Oon 27-vuotias, seurustellu 10 vuotta saman miehen kanssa. Menin nyt sitten kuitenkin ja petin miestäni muutaman kerran yhden tyypin kanssa (kännissä ja selvinpäinkin). Taisin nyt jäädä kiinni johonkin tunteeseen, josta en haluis enää luopua... himoa, jännitystä, kutinaa. Tän tyypin kanssa hommat on nyt kuitenkin ohi. Sille oli liian korkea moraali, että olis pannu varattua naista. Arvostettava ominaisuus... En tiedä haluanko enää olla nykyiseni kanssa. Suhde muuten hyvä, mutta se intohimooooh... Ja pettäminen on vienyt vähän pohjaa siltä, että uskoisin parisuhteen kestävyyteen. Vaikka kestihän se 10 vuotta ennen tätä, mutta näköjään jossain vaiheessa minäkin lipsuin, vaikken ois ikinä uskonu.
Petin, mitäs nyt?
Lempee
4610944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
sattuuhan sitä kaikenlaista elämässä.... Tärkeintä lienee kuitenkin, kun muistaa että kerran eletään ja siitä tulee nauttia! Yksin tänne tullaan ja lähdetään. Ei kannattane ajatella asioita liian paljon....eiks vaan!
Mitäpä tuosta,jätä kaverisi ja aloita uusi suhde.
Mutta valitettavasti arki tulee vastaan muutama vuoden päästä. Ja sitten petät taas uudessa suhtessa kun ei enää ole intohimoa.
No sepä se. Tiedän, että asia menee juuri noin. On vaan niin vaikee hyväksyä, etten enää sais kokea mitään tollasta tunnetta. Oon kyllä tän pitkähkön parisuhteen aikana huomannu, että välillä oon niin rakastunu omaan mieheeni ja seksi on ihanaa, toisinaan taas elämä on pelkkää merkityksettömältä tuntuvaa arkea. Nyt vaan on ollu vähän turhan kauan tätä jälkimmäistä. Toki mulla itselläni on suuri vaikutus siihen, miltä elämä maistuu, mutta oon nyt jotenki niin lamaantunu, etten jaksa panostaa parisuhteeseeni. Elän vain omaa elämääni yksin yhdessä.
mieti miltä tuntuisi jos miehesi pettäisi sinua.ei mukavalta ...luulisin niin.eli mieti mitä teet.jos haluat olla muiden kanssa...ota ero,se olisi minusta reiluinta.itsestä tuntuisi pahalta jos toinen pettäisi selän takana.tai sitten toiselle myös sama vapaus.ja siis ei millään pahalla....
Miten vois ottaa eron kertomatta pettämisestä? Kertoa, että kasvettiin erillemme... wtf!
Virheet kuuluu elämään, kukaan ei ole täällä täydellinen
on täynnä vinkkejä siitä, miten saat intohimon takaisin suhteeseen ja muuta. Voipa jostain psykologia -kirjastakin löytyä jokunen neuvo parisuhteen säilyttämisellä tyydyttävällä tasolla kaikin puolin. Ehkä voisit kertoa kumppanillesi, mitä kaipaat enemmän, intohimoa? Ta koettaa löytää lehdistä vinkkejä.
Mut voihan olla, että pieni tauko on paikallaan. Toisaalta luulisin, että jos 10 vuotta on asiat onnistuneet, niin mikseivät onnistuisi nyt ja jatkossakin. Toisaalta, olet vasta 27, ehtii löytää hyvin uudenkin, jos se nuoruuden rakkaus ei kuitenkaan ollut se oikea.
Oon kohtalontoverisi ja ymmärrän hyvin tilanteesi. Itselleni kävi juuri samalla tavalla tämän vuoden alussa ja pian päädyinkin eroon 7½ vuotta kestäneestä suhteesta. En voi kuitenkaan sanoa, että elämäni olisi nyt mitenkään parempaa, vaikka intohimoa saankin kokoa nyt useammin...
En tiedä millainen nykyinen suhteesi on ja mitkä ovat ne seikat jotka ovat ajaneet sut nykyiseen tilanteeseen, mutta intohimon takia ei kannata lopettaa suhdetta jos vain rakastat miestäsi... mieti syitä miksi olet ollut miehesi kanssa niinkin pitkään? Mitkä ovat suhteesi hyvät ja huonot puolet? Uskotko löytäväsi parempaa?
Olet elänyt miehesi kanssa koko aikuisikäsi ja kasvanut hänen rinnallaan, olette kokeneet varmasti ylä- ja alamäkiä... kaipaat ehkä vapautta, elämää sinkkuna, suuria seikkailuja... parempaa miestä?
Voin kuitenkin sanoa reilun ½ vuoden kokemuksella, että ei se ruoho ole välttämättä vihreämpää aidan toisella puolella... olen saman ikäinen kuin sinä ja olen huomannut sen, että meidän ikäisistä iso osa "hyvistä" on jo varattuja... surullista mutta totta...
Suosittelen, että mietit asiaa tarkasti ja otat asian puheeksi miehesi kanssa... älä tee vielä lopullista päätöstä, mutta älä myöskään jatka suhdetta vain miehesi takia... keskustelkaa suhteestanne, ja siitä että koet intohimon kadonneen (kuten olet varmasti huomannut vuosien varrella, intohimon määrä vaihtelee pitkässä parisuhteessa... mutta täysin se on tuskin kadonnut)...
Se että menit pettämään miestäsi, kuten minä naistani, on inhimillistä tilanteessa jossa pariskunta on ollut yhdessä aikuisuuden alusta lähtien... miehesi on varmasti miettinyt joskus samaa, vaikka ei sitä tunnustaisikaan... jos sinusta tuntuu siltä, että suhteessanne on vielä edes pientä toivoa: kerro kumppanillesi, sillä valheessa eläminen ei varmasti auta tilannetta...
aloittakaa alusta... menkää treffeille... ottakaa vaikka aikalisää... muuttakaa erilleen... mutta älä vielä tee lopullista päätöstä, ellet ole siitä 100% varma.
Meidän suhteessa ehkä suurin ongelma on se, ettei kumpikaan oikein osaa puhua toiselle ns. tärkeistä asioista. Siinä varmaan osa syy siihen, miksi petin. En ole osannut selvittää useita pienehköjä ongelmia puhumalla ja sitten ne on vaan kasautuneet ja alkaneet ahdistaa minua. Poikaystäväni on paljon poissa kotoa töidensä ja harrastustensa tähden. Mulla on aina ollut sellainen tunne, että harrastukset on miehelle minua tärkeämpi asia. Keväällä päätin, etten ala enää elämään hänen aikataulujensa mukaan. Sen jälkeen meillä ei juuri yhteistä aikaa ole ollutkaan. Tullaan ja mennään ristiin tai sitten yhteinen aika on jotain telkkarin katselua (josta olen huomauttanut miljoona kertaa miehelleni). Kaipasin enemmän keskustelua, oikeaa laatuaikaa ja yhdessäoloa. Tuon yhteensä 3 kuukautta kestäneen pettämissuhteeni aikana tosin välttelin itsekin kaikkea yhteistä aikaa, keräsin itselleni ties mitä menoja ja illalla menin aina aikaisin yksin nukkumaan (tai oikeastaan valvomaan).
Kerroitko itse tyttöystävällesi, että olit pettänyt häntä? Jotenkin en usko, että pystyisin kertomaan miehelleni siitä. Toisaalta on vaikeaa alkaa ratkomaan näitä ongelmia, jos sitä ei ota puheeksi. En kyllä usko, että mies haluaisi jatkaa mun kanssa jos tietäisi pettämisestäni.
Nuo mainitsemasi ajatukset alusta aloittamisesta ja esim. erilleen muuttamisesta tuntuisivat minusta nyt hyviltä vaihtoehdoilta, mutta en tiedä miten miehelleni voisin tuollaista edes ehdottaa kun hän vasta eilen taas puheli yhteisen asunnon ostamisesta jne. Hän selkeästi haluaa mennä suhteessa eteenpäin ja mulla taas on tarve jarrutella.
Masentava kommentti muuten tuo, että meidän ikäisistä iso osa "hyvistä" on jo varattuja. Ei kai tässä vielä niin vanhoja olla :) Kiitos kommenteistasi, lukisin mielelläni lisää. Mitäs luulet, jos ette olisikaan eronneet tyttöystäväsi kanssa, voisitko olla suhteessa onnellinen?
"Jos en olisi eronnut tyttöystävästä, voisinko olla onnelline?" Kyllä, mutta sen tajuamiseen on mennyt monta kuukautta aikaa. Siksi mä näen tärkeäksi sen, että pitkää suhdetta ei kannata lopettaa kovin kevein perustein ja pieni välimatka tilanteeseen voi selkeyttää ajatuksia. Itse voisin ottaa eksäni takaisin, mutta enään se ei ole niin yksinkertaista.
"Meidän suhteessa ehkä suurin ongelma on se, ettei kumpikaan oikein osaa puhua toiselle ns. tärkeistä asioista."
Kuulostaa tutulta. Tosin me kyllä keskustelimme asioista hyvinkin paljon aikanaan, mutta loppua kohden musta alkoi tulla jotenkin välipitämätön, enkä jaksanut enään keskustella hankalista asioista. Minkä seurauksena kuorma kasvoi ylivoimaisen suureksi (tai siltä minusta silloin tuntui).
Nuorena aloitettujen pitkien parisuhteiden yksi hankaluus on se, että molemman osapuolen pitäisi ymmärtää kasvaa... toinen toista tukien. Miehet ovat usein harrastusorientoituneita ja asettavat elämän erilaiseen tärkeysjärjestykseen kuin naiset, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö miehesi rakastaisi sinua. Mutta voi olla, että hän tarvitsee "pientä ravistelua" todellisuuteen ja siihen, ettet sinä ole "mikään itsestäänselvyys".
Teidän on vain pakko alkaa keskustella ongelmistanne ja sinun on kerrottava totuus, jos haluat vielä jatkaa suhdettanne.
Kuten sun kirjoittamisesta voi aistia, sä et ole aivan varma asiasta... haluatko lähteä vai jäädä. Mieti siis asiaa ja puntaroi tarkkaan tulevaisuuden mahdollisuuksia. Lähde, jos koet, että suhteeseen ei voi tulla parannusta, mutta jää, jos näet mahdolliseksi sen, että voitte keskustella asiasta ja kykenet kertomaan totuuden. Pettäminen ei ole ongelmistanne suurin, vaan ainoastaan seurausta tyytymättömyydestäsi...
"Kerroitko itse tyttöystävällesi, että olit pettänyt häntä? Jotenkin en usko, että pystyisin kertomaan miehelleni siitä. Toisaalta on vaikeaa alkaa ratkomaan näitä ongelmia, jos sitä ei ota puheeksi. En kyllä usko, että mies haluaisi jatkaa mun kanssa jos tietäisi pettämisestäni."
Kerroin, mutta vasta jättämisen jälkeen. Tyttöystäväni ei loukkaantunut niinkään pettämisestä, vaan siitä, että valehtelin... Kadun tekoani (pettämistä) varmaan koko loppuelämäni vaikka se olikin aivan mahtavaa, kuten tiedät). Ja kadun myös sitä, että sorruin valehtelemaan, sillä se tie ei koskaan päädy hyvään... "Kunpa olisin ollut vahvempi"
En osaa sanoa miten mihesi tulee reagoimaan jos kerrot pettämisestä. Kevyesti hän sitä tuskin tulee ottamaan ja voit olla varma, että saat tehdä töitä saadaksesi luottamuksen takaisin...
Olli
En vaan millään voi uskoa sellaiseen mahdollisuuteen, että mieheni vielä haluaisi jatkaa mun kanssa, jos tietäisi pettämisestä. Hänellä on tosi tiukat periaatteet tämmöisissä asioissa. Luulen, että siinä tapauksessa, että kertoisin poikaystävälleni pettämisestäni mun on ihan turha miettiä haluaisinko itse jatkaa vai en. Eiköhän meidän yhteinen taival olisi siinä tapauksessa loppu. En tiedä voinko elää tän pettämisen kanssa, mutta tuntuu, että pakko pitää koko juttu omana tietona, jos haluan jatkaa yhdessä. Ajattelin, että varmaankin alan purkamaan tätä vyyhtiä aluksi niin, että kerron omasta ahdistuneisuudestani ja onnettomuudesta ja pohdin syitä niihin...
Enkä osaa kuvitella elämistä suhteessa, jossa toinen ei luota minuun. Tähän asti oon saanu mennä tulla ihan miten tykkään ja pyöriä vapaasti miespuolisten kavereideni kanssa. Mies on ehkä kaksi kertaa tän 10 vuoden aikana osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä. Vaikeaa.
Meilläkin intohimo kadonnut ja arki tullut parisuhteeseen. Homma meni niin pahasti pieleen, että ajauduin suhteeseen ja olin myös eroamassa miehestäni.
Sivusuhde kuitenkin päättyi ja mieheni halusi jatkaa kanssani. Pettämisestä hän ei tiedä.
Hankalaa tämä on ja välillä en vieläkään tiedä rakastanko miestäni. Välillä taas tuntuu, että rakastan. Pettämisen taakka on valtava varsinkin, kun sitä kantaa yksin.
Joko haluat rakastaa tai et halua.
Se on näin yksinkertaista se rakkaus.
Joskus saatat saada rakastumisen tunteita mieheesi, mikä on ihan hyvä asia.
Tosin yhtä hyvin voit rakastua leffaan, jäätelöön tai sattumalta baarista tapaamaasi mieheen. Sekin on ihan mukava asia, muttei näitä asioita pidä sekoittaa rakkauteen.
Koska rakkaus on tahtotila.
Kaikkea hyvää teille kaikille!
Sinunlaisille on yksi oikea nimitys..SE ON LUTKA
Lutka on kyllä aika paha sana, jos yhden kerran on tehnyt virheen. Mistä sitä tietää toisten elämästä , mitkä asiat ovat tehneet sen että pettäminen on tullut kyseeseen. Voihan olla että oman puolison kanssa ei seksiä ole tullut harrastettua. Siihen voi olla syynä mikä tahansa,sairaus esimerkiksi, työttömyys tai masennus.
Yksikin kerta riittää. Se on todellakin virhe, että alentaa itsensä lutkaksi ja antaa ihmisarvonsa pois.
jännitystä, niin jätä miehesi. Sinkkuna voit tuntea tuota loukkaamatta ketään. Olet kuin myymälävaras. Onnistuit kerran, mutta et jäänyt kiinni. Seuraava kerta on helpompi ja sitä seuraava on vielä helpompi.
Kysymys on miltä tuntui jälkeenpäin... syyllisyyttä? Tunnetko häpeää vai kihelmöikö jännitys vielä vatsanpohjassa? Aloitko nähädä miehessäsi puutteita hyvien puolien sijaan?
Kyllä, jälkeenpäin syyllisyyttä ja häpeää. Tiedän toimivani todella väärin miestäni kohtaan ja hän on viimeinen ihminen maailmassa, jota haluaisin loukata. Toisaalta en osaa katuakaan ja kaipaan hetkellistä jännitystä. Ja kieltämättä mieheni huonot puolet on alkanu korostua, vaikka yritän muistella hyviä puolia ja ihania yhteisiä hetkiä, kaikkea yhdessä koettua... Pelkään, että olis suuri virhe lähteä suhteesta, mutten tiedä voinko jäädäkään.
lakkaa ihmetyttämästä nämä ihmisten törttöilyt! Sinkuna olen joutunut elämään, mutta pitkän parisuhteenkin olen kokenut. En koskaan tuhoaisi omaa ja toisen elämää pettämällä. Antaisin, mitä vaan, että mullakin olisi oma rakas, jonka kanssa jakaa elämä. Mutta yksin on silti jaksettava eteenpäin.
Petin miestäni nyt ensinmäisen kerran. Viinaa oli päässä mutta se ei saisi olla mikään syy. En muista edes tehtiinköme se ? Kaikkee muuta kuitenkin. Mut jo se että lähdin toisen mukaan niin helposti saa minut masentumaan. Tulin vasta aamuyöstä kotia ja mies tietenkin vihainen. En kertonut pettäneeni vaan olleeni kavereiden luona jatkoilla. En tiedä uskoiko. Kaksi päivää oli hiljaa. enkä minäkään osannut mitään sanoa. Olo on aivan kauhea. En saa nukuttua,pelottaa ulkona liikkuminen.ahdistaa ja tekee vaikka mitä. Ollaan kuitenkin oltu 17 vuotta yhdessä ja rakastan miestäni yli kaiken. Mitä ihmettä minä tekisin.
>Ensiksi menet tauti testiin,ennen kuin levitätä mieheesi kaikki taudit.Minä tiedän kenen kanssa olit
ja olenkin lähes varma,että hänellä on tippuri.
Älä anna miehellesi ennen testiä...En olisi uskonut
sinusta,että olet noin kevytkenkäinen...
Hahaha, aika paksua!
Vai tiiät. Voisit kai sitten minullekkin sen kertoa että päästään yhdessä testeihin. Tosin minulla on semmoinen muisti kuva että teimme kaikkea muuta mutta emme päässeet suoraan asiaan humalani takia. Ilmeisesti: Mutta jos sinä tiedät kuka se oli niin anna vinkki niin tiiän ottaa yhteyksiä tarvittaessa sinne päin. On se mukavaa kun on noin avuliaita ihmisiä. eikö muutkin ole samaa mieltä?
Herää aikuinen nainen. Jos teet hölmöjä syytät viinaa onko joku kaatanut ainetta sun suuhun .
mene panosi luo ja pysy seuraavat 17v siellä
Olipas kaverilla korkea moraali...Sehän pani sua, varattua naista! Eli olisko kuitenkin kyse siitä, että hän sai mitä halusi ja jatkoi matkaa? Sitten on hyvä selittää jargonia tohon tyyliin, että mä en pysty kun sä oot varattu, mä en halua rikkoa sun suhdetta, jne. Ja uppoaa näköjään kuin kuuma veitsi voihin.
Kerro miehellesi, missä mennään. Tule sitten kertomaan tänne, miten kävi. Voi olla toinen ääni kellossa vähän ajan päästä sinulla. Sen sijaan, että haikailisit vierasta herkkua, niin saatat haikailla nykyistä miestäsi, eli tulevaa exääsi.
Millainen moraali sinulla on?
No joo, saatat olla oikeassa. Aika vakuuttavasti tämä "herra" kuitenkin esitti tunnontuskista kärsivää. Sain minäkin sitten siinä samalla aikamoisen läksytyksen tältä "moraalipoliisilta". Kieltämättä olin sen ansainnut, mutta en tiedä tuliko ihan oikealta taholta.
Enpä tosiaan ole tullut edes ajatelleeksi, että se oliskin voinu olla vaan tuollaista manitsemasi kaltaista jargonia. Melkein jopa huvittaa oma naiiviuteni. Mies pahoitteli vielä kylmäkiskoista käytöstään, mutta totesi sen johtuvan vaan siitä, että on niiin huono valehtelemaan. Pah pah ja pah. Taas yksi syy lisää ajatella, että hän oli täysin yhdentekevä tyyppi.
Oma moraalini on kärsinyt kolauksen, mutta olen päättänyt parantaa tapani. Joko eroan tai olen uskollinen. Vielä en tiedä kumman vaihtoehdon valitsen.
Ei varmaan kannata ihan tosissaan ottaa miesten puheita tossa tilanteessa. Tuli, näki ja koitti, vai miten se Julius aikanaan sanoikaan.
"Joko eroan tai olen uskollinen", kuulostaa hieman erikoiselta kommentilta tilanteesi ja kirjoituksesi huomioon ottaen. Sen mitän olen lukenut vastauksiasi muiden kommentteihin, haluat kuitenkin jatkaa miehesi kanssa. Eikö miehesi pitäisi olla se, joka tämän asian nyt sitten päättää? Eli haluaako hän jatkaa sinun kanssasi enää.
Kuulostaa jokseenkin huvittavalta, että "olet päättänyt parantaa tapani". Tuollaisen vastauksen voisin saada 6-vuotiaalta pojaltani, jos hän on tehnyt jotain tuhmaa säännöllisesti. Eikö miehesi ansaitse tietää totuutta? Mielestäni tilanteen tekee kyseenalaiseksi se, että kohdallasi ei ole kyse ainoastaan yhdestä kerrasta, vaan useamman kerran jatkuneesta seksisuhteesta. Pystytkö ihan oikeasti "parantamaan tapasi" ja elää vilpittömän onnellisena miehesi kanssa tämän tapahtuneen jälkeen? Itse en pystyisi siihen. Sitä paitsi, kun olet jo kerran pettänyt, niin kynnys seuraavaan seksisuhteeseen on jo paljon matalampi. Mitenkäs naiset sanookaan, jos mies pettää? Jos pettää kerran, niin pettää toistekin, tai jotain tuon tapaista.
En halua tuomita sinua, koska en tunne sinua saati suhteenne tilaa. Kuulostaa kuitenkin siltä, että kaikki ei ole kunnossa? Pettäminenkään ei ollut sinulle vain hetken mielijohde ja ilmeisesti jatkuisi, ellei tämä "moraalivartija" olis hommaa lopettanut. Eli kannattaisi ehkä miettiä, onko suhteessanne kaikki kunnossa? Itse uskon vakaasti siihen, että mikäli kaikki on hyvin, ei tarvitse lähteä pettämään. Uskon myös, että jos pettää kumppaniaan, siihen on oikeasti hyvä syy. Ja se hyvä syy ei ole "olin humalassa", vaan joku ihan oikea syy. Eli kannattaa ehkä pohtia sitä. Mielestäni on myös parempi, että miehesi kuulee harharetkistäsi ensimmäisenä sinulta, kuin joltain muulta. Tämmöiset "uutiset" ovat kuitenkin ihmisten keskuudessa sen verran mehevää juorutavaraa, että tieto kulkee enemmin tai myöhemmin, halusitpa sitä tai et.
että en lue koko ketjua,koska kyse on pettämisestä.Siitä minä tiedän ihan tarpeeksi.Mieti miltä tuntuu:olet raskaana viidennelleä kuulla,toinen lapsi alle kahden vanha?
Ukko alkaa käydä vähän elokuvissa kavereiden kanssa ja sit vähän yksin ja lopulta ei tule elokuvista kotiin kuin aamuyöllä?En voinu millään uskoa että sillä on toinen?
Sit saat tietää että se toinen nainen oli myös raskaana,toinen lapsi samanikäinen ja naimisissakin vielä?Ja helppoa on panna,se ei voi tulla paksuksi kun se on jo paksuna!
Voi helvetti soikoon,vähänkö siinä pohja putoaa elämästä?Sit annan anteeksi.Kaikki hyvin pari vuotta ja taas tulee ihme pikku reissuja.Ja sama nainen taas kuvioissa.
Ja taas anteeksi ja hyvin menee?Ehkä pari vuotta ja sit se alkaa taas.Laitetaan hiuksiin raitoja,laihdutetaan ja ostetaan kallita vaatteita.Ihme menoja ympäri Suomea..sit sisäinen ääni sanoo:kato sen viestit kännykästä.
Löytyy viesti,otan numeron selville.Suhdetta kestäny jo kuukausia,kun turpakäräjillä totuutta puristin esille.Ja annoin anteeksi.Ja lässyn lässyn,jätän sen naisen.Ja sama meno jatkuu taas.
Sit hommasin jo asunnon.Se oli avainta vaille valmis.Ukko soittaa ja rukoilee,älä lähde..blaa blaaa.En hae avainta.Ja pari kuukautta kuluu, taas sama meno jatkuu.SITTEN vasta luovutin lopullisesti,nyt minä lähden. Ja läksin kanssa.
Työttömänä,kahden lapsen kanssa.Ei minulla vieläkään hyvin mene miesten kanssa.Kuten olen kertonut.Olen pettynyt niin monta kertaa,et enää en jaksa.En oikeesti.
Vika on varmasti minussa.En vaan keksi mikä se mahtaa olla.Olenko liian nössö,varmaan olen.
Tuli vaan mieleen kun luin stoorias:"et olin kännissä ja hups".Se nyt vaan on niin että jos OIKEASTI rakastat miestä,et tuollaista tee.
Kännissä:( on vaan veruke.
Se oli vaan keino päästä suhteesta ulos.Omatunto soimaa niin kovin että yhteiselosta ei tule enää mitään.Ja todellakin,rakkautesi ei ole aitoa.
Kannattaisi puhua ja lopettaa suhde ihan reilusti,eikä vetää mitään kännisekoiluja siihen.Mut mikäpä minä olen neuvomaan.
Minun olis pitäny lähteä suhteesta ajat sitten.Ennen lapsia.Heti alussa tapahtui jotain kamalaa ja anteeksiantamatonta.Siitä en pääse yli koskaan,kannan sen hautaan saakka.
Syytän itseäni.Olin nuori ja tyhmä.Ja luulin että kaikilla pareilla on oikeasti sellaista,kaikki vaan esittää muille "onnellista paria"On autot ja talot ja kaikki.
Joopa joo,monta vuotta meni hukkaan elämästäni.Ja aika monta sen jälkeenkin.Itseasiassa koko elämäni on ihan pers........Ja taas,oma vika.En vaan osaa elää tätä elämää.Onko pakko jos ei halua?
Nyt joku sanoo älä ruikuta,kyllä ruikutan.Suututtaa nuo pettämisjutut,miettikää miten paljon pahaa sillä toiselle voi aiheuttaa?Tällaiselle hömelölle kuin minä,se vaikuttaa koko lopun elämää.
Toistan koko ajan samaa kaavaa.Miksi?Tiedän ja en tiedä.Voi herranjestas ja halleluja,nyt luen jotain Atlantiskirjaa ja katson korteista,pakko paeta pois tästä reaaliajasta.
Älkää ihmiset PETTÄKÖ!
Kaikkea saa tehdä,
kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,elinehto:
värisevää sielua ei saa tallata.
-Tommy Taberman-
Kyllä kyllä, miehellänihän se nimen omaan pitäisi olla oikeus päättää, haluaako jatkaa mun kanssa vai ei. Myönnän olevani tosi törkeä ja itsekäs kun en hänellä sitä mahdollisuutta suo. En vaan yksinkertaisesti pysty kertomaan hänelle, ehkä tiedä olisiko se välttämättä järkevääkää. Mutta luonnollisesti on myös kyse siitä, etten halua hänen tietävän, miten hirveä olen. Mahdollisuuden, että mieheni saisi jotain muuta kautta kuuulla syrjähypystäni näen erittäin pienenä.
Pettämisestä on nyt kulunut hetki aikaa ja olen kyllä ehtinyt pohtia syitä pettämiseen ja muutenkin niita asioita, jotka ei nykyisessä suhteessa oo kunnossa. Humalatilaa ei voi syyttää, vaikka sen seurauksena syntyykin ns. otollisempi tilanne. En kyllä edelleenkään tiedä mitä tehdä. Sen tiedän, että enää en halua pettää. En halua olla mikään pettäjä, inhoon itseäni sellaisena. Toisaalta en ihan täysin luota itseeni, ettenkö tekisi sitä vielä.
Mikähän siinä on, että vaikka periaatteessa tietää mikä on oikein ja miten pitäis toimia, niin silti käytäntö saattaa välillä olla jotain ihan muuta...
"elämässä on niin outoja voimia, joskus toimin niinkuin en tahtoisi toimia"..toivottavasti, et ole mun vaimo kun meillähän on lapsikin..olen epäillyt hieman! voin sanoa että olen 32v mies joka epäilee..
32-vuotiaalle miehelle lohdutuksen sanaksi, että tuo JAKORASIA ei ole sun vaimosi, koska SE ei ole naimisissa.
Sitten ketjun aloittajalle: Lähde vaan kävelemään nykyisestä suhteesta, jos sinulla ei ole kanttia kertoa miehellesi. Kiinni jäät joka tapauksessa joskus, kun sitä "kutinaa" on edelleen. Olet ylittänyt rajan, mies käytti kiihkoasi hetken hyväkseen ja huomasi että et ole sen kummempi kuin muutkaan. Halusi ehkä näyttää kavereilleen, että onnistuu nappaamaan sinut. Nyt kun se suhde on ohi, suunnittelet jo uutta.
Olet parantumaton lutka, joten kiertoon vaan nauttimaan muutaman kuukauden kestävistä intohimoisista suhteista. Pysyvään suhteeseen kukaan ei sinua hetken päästä enää edes halua, sillä tuollainen maine kiirii uskomattoman nopeasti. Tulet olemaan koko loppuelämäsi JAKORASIA, jota moni kieroutuneen luonteen omaava mies haluaa hetken aikaa paneskella ja heittää sitten pois kuin käytetyn rukkasen. Oman eroni jälkeen olen liittynyt tähän kieroutuneiden miesten joukkoon. En voi enää luottaa yhteenkään naiseen.
Ikäsi perusteella tulet nauttimaan puutteessa olevien miesten suosiota vielä vuosikausia. Toisaalta olet jo yli-ikäinen lemmen ammattilaiseksi, mutta kyllä ilmaisia panoja on vielä paljon luvassa, jos vaan taudeilta vältyt.
Oikeastaan sinun pitää nyt vaan osata päättää, lähdetkö itse nykyisestä suhteesta ja jättää avopuolisosi tuntemaan syyllisyyttä, kun ei tiedä, mistä ero johtuu. Toinen vaihto ehto on se, että kerrot miehellesi, ja hän jättää sinut.
Tuossa ketjussa oli monta hyvää esimerkkiä, joiden perusteella voi päätellä että olet parantumaton lutka ihan niin kuin joku on parantumaton kleptomani (myymälävaras). Kun se on kerran tehty eikä ole jäänyt kiinni, siitä on helppo jatkaa. Niinhän itsekin suunnittelet jo uutta kohdetta kun on sitä "kutinaa" edelleen.
Luulenpa että nykyistä suhdettanne ei pelasta mikään - olet rikkonut sen täydellisesti. Ota vastuu teoistasi ja kerro miehellesi totuus, ettei hänen ainakaan tarvitse jälkikäteen miettiä mahdollista omaa syyllisyyttään. Jatka sinä uusien intohimoisten kokemusten hankkimista.
Tosin feministien mielestä on aina miehen vika, oli pettänyt osapuoli kumpi hyvänsä. Jos mies pettää, hän on uskoton pukki. Jos nainen pettää, mies ei ole antanut kotona tarpeeksi seksiä. Pääasia että syy löytyy miehestä.
Sorry vaan tämä paatoksellisuus, mutta en tunne pienintäkään myötätuntoa sinua enkä kaltaisiasi naisia kohtaan. Voisin tulla kyllä joskus paneskelemaan. Sen jälkeen kun panin oman vaimoni kävelemään pettämisen ja hänen hankkimansa sukupuolitaudin vuoksi, olen tyytynyt käyttämään sinunlaisia lutkia. Se on helppoa, kun osaa olla riittävän vakuuttava iskutilanteessa. Oikein hyvää tekee sitten jättää muutaman kuukauden jälkeen ja todeta ääni väristen: "Sorry, mutta minulla ei ole riittävästi tunteita sinua kohtaan."
aika rankkaa tekstiä sulta. En mä nyt mielestäni mikään JAKORASIA ole, jos yhden miehen kanssa olen puolisoani pettänyt. Ja jos nyt sitten sun määritelmän mukaan olen "lutka", niin parantumaton sellainen en ainakaan ole. Enkä todellakaan syytä miestäni siitä, että minä olen häntä pettänyt. Se on ihan täysin kokonaan mun oma vika, kuten jo tuolla ylempänäkin taisin kirjoittaa. Kertonee ilmeisesti siitä, että ole feministi.
Ihan hyvä tuo sun pointti, että kannattaisi kertoa miehelle, ettei tämän tarvitse jäädä pohtimaan eron syitä. Liekö sitten "mukavampaa" pohtia, miksi nainen petti...
Tsemppiä sullekin valitsemallasi tiellä!
Kiitos vaan. Olen jatkanut valitsemallani tiellä jo lähes 15 vuotta eikä ole tarvinnut olla puutteessa. Niin, eikä ole tarvinnut kantaa vastuuta kuin itsestäni ja lapsistani.
Totta että et ole yhden pettämisen perusteella vielä lutka, mutta kovasti tunnut aikaisemmissa viesteissäsi suunnittelevan sitä, kun jo suunnittelet uutta intohimoista suhdetta sen jälkeen, kun entinen on saanut sinusta tarpeekseen. Kyllä siitä vielä ura urkenee.
On sentään hyvä että et ole feministi etkä syytä avomiestäsi tapahtuneesta. Toinen positiivinen seikka on se, että kirjoitat tosi sujuvasti noin nuoreksi henkilöksi.
Monet naiset kammoksuvat miehiä, kun eivät ole sitoutumiskykyisiä. Sinulla tuntuu olevan juuri sitoutumiskammo, kun tietoisesti suunnittelet uuden kohteen vamppaamista, kun edellinen on jättänyt. Olen sitä mieltä, että suhteeseen kannattaa panostaa. On tietysti häviävän pieni mahdollisuus, että suhteenne säilyy, jos itse kerrot puolisollesi tapahtuneen. Jos/kun se aikanaan tulee juoruna hänen tietoonsa, peli on pelattu lopullisesti.
Sinun on vaan osattava ottaa vastuu teostasi ja ennen kaikkea osattava päättää, haluatko sitoutua nykyiseen mieheesi.
Kovista sanoista huolimatta toivotan onnea sekä sinulle että miehellesi, käyköön teille miten hyvänsä.
Kiitos kiitos. En tosin tiedä, onko onnella nyt varsinaisesti tekemistä sen kanssa, miten mulle (meille) tulee käymään. Mutta eihän se onni koskaan pahaksi ole...
En ole koskaan ajatellut, että olisin sitoutumiskammoinen. Olenhan seurustellut tämän samaisen miehen kanssa jo kymmenen vuotta. Nyt kuitenkin aloin pohtia, että ehkä siinä saattaa olla jotain perää. Etenkin jos ei rajaa sitoutumiskammo -käsitettä koskemaan vain ihmissuhteita. Sen jälkeen kun lukion päätyttyä muutin pois vanhempieni luota, olen muuttanut jatkuvasti paikasta toiseen. Työpaikat ovat vaihtuneet. Ulkomaillakin olen asunut muutamaan otteeseen. Ainostaan poikaystäväni ja opinnot ovat pysyneet samana. Pari vuotta sitten muutin yhteen mieheni kanssa ja päätin, etten halua enää olla erossa hänestä. Mutta nyt keväällä alkoi taas tuntua, etten voi enää olla paikoillani. Elämästä oli taas kerran tullut liian tasaista, arkista, helppoa tai mitä lie. Nyt ei ollut tiedossa maisemanvaihdosta, joten taisin korvata sen tuolla syrjähypylläni. Nyt pitäisi varmaan keksiä, miten tästä "levottomuudesta" pääsisi eroon tai ainkin miten sitä voisi hallita. Eräänlaista vastuun pakoilua kai tuokin on...
Haluan, että mulla on joku ns. oma ihminen, johon sitoudun ja jonka kanssa lupaan loppuelämäni viettää. En tiedä onko tuo henkilö nykyinen mieheni tai joku muu. Elämä, jossa olisin vastuussa vain itsestäni ei tuskin mulle sopisi. Tai ainakin toivoisin, että joku muu ottaisi minusta vastuun... :)
Olen nähnyt ystävä/tuttavapiirissäni hieman vastaavanlaista. Hyvä ystäväni oli aikoinaan alkanut seurustelemaan naisensa kanssa 15 vuotiaana. 22-vuotiaana ystäväni alkoi avautumaan minulle, että eipä sitä seksiäkään enää niin usein ole. Eli suhde oli alkanut jäljähtymään. Itse olin tuolloin sinkkumies ja ystäväni oli kateellinen minulle siitä, ettei hän voi baareissa flirttailla saati vikitellä naisia. Lopulta heille tuli ero ystäväni aloitteesta ja koko homma tuli naiselle aivan "puun takaa".
Eron jälkeen ystäväni biletti, harrasti yhden illan juttuja, jne. Hän kertoin, että on kaivannut sellaista, koska häneltä jäi ne kaikki paitsi nuorempana, kun seurusteli ja asui avoliitossa. Tätä kesti ehkä parisen vuotta ja nykyisin ystäväni on naimisissa. Eli hänen täytyi saada elää se "biletysaikakausi", joka oli jäänyt väliin.
Voisiko sinulla olla jotain samantyylistä taustalla? Olet seurustellut jo 10 vuotta, eli koko sen ajan kun olet esim. päässyt baareihin. Eli onko menojalka alkanut vipattamaan "vanhemmalla iällä"? Olen nimittäin kuullut useammasta vastaavasta tapauksesta, että ns. teinirakkaus ei kuitenkaan kestä.
Niin tai näin, kerro asiasta miehellesi. Tuskin pystyt itsekään elämään täysin onnellisesti tämän salaisuutesi kanssa. Jos jatkat elämistä miehesi kanssa, hänellä on oikeus tietää asiasta. Jos taas tuntuu siltä, että et halua olla enää hänen kanssaan, niin en näe kertomista välttämättömänä.
"Taisin nyt jäädä kiinni johonkin tunteeseen, josta en haluais enää luopua... himoa, jännitystä, kutinaa."
"Ja pettäminen on vienyt vähän pohjaa siltä, että uskoisin parisuhteen kestävyyteen."
"Enkä osaa kuvitella elämistä suhteessa, jossa toinen ei luota minuun."
"Tiedän toimivani todella väärin miestäni kohtaan ja hän on viimeinen ihminen maailmassa, jota haluaisin loukata."
"Oma moraalini on kärsinyt kolauksen, mutta olen päättänyt parantaa tapani. Joko eroan tai olen uskollinen. Vielä en tiedä kumman vaihtoehdon valitsen."
"Sen tiedän, että enää en halua pettää. En halua olla mikään pettäjä. Inhoan itseäni sellaisena. Toisaalta en ihan täysin luota itseeni, ettenkö tekisi sitä vielä."
*****************************
Joopa joo, kyllä sinulla tyttö parka on pallo pahoin hukassa. Miten kukaan voi luottaa sinuun, kun et edes itse luota itseesi?
Testaa nyt aluksi vaikka nykyisen parisuhteen lujuus kertomalla miehellesi. Jos parisuhde sen kestää, sinun kannattaa - ehkä yhdessä miehesi kanssa - hakeutua joko perheneuvolan tai jonkun muun psykiatrin juttusille.
Kaikissa parisuhteissa arki tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan kiihkeän ja intohimoisen rakastumisen jälkeen. Sille ei vaan voi mitään - se vain tapahtuu. Se tapahtuu myös sinulle uudestaan, jos nyt eroat miehestäsi ja löydät uuden miehen. Todennäköistä on vielä se, että mitä useampaa suhdetta koetat, intohimoinen vaihe käy kerta kerran jälkeen lyhyemmäksi, koska janoat "himoa, jännitystä, kutinaa".
Kokeilkaa yhdessä miehesi kanssa seksiä toisen parin kanssa. Siinä on silloin kutinaa molemmille.
Todellakin mulla on pallo ihan hukassa. En edelleenkään tiedä mitä tekisin. Tuosta ensimmäisestä viestistäni on nyt kolmisen viikkoa ja ajatukset heittelee yhä molempiin suuntiin. Pari päivää sitten olin kallistunut sen suuntaan, että olis varmaan parempi erota. Eilen taas huomasin pitkästä aikaa, että mun ja mieheni välillä on edelleen "sitä jotain", enkä tiedä haluanko siitä luopua. Tuntuu, että oon ihan hullu, jos niin teen. Toisaalta ajattelen, että vaikka tuskin löydän koskaan "parempaa" miestä, saatan löytää kumppaniin, jonka kanssa itse olen "parempi" sen jälkeen kun olen saanut yksin kasvaa jonkin aikaa.
On totta, että multa on ns. vauhtivuodet jääneet elämättä siinä mielessä, että olisin vapaasti voinut pyöriä tuolla kenen kanssa lystään. Biletystä ja baareissa pyörimistä oon ihan riittävästi saanut harrastaa tässä vuosien varrella sekä poikaystäväni kanssa että ilman. Minua on kyllä varoiteltu, että ei tuollainen nuoruuden rakkaus kestä. Varmasti on totta, että monesti se loppuu aikanaan. Minusta on kuitenkin tuntunut, että kyllä se rakkaus voi kestää. Ja uskon edelleenkin, että voi, jos molemmat sitä vain tarpeeksi haluavat. Tyhmää olis lopettaa suhde vaan sen takia, että toiset eivät usko sen kestävän.
Intohimo ei tietenkään säily pitkässä suhteessa ainakaan samanlaisena kuin mitä se aluksi on. Ei mulla mitään tarvetta ole sitä ikuisesti kokeakaan. Tuntuu vaan, että en ole sitä oikeastaan koskaan saanut kunnolla kokea. Mieli tekisi, mutta järkeähän siinä ei ole. Ihan sekaisin olen.
Suosittelen sinua/teitä hakemaan apua parisuhdeterapiasta, psykologilta tai psykiatrilta tai muulta vastaavalta taholta. Tällaisen viestiketjun seuraaminen ei välttämättä ole kaikkein viisain tapa käsitellä elämän suuria asioita, vaikka monet ovat mielenkiintoisia vastauksia antaneet. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus täytyy parisuhteessa mielestäni olla kunnossa. Rohkeasti ammattiauttajalle yhdessä tai yksin. Siellä ne ongelmien todelliset syyt saadaan parhaiten kaivettua esille, jolloin niihin voidaan saada ratkaisuja aikaiseksi.
Kun se oma pää ei vaan aina riitä...
T: Paska jätkä 24v
aika samanlainen tilanne minulla. lähes 12v oltu yhdessä avokin kanssa. Olen 30v. Ihan samat ajatukset pyörii päässä, kuin sulla. Siis todella samanlaiset, kun luin ketjua! omat 'pettämiseni' vähän vain eroaa sinun tilanteestasi. En sanan varsinaisessa merkityksessä ole pettänyt, mutta pari-kolme kertaa on tilanne ollut todella lähellä, vieraan miehen vuoteessa on siis tullut vietettyä pari yötä, vaikkei varsinaista seksiä ollutkaan.
Vaikeaa on tämä elämä....juu.
kerrotko miten sinulla nyt menee? oletko saanut ajatuksiisi selkoa?
Sama juttu tuon intohimon kanssa minulla. tuntuu siltä, etten ole alun alkaenkaan ollut koskaan oikein kunnolla ihastunut tyttöystävääni. Kyse on niin pinnallisesta asiasta kuin ulkonäkö ja tämäkin on niin, että hän varmasti kelpaisi monelle muulle. Ei vain välttämättä ole ihan sen tyyppinen joka kunnolla vetoaisi minuun.
Silti minusta tuntuu, että hän on todella harvinainen ihminen ja voisin luetella tässä pari sivua ylisanoja hänestä äärimmäisen hienona ihmisenä perustavaa laatua olevissa asioissa mitä ihmiselämään tulee. Usein on kuitenkin epäilyksen ajatuksia, että haluanko häntä joka suhteessa todella ja tarpeeksi. Ja toisinaan tuntuu todella valjulta.
Saan osakseni aitoa välittämistä ja lämpöä.
En kuitenkaan pettäisi tai olisi millään muullakaan tavalla epälojaali häntä kohtaan. Ei vaan voi. Joskus tekee kyllä perkeleesti mieli.
Ilmeisesti rakastan häntä, mutta omituista on etten missään vaiheessa ole ollut kai ihan täysillä mukana. Ei ole tuntunut siltä, että Tämän kanssa haluan varmasti olla.
"Kiva" kuulla, että muitakin samassa tilanteessa. Ei tällaiset tuntemukset taida kovin harvinaisia olla. Jotkut varmasti vaan osaavat käsitellä ongelmiaan aikuismaisemmin kuin minä.
Viikonloppuna tapahtui näet seuraavaa: Mies oli reissussa ja mä lähdin kaverin kanssa baariin. Pienessä humalatilassa keksin sitten laittaa viestin tälle tyypille, jonka kanssa aiemmin olin miestäni pettänyt. Kuten arvata saattaa, en viettänyt yötä omassa sängyssäni. Viina ei ollu mikään syy. Olisin todennäköisesti tehny saman ihan selvin päinkin...
Nyt on pää entistä enemmän sekaisin. En oikein usko, että voin jatkaa mieheni kanssa. Oon vaan niin kamala pelkuri, etten osaa lopettaa tätä suhdetta. Samaan aikaan tajuan yhä selvemmin mistä kaikesta joudun luopumaan, enkä tiedä miten sen kestän. Pelkään, etten saa tehtyä mitään ja meidän liitto jatkuu hamaan tulevaisuuteen tällasena kulissina. Oon pelottavan hyvä pitämään asiat sisälläni.
Mitäs tälle "moraalivartijalle" tapahtui, kun seksi taas kiinnosti varatun naisen kanssa? Tosin harva mies seksistä kieltäytyy, jos nainen vonkaa.
Miten pystyt elämään miehesi kanssa? Eikö sinusta tunnu pahalta ajatella asiaa miehesi kannalta? Jos et kerran uskalla kantaa vastuuta teoistasi, niin eikö kannattaisi lähteä menemään suhteesta?! Selvästikään et halua olla suhteessa nykyiseen mieheesi, koska juokset toisten miesten perässä. Silti itsetuntosi on lienee sen verran alhaalla, ettet kestä olla sinkkuna?
Ja sitten miehiä hautaan...
No "moraalinvartija" suostui, kun painotin hänelle, etten todellakaan halua mitään vakavampaa suhdetta enkä loukkaannu, jos harrastetaan "vain" seksiä. Eli taisin tehdä hänelle ns. ohittamattoman tarjouksen.
En pystykään elämään enää mieheni kanssa, mutta en vain nyt tiedä, miten hänestä eroan. Kuulostaa varmaan naurettavalta, mutta en vaan saa sanottua asiaa. Kontekstiin ei oikein sovi mikään "haluan erota" -tyyppinen keskustelunavaus, kun nykyisin miehen kanssa kaikki jutut on tyyliä "miten töissä meni" tai "kuulitko, että x on raskaana". En osaa puhua miehen kanssa tällaisista "oikeista" asioista. Enkä aio kertoa, että olen pettänyt. Mutta miten voin perustella erohaluni, jos tuota en kerro. Tunnen jatkuvasti valtavaa syyllisyyttä, mies ei todellakaan ansaitse tällaista kohtelua. Itsetuntoni on varmasti huono ja ero pelottaa, mutta uskon kyllä pärjääväni yksinkin. Vaikeaa on ja tulee olemaan.
Miehet ja naiset ei oo toistaan kummempia näissä pettämisasioissa. Sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu epäilemättä.
Muutaman vuoden yksineloa ilman hoitoja, siinä alkaa kummasti arvostamaan hyvää parisuhdetta. Ja kerro nyt ihmeessä sille "miehellesi" missä mennään, ettei hänen tartte kauempaa katsoa sinua.
Itselleen selittely on vain itsensä kusetusta.
Samanlainen tausta, teinirakkaus, joka johti avioliittoon. Sitten vaimo petti. Ei kertonut itse vaan totuus tuli ilmi muulla tavalla. Pahimman tunnekuohun yli päästyä päätettiin jatkaa yhdesä ja yritttää antaa anteeksi. Hankittiin sitten lapsiakin.
Hain kuitenkin revanssia ja aloin kaataa naisia (siis useita kymmeniä yhteensä, en ole pitänyt kirjaa enkä tiedä monestakaan edes nimeä) ja käyttäytyä kuin sika näissä sivusuhteissa. Sehän lisäsi vain kiinnostavuuttani varattujen naisten silmissä, ja pokaaminen oli naurettavan helppoa. Ei mitään ruikutusta tyyliin "vaimo petti" vaan tyyliin "kerro minulle mistä pidät ja minä annan sen sinulle ja vielä enemmänkin". Oma "moralini oli korkea" eli keksin aina jonkun keinon päästä naisista pian kaadon jälkeen eroon ja hyvä tapa olla pilaamatta mainetta oli käyttää juuri mainitsemaasi tapaa vedota poikaystävään tai mieheen, sellainenhan valitsemillani naisilla kuitenkin aina oli. Tämä siksi, että eivät jää roikkumaan minuun kun on muutakin mietittävää ja morkkista. Aloin sitten miettiä paljonko on tarpeeksi, sata? tuhat? vai kuinka monta, että saan tasattua puntit? Samaan aikaan vaimokin oli halukas sänkykamarissa, ilmeisesti että saisi pidettyä minut itsellään.
Lopetin iskuhommat reilun kymmenen vuoden päästä, koska en kuitenkaan saanut mitä hain, piirakkaa kuitenkin ovista ja ikkunoista ihan yhden miehen tarpeeksi. Olemme vaimon kanssa edelleen "onnelisesti naimisissa", mutta emme kysele toisiltamme yksityisiä asioita. Olisimme tietty voineet erotakin, mutta entäs sitten? Uusi suhde ja uudet ongelmat. Tämän kanssa ainakin tiesin mitkä ne ongelmat olivat ja olen opinut elämään niiden kanssa.
On oma asiasi, kuinka hoidat pettämisesi. En kehota ketään valitsemaan omaa tietäni. Se oli henkisesti erittäin repivää (mutta sananmukaisesti "antoisaa") useamman vuoden ajan. Siitä kuitenkin selvittiin ja näköpiirissä on yhteinen sopuisa vanhuus. Ehkä tämä on se anteeksianto sitten?