Miten suhtautuisitte siihen, jos yllä mainitun ikäinen, varsinkin lapseton ja naimaton poikanne seurustelisi eronneen, mutta lapsettoman 25 -vuotiaan naisen kanssa ja haluaisi mennä tämän kanssa kihloihin ja perustaa perheen ym.?
Kysyn tätä siksi, että olen 25-vuotias juuri avioliitosta eronnut, mutta lapseton nainen ja pelkään, että seuraavan poikaystäväni vanhemmat, äiti varsinkaan ei pidä ajatuksesta, että pojan uusi tyttöystävä olisi jo kertaalleen avioliitosta eronnut. Pelkään, että uusi anoppi-ehdokas sanoisi pojalleen, ettei tämän ainakaan minun kanssani kannata kihloihin ja naimisiin mennä, sillä olettaisi minun ottavan avioeron toistekin.
Juuri päättyneen avioeron syistä sen verran (mikäli ne nyt uuden anopin suhtautumiseen vaikuttaisivat), että syynä olivat muun muassa miehen alkoholiongelmat sekä se, että miehen vanhemmat alkoivat varsinkin häiden jälkeen yhä enemmän puuttua asioihimme, jopa uhkailemalla ja kiristämällä minua, ellen tehnyt kuten he halusivat (esim. sukunimen suhteen. Uhkailu ja kiristely kohdistui etenkin minuun, sillä olivat ilmeisesti kolmistaan sopineet sukunimi ym. asiat poikansa kanssa jo ennenkuin edes tapasimme.
Kysyn tätä siksi, että olen 25-vuotias juuri avioliitosta eronnut, mutta lapseton nainen ja pelkään, että seuraavan poikaystäväni vanhemmat, äiti varsinkaan ei pidä ajatuksesta, että pojan uusi tyttöystävä olisi jo kertaalleen avioliitosta eronnut. Pelkään, että uusi anoppi-ehdokas sanoisi pojalleen, ettei tämän ainakaan minun kanssani kannata kihloihin ja naimisiin mennä, sillä olettaisi minun ottavan avioeron toistekin.
Juuri päättyneen avioeron syistä sen verran (mikäli ne nyt uuden anopin suhtautumiseen vaikuttaisivat), että syynä olivat muun muassa miehen alkoholiongelmat sekä se, että miehen vanhemmat alkoivat varsinkin häiden jälkeen yhä enemmän puuttua asioihimme, jopa uhkailemalla ja kiristämällä minua, ellen tehnyt kuten he halusivat (esim. sukunimen suhteen. Uhkailu ja kiristely kohdistui etenkin minuun, sillä olivat ilmeisesti kolmistaan sopineet sukunimi ym. asiat poikansa kanssa jo ennenkuin edes tapasimme.
Vastaukset 11
Vanhimmat
minulle, eli tulevalle anopille..
Itse asiassa - poikani meni yhteen noin kolmikymppisen naisen kanssa, joka ei ollut koskaan seurustellut/asunut kumppanin kanssa tms.
Olin itsekseni hieman huolestunut asiasta -miten jo tuohon ikään päässyt itsenäinen nuori nainen oppii jakamaan elämänsä toisen kanssa?
Eli olisin suonut sitä kokemusta olevan varsinkin, kun pojallani oli purkautunut avoliitto takana.
Mutta hyvinhän tuo on mennyt ja perheenlisäystäkin on tulossa ja pääasia on, että nuoripari toimii hyvin yhdessä.
Ei kai sillä mitään väliä ole, onko eronnut. Meitä poikien vanhempia on niin monenlaista. Vaikea kuvitella, että nykyaikana modernissa kulttuurissa eronneeseen miniäehdokkaaseen suhtauduttaisiin kuin katolisissa maissa.
Ovathan monesti ne tulevat appivanhemmatkin ennättäneet erota kertaalleen!
Minun poikani eivät kuulu vielä ihan tuohon ikähaarukkaan (ovat tällä hetkellä 19-23v ) mutta vastaan kuitenkin omasta kokemuksestani.
Olen nyt 45 v ja kaksi kertaa eronnut nainen jolla nuo kolme poikaa ensimmäisestä liitostani. Olen seurustellut viisi vuotta (ja elänyt nyt pari vuotta jo avoliitossakin) miehen kanssa, joka on minua 12 vuotta nuorempi, vanhempiensa ainut lapsi.
Tässä tilanteessa voisi olettaa , että appivanhemmilla olisi jotakin vastaan poikansa valintaa, mutta ainakaan minulle mitään tälläistä ei ole näytetty eikä sanottu tänä viitenä vuotena.Nämä appivanhemmat ovat jo iäkkäitä ja on selvää, että esim.omia lapsenlapsia he eivät tule saamaan.
Kun taas edelliselle anopille, oli kamala paikka , kun poika rupesi seurustelemaan eronneen naisen kanssa, jolla oli "liuta" lapsia.
Olet huomannut, ettei avioliitto suju, jolleivat molemmat siihen panosta.
Olet saanut elämänkokemusta ja tiedät, mitä elämä on.
Et ole sinisilmäinen, tiedät oman arvosi ja annat toiselle arvon.
Elä hyvin. Mitä sinä välität muiden mielipiteistä?
Suhtaudut omaan menneisyytesi tyynesti, niin muutkin tekevät omaansa. Ei kukaan ole menneisyydeltään valkoinen paperi! Kaikilla on kokemuksia, hyviä ja huonoja.
Kokemukset muovaavat ihmisen. Älä pelkää etukäteen ja vrsinkaan käy etukäteen mielikuvakeskusteluja, jotka aina kuitenkin menevät metsään.
Unohda menneet ja elä täysillä nyt. Kokemukset ovat erikseen, mutta menneisyyden vatkaaminen ei ole hyväksi.
Ei kai ero mitenkään pilaa ihmistä? Ehkä siitä on jopa oppnut jotain ja välttää samoja virheitä uudessa liitossa. Onko montaakaan 25-30-vuotiasta, jolla ei olisi parisuhteita ja eroja takanaan, ei sillä niin ole väliä onko ero seurustelusta, avio- vai avioliitosta. En ole kiinnittänyt mitään erityistä huomiota nuortemme menneisyyksiin, vaikka suunnilleen tiedänkin niisä. Ei kuulu minulle.
Poikamme valitsevat itse kumppaninsa, ei minulla ole siihen mitään sanomista enkä haluakaan vaikuttaa asiaan. Pääasia että ovat onnellisia.
Älä anna anopin vaikuttaa asioihinne, älkää kumpikaan kuunnelko älkääkä edes sanoa mielipidettään teidän seurustelusta taio naimisiinmenosta. Se ei todellakaan kuulu anopille! Puhu asia selväksi myös kumppanisi kanssa. Tarvittaessa teidän on vähennettävä yhteydenpitoa appivanhempiin, jos he eivät muuten osaa olla ottamatta kantaa TEIDÄN asioihin.
Olen juuri tuon ikäisten poikien äiti.
Luulen, että suhtautuminen eronneeseen miniäkandidaattiin riippuu monella siitä, mikä on oma tai sukulaisten yleinen tilanne.
Moni on nyt närkästynyt. Luulen kuitenkin, että eroamattomat perheet suhtautuvat nihkeämmin eronneisiin miniäehdokkaisiin.
En siis olisi ajatuksesta kovin iloinen. En ainakaan aluksi.
Tunnen muitakin samoin ajattelevia.
mutta kuules, eihän se ole sinun asiasi pitää tai olla pitämättä siitä, kenet poikasi valitsee kumppanikseen. Etkö olisi iloinen siitä että poikasi on onnellinen.
Meiläkään ei ole avioeroja perheessä eikä lähisuvussa, ja siltikin ajattelen että sillä ei ole merkitystä, eikä varsinkaan ainakaan minulle anoppina, siis ulkopuolisena.
Nostan hattua rehellisen vastauksesi johdosta.
Ymmärrän perustelusi. Näin varmaan on, jos ei lähisuvussa ole eronneita, vaatii totuttelua nähdä avioeron ohitse ihminen, tämä uusi tyttöystävä. Mutta et kuitenkaan hylännyt tätäkään vaihtoehtoa, joten annoit itsellesi mahdollisuuden kasvuun ja kehitykseen.
Hyvä vastaus!
Keskustellaan ja kunnioitetaan toistemme mielipiteitä, eikö totta!
Eikös lähdetä siitä että vastakkaisetkin mielipiteet ovat rehellisiä?
En parhaalla tahdollakaan näe mitään 'totuteltavaa' siinä jos miniäehdokas olisi eronnut. Ehkä viisikymmentä vuotta sitten oli semmoisia asenteita, ja montaa muutakin nyt hyväksyttyä asiaa silloin paheksuttiin...
Varmaan tuntisin myötätuntoa, koska ero aiheuttaa aina surua ja pettymystä. Uuteen suhteeseen ryhtyessä surut kuitenkin varmaan ovat jo ohi, ja mennyt on mennyttä. Jokainen ihmissuhde on myös uusi ja eri asia, entisillä ei ole merkitystä. Ehkä ero on kypsyttänyt, opettanut jotain elämästä ja parisuhteesta, osaa nyt sitten yrittää toisella tavalla.
Ainoa toiveeni miniöitten suhteen on että pojat tulevat onnellisiksi. Mutta jos eivät tulekaan, niin se on heidän oma valintansa, ei äidin.
En kysele poikani tyttöystäviltä ovatko eronneita vai karanneita, joten sellainen ei vaikuta mitenkään suhtautumiseeni. Poikani on valinnut kumppaninsa itse ja vain hän tietää mitä tahtoo, minulla ei ole siihen sananvaltaa eikä halua ja tarvetta arvostella hänen valintojaan.
Ehkä en pitäisi, mutta asia ei kuulu minulle. Poikani on 22v. Olen päättänyt suhtautua niin, että uskovana uskon puolison olevan Jumalan tahto ja Jumalan tahto on, että hän on poikani tärkein henkilö häiden jälkeen, en minä.
Minun tehtäväni on häiden jälken tietyllä tavalla hänen osaltaan tehty ja vain voin rukoilla nuoren parin puolesta ja auttaa JOS PYYDETÄÄN.
Kaksi poikaa ja yksi tyttö minulla on ja rukoilemme heille hyviä puolisoita. Se joka tulee on hyvä puoliso.