Mun lähipiirissä eletään onnellisia ja vaativia aikoja. Lisääntyminen on nimittäin kuumimmilllaan ja vauvajuttuja tursuaa joka puolelta. Milloin höpötellään raskausajan kiloista, milloin ultrasta, synnytyskokemuksesta, vauvan huoneen sivustamisesta, isän hoitovastuusta, raskausarvista, vauvanvaatteista, ruokinnasta, ulkonäön repsahtamisesta jne jne jne...
Älkää ymmärtäkö väärin, mä pidän lapsista paljon ja tykkään jutellakin niistä, vaikken itse vielä äiti olekaan ja tottakai haluan tukea ystäviäni ja kuunnella heitä tärkeissä asioissa. Joskus vaan tuntuu, ettei muita aiheita enää olekaan ja välillä ne alkaa tuntua jo liialliselta hösöttämiseltä.
Miten miehet keskenään juttelee vauvajuttuja vai tuleeko niitä juteltua oikein ollenkaan? Mun kokemuksen mukaan miehet juttelee näitä huomattavasti vähemmän. Miks tässä on niin suuri ero sukupuolten välillä?
Älkää ymmärtäkö väärin, mä pidän lapsista paljon ja tykkään jutellakin niistä, vaikken itse vielä äiti olekaan ja tottakai haluan tukea ystäviäni ja kuunnella heitä tärkeissä asioissa. Joskus vaan tuntuu, ettei muita aiheita enää olekaan ja välillä ne alkaa tuntua jo liialliselta hösöttämiseltä.
Miten miehet keskenään juttelee vauvajuttuja vai tuleeko niitä juteltua oikein ollenkaan? Mun kokemuksen mukaan miehet juttelee näitä huomattavasti vähemmän. Miks tässä on niin suuri ero sukupuolten välillä?
Vastaukset 29
Vanhimmat
...että muita kiinnostaa mun jälkikasvu tasan saman verran kuin niiden jälkikasvu kiinnostaa mua. Sen takia ei tuu juuri vaippaihottumasta höpistyä...
taas tuntuu yleisesti ajattelevan, että tottakai kaikkia kiinnostaa niiden kullannuput. Ja kyllähän mua toki kiinnostaakin ystävien muksut ja niiden kuulumiset, mutta nyt oon tainnut vaan saada yliannostuksen vauvahöpinöistä...
Eikä tuo naisten ajattelutapa koske ainoastaan niitä kullannuppuja, vaan ihan kaikkea. Kyllähän nyt miestäkin pitäis kiinnostaa kauheesti, jos pitsinypläys on onnistunut hienosti.
"Kato nyt miten mä sain tehtyy tällasen...eikö oo hieno"
"Joo,joo"
"Miksä oot tuommonen, eikö sua yhtään kiinnosta mitä mä oon tehnyt?"
"Joo, näytä nyt sitten sitä. On se kyllä hieno, ihanko itse oot tehnyt."
On sitä joskus itsekin tullut vedettyä herneet nenään, jollei mieheltä saa toivottua reaktiota... Onneks iän myötä on hioutunut pois pahimmat draamakohtaukset. Tai niinhän mä kuvittelen, mies voi olla eri mieltä ;)
tuppisuita? Kun heitä itseään ei juuri mikään kiinnosta, niin olettavat ettei ketään muutakaan mikään kiinnosta..
yhtä paljon kiinnostaa kuin kakkavaipat
ni vastasin, muttei mulla nyt ollut oma-alotteisesti tarvetta aiheesta puhua. Enpä edes ehtinyt ekaa odottaessani sen 9 kuukauden aikana kunnolla vielä ees tajuta sitä, et olen raskaana. Ei se koko asia tuntunut koskevan mua. Siksi varmaan muut tuntuivat vauhkoavan asiasta enemmän kuin itse tein. Ja toinen nyt meni "rutiinilla". Ei silloinkaan hirveesti puhuttavaa ollut. Ehkä mä oon vähän tylsä tai jotain..:)
sä oot piristävä ;)
Vauvoista tosiaan vauhkoaa muutkin kuin itse vauvansaaja/t. Isovanhemmat taitaa olla sieltä pahimmasta päästä, mutta annettakoon heille anteeks kun onnesta höperöitähän he vain ovat.
käy armeijan, että ei tartte höpistä, miten meidän pikku Myy kakki sinapit päiväpeitolle.
Meillä on nääs sotajutut.
Osaahan ne miehetkin höpöttää.
Ja tuo onkin loputon aihe... Nimimerkillä "kokonaisen illan kaverin poikakaverin armeijakokemuksia kunnellut".
oisit piruuttaan käskeny äijien käyttää rynkyissään hylsypusseja, ettei niitä ole pitkin lattioita.
Mä täällä nyökkäilen samaan tapaan kuin silloin kuunnellessani kaverin poikakaverin armeijajuttuja. Silloinkaan en ymmärtänyt mistä rynkyistä tai muusta puhuttiin, mutta nyökyttely riitti känniselle kertojalle ;)
ei riitä selvälle konttorirotalle.
Rynkky = rynnäkkökivääri ja hylsypussi on sellainen pussi jonka saa rynkyn kylkeen kiinni, jotta hylsyt eivät lentele pitkin vaunua = panssarivaunu, jos joku valopää keksisi ammuskella vaikkapa vaunussa sisällä :D
helvetti, mä aattelin et olisin selvinnyt helpolla ;)
Ongelma näissä armeijahöpinöissä on, että kun ei tiedä aiheesta käytännössä mitään niin ei osaa esittää mitään viksuja lisäkysymyksiäkään tai kommentteja. Sen takia mun mielestä on täysin perusteltua jättää nuo puheet äijien saunailtoihin niin vastaanotto on todennäköisemmin innostunut.
varsinaisesti juttele kaverieni kanssa toistemme vauvoista, vaan ennemminkin siitä, miten vauvan tulo perheeseen on vaikuttanut parisuhteeseen ja elämään yleensäkin. Ovatko arvostukset ja suhtautuminen elämään muuttuneet jne.?
Toki, jos jonkun vauvalla on vakava sairaus, tarjoan kuunteluapua ja yritän auttaa.
kuulostaa sellaselta sopivalta määrältä ja tottakai vakavampien tapausten kohdalla sitä toki kuuntelee ja yrittää tukea ystäviä niin paljon kuin mahdollista.
Se vauvapuheiden määrä vain alkaa välillä tökkimään jopa tällaiselle lapsirakkaalle ihmiselle. Kaipaan tavallaan sitä kahdenvälistä ystävyyttä, mikä tuntuu menneen taka-alalle muutaman ystävän kohdalla vauvapuheiden alettua. Vauva on toki tärkein ja mä ymmärrän sen, mutta näin ystävän näkökulmasta olis kiva saada pitää myös ystävä ystävänä, ei pelkästään äitinä, jonka tuntee. Sekava selitys, mutta ehkä siitä jotain irti saa...
oikein hyvin, että ihminen kaipaa ystäväänsä. Usein käy kuitenkin niin - erityisesti tuoreille äideille, että heidän elämänsä pyörii pakostakin uuden tulokkaan ympärillä ja sosiaaliset kyvyt ja kiinnostus laskevat väsymyksen ym. myötä. Se on kuitenkin käsitykseni mukaan ohimenevä vaihe ja etenkin lapsettomien kavereidensa kanssa haluaa keskustella melkeinpä mistä tahansa muusta kuin vauvasta, ainakin suuren osan aikaa.
että kyseessä on ohimenevä vaihe. Mä ymmärrän, että tuore äiti on väsynyt ja ajatukset kohdistuu vauvaan niinkuin toki pitääkin.
Aikaisemmin tää ei ollut niin ongelma, kun kavereita tuli yksitellen raskaaks mutta nyt on meneillään joku vauvabuumi. Mä oon menny jo laskuissa sekaisin, kuinka monta vauvaa lähipiiriin on tullut tai tulossa...
En mäkään niitä jaksa kuunnella enkä itse vaivata toisia. Joskus on tietysti tullut puhuttua mutta vain sellaisessa seurassa että kaikki on lapsellisia, ja höpisee toistensa suuhun samasta aiheesta.
Mua ärsyttää ne naiset jotka suorastaan palvoo muksujaan.. no ei se nyt niin paha ole mutta se että ne kuvittelee kaikkien muittenkin hyppivän Hänen Lapsensa tahdissa. My ass.. sanon aina jotain vähemmän mukavaa saadakseni sen palaan maanpinnalle ja järkiinsä. Pahimpiin egoisteihin se ei kylläkään tehoa :)
joskus tuntuu, että se juttelu menee suunnilleen kilpailuks siitä, kenellä oli pisin synnytys tai kenellä oli isoin vatsa... En mä nyt tiedä onko siinä mitään sellaista oikeasti, mutta muutaman kerran oon löytäny itteni tilanteesta, jossa oon istunut hiljaa kuunnellen pitkän aikaa kun naiset höpöttää toinen toistensa päälle kokemuksiaan.
En halua mitenkään vähätellä ystävieni kokemuksia ja ymmärrän, että kyseessä on heille elämänsä suurimmasta jutusta. Tottakai mä itsekin olisin innoissani omasta muksustani, mutta kuten tuolla jossain sanoin, niin kaipaan vaan sitä ystävyyttä, mikä tuntuu hukkuvan vauvahöpinöiden alle...
Hassua, kirjoittamasi pätee muutaman sanan vaihtaen vaikkapa talonrakentajiin.
"joskus tuntuu, että se juttelu menee suunnilleen kilpailuks siitä, kenellä oli pisin synnytys tai kenellä oli isoin vatsa..."
joskus tuntuu, että se juttelu menee suunnilleen kilpailuks siitä, kenellä oli pisin projekti tai kenellä on isoin pinta-ala...
"...ymmärrän, että kyseessä on heille elämänsä suurimmasta jutusta. Tottakai mä itsekin olisin innoissani omasta muksustani, mutta kuten tuolla jossain sanoin, niin kaipaan vaan sitä ystävyyttä, mikä tuntuu hukkuvan vauvahöpinöiden alle... "
...ymmärrän, että kyseessä on heille elämänsä suurimmasta jutusta. Tottakai mä itsekin olisin innoissani omasta talostani, mutta ... kaipaan vaan sitä ystävyyttä, mikä tuntuu hukkuvan talohöpinöiden alle...
Ja kas, eikös tunnukin aika niuholta, jollei jaksa kuunnella kavereiden rakennusprojektin kaikkia kummia vaiheita, vaikkei itseä voisi koko aihe vähempää kiinnostaa. Lapsen odotus kestää suunnilleen saman, minkä talon rakentaminen ja projektia riittää sen jälkeen parisenkymmentä vuotta. Jotkut muuten jauhavat autoistaankin, vaikkei sekään kuulijaa kiinnosta.
Taidan olla sitten tosi outo mies, kun puhun mieluummin lapsistani kuin moottoreista ja intistä kavereiden kanssa. Niistäkin toki puhutaan ja paljosta muusta.
tän voi tosiaan yleistää koskemaan montaa muutakin asiaa. Liika on aina liikaa, mutta se mikä toiselle on liikaa, on toiselle liian vähän. Riippuu aina kenen näkökulmasta asiaa katsoo.
ei mulla vaan ollut mitään tollasta jakamista tai osallistumista. Läheisimmätkään ei kiinnostuneet mun synnytyksistä tai vauvojen hoidoista...vissiin kun kaikki sujui ongelmitta eikä tarttenu pusertaa vauvoja suonet silmissä vuotaen muutamaa minuuttia edes.
Yksin yksin huoltaaa joo ja kukaan ei näytä olevan kiinnostunut miten tää homma hoidetaan hienosti. Vissin tää johtuu kun mulla ei sitä miestä oo niin kukaa ei ole kiinnostunut edes.
Oisko kuitenkin kateutta, kun joku tekee kaikkee yksin...toisilla ei meina kahdestaankaan onnistua mikään?
osallistuminen on mun mielestä positiivinen asia, paitsi jos se menee tunkeiluks. Raskaus ja synnytys on isoja asioita ja moni mitä ilmeisimmin kaipaa tukea läheisiltään.
Ehkä sä oot ollut niin itsenäisen ja hyvin pärjäävän olonen, ettei lähipiiri ole kokenut sun haluavan mitään sen kummempaa tukea. Voihan siinä olla vähän kateuttakin, moni kokee ettei itse pärjää ja jos näkee toisen pärjäävän, se voi helpolla herättää kateuden tunteita kuten missä tahansa muussakin asiassa.
et naiset synnyttää ja naisilla on ne arvet ja ne jää kotiin hoitamaan niitä vaaveja?
Mut toki miehetkin puhuu niistä jutuista ainakin mun mies ja mä puhun kyllä paljon muustakin.
Nainen varmaan kokee lapsen "voimakkaammin" nimenomaan sen aktiivisemman roolin kautta, mutta kummastakin siinä tulee yhtä paljon vanhempia ja ajan myötä roolit tasoittuu kun imetykset tms jää pois. Samalla tavalla isät niitä muksujaan lääkäriin vievät ja pukevat töppöset jalkaan kuin äidit mutta naiset tuollasista enemmän höpäjää.
Esim töissä mä oon jutellut miesten kanssa heidän lapsistaan jossain illanvietoissa tai kahdenkesken, toimistossa miehet tuskin mainitsee lapsiaan. Naiset taas puhuu kahvipöydässä lapsistaan paljon avoimemmin eli se suhtautuminen on aika erilaista.
Tai sitten mä vaan kiinnitän huomiota tiettyihin asioihin enemmän kuin toisiin. On tässä sellainen tulkintavirheen mahdollisuuskin :)
Minulle miehet kertovat jonkin verran lapsijuttuja.
Puheissa etusijalla ovat erikoistapaukset, siis vaikkapa jos on seula hälyttänyt, synnytyksessä ollut epätavallista juttua tai lapsen terveydentilassa on jotain erityitsä.
Tämän lisäksi miehet kertoilevat hauskoista hetkistä ja arvioivat omaa isyyttään, esim pohtivat tuliko oltua liian ankara tai lepsu tai epäjohdonmukainen.
että miehetkin lapsistaan puhuu ja ihmettelisin, jollei mitään tule ystävien kanssa puhuttua. Tyyli taitaa vaan olla melkoisen erilainen naisten ja miesten välillä ja kai se johtuu siitä, että nainen kokee lapsen syntymän kokonaisuudessaan luonnollisestikin paljon vahvemmin ja siihen suhtaudutaan eri tavalla heti alusta.
merkille jotta jälkikasvusta höpiseminen riippuu miehestä. Eipähän niitä tilanteita niin paljoa ole, ainakaan vauvaikäisten isien kanssa, mutta osa puhuu enemmän ja osa "normaalisti" lähinnä niistä konkreettisista asioista. Joskus jollakin on ollut pällikin aika tiukilla perheasioihin liittyen, ja kun hän on halunnut puhua mieltään vaivaavista asioista, niin puhukoon mun puolestani. Siksi(kin) kai niitä tuttuja / kavereita on olemassa.
Senkin olen pannut merkille että naiset saavat revittyä ihan kohtuudella asiaa mitä uskomattomimmista kersoihin liittyvistä asioista. Ei niin mun mielestäni mitättömältä tuntuvaa asiaa etteikö koko naisporukka saisi siitä oikein mittavaa keskustelua aikaan. Jos joku tällainen nainen pistäisi saman keskustelun miehen kanssa pystyyn, niin kyllä se mahtaisi jäädä niihin konkreettisimpiin asioihin.
Minua itseäni kiinnostaa aika vähän toisten lapset ja heidän kuulumiset, jotainhan tulee joskus kyseltyä, mutta enemmänhän se on sellaista kohteliaisuuslöpinää.
Niin ja se sukupuolten välinen ero, niin voisiko se johtua siitä että raskaus ja synnytys lienee useimmalle naiselle hänen elämänsä suurin, hienoin ja ihmeellisin asia.