Aineen viimeinen temppu

Jato

Aine tiesi, ettei vihellä enää lopuissa peleissä joten sunnuntaina piti liiton johtokunnan kavereita (suurin osa sotkamolaisia) kompata että Mäkelä piti pihalle heittää. Aineen päätöksessä ihmettelen sitä, että Mäkelä lensi pihalle veden heittämisestä Heikkisen (ja samalla sai omalle lahkelleen) päälle joka tulkittiin fyysisen koskemattomuuden luokkaamisena, mutta eikö Jimi Heikkinen loukannut Sirviön ja koko muun joukkueen loukkaamattomuutta menemällä vaihtopenkille mesuamaan?

Heikkisen Jamon sentterin näyttö on sen verran selvä tapaus, ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin kahden ottelun pelikielto!

3

717

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • o-p.

      Katselin juuri äsken nämä hommat videolta uudestaan. Käsittämätön tuomio. Jimi Heikkinen lähestyy sekä sirviötä että kososta kohti väistelemättä ja pysähtymättä uhmakkaasti, Kosonen ja Sirviö perääntyivät jotteivät joudu tämän takia pihalle. Mäkelä heittää vettä päälle ja soppa on valmis. Jimille keltainen ja Pertille punainen, Jimi tuulettaa kuin olisi maailmanmestaruuden voittanut, tästä huomataan että tarkoituksena oli saada itseltä huono lyömämies pihalle ja vastustajalta joko kosonen tai mäkelä mukaan, joukkueen tärkeimmät pelimiehet. Eikö tämäkin pitäisi ottaa huomioon? Molemmille Heikkisen lapsille punaiset. Aine tuskin viheltää enää superissa, miksei Rintamäki vihellä näitä kaikkia finaalipelejä? Eikö Mäkelän olisi ollut sama ladata Jimi Heikkistä turpaan jos tuomio kuitenkin oli tämä, mitä voi tehdä jos joku tulee päin väistelemättä ja koppi on takana? Veden päälle heittäminen lievintä mitä voi tehdä.

      • teeveemies

        ei minun tv-kuvassa aikaan näkynyt muuta kuin, että Jimi juoksee Pattijoen puolelle ja myöhemmin sieltä pois. Ylehän vissiin missasi koko episodin?


      • Pertistä

        Missäs istuit ja kuvasit tilanteen? Et ainakaan Raahelaisten fanikatsomossa.

        Ai että sinulle on aivan sama saako Mäkelä tuomion pahoinpitelystä vai punaisen kortin vedenheittämisestä. Tuskinpa kukaan edes Jymyn kannattajista haluaa, että Pertillä olisi mennyt noin yli, vaikka kannu olisi kuinka tärkeä PattU:lle. Ei pesäpallon takia kannata pilata siviilielämäänsäkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      81
      1334
    2. 72
      1194
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1061
    4. 95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      839
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      760
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      693
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      679
    10. 44
      622
    Aihe