Mieheni valehtelee mulle tänä nykyä joka s***anan asiassa, vaikka olen just ollu sen tukena kolme vuotta kun se meinas pimahtaa omiin ongelmiinsa (=lue äiti, joka sekaantuu meidän elämään, entinen vaimo ja entisen "rakkauden hedelmä yms. jne.).
En ymmärrä, miksi olen(ko?) ansainnut tämän!
Koko mieheni perhe vaan vihaa mua, vaikka olen tehnyt kaikkeni sopuisan yhteiselon eteen.
Pakko tässä on kai erota jos tää menee tällasex, et mun pitää tulla tälle palstalle kyselemään tuntemattomien mielipiteitä - joita arvostan tässä tapauksessa suuresti - koska mieheni joko:
A) ei suostu keskustelemaan kanssani
B) valehtelee päin näköä
C) vastaa jotain, joka siirtää asian käsittelyn hamaan tulevaisuuteen, esim. "mä katon nyt telkkarii" tai "mietin asiaa" (todellisuudessa tätä kuuluisaa mietittyä vastausta ei tule koskaan!) tai kun kysyn, että jokos olet miettinyt, vastaus on: "miksi sinä koko ajan nalkutat" (mielestäni haluan vain lopulta saada vastauksen kysymyksiin jotka painavat mieltäni)
Kommunikaatiota, joo! Mut jos alan yksikseni jutella, mut passitetaan hoitoon.
Olen usein myös kysynyt, haluaako hän erota, mutta kun ei kuulemma halua. Minulle tällainen aviolitto ei kuitenkaan ole elämisen arvoinen. Eniten harmittaa se, että tuhlasin viimeset kolme vuotta elämästäni tähän kuplettiin, joka nyt sit näyttää poksahtavan. Voihan... silli!
En usko, että mieheni pettää toisen naisen kanssa, mutta mahdollisesti hän juonii äitinsä ja siskonsa kanssa jotain mun päänmenoksi taloudellisella tasolla. Sillä saralla kun on tapahtunut kaikkia ihmellisyyksiä. Mun miehen perheellä on jonkin varran rahaa ja jonkinlainen ennakkoperintökin on jo käsittääkseni tehty. Eihän näistä mulle puhuta, enkä kyllä kyselekään.
En ymmärrä, miksi olen(ko?) ansainnut tämän!
Koko mieheni perhe vaan vihaa mua, vaikka olen tehnyt kaikkeni sopuisan yhteiselon eteen.
Pakko tässä on kai erota jos tää menee tällasex, et mun pitää tulla tälle palstalle kyselemään tuntemattomien mielipiteitä - joita arvostan tässä tapauksessa suuresti - koska mieheni joko:
A) ei suostu keskustelemaan kanssani
B) valehtelee päin näköä
C) vastaa jotain, joka siirtää asian käsittelyn hamaan tulevaisuuteen, esim. "mä katon nyt telkkarii" tai "mietin asiaa" (todellisuudessa tätä kuuluisaa mietittyä vastausta ei tule koskaan!) tai kun kysyn, että jokos olet miettinyt, vastaus on: "miksi sinä koko ajan nalkutat" (mielestäni haluan vain lopulta saada vastauksen kysymyksiin jotka painavat mieltäni)
Kommunikaatiota, joo! Mut jos alan yksikseni jutella, mut passitetaan hoitoon.
Olen usein myös kysynyt, haluaako hän erota, mutta kun ei kuulemma halua. Minulle tällainen aviolitto ei kuitenkaan ole elämisen arvoinen. Eniten harmittaa se, että tuhlasin viimeset kolme vuotta elämästäni tähän kuplettiin, joka nyt sit näyttää poksahtavan. Voihan... silli!
En usko, että mieheni pettää toisen naisen kanssa, mutta mahdollisesti hän juonii äitinsä ja siskonsa kanssa jotain mun päänmenoksi taloudellisella tasolla. Sillä saralla kun on tapahtunut kaikkia ihmellisyyksiä. Mun miehen perheellä on jonkin varran rahaa ja jonkinlainen ennakkoperintökin on jo käsittääkseni tehty. Eihän näistä mulle puhuta, enkä kyllä kyselekään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hieman selventää, mistä aiheista teidän ongelmat syntyy - siis mistä aiheista miehesi ei keskustele kanssasi (muu kuin tuo ennakkoperintö)? Mistä epäilet tämän johtuvan? Pystytkö itse keskustelemaan rauhallisesti ettet ala esim puhua syyttävään tapaan "Mikset sä koskaan...", "Miksi sä aina..." tms? Mistä päättelet miehesi vaalehtelevan sinulle? Onko teillä yhteisiä harrastuksia mistä molemmin nautitte? Paljon kysymyksiä, mutta jospa joku näistä asioista selkiyttäisi, mistä teillä on pohjimmiltaan kyse.
Minusta tuntuu, että itse tuhlasin 10 vuotta elämästäni mieheen, joka ei päässyt irti äidistään. Olin liian kiltti ja yritin vain mukautua tilanteeseen ja otin vastaan jopa anoppini ilkeilyt. Vei vuosia että pääsin heistä eroon ja tajusin itse lopulta että se elämä ei ollut normaalia. Minulla oli vain paha ja ahdistava olo, jonka syytä en osannut sanoa. Kauan eron jälkeen kykenin käsittelemään noita asioita ja minulle selvisi mm, että miehelläni ja hänen äidillään oli voimakkaita narsisitisia piirteitä. Kyse ei välttämättä ole kohdallasi samasta, mutta on hyvä selvittää mistä ongelmat johtuvat. Jos et löydä apua tältä palstalta, kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen (onko se sitten perheneuvola tms). Heillä on kokemusta ja kykyä auttaa. Kynnys voi olla suuri avun hakemiseen, mutta tuota menoa sekoat pian itse.
Siis koko porukka vaan lakasee viime vuosien tapahtumat maton alle ja tietenkin syyttää minua. Jos ei vaan poika raukka olis menny naimisiin, niin, vot, ei olis tällasia ongelmiakaan...
Siis, huom, miehelläni diagnosoitiin "pelkoneuroosi". (heh, pelkää menneisyyttään, äitiään, elämää, itsensä kohtaamista ja "hyväksikäyttävää" vaimoa...)
Arkiasioista voi tietenkin jutella, mutta ei se oikeen elämältä maistu jos ainoo keskinäinen kommunikaatio on, että onko sulla nälkä/jano yms. Kaikki henkilökohtaiset aiheet tyrmätään hyökkäyksenä omaa persoonaa kohtaan, vaikka kuinka yrittäisin esim. Tommy Hellsteniä siteeraamalla ohjata keskustelua "rakentavaan"=muutoksen suuntaan.
Muutosta hän ei halua, koska on niin kätevää olla useiden käsien kannattelemana. Jätti mut viime vuosien aikana usein sanomatta sanaakaan ja löytyi useiden päivien päästä, yllätys,yllätys äidiltään... Rakkaus (äitiin) on niin ihmeellistä!
Olis parempi olla yksin ja puhuu seinille!
olet miehesi taloudenhoitaja/piika?
Muutenkin tuo (suoraan sanottuna) kuulostaa siltä, että miksi ylipäätään suostut elämään tuollaista elämää? Helppo se on näin ulkopuolisen sanoa. Rakastatko miestäsi? Noinko haluat sinulle osoitettavan rakkautta, kuten miehesi sinulle tekee?
Jos hän ei halua muutosta, muutosta ei tule. Ketään ei voi pakottaa muuttumaan ja tekemään muutosta vastoin tahtoaan/haluaan. Jos hän ei ole halukas keskustelemaan asioista kanssasi tai lähtemään mihinkään parisuhdeterapiaan tms, niin suosittelisin sinulle asumuseroa. Mitä olisit itse mieltä sellaisesta vaihtoehdosta? Katsoisitte tilannetta vähän etäämmältä ja päädytte sitten joko yhdessä tekemään töitä parisuhteenne eteen tai sitten eroatte lopullisesti.
Olet sen verran arvokas ihminen, etten halua että pilaat omaa mielenterveyttäsi tuollaisessa liitossa. Sinulla on pian itselläsikin pelkoneuroosit ja muut päälle.
Ota heti paikalla avioero!
Itse olen juuri ottanut lopullisen avioeron kuvailemasi kaltaisesta miehestä.
Mies oli kirkkain silmin valehdellut minulle muun muassa koulutuksestaan ja työpaikastaan. Heti, kun aloin epäillä hänen juttujaan, oli hän omien sanojensa mukaan juuri vaihtanut/vaihtamassa alaa tai työpaikkaa. Nytkin, eron jälkeen hän on kertonut kolme eri versioa nykyisestä asuinpaikastaan.
Lisäksi mies on luonnollisesti yhä vanhempiensa helmoissa (ja onkin yhden kertomuksensa mukaan muuttanut takaisin kotiin, vaikka on kohta 30v.) Miehen vanhemmat, etenkin äiti oli yhtenään puuttumassa asioihimme; yrittivät valita jopa vihkisormuksen puolestani. Mikäli kapinoin miehen vanhempia vastaan, alkoivat he heti kiristää ja uhkailla. Sanoivat esim. että ellen ota miehen sukunimeä, he eivät tule häihin ja mikäli yhteisille lapsille ei tule miehen sukunimeä, pistävät he välit poikki. Luojan kiitos meille ei ehtinyt syntyä yhteisiä lapsia!
Kumpa minunkin anoppini antaisi jonkun uhkavaatimuksen, että jos en toimi hänen halunsa mukaan, pistää välit poikki. Olisi niiiin ihanaa kun ei tarttis enää olla tekemisissä.
Mulla on myös epärehellinen mies (uhkapeluri, juoppo ja pettäjä), josta eroan, mutta en ikävä kyllä vielä voi kun laskettu aika on parin päivän päästä ja on kaksi lasta jo ennestään ja ainaki imetysajan tarvitsen mieheni apua lasten hoidossa.
Ero on ikävä asia, mutta sitten ei tartte olla onnekis anopin kanssa enää tekemisissä, tavatkoon lapsenlapsiaan poikansa kautta, miksi mun pitäisi pitää mitään yhteyttä.
Onneksi pääsit koko suvusta eroon ja toivottavasti löydät uuden onnen ja jos naimisiin uudestaan päädyt; edes jotenkin siedettävän anopin. :)
Olen avioeron I vaiheen jo ohittanut sillä laitoin avioeron vireille juuri kertomasi puheiden perusteella.Lisäksi kuviossa oli muita naisia,joita ei tietenkään mieheni mukaan ollut.Lause "ei ketään muuta " oli niin tuttu yöllisten menojen selityksenä.Nyt olen kuullut,että niitä muita oli ja nyt olen onnellinen,että pääsin täydellisestä valehtelijasta irti.
Jaksamista vain,miten sitten päätätkin.