Olen alle kolmekymppinen nainen, ja erittäin yksinäisessä avioliitossa. Itse tykkään olla kotona, ja olen todellinen parisuhdeihminen...ironista. Mieheni taas, no...hän on paljon poissa kotoa, koti on hänelle lähinnä paikka, jossa käydään nukkumassa ja syömässä. Myös mieheni työ pitää häntä paljon poissa kotoa.
Tunnen olevani henkisesti ja fyysisesti yksin, ja ainoat asiat, miksi tässä olen, on: avioliittolupaus-kunnes kuolema erottaa, sekä täydellinen elintason romahdus ilman miestäni. Mieheni pitäisi varmasti huolen, etten saisi edes sitä lain määräämää ositus osaa.
Meillä on mieheni kanssa myös erittäin erilaiset arvot. Minä olen syvällinen, kaipaisin niin henkistä kuin fyysistä läheisyyttä. Mieheni haluaa seksiä, ja ajattelee asiat omista haluistaan käsin.
Aluksi alistuin kaikkeen, kun mieheni tuntui niin vahvalta. Mutta onko vahvuus vastuuttomuutta, itsekkyyttä, sitä, että uskaltaa pitää ympärillä olevat vain itseään ja halujaan varten muiden ihmisyydestä ja tarpeista piittaamatta.
Mietin eroa päivittäin, vaikka en haluaisi erota, haluaisin vain, että asiat muuttuu, ja ettei olisi ainaista pelkoa huomisesta.
On mieheni myös rakastettava, en olisi hänen kanssaan muuten avioliittoon mennyt. Mutta, eikö puolison tulisi olla se läheisin, se, jolle saa antaa läheisyyttä, ja joka sitä haluaa antaa takaisin. On meillä pelit ja vehkeet, muttei ne korvaa ihmistä.
Nyt vasta uskallan tiedostaa, mitä tarvitsen ja haluan, eikä se ole tätä. En halua olla iltaisin fyysisesti yksin, en halua kantaa kaikkia arjen asiopita yksin enkä halua olla yksin se, joka on toista varten.
En tiedä mitä tekisin, en todellakaan. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta missä menee terveen ja sairaan itsekkyyden raja. Jos ottaisin eron, niin silloin pettäisin lupaukseni "kunnes kuolema erottaa", silloin olisin todellakin yksin ja täysin tyhjän päällä.
Haluan vain henkistä ja fyysistä läheisyyttä, siksihän avioliitossakin olen.
Tunnen olevani henkisesti ja fyysisesti yksin, ja ainoat asiat, miksi tässä olen, on: avioliittolupaus-kunnes kuolema erottaa, sekä täydellinen elintason romahdus ilman miestäni. Mieheni pitäisi varmasti huolen, etten saisi edes sitä lain määräämää ositus osaa.
Meillä on mieheni kanssa myös erittäin erilaiset arvot. Minä olen syvällinen, kaipaisin niin henkistä kuin fyysistä läheisyyttä. Mieheni haluaa seksiä, ja ajattelee asiat omista haluistaan käsin.
Aluksi alistuin kaikkeen, kun mieheni tuntui niin vahvalta. Mutta onko vahvuus vastuuttomuutta, itsekkyyttä, sitä, että uskaltaa pitää ympärillä olevat vain itseään ja halujaan varten muiden ihmisyydestä ja tarpeista piittaamatta.
Mietin eroa päivittäin, vaikka en haluaisi erota, haluaisin vain, että asiat muuttuu, ja ettei olisi ainaista pelkoa huomisesta.
On mieheni myös rakastettava, en olisi hänen kanssaan muuten avioliittoon mennyt. Mutta, eikö puolison tulisi olla se läheisin, se, jolle saa antaa läheisyyttä, ja joka sitä haluaa antaa takaisin. On meillä pelit ja vehkeet, muttei ne korvaa ihmistä.
Nyt vasta uskallan tiedostaa, mitä tarvitsen ja haluan, eikä se ole tätä. En halua olla iltaisin fyysisesti yksin, en halua kantaa kaikkia arjen asiopita yksin enkä halua olla yksin se, joka on toista varten.
En tiedä mitä tekisin, en todellakaan. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta missä menee terveen ja sairaan itsekkyyden raja. Jos ottaisin eron, niin silloin pettäisin lupaukseni "kunnes kuolema erottaa", silloin olisin todellakin yksin ja täysin tyhjän päällä.
Haluan vain henkistä ja fyysistä läheisyyttä, siksihän avioliitossakin olen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Olen kertonut miehelleni yksinäisyydestäni, ja hänen kommenttinsa oli "niin, elämä on". -Ajattelin, että ei ei ei, minun elämäni ei tule olemaan.
Välillä ajattelen jopa, että jos mieheni rakastaisi minua, hän päästäisi minut menemään.
Se on vain niin vaikeaa nousta alistetusta asemasta, kun siihen on kertaalleen tyhmyyttään antautunut.
Halusin vain purkaa sydäntäni.
saatko apua lukemalla kirjan
Naimisissa narsistin kanssa (toinen kirja on olemassa: otsake oli jotain tuhat tapaa tappaa sielu, en oikein muista tarkkaa kirjan nimeä)
tai kirjan tunneälyn puutteesta. En muista kirjan nimeä, mutta eiköhän kirjasta sellainen löydy. Jos ei muuten, niin kaukolainana.
Netissä:
www.narsistienuhrientuki.info
Suosittelen mieluummin:
Koskela Jouni, Eija - Avioliiton Ajo-Ohjeita
Bill Hybles - Rakkaudesta Rakennettu
Tapani Sopanen - Toinen Toisellemme
Todella kauniisti kirjoitettua tekstiä. Hyvä avioliittokirjoja on pilvin pimein kun vaan löytää oikealle hyllylle kirjakaupassa. Myyjä opastaa!
ei millään pahalla..mutta mielestäni joko miehes käy vieraissa tai olette kasvaneet erillenne....minä ottaisin sinuna eron,jos olet noin onneton.
Rakas ystävä! Miten sinä mielstäsi voit tällä hetkellä? En tiedä ,minkälaista teidän avioliittonne on kun miehesi on kotona. Välittääkö hän sinusta silloinkaan? Avioliiton tärkeimpiä asioita on kommunikointi. Jos avioliittonne on vaikea kannattaa hakea apua, jos molemmat osapuolet sitä haluavat. Joskus on kuitenkin niin että mies ei halua puhua, eikä lähteä esimerkiksi avioliittoleirille. Minä annan sinulle neuvon: Pidä joka tapauksessa itsestäsi huolta ja juttele huolistasi ystävillesi tai ammattiauttajalle ennen kuin tilanne pääsee pahemmaksi. Siunausta elämääsi! terveisin Ystäväsi
>Nyt vasta uskallan tiedostaa, mitä tarvitsen ja haluan, eikä se ole tätä. En halua olla iltaisin fyysisesti yksin, en halua kantaa kaikkia arjen asiopita yksin enkä halua olla yksin se, joka on toista varten.<
Kaikki muutos alkaa juuri tästä, mitä kirjoitit.
Ensin silmät aukeaa näkemään että jotain on valittu väärin. Toisena uskalletaan myöntää se itselle. Kolmantena myönnetään mitä halutaan. Neljäntenä uskalletaan mennä kohti uutta tuntematonta.
Uusi tuntematonkin voi olla väärä valinta, mutta silti muutokseen ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskaltaa.
Miehesi ei ole vielä yhtä tyytymätön vanhaan olotilaan ja siksi ei ole valmis ottamaan riskiä uudesta tuntemattomasta. Vasta silloin olemme valmiit muuttumaan,kun muuttumattomuuden kipu on suurempi kuin muuttumisen kipu.
>On meillä pelit ja vehkeet, muttei ne korvaa ihmistä.<
Tämän harhan perässä tuntuu 99% ihmiskunnasta juoksevan, joten ei ole ihme jos se on ollut teidänkin valinta. Nyt kuitenkin silmäsi on auennut ettei se anna elämälle tarkoitusta, ja siinä olet ihan oikeassa.
Pelit ja vehkeet, kesämökit, suuret talot, tittelit, ammatit, raha, sivistys, maine, harrastukset yms. ovat oikeissa paikoissa ihan hyviä, mutta niillä ei koskaan voida korvata rakastavaa ihmissuhdetta.
Vaikeinta on kuitenkin se, että sinun tyytymättömyys ajaa miehesi yhä enemmän niihin vääriin arvoihin,koska hän ei halua laittaa elämäänsä yhden kortin varaan. Miehesi laskelmoi jopa titse tietämättään sen että muut asiat ovat kunnossa, jos lähdet pois.
Olet muutoksen puolivälissä, ja tärkeintä olisi saada muutos loppuun asti. Uusi suhde lähes varmasti johtaa täysin samoihin ongelmiin, ja muutaman vuoden kuluttua olisit samassa tilanteessa uudessa suhteessasi. Siksi paras sijoitus on etsiä ratkaisua korjaamalla oma avioliittonne.
Ole tyytymätön niille väärille valinnoille, mutta varo tyytymättömyyttä oikeissa valinnoissa. Jos olet kaikessa tyytymätön,niin miehesi menee karkuun, ja siihen riittää mikä tekosyy tahansa. Silloin hyvä muutoksen alkusikin menee hukkaan.
Käytännössä vahvempi palvelee aina heikompaa,ja sinä olet nyt se parisuhteessasi, jolta odotetaan enemmän. Joudut houkuttelemaan rakastamalla miehesi, enemmän viettämään aikaa kanssasi. Pakottamalla miehesi juoksee vain enemmän karkuun, eikä nyt miehestäsi ole vetäjäksi teitä muutokseen, ei voi olla koska hänen silmänsä ei ole vielä auenneet.
..niin se vaan on mennyt. Mutta pitkällisen pohdinnan tuloksena, eroki voi olla oikea ratkaisu. Aina puolison silmät ei vaan aukea, vaikka kuinka sitä toivoo...
Pitkässä ja hienossa kommentissa on minua jäi karsastamaan yksi kohta. Sanot että uusi suhde johtaa lähes varmasti samoihin ongelmiin. En olisi niinkään varma, vaikka pidän minäkin moista mahdollisena.
Nimittäin, jos edes aktiivinen osapuoli saa jonkun käsityksen siitä, miksi kävi kuten kävi, on kai mahdollista estää vanhan toistuminen. Toisekseen: jokainen ihmissuhde on yksilöllinen. Jokaisesta meistä korostuu eri suhteissa eri asiat. Seuraavassa suhteessa saattaa edellisen suhteen kaataneet seikat muuttua tai jäädä sivuseikoiksi.
Enkä ole vakuuttunut siitäkään, että helpointa on pyrkiä muuttamaan tämänhetkistä avioliittoa. Joskus jommalla kummalla on ominaisuuksia, joita ei saa kitkettyä. Tai että jollakin positiivisella lähestymiskeinolla saisi toista ihmistä muuttumaan. Joskus se ei vain onnistu, toinen on liian riippuvainen jostakin, mikä estää tasapuolisuuden ja vastavuoroisuuden.
Olet oikeassa siinä että on mahdollista estää vanhan toistuminen, vaikka tilastot näyttävät että vain harva oppii virheistään. Uusi liitto ajautuu useinmiten puolet entistä liittoa nopeammin karille.
Helponta on muuttaa tämänhetkinen liitto, ei ole myöskään absoluuttinen totuus. Varsinkaa silloin, jos kumpikaan ei ole valmis enää tekemään mitään sen eteen.
Olen haastatellut ja nähnyt paljon eronneita, joista toiset jatkavat elämää ja toiset ovat ryypänneet sen johdosta itsensä rappiolle. Lähes kaikki ovat kuitenkin kuvanneet ratkaisua helvetiksi.
Vanhan korjaus tuo paljon kipua ennen kuin se on korjattu, mutta niin tuo myös avioerossa omaisuuden jako, lasten huoltajuus asiat, sukulais ongelmat, yms. Jälkeenpäin aina aika kultaa muistot, ja jäljelle jää kaipuu jonka kanssa taistellaan monet mielen taistelut.
Toisena me kaikki muutumme, se mitä tänään etsimme ja haluamme, voi olla 10 vuoden kuluttua sitä mitä vihaamme. Eikä puolisoa voi jatkuvasti vaihtaa niin kuin paitaa päältämme, petämättä samalla itseämme.
Yksi mielenkiintoinen ominaisuus on myös monilla eronneilla. Kännissä tai saadessa heidät puhumaan syvällisiä, lähes jokainen myöntää helvetin joka siitä syntyi, mutta kun joku muu miettii eroamista niin samat henkilöt huutavat kuorossa EROA. Tämä vaikuttaa sen, että moni tekee eropäätöksen liian kevyesti.
Et ainakaan ole ainoa jolla on tuollainen tilanne. Ensinnäkin sanoisin, että olet valinnut oikein, älä siitä soimaa. Kyse on puolisosi valinnoista ja teidän yhteisten toiveiden toteuttamisesta.
Toiseksi tuo ajatus kunnes kuolema erottaa, niin joskus puoliso on elävältä kuollut suhteessaan, joten silloin voisi kaiketi erota hyvillä mielin.
Tuossa on sinulle hyvä ohje minkä sanoit "jokainen on oman onnensa seppä" valinnat ovat vaikeita mutta niin ne ovat muillakin. Keskustele, pohdi ja päätä itsellesi parhaaksi katsomasi ratkaisu.
tsemppiä sinulle.
oletko pitkäänkin kirjoitellut nimimerkillä esko epäkesko? vai onko vain sattumaa? Kirjoittelin joskus vuosina 2001-2003 muistaakseni (suurinpiirtein) sähköpostia yhden kanssa jonka nimimerkki oli sama, sitten se jäi. Voisi taas huvikseen kirjoitella jos olet se sama. tämä on nykyinen osoite: [email protected]
Olen nimittäin ollut vähän samanlainen kuin miehesi. En pahuuttani, en ilkeyttäni, vaan ihan ymmärtämättömyyttäni ja itsekkyyttäni. Heräsin näkemään itseni, vasta kun vaimo lähti ja olen täysin muuttunut.
Toivon vain, että vaimo olisi joskus minua tarttunut hihasta kiinni ja pysäyttänyt. Ja vakavasti kertonut miltä hänestä tuntuu ja sanonut, että ei voida jatkaa näin, vaan molempien on muututtava. Älä siis puhu pelkästään miehesi ominaisuuksista, vaan puhu teistä yhdessä ja myös itsestäsi.
Mutta tee se painokkaasti ja sillä lailla, että ei ole epäselvää, mitä tapahtuu, jos muutosta ei tule.
ehkä miehesi herää. Uskon, että itse olisin herännyt jo tämmöiseen keskusteluun.
Just näin se menee tuhansissa liitoissa tässä maassa. Valitettavasti teidän kohdalla vahinko ehti tapahtua.
Miehet, ottakaa oikeasti vaimonne huomioon!
En ymmärrä, miten niin monet miehet tässä maassa eivät käsitä, että tuo kaunis, pehmeä ja hento olento tarvitsee meidän huomiotamme...
Koskeeko tuo huomioiminen myös naisia?
Tämä sama kuvio toistuu hyvin monessa liitossa. Mies on aina poissa, ja nainen kaipaisi hellyyttä ja läheisyyttä.
Miehelle on näet helppo olla tyytyväinen vaan lepposaan elämään, jossa kaikki menee omalla painollaan. Tiedän itse sen omasta kokemuksestani. Tyydyn vähään vaikka suhteen alussa olen aina aivan kiinni toisessa ja vaadin suorastaan sitä läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta kaikessa, kuten sinäkin nyt koet.
Miksi me miehet muutumme? Sitä en osaa sanoa. Olen taas suhteen alussa ja tällä kertaa olen päättänyt tiedostaa ongelman ja pitää huolen siitä, että vaimo ei tule jäämään huomiota vaille. Suhde on siinä vaiheessa vielä, että olen itse se, joka ei saa tarpeeksi yhteyttä ja pelkää jäävänsä yksin onttoon liittoon.
Mutta asiaan: asetelmanne on hyvin tyypillinen ja yleensä liitot kaatuvat tuohon. Sen sanon, että jos ei muutosta tule, sinä lähdet ennen pitkää. Mies haluaisi, että sinä näkisit asiat kuten hän ja tyytyisit osaasi. Miestä myös painaa työkiireet ja stressi, joten kaakatus läheisyydestä voi todella raivostuttaa. Silti tuollainen "elämä on" -meininki kuulostaa julmalta. Itseasiassa kuulostaa siltä, että olet jättänyt miehesi vaille seksiä, ja nyt hän "kostaa" jättämällä sinut vaille.
Tässäkin päästään mielenkiintoiselle alueelle. Juuri SEKSI on miehellesi se väline, jolla hän voi kokea SINUN KANSSASI yhteyttä, hellyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Miehet ovat sellaisia, eikä heitä kannata siitä tuomita. Sehän on hieno ominaisuus, että seksissä mies kokee vaimon kaikkein läheisimpänä ja saa kaipaamaansa hellyyttä. Mies on erittäin hellyydenkipeä olento
ja se ilmenee seksihaluina. Liian kauan tätä ominaisuutta on haukuttu kullilla ajattelemiseksi ja ties miksi.
Miehen kuitenkin pitäisi tajuta, että nainen on erilainen. Uskon, että kun pääsisitte vaan rytmiin, niin mieskin nauttisi kanssasi olemisesta. Teidän on löydettävä yhteinen nuotti ja rytmi. Rytmillä tarkoitan säännöllisyyttä ja frekvenssiä ,nuotilla ajanviettotapoja.
Töitä on paljon. Teidän on opittava olemaan toisellenne mieliksi molempien ja myös opittava hyväksymään molempien vajavuudet.
Kirjoitat naisen näkökulmasta ja tietysti näyttää siltä, että mies yksin on nyt syypää. Mutta miehelläskin on varmaan sana sanottavana.
Toivon ettet jää yksin! Toivon, että haette apua avioliittoleiriltä. Pane miehesi ymmärtämään, että osallistuminen sellaiselle on tärkeätä.... ellei hän sitten halua lähteä.
Puhuit jääneesi alistetuksi. Uskotko todella, että miehesi alistaa sinut tieten tahtoen? Jos niin on, on liittosi valhetta tai ainakin perusrempan tarpeessa. Jos mies sua rakastaa, hän haluaa oppia pois alistamisesta. Luulen kuitenkin, että hän ei ole sitä tahallaan tehnyt!
Sitä en tajua, miksi menitte naimisiin jos teillä kerran on erilaiset arvot. Minäkin olen syvällinen ja kyllä varmistin ennen avioon suostumista, että vaimokin on syvällinen ihminen.
...hyviäkin ajatuksia, mut saarnaat vähän liikaa. Kiva että oot löytäny yhtä syvällisen puolison. Toiminnan nainen ei tommoista blaa-blaata jaksais kovin kauaa.
parisuhteessa pyöri vain seksin ympärillä.
Vastaavia ongelmia on myös niillä, joilla on ihan toimiva seksielämä.
Ihminen ei ole niin mustavalkoinen otus kuin luulet.
Annat paljon neuvoja kovin itsevarmasti, vaikka itse kerrot olevasi TAAS suhteen alussa. Osaatko noudattaa omia neuvojasi vai olisiko niissä kenties jotain tarkistettavaa?
Sinun kannattaa lukaista tekstini uudestaan oikein ajatuksen kanssa, niin huomaat minun käsitelleen laajemmin aihetta hellyys, ajankäyttö ja läheisyys, ja ainoastaan sivuyhteydessä tärkeänä osana mainitsen seksin. En käsittääkseni ole yhdessäkään tekstissäni väittänyt koskaan, että seksi sinänsä olisi kaikkien suhteiden ongelma. Jos sinulla on sanottavaa sellaisista suhteista, joissa seksi sujuu hyvin, mutta muu on pielessä, niin aloita ihmeessä siitä ketju, jonka aloitusviestissä kuvailet tarkemmin, miten nämä mainitsemasi "vastaavat ongelmat" sen laatuisissa suhteissa kummittelevat. Luen kyllä suurella mielenkiinnolla ja varmasti osallistun myös keskusteluun.
Sinun kannattaa lukea myös alkuperäisen aloittajan teksti ja lukea minun tekstiäni ainoastaan siinä asiayhteydessä, niin merkitys aukeaa paremmin.
Jos halutaan ruotia taas ad hominem -tyyppisesti minun henkilökohtaista elämääni täysin tekstini ohitse, niin hyvä on. Neuvot tai tieto tai tekstini ei koskaan yritäkään olla mikään patenttiratkaisu ongelmaan, vaan se ehkä hyvällä säkällä voi auttaa oivaltamaan apua pyytävää ihmistä sen, missä vika suhteessa on. Kyllä, olen taas suhteen alussa (aiemmin 2 kertaa useita vuosia seurustellut), mutta neuvoni eivät olekaan minun omasta perseestä vedettyjä virvatulia vaan kymmeniä vuosia ongelmaisia pariskuntia hoitaneilta ja auttaneilta terapeuteilta peräisin olevia juttuja. Ne ovat toimineet. Se, että sanon olevani taas suhteen alussa, voi aiheuttaa tietysti pienoista hilpeyttä, mutta koska henkilökohtainen elämäni ei varsinaisesti tähän keskusteluun liity ja oli ehkä virhe edes alkaa kertoa omia kokemuksiaan vastauksena viestiin, niin jätän nyt suuremmin selittelemättä sitä asiaa. Sen verran sanon että avioeroja tai avoliittoja minulla on takana pyöreät nolla kappaletta.
Omia neuvojani en uskaltaisi ruveta antamaan kellekään tällä kokemustiedolla. Sen sijaan olen huomannut näiden terapeuttien neuvojen ja oppaista saadun tiedon kyllä pätevän omassa suhteessa jo tähän ikään mennessä varsin hyvin. Joten kyllä uskallan olla itsevarma sanoessani, että apua kannattaa hakea, enkä häpeä rohkaista kaikkia kokeilemaan kokeneiden asiantuntijoiden neuvoja jotka ovat minua auttaneet. Varmuus ei niinkään perustu siihen, että omasta päästäni moisia juttuja vetelisin, vaan tilastollisista faktoista, jotka osoittavat, että avioliittoneuvonnassa ja eritoten oikein valitussa sellaisessa käyminen todella pelastaa liittoja.
Ei kannata vetää hernettä nenään, jos tekstini eivät ole aina yleispäteviä ja poikkeavat lukijan mielipiteestä. Kukaanhan ei voi tänne palstalle näet kokonaista parisuhdeopasta kirjoittaa, joka pystyisi ottamaan KAIKKI mahdolliset koukerot huomioon. Tekstit kirjoitetaan täällä aivan näppituntumalta kiireiden lomassa ja intuition varassa, ja sillä silmällä ne on myös luettava ja oltava pikkasen armollinenkin kirjoittajille sen tähden.
..no jooh.. tulihan puolustuspaatosta kerrakseen.. jos päädyt joskus sinne naimisiin, niin ota edes kuuro vaimo.. kauhee saarnatyyli tollanen.. huhhuh..
Sun saarnan määritelmäs on hivenen outo :D...
Hääpäivä kolkuttaa jo ovella. Naiseni ei ole vielä kuuro, mutta se ei haittaa, sillä - älykäs ja fiksu nainen kun on - hän osaa arvostaa myös keskusteluhalukkuuttani. Pyydän anteeksi pitkähköjä viestejä. Joillekin vaan on syytä vääntää rautalangasta, koska ovat turhan kärkkäitä tekemään omia johtopäätöksiään.
Voitais vaihtaa miehiä. Ai joo, mut mä laitoinkin jo omani kiertoon kun en jaksanu kuunnella ainaista jaarittelua. Voi tauti, kun ois pitäny jaksaa aina KESKUSTELLA jostain. Sillonkin kun ite olisin halunnu vaan kunnon seksiä.
Mulle kelpais tollanen mies, joka käy kotona oikeestaan vaan syömässä, nukkumassa ja panemassa. Ja vielä pelit ja vehkeetkin löytyy! Kiva! Lähetä tänne, jos kyllästyt niin paljon että haluut erota ;)
allekolmekymppinen mies täällä.
Teen vuorotyötä,kun en ole duunissa, olen aina kotona.Lämmitän saunat,hakkaan polttopuut,ajelen nurtsit,kuokin perunamaat,hieron niskat ja kokkaankin vielä päälle.Pyykkiäkin pesen.
Olen luopunut aikalailla kaikesta kanssakäymisestä muiden kuin vaimon kanssa.
Jos siis viikonloppuna haluan ottaa hieman kaljaa ja pelata nettipeliä rentoutuakseni, onko se liikaa vaadittu?
Ilmeisesti on, vaimon mielestä peli on hirveä peikko ja kaljaa ei saisi kotona ottaa vaan pitäisi häipyä jonnekin muuanne sitä juomaan.
On se pienoinen ihme että mitään ei saisi sitten harrastella.
Ilmeisesti pitäisi vain tehdä töitä,ostaa vaimolle mitä hän haluaa, tehdä lisää töitä ja nukkua herätäkseen taas töihin.
Minkä helvetin työrobotin naiset oikein haluavat?
Koittakaa nyt jumalauta alentaa vaatimustasoanne hieman ja sallikaa edes joku rentoutumismahdollisuus miehellekin!
Hulluksihan tässä tulee kun pitäis vaan tehdä lakkaamatta työtä jokapaikassa, sitten pitäis vielä jaksaa jaaritella 18h työputken jälkeen rakkaudesta ja runoilla kun ainoa ajatus on kaatua sänkyyn nukkumaan että ehtii hieman levätä ennenkuin pitää taas nousta.
Ootko ihan oikeesti olemassa? Ai jos oisit mun mieheni, niin minä olisin se joka hierois sua ;) Ja saisit viikonloppusin pelata ja ottaa oluttakin, jos et tulis äreeks.
Vaihda muijaa.
En minä ymmärrä yhtään aloittajan ongelmaa. Mies on poissa, tekee duunia. Okei. Nainen varmaan tiesi, että nai kiireisen miehen.
Kysynkin: Miksi h...ssä sinä nainen oleilet yksiksesi iltaisin? Kai sentään päivisin teet tarpeeksi vaativaa työtä? Jos tekisit, et jaksaisi valittaa vaan löysäisit vähän.
Mikset mene mukana, harrasta, tee pitempää työpaivää, kirjoita kirjaa, juokse maratonia tms.?
Miehesi on oikeassa kun sanoi, että tätä elämä on.
Itsekin on tehtävä jotakin onnensa ja viihtymisensä eteen.
Ihan sama tuli mieleen, kun lueskelin noita!
Mut jos mies käyttäytyy kun nainen ois ilmaa vaan, niin ite tekisin "katoamis-tempun"(vähän aikaa kateissa, ei tavoitettavissa), kummankaan ei tule pitää toisiaan itsestäänselvyytenä, sillon rupee menee huonosti!
Jos ei yhdessä viihtymisellä ole mitään merkitystä, niin miksi sitten mennä ollenkaan naimisiin? Kaikkeahan voi harrastaa sinkkunakin...
että ei elämistä pidä lopettaa kun menee naimisiin!
Et ei niitä harrastuksia ym. pidä lopettaa kun menee naimisiin. Jos teet sillain niin se avioliitto ei kauaa kukoista välttämättä!
Se avioliitto ehkä voi paremmin kun molemmilla on omaakin elämää, ehkä miehelläkin sitten tulee yhteisten harrastusten kiinnostus kun muija ei roiku jaloissa kokoajan!
Ainakaan meillä ei elämä loppunut avioliittoon; siitähän alkoi vaan yhteinen elämä! Ensimmäinen liittoni loppui lopullisesti juuri noihin omiin harrastuksiin; huomasin muualla olevan paljon kivempaa kuin kotona möllöttävän ukon kanssa ilman keskustelua ja läheisyyttä!
ennenkuin alat sättimään, että et nyt tässä vastaa omalle vaimollesi vaan ihmiselle, jonka ongelma on aika erilainen kuin teidän.
Sinua v*tuttaa, kun joudut töiden jälkeen käyttämään kaiken aikasi kotona ja "kokkaamaan ja hieromaan niskaa." Ap: miestä taas ei hänen mukaansa kotona näy eikä mies vietä hänen kanssaan aikaa juurikaan.
Huomaatko eron?
Vai onko tämä joko-tai-tilanne, mitään välimuotoja ei ole olemassa?
Huoh. Ei ole ap:n vika että sinä olet tossun alla.
tilanteeseen, ei minulla omassa avioliitossani ole tilanne se että minulla nyt ihan kauheasti omia harrastuksia olisi.
Meillä on lapset jotka niitä rajoittaa.
Mutta kun tilanne tosiaan ap:llä on mikä on, niin siinä tilanteessa itse toimisin, niin kuin jo aikaisemmin laitoin.
Kyllähän sen miehestä huomaa koska sen kanssa pitää ns. "leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa"
siinä teidän avioliittolupauksessa mitään esimerkiksi rakastamisesta, vai oliko vain kunnes kuolema teidät erottaa? Mahtaisiko se lupaus olla jo rikottu jomman kumman tai jopa molempien puolelta? Jos lupauksesta kiinni pitäminen on teille tärkeää, niin suosittelen keskittyä tuohon piirteeseen. Puolin ja toisin.
Ymmärrän kyllä sinua. Jos miehen asenne on, että elämä on tuollaista, niin hän ei sitten ilmeisesti ole valmis muutoksiin sinun hyväksesi.
Itse olen miettimässä eroa samanlaisesta syystä. Tunnen itseni hirveän yksinäiseksi, ja olen siitä moneen kertaan yrittänyt puhua kauniisti ja välillä hyvinkin kärkevästi. Mikään ei muutu, vaimoni pitää minua itsestäänselvyytenä.
Ei se ero mikään helpotus sillään välttämättä ole, kuten tuossa nimimerkki ........... valistaakin. En ainakaan usko. Parhaassa tapauksessa se avaa mahdollisuuden uuteen - joskus myöhemmin. Huonoimmassa tapauksessa menee vähäkin siitä, mitä miehet ja naiset toisistaan hakevat.
Niin tai näin, vaikka päättäisi erota, on syytä myös katsoa peiliin. Ei itseään syyllistääkseen, vaan ottaakseen opiksi. Mitä tapahtui? Miksi kävi kuten kävi? Mitä odottaa tulevalta? Miten muuttua?
terve,
muista ensin itseasi, silla jos et ole onnellinen et myoskaan anna sita ettenpain
Jäin miettimään tuota lausetta lukematta muita vastauksia.Mitä kuolemaa siinä oikeasti tarkoitetaan?Henkistä vai fyysistä?Mielestäni nämä molemmat ovat olemassa ja tarkoittavat loppua eri kantilta ajatellen.Ja tuo henkinen kuolema on se paljon pahempi asia.Siihen voi itsekin vaikuttaa kun herää ajoissa.Voi saada "uuden elämän".
Jospa kannattaisi miettiä tältäkin kannalta asiaa.
Aiemmin minua syytettiin saarnaamisesta, mutta nyt voisi oikeasti jo mennäkin saarnan puolelle. Nimittäin aihe on kristillisyys.
Tuo kunnes kuolema erottaa -fraasi liittyy täälä päin nimenomaan kristilliseen vihkitoimitukseen ja sitä on tarkasteltava siitä käsin.
Avioliitto kristillisessä perinteessä tarkoittaa nimenomaan koko fyysisen maanpäällisen loppuelämän kestävää liittoa niin kauan kunnes toinen heittää lusikan nurkkaan. Esimerkiksi Paavali ruotii asiaa Uuden Testamentin lehdillä jopa melko yksityiskohtaisesti. Raamattu tuntee myös avioeron käsitteen. Tässä yksi pätkä:
1 Kor 7:39 "Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa."
Kannattaa opetella hitusen perinnettä ja Raamattua, niin tietää vähäsen, missä mennään ja mitä tarkoitetaan, kun kirkollista vihkimistä pyytää itselleen ja puolisolleen. Eikä sitten tarvitse miettiä tuollaisia koukeroita ja etsiä porsaanreikiä. Jos erota haluaa niin kyllä se kristillisyys senkin tuntee ja sanoo ruman sanan niinkuin se on :D... Ainakin minä sain myös ihan kivaa materiaalia srk-toimistosta avioliiton esteiden tutkinnan yhteydessä, jossa nämä asiat selitettiin vielä paremmin :)
Mä lupaan ja vannon, että kuolema kyllä koittaa, vaikka ei noin vaikeaa olisikaan. Se tulee joka tapauksessa, vaikka et sitä tahdokaan.
Tahdot, että suhteen laatu muuttuu. Okei. Mihin osasiin suhteessa sä pystyt vaikuttamaan? Pystytkö sä muuttamaan miehesi käytöstä tai arvoja? Entä omiasi? Mitkä on sulle tärkeitä, mitkä miehellesi. Mistä sä ehdottomasti haluat pitää kiinni, mitä sä ehdottomasti haluat elämältäsi?
Elintason lasku, sen sä sanoit itse. Varmaan sä tarvitset lisää kylmiä rättejä silmillesi jonkun vuoden, ja sitten sulle alkaa olla ne omat arvot tärkeämpiä kuin elintason lasku. Sun varmaankin pitää elää vielä kaikki mahdolliset loukkaukset ja pahat mielet, joita puoliso, jonka ominaisuudet ahdistaa sinua jo tänään, sinusta piittamattomuudellaan sinulle aiheuttaa, ennen kuin oivallat, ettet sinä pysty muuttamaan ketään toista, hyvä jos itseäsi. Sä et ole vielä saanut tunnetasolla tarpeeksesi epäkunnioittavaa kohtelua, vaikka järki alkaa jo sellaisia viestejä sulle lähetelläkin.
Aika aikaa kutakin. Kyllä tuo tuosta loppuu. Joskus. Vaikka sitten kun kuolema -- henkinenkin-- teidät erottaa.
on se vain outoa sillä , kun ollaan avioliitossa ollan "yksin" kun ollan yksin niin on yksinäistä, eli sinkku hakee seuraa ja avioliitolainen myös.
Mies tuntee samoin hän haluaa myös niin henkistä kin fyysitäkin läheisyyttä mutta lisäksi tasapainoa ja turvaa sekä luottamusta.
Eli ei kukaan mies tarvitse epävarmuutta jos soítoudutaan ja halutaan rakentaa elämää yhsteisille arvoille.
Usein kerrotaan kaikki viat miehestä, mutta ei ollenkaan sitä tekoja ja työtä sekä vakaata vastuuta suhteen rakentumisesta joka meidän tulee joka päivä itse tuottaa suhteelle. Eikä siinä kaikki vielä pitää tehdä työtä yksin silloin kun läheinen ei pysty tai kykene tai ei voi. (vilpittömästi)
Raktaisu ei ole asian pohtiminen ja varvominen vaan teot ja vastuu ja siellä kotona eikä pitkin kyliä.