Tyhjänpäiväistä valittamista
Kirjoittanut: Viistomaila 10.9.2008 klo 11.25
"Pattijoki aiheuttaa valituksillaan aivan turhaa kohua pesäpallon ympärille median sitä vielä paisutellessa pysäytyskuvin höystettynä. Alkaa olla naurettavuus huipussaan. Kentällä tapahtuneet ärsyttämiset ovat kyllä menneet tasan. Jymyläiset sai kuulla ansionsa mukaan Pattijoella epäonnistumisten jälkeen ja varmasti sama jatkuu tulevanakin lauantaina. On turhaa syyttää pelkästään Jymyä.
Viimevuoden finaaleissa Tahko tuuletteli ja provoili todella röyhkeästi Jymyn kustannuksella ja vei mestaruuden. Kummempaa keskustelua ei käyty, koska joukkueet eivät tehneet siitä numeroa median silmissä. Pelit ratkaistaan kuitenkin pelaamalla sekä hyvillä suorituksilla ja sama pätee tänäkin vuonna. Nyt on keskitytty epäolennaiseen ja oikein tehdään salapoliisin työtä sen eteen. Hävetkää. Ei tämä mitään uutta ole, eikä peli ole muuttunut miksikään. Ihmisten muisti on vaan lyhyt."
eli lainaus toisesta ketjusta mutta onpahan Viistomaila osunut naulan kantaan. Jos tämän tekstin PattUn kannattajatkin sisäistäisivät loppuisi TURHANPÄIVÄINEN VALITTAMINEN ja voitaisiin keskittyä jännittäviin finaaleihin!
TÄSSÄ KAIKILLE AJATTELEMISTA
5
879
Vastaukset 5
- PattUlaiset hiljasiks
Tätä viestiä on moni käynyt lukemassa ja ei vielä yhtään vastausta.Vaikeapa näitä tosiasioita on kumota kun päivänselviä ovat.
Ehkäpä PattUlaisetkin lopulta tajusivat mistä on kysymys.HYVÄ!!!!! - -Jak-ke-
Vai että Tahko provoili viime vuonna. Oletkohan edes nähnyt viime vuoden finaaleja, kun tuollaista menet väittämään! Jymyn tämänvuotinen provoilu on ainakin miljoona kertaa voimakkaampaa ja ääliöimäisempää.
- ainakin
Kyllä oli viime vuoden finaaleissa tahkon puolelta provosoimista ja oikein huolella!! Menihän se silloinkin läpi ja Tahko voitti kultaa,ehkäpä joukkueet juuri siksi provoa harrastavatkin.
Lopettakaa nyt Pattulaiset se itkeminen!ei jaksa enää...tähän saakka en tiennyt että pohjanmaalaiset on tuollaisia pikkutyttöjä,nyt tiedän senkin.
ja en ole Jymy fani!!!! - minä olen
ainakin kirjoitti:
Kyllä oli viime vuoden finaaleissa tahkon puolelta provosoimista ja oikein huolella!! Menihän se silloinkin läpi ja Tahko voitti kultaa,ehkäpä joukkueet juuri siksi provoa harrastavatkin.
Lopettakaa nyt Pattulaiset se itkeminen!ei jaksa enää...tähän saakka en tiennyt että pohjanmaalaiset on tuollaisia pikkutyttöjä,nyt tiedän senkin.
ja en ole Jymy fani!!!!:)!
- ....
häviäjäporukka tuo sojy ku provoilee, eikä silti mitään mahiksia finaalipeleissä, nyt varmaan sotkamon e/d junnut käy tänne kiistämässä murskatappion tilastojen perusteella.. mutta ajatelkaapa kainuulaiset realistisesti, ei sojyllä ollut mitään mahiksia enää 2. finaalin jälkeen.. ps. en ole pattun kannattaja..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561