilanteen kanssa, eikä ennenkuin on itse siinä tilassa, että pystyy täysipainoiseen parisuhteeseen. Siis myös antamaan toiselle, eikä vain hakemaan lohdutusta omaan ikäväänsä ja yksinäisyyteensä.
Itse olen sitä mieltä, että jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Kyllä maailmaan rakkautta mahtuu. Oma pää pitää vain olla selvä ennen sitä.
oikessa.
Toisille ei parisuhde sovi ikinä.
Erotaan ja otetaan uusi yhä uudelleen ja uudelleen.
Lopulta kuollaan yksinäisenä.
Tuskin kukaan olettaa vaikkapa Matin ja Mervin avioliiton kestävän ikuisesti, tai Kerstin Campoyn?
Kun kuuntelee vanhoja ihmisiä, niin tajuaa, että ei itse ei tiedä elämästä paljon mitään.
Minusta jo sen tajuaminen on paljon.
Miksi rakkaus on niin kovin sokea, että ei osaa tai halua varoa äkkiväärimpiäkään ihmisiä?
Rakastutaan jopa elinkautista istuvaan moninkertaiseen murhaajaan.
Toisilla vain on parempi taito tulla muiden kanssa toimeen.
Ei sitä voi etukäteen tietää milloin sellaisen tapaa, tai tapaako koskaan.
Eihän häntä edes osaa tunnistaa, koska rakkaushan on sokea.
Minusta jätetyn on turha jäädä pohtimaan omaa käytöstään ja sitä, että olisiko eroa voinut jotenkin keinottelemalla estää tai lykätä.
Juttu on ohi, eikä sille enää mitään voi.
Tuli törmänneeksi väärään ihmiseen ja sillä hyvä.
Tämä pitää vain jollain tapaa sisäistää ja hyväksyä vaikka ero olisi kuinka järkyttävä tahansa.
Itsensä tai toisen syyttely ei auta ketään.
Mielessään tietysti saattaa ajatella vaikka kuinka pahasti, mutta jos onnistuu pitämään sen omana tietonaan, niin siitä saa myöhemmin voimaa ja hyvän mielen itselleen.
Itse pääsin erosta yli varsin pian, mutta lapsia varmaan säälin loppuelämäni koska heidän kotinsa hajosi sirpaleiksi.
En osaa kuvitella miten olisin itse kestänyt, jos omat vanhempani olisivat eronneet.
Lähellä se kai oli, mutta lapsuudenkoti säilyi, ja siitä olen vanhemmilleni ikuisesti kiitollinen.
Pyhät ja juhlat olivat oikeita juhlia, toisin kuten omilla lapsillani nyt on.
Ne vain eletään, kuten sanoit.
Minun itsetuntoni palautui samantien, kun aloin näkemään muitakin naisia vapaana miehenä.
Suhdetta en kuvitellut solmivani vaikka tapasin monia omalla tavallaan aivan ihania ihmisiä.
Jotenkin pitkä avioliitto oli tuonut minulle selkeän kyvyn nähdä millaista kumppania EN halua.
Sitten tapasin ihmisen joka ei millään tavalla vastannut odotuksiani mahdollisesta uudesta kumppanista, vaan oli pikemminkin niiden vastakohta.
Oikeastaan minäkään en edes odottanut tapaavani ketään jonka kanssa voisin aloittaa suhteen, ja oli suuri järkytys huomata, että putosin kuin satuun jonka en voinut uskoa olevan totta.
Siitä toipuminen kesti kauemman kuin erosta toipuminen, mutta oli kyllä paljon mukavampaa.
Se oli molemminpuolista rakkautta ensi silmäyksellä, vaikka olemmekin jo varsin kypsillä kymmenillä.
Oli kuin ensi rakkaus, nuoruuden suhteet ja avioliittokin olisivat jotain, mikä on joskus ollut, mutta kauan, kauan sitten, ja että olemme kumpikin odottaneet vain sitä hetkeä kun tapasimme.
Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta sellaiseen aikaan ja paikassa missä sitä vähiten olisi voinut odottaa, mikä entisestäänkin lisäsi tarinamme sadunomaisuutta.
Tiesimme heti, että tämä suhde ei tule päättymään. (Täällä sitä ei ehkä kannattaisi kuuluttaa, mutta näin se vain on.) ;-)
Satumme on jatkunut jo muutamia vuosia, ja lapset ovat oppineet pitämään suhdettamme yhtä varmana kuin me itse, joten tämän turvallisempaa en pysty tarjoamaan, eikä siihen kai ole tarvettakaan.
En ala saivartelemaan, mistä erottaa ihastumisen ja rakastumisen, mutta jos kumppanissa on potentiaalia, niin sitä tuntee tuntevansa ja saavansa molempia vuodesta toiseen!
Olen edelleen skeptinen sen suhteen, että sen "suuren rakkauden" voi löytää etsimällä.
Ei ainakaan kapakoista.
Yksi käynti jo vakuutti minut.
Siihen vain törmää, ja loppu hoituu ihan itsekseen!
Ei elämä todellakaan eroon lopu, vaikka se tuntuisi kuinka pahalta!
Voiko mennä uusiin naimisiin heti kun ero on selvä vai onko siinä mitään aikarajaa.Eroa ei ole vielä "tuomittu" mutta ex:ni suunnittelee jo häitä uuden naisen kanssa.(Vasta I- vaihe on päättynyt)