Niin, siis tilanne on sellainen, että sain miehen kiinni pettämisestä.
Jostain ihmeen syystä en kuitenkaan viskannut hänen kaikkia tavaroitaan parvekkeelta alas välittömästi. Rauhoituttuani kaverin luona vuorokauden, ja puntaroituani järkiperäisesti asioita, tulins iihen tulokseen, että annan hänen etsiä ensin kämpän itselleen (ja toki rahallisesti se oli minulle helpompaa, kun vielä hetken oli toinen puoli maksamassa vuokraa, nettiä, jne..)
Mutta P****le että olen katunut tuota hommaa. Joka ikinen päivä kolmen viikon ajan, jonka olen joutunut asumaan tässä hänen kanssaan. Vi**aa ihan suunnattomasti.
Mies jo on etsinyt netistä uutta seuraa (lähestulkoon silmieni alla, siis esim. näen että hän meseilee joidenkin ämmien kanssa). Olen huutanut ja raivonnut, että jonkinlaista kunnioitusta pitäs löytyä, kun en tosiaan potkaissut tätä luuseria heti pellolle.
Olen löytänyt itseni ajattelemasta hänen tappamistaan (en edes tiedä ajattelenko tosissani vai enkö), ja joskus riidellessä olen meinannut lyödä turpaan (sen se kyllä ansaitsiskin). Pahin kai oli, kun vedin vitutuskännit, ja hajotin sen tietokoneen ja muuta sellasta pientä kivaa(maksoin kyllä korjauksen, nyt jälkeenpäin ajateltuna ei kyllä olis edes kannattanut.)
On vaan niin sairaan paska olo, kun toinen jatkaa elämäänsä tyytyväisenä, kun on romuttanu kaiken mistä oon haaveillu, kaiken mihin oon luottanu ja kaikki tulevaisuudensuunitelmat!! Mitä iloisempi ja onnelisempi se on, sitä synkempi ja epätoivoisempi olo mulla on.
Olisko kellään mitään vinkkiä, miten voisin selvitä nää vielä melkein 3 viikkoa oikeesti tappamatta, lyömättä tai sekoamatta?? Joskus oon miettiny, että oikeasti tuun hulluks. Se vittuilee vielä ihan tarkoituksella kaikkea paskaa, mm. uusista naisistaan, ja menee henkilökohtaisuuksiin mua haukkuessaan.
Ja, kotoa en voi olla pois pitkään, mulla on sellasia lemmikkejä, jotka vaatii läsnäoloa. muutenhan siis olisin jo jossain muualla kun täällä. Enkä kyllä haluais siksimyöskään lähteä, että tää on mun koti, enkä halua et se tois tänne jotsin uusia paneskeltaviaan..en tosiaankaan. Tai voishan se laittaa täällä kaikki paskaks, en enään pysty luottaa siihen ees siinä mielessä.
Joten, neuvo kaikille eroaville: ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ JÄÄKÖ ASUMAAN YHTEEN, EDES MUUTAMAKSI VIIKOKSI!!!!
(Heittäkää mieluummin ne kamat pihalle)
Jostain ihmeen syystä en kuitenkaan viskannut hänen kaikkia tavaroitaan parvekkeelta alas välittömästi. Rauhoituttuani kaverin luona vuorokauden, ja puntaroituani järkiperäisesti asioita, tulins iihen tulokseen, että annan hänen etsiä ensin kämpän itselleen (ja toki rahallisesti se oli minulle helpompaa, kun vielä hetken oli toinen puoli maksamassa vuokraa, nettiä, jne..)
Mutta P****le että olen katunut tuota hommaa. Joka ikinen päivä kolmen viikon ajan, jonka olen joutunut asumaan tässä hänen kanssaan. Vi**aa ihan suunnattomasti.
Mies jo on etsinyt netistä uutta seuraa (lähestulkoon silmieni alla, siis esim. näen että hän meseilee joidenkin ämmien kanssa). Olen huutanut ja raivonnut, että jonkinlaista kunnioitusta pitäs löytyä, kun en tosiaan potkaissut tätä luuseria heti pellolle.
Olen löytänyt itseni ajattelemasta hänen tappamistaan (en edes tiedä ajattelenko tosissani vai enkö), ja joskus riidellessä olen meinannut lyödä turpaan (sen se kyllä ansaitsiskin). Pahin kai oli, kun vedin vitutuskännit, ja hajotin sen tietokoneen ja muuta sellasta pientä kivaa(maksoin kyllä korjauksen, nyt jälkeenpäin ajateltuna ei kyllä olis edes kannattanut.)
On vaan niin sairaan paska olo, kun toinen jatkaa elämäänsä tyytyväisenä, kun on romuttanu kaiken mistä oon haaveillu, kaiken mihin oon luottanu ja kaikki tulevaisuudensuunitelmat!! Mitä iloisempi ja onnelisempi se on, sitä synkempi ja epätoivoisempi olo mulla on.
Olisko kellään mitään vinkkiä, miten voisin selvitä nää vielä melkein 3 viikkoa oikeesti tappamatta, lyömättä tai sekoamatta?? Joskus oon miettiny, että oikeasti tuun hulluks. Se vittuilee vielä ihan tarkoituksella kaikkea paskaa, mm. uusista naisistaan, ja menee henkilökohtaisuuksiin mua haukkuessaan.
Ja, kotoa en voi olla pois pitkään, mulla on sellasia lemmikkejä, jotka vaatii läsnäoloa. muutenhan siis olisin jo jossain muualla kun täällä. Enkä kyllä haluais siksimyöskään lähteä, että tää on mun koti, enkä halua et se tois tänne jotsin uusia paneskeltaviaan..en tosiaankaan. Tai voishan se laittaa täällä kaikki paskaks, en enään pysty luottaa siihen ees siinä mielessä.
Joten, neuvo kaikille eroaville: ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ JÄÄKÖ ASUMAAN YHTEEN, EDES MUUTAMAKSI VIIKOKSI!!!!
(Heittäkää mieluummin ne kamat pihalle)
Vastaukset 12
Vanhimmat
vakavampia ja pahempiakin asioita kuin se, että puoliso on erehtynyt hinkuttamaan pissavehkeitään jossain väärässä paikassa. Älkää nyt hyvät ihmiset menettäkö mielenterveyttänne minkään pettämisen takia! Jos raivostuttaa, niin olisi hyvä yrittää purkaa sitä raivoa ja pettymystä johonkin järkevään ja kehittävään, kuten esim. uuden harrastuksen aloittamiseen ja raivokkaaseen urheiluun kuten kuntonyrkkeily yms. jossa saa turvallisesti purkaa paineitaan.
Ihmiset reagoivat jokainen omalla tavallaan asioihin, suurimmalle osalle pettäminen valitettavasti tuntuu olevan ylitsepääsemättömän järkyttävä asia.
sen kuvan, ettei ukkos oo se ainoo vittumainen.
hyvä ihminen!
Ei sun tarvii enää kitua siinä! Eihän se kenties ees lähe siitä !!!!
Lähölle vaan ja heti!
Sulla on oikeus reagoida!!!!
provosoi ja sinä menet täysillä mukaan! Kamoon. Nyt "vähän" itsehillintää kehiin. Kolme viikkoa on lyhyt aika - sen kestää vaikka päällä seisten.
Mutta siis oon ollu tässä sen kanssa jo sen 3 viikkoa, ja melkein sama määrä olis vielä edessä. Valitettavasti meillä on erilliset vuokrasopimukset, eli JOS oikeasti menisin viskaamana ne tavarat pihalle, niin siitä tasan varmasti seuraisi jotain oikeudellisia toimenpiteitä. Tyyppi on muutenkin uhkaamassa oikeudella ja poliisilla joka käänteessä, tyyliin "nauhoitan sun juttus ja haastan sut oikeuteen kunnianloukkauksesta" ym paskaa.
Joo, varmasti olen minäkin vittumainen, jos mulle ollaan. Ja, munmielestä mulla on täysi oikus olla vittumainen, mua tässä on petetty.
Hyvä se on sanoa, että ÄLÄ PROVOSOIDU, tuu itte kuuntelee ja kattelee samaa...Kyllä siinä viikon ehkä kestää, mutta toisen viikon kohdalla alkaa olee jo aika kireellä pinna...
Kirjoitukseni loppu tosiaan oli varoitus niille, jotka saattaisivat harkita samaa. Joko talousellisen tilanteen takia, tai sitten vaan hyvää hyvyyttään.
Enpä taida innostua tulemaan teille kuuntelemaan sitä p**aa ;).
Noin vastapainoksi "kehuskelen", että itse kärsivällisesti ja päättäväisesti, mutta todella hitaasti hoidin eroa exästäni (yli kolme VUOTTA). Vaikka olisi kuinka tehnyt mieli sanoa jotain ns. päin naamaa, niin enpä sanonut. Se kannatti. Joten tuo kolme viikkoa jotenkin tuntuu NIIN lyhyeltä ajalta.
Oletko muuten aivan varma, että mies lähtee tuon toisen kolmen viikon jälkeen - minne? Jos asunto on molempien nimissä ja tulee riitaa siitä kuka jää, niin eroahan ei tule, ellei jompikumpi muuta pois!
toimet voikin olla vähän erit.
"Tyyppi on muutenkin uhkaamassa oikeudella ja poliisilla joka käänteessä, tyyliin "nauhoitan sun juttus ja haastan sut oikeuteen kunnianloukkauksesta" ym paskaa. "
Voihan sitä lämpimikseen puhua, mutta kun pitäisi lähteä oikeasti jotain tekemään niin siihenpä jää.
Lähdet vaan itse baanalle ja pomit mukaan jonkun äijän, jonka kanssa naiskentelet kotonas. Eiköhän siinä ole kostoa tarpeekseen.
..koska on jo sanoutunut irti. Onneksi.
Ehkä meillä saattoi olla erilaiset puolisot tms, tai sitten mä tosiaan ehkä hermostun herkemmin kuin sinä - kuka tietää? Kolme vuotta on kyllä kunnoitettava aika.Miksi jouduitte asumaan niin kauan yhdessä?
Asuimme yhdessä noin pitkään, koska ex oli "aluksi" valovuosien päässä eroajatuksesta. Häntä oli valmisteltava eroon perin pohjin. Kamalaa aikaa muuten. Mutta kyllä hän sen sitten viimein lopulta hyväksyi. Ja kaipa siinä itsekin irtaantui melko täydellisesti exästä: itse ero oli - ellei nyt ihan yhtä juhlaa - niin jotain sinne päin :).
...kun exä on tosiaan pettänyt, niin tunteet on aika pinnassa (ja loukattuja). Eri asia, jos eroa olis voinu jotenkin valmistella, tai olis voinu irroittautua hitaasti. tai kyse olis vaikka siitä, ettei tunne toista kohtaan mitään.
Vastasit jo itse itsellesi "älä vain jää asumaan edes viikoksi" miksi ihmeessä asut tuntiakaan ,heitä vain hänen tavaransa ulos,sure aikasi, etsi uusi parempi,aina ihmimen toipuu vaikka kuinka kipeetä tekee aluksi,ei muuta kuin tsemppiä uuteen elämääsi.
Maaginen aika on kulunut umpeen, ja viimeiset 5 päivää menivät jopa aika siedettävissä merkeissä. Exä kantaa vihdoin kamojaan pihalle, onneksi vihdoin pääsen aloittamaan uuden elämän, ja tää v-mäinen tilannet loppuu.