Seurusteltu 10 vuotta, molemmat vähän alle kolmikymppisiä. Mies kosi minua toukokuussa, vaikka olin vihjaillut, etten ole vielä valmis. Vastasin kuitenkin myöntävästi. Sovittiin, että kihlaus "ei muuta mitään". Päätettiin yhdessä, että pidetään kihlaus meidän välisenä juttuna, koska ei haluttu tehdä siitä mitään numeroa (kumpikaan ei myöskään halua järjestää perinteisiä häitä jne.). Mies antoi mulle tuolloin toukokuussa sormuksen, joka oli liian suuri. Päätettiin, että hommataan myöhemmin molemmille sopivat. Nyt oon välillä pitäny tuota alkuperäistä sormusta vasemman käden keskisormessa. Useimmiten se tosin unohtuu...
En vain tiedä, kun tuntuu, etten ole juuri nyt valmis sitoutumaan "oikeasti". Vuosi sitten tilanne olisi voinut olla täysin toinen ja tuolloin olisin varmaan halunnu kuuluttaa kihlauksesta koko maailmalle. Nyt vaan yritän välttellä koko asiaa, koska en todellakaan tiedä mitä haluan. Mutta kuinka kauan tällaisen asian kanssa oikein voi jahkailla? Osaankohan koskaan tehdä päätöstä kun se nyt tuntuu niin vaikealta.
Kaverit ympärillä menee naimisiin ja hankkii lapsia, omalla kohdalla ajatus ei tunnu nyt lainkaan ajankohtaiselta. Itse olen kiertänyt baareissa koko kesän ilman miestäni ja testannut omaa viehätysvoimaani. Rakastan miestäni ja kaikki on periaatteessa hyvin, mutta silti jotain vain tuntuu puuttuvan. Oon ihan sekaisin ja tää epävarmuus vie kaiken energiani.
Varmaan on ihan yleistä, että tämmöset kauan yhdessä olleet parit eivät saa otettua sitä seuraavaa askelta. Tuntuu, että paljon vähemmän aikaa seurustelleet pystyvät tekemään näitä päätöksiä paljon helpommin.
En vain tiedä, kun tuntuu, etten ole juuri nyt valmis sitoutumaan "oikeasti". Vuosi sitten tilanne olisi voinut olla täysin toinen ja tuolloin olisin varmaan halunnu kuuluttaa kihlauksesta koko maailmalle. Nyt vaan yritän välttellä koko asiaa, koska en todellakaan tiedä mitä haluan. Mutta kuinka kauan tällaisen asian kanssa oikein voi jahkailla? Osaankohan koskaan tehdä päätöstä kun se nyt tuntuu niin vaikealta.
Kaverit ympärillä menee naimisiin ja hankkii lapsia, omalla kohdalla ajatus ei tunnu nyt lainkaan ajankohtaiselta. Itse olen kiertänyt baareissa koko kesän ilman miestäni ja testannut omaa viehätysvoimaani. Rakastan miestäni ja kaikki on periaatteessa hyvin, mutta silti jotain vain tuntuu puuttuvan. Oon ihan sekaisin ja tää epävarmuus vie kaiken energiani.
Varmaan on ihan yleistä, että tämmöset kauan yhdessä olleet parit eivät saa otettua sitä seuraavaa askelta. Tuntuu, että paljon vähemmän aikaa seurustelleet pystyvät tekemään näitä päätöksiä paljon helpommin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Päästä se mies etsimään se "oikea"...
Et tunne tätä miestä sinulle oikeaksi puolisoksi, koska rakastunut ihminen vastaa mielellään kosintaan. itse tein sen virheen, että menin nuoruudessani avioliittoon, miehen kanssa, jota en rakastanut, koska kosittiin! sitten vuosien päästä tuli vastaan mies, jolle onnellisena vastasin myöntävästi.
En tiedä. Mietin vaan tässä, että ehkä tuo kosinta tuli vaan väärään aikaan. Minua ahdisti silloin (ja edelleen) ajatus siitä, että näin nuoret ihmiset on ollu niin kauan yhdessä. Kaverit ja sukulaiset kyselee, että koska oikein mennään naimisiin kun ollaan oltu jo "ikuisuus" yhdessä. Tuntuu, että mun epävarmuus ja itsenäisyyden hakemisen tarve on tavallaan vastareaktioita tälle ulkoapäin tulevalle paineelle sitoutua. Pelottaa, että ollaan liian lähellä toisiamme ja siksi oon alkanu nyt etsiä itseäni yhteisen elämänpiirin ulkopuolelta. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan..
ja muuta hetkeksi ulkomaille. Yksin. Se kasvattaa kummasti ja selkeyttää ajatuksia. Vuoden tai kahden päästä arvioi tilanne uudestaan.
Noin varmaan juuri tekisinkin, jos päätettäis erota. Oon tässä suhteen aikanakin viettäny pariin otteeseen muutaman kuukauden yksin ulkomailla ja taas tekis mieli lähteä. Oon ollu nyt aloillani pitempään (puolitoista vuotta) kuin koskaan sen jälkeen kun 8 vuotta sitten muutin pois lapsuudenkodistani. Johonkin pitäis päästä tai jotain muutosta saada.
Anna muiden mennä. Ei sitoutuminen vaadi sormusta eikä päätöstä tai kirjallista sopimusta.
Sinä joko olet sitoutunut tai et.
Muista että olet koko ajan vapaa menemään ja lähtemään tai olemaan siinä.
Jos nyt et tiedä älä tee mitään. Ota vastaan se mitä eteen tuodaan. Anna elämän viedä. Se tekee sen jokatapauksessa.
No eihän niillä muiden tekemisillä ja sanomisilla mitään väliä pitäisi ollakkaan. Tuntuu vaan, että joskus aika pian tässä omassakin suhteessa pitäis mennä eteenpäin. Haluan kuitenkin joskus sitoutua oikeasti ja mulle se tarkoittaisi sillon avioliittoa. Tän kihlauksen jo mun mielestä pitäisi merkitä sitä, että tahdon sitoutua ja olen päättänyt sitoutua tähän ihmiseen oikeasti. En nyt kuitenkaan halua sitä sormusta, koska en ole ihan varma ja mietin, että voiko sitä päivää tulla vastaan, jolloin olisin varma. Voiko sitä edes koskaan olla täysin varma?
et rakasta miestäsi jos kerran testaat viehätysvoimaasi kertelemällä baareja.jos oikein toista rakastaa ei sellaiseen ole tarvetta.jos toista rakastaa haluaa kyllä sitoutua.tämä on vain mun mielipiteeni.
Eikö lähes kaikki tee tällaista jossain vaiheessa pitkän suhteen aikana? Mulla on pari kertaa aiemminkin ollu tämmönen "eriytymisvaihe", mutta sitten oon todennu, että oma mies on paras. Kai mulla on hiukan huono itsetunto kun pitää tollasta asiaa testata ja sen testin perusteella voi sitten tehdä kahdenlaisia johtopäätöksiä. Joko pysyn nykyisen mieheni rinnalla ja olen iloinen, että saan olla hänen kanssa vaikka joku muukin minut haluaisi. Tai sitten voin lähteä etsimään uutta kun vientiä tuntuisi olevan. Löytäisinkö sitten oikeasti mitään parempaa, sitä jaksan kovasti epäillä. En epäile yhtään etteikö miehellenikö löytyisi ottajia, ei varmasti jäisi ns. rannalle ruikuttamaan.