Miten te au pairit olette pärjänneet koti-ikävän kanssa jos sellaista on ollut? Itse olen lähdössä tänä syksynä luultavasti englantiin au pairiksi, mutta pelottaa todella paljon miten pärjään. Olen jo täysi-ikäinen ja niin poispäin, eli toisaalta vähän hassua miettiä tällaista, mutta olen todella pahoin taipuvainen ikävöimään kotiin, ja kun se iskee päälle tuntuu ettei pysty oikein kasaamaan itseään. Aina olen ollut läheinen perheen kanssa ja tuntuu vaikealta olla niin kaukana heistä pitkään. Jollain lailla tunnen myös syyllisyyttä siitä että lähtisin, tuntuu pahalta jättää rakkaat tänne. Vaikea selittää, mutta ehkä joku tajuaa. Asiahan olis helposti ratkaistavissa sillä että yksinkertaisesti en lähtisi, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole. Haluan kuitenkin lähteä ja saada välivuodesta irti jotain hyödyllistä, ja luultavasti katuisin paljon myös sitä etten lähtenyt. Vaikea tilanne, kun toisaalta haluaa lähteä mutta toisaalta taas tietää miten rankkaa se tulee olemaan.
Toinen asia koskee jouluksi kotiin tulemista. Missä vaiheessa olette yleensä varanneet lennot, ja kuinka kauan olette suomessa jouluna olleet? Mietityttää siksi tuo lentojen varaus, kun saatan olla englantiin lähdössä vasta marraskuussa, eli onko silloin jo myöhäistä varata lentoja jouluksi suomeen? Riippuu kai paljolti lentoyhtiöstä, mutta millään kalliin yhtiön koneilla en haluaisi lennellä.
KOvasti kiitoksia jos joku vastailee.
Toinen asia koskee jouluksi kotiin tulemista. Missä vaiheessa olette yleensä varanneet lennot, ja kuinka kauan olette suomessa jouluna olleet? Mietityttää siksi tuo lentojen varaus, kun saatan olla englantiin lähdössä vasta marraskuussa, eli onko silloin jo myöhäistä varata lentoja jouluksi suomeen? Riippuu kai paljolti lentoyhtiöstä, mutta millään kalliin yhtiön koneilla en haluaisi lennellä.
KOvasti kiitoksia jos joku vastailee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mä en tohon jouluasiaan osaa vinkata mitään, mut oon ite just alottanu au pair hommat ja oon miettiny siis samoja asioita ton koti-ikävän suhteen.
Siihen tulokseen oon päässy et ei se koti-ikävä voi ihan joka hetki piinata, tulee niitä vaikeita hetkiä ja sitte taas helpottaa. Koitan myös kehittää jatkuvasti itelleni tekemistä koska en haluu jäähä yksin ajatusteni kanssa:) Yllärtyksekseni ikävä ei oo ees vaivannu, varmaan jotain pientä alkuinnostusta,mut sanonpa sen et lähteminen tuntu sitäki vaikeemmalta.Sit ku pääsin tänne perille ni kotiuduin saman tien.
Muista että ikävä ei oo millään lailla ikäsidonnaista, ja siihen on hyvä varautua etukäteen mut ei sen tarvii rajottaa, parempi mun mielestä et lähet vaan liikoja miettimättä ja voithan sä olla perheessä vaikka esim puol vuotta jos se tuntus lyhyemmältä ajalta:)
Hei! Olen nykyään host-mamma au pairille, mutta ollut nuorempana paljonkin maailmalla. No, kulttuurishokki ja/tai koti-ikävä voivat kohdata, mutta niistä pääsee useinmiten yli. Eikä kukaan ole aina koko ajan onnellinen. Sitä paitsi joku päivä on kuitenkin jätettävä se lapsuuden perhe taka-alalle ja "katkaistava napanuora". Ei kukaan asu ikuisesti isän ja äidin luona. Eli rohkeasti vaan, hymyä huuleen ja reippautta pussiin, Niillä pärjää maailmalla.
Jos et lähde niin kymmenen vuoden päästä olet jumissa Suomessa ja mietit että olisi kiva nähdä Englantilainen joulu.
Vaan on liian myöhäistä.
Samaa rutiini päivästä toiseen. Ne samat kaverit ja samat jutut Suomessa joiden takia ei "päässyt" lähtemään.
Jo kolmas "elämäni mies" poikaystävä menossa joka oli pää-este lähdölle.
Jos asennoituu oikein ei mitään koti-ikävää pääse tulemaan. Vuosi on ERITTÄIN lyhyt aika ja et taatusti tule näkemään edes paikkakunnan kaikkia nähtävyyksiä tai oppimaan edes kieltä kunnolla.
Mulla on aika paljon kavereita jotka ovat jääneet au pair maahansa. Yksi itki kaksi kuukautta jona jälkeen yhtäkkiä rupesi viihtymään. Tuli vuoden jälkeen takaisin Suomeen, katseli kaksi kuukautta menoa työttömänä ja sanoi "Ei tää o mun juttu". Lähti takaisin Manchesteriin, sai 24h sisällä työpaikan. Se oli vuonna 2005, on siellä vieläkin.
ratkaisee,kuinka tulet viihtymään,ja miten tulet kaiken kokemaan.Jos todella haluat kokea uutta niin lähde avoimin mielin ja nauti kaikesta uudesta ja erilaisesta mitä ympäriltä löytyy.Joka maalla on jopa omat ominaistuoksunsa.Kun tulee synkkä hetki,ajattele,että olet itse vapaaehtoisesti lähtenyt ja halunnut tätä....ja kotimaassa rakkaat jatkavat myös elämäänsä ihan mormaalisti kuten sinä siellä.Älä etukäteen ala miettiä ja surkutella ikävääsi,mutta jos asia tuntuu ylivoimaiselta,ainahan pääsee pois.Mutta yritä elää niin siellä kuin täälläkin tässä ja nyt.
Elämä on liian lyhyt turha murehtimiseen,asiat ennättää murehtia sitten kun ne ovat kohdalla.Tsemppiä!!
tärkein sana oli tekstistä jäänyt pois,sorry!!
Itselläni meni monille yleisen kaavan mukaan; ensin kaikki oli vaikeaa, sitten totuin, joulun aikaan koti-ikävaä ja lopulta itkin kun jouduin lähtemään...
Lähdin Yhdysvaltoihin syksyllä, ensin kaikki oli ihmeellistä, mutta tosi vaikeaa, kun tuntui, ettei kielitaitoni riitä mihinkään enkä tuntenut ketään. Oli asunut Suomessa jo pari vuota yksin ja oli vaikea tottua asumaan vieraidne kodissa. Sitten aloin tottumaan, oppimaan kieltä ja tutustuin ihmisiin, käytössäni oli auto, joten oli helppo liikkua ja tutustua uusiin paikkoihin.
Joulun aikaan oli koti-ikävää, mutta se meni ohi.
Yht'äkkiä huomasin osaavani hyvin kieltä, tuntevani paljon ihmisiä ja tunsin lähiympäristön ja kaukaisemmatkin alueet hyvin. Perheen kanssa meni hyvin, pääsin matkustelemaan perheem kanssa sekä ystävien kanssa, vapaa-aika oli mukavaa, enkä olisi halunnut vuoden jälkeen lähteä kotiin.
Sopeuduin kuitenkin kotiinkin hyvin ja sain pian töitä. Vuoden aikana kartuttamani kielitaito on ollut kullan arvoinen työelämässä ja muutnekin vuosi oli hieno elämänkokemuksena.
Joululennot kannattaisi ostaa nyt. Ei ainakaan halpene enaa, kokeile Easyjetia, sita ei viela kaikki tieda etta lennot alkaa marraskuussa Helsingista Gatwickiin.
Ensimmainen kuukaus ja toinenki menee tosi nopeesti, kaikki on uutta jne. Itella siis eka kuukaus takana, ja aika on menny siivilla. Mut tosiaan aika paljon riippuu asenteesta, eli jos oot paattany yrittaa saada taalta kavereita, ja ottaa kaiken irti reissusta, niin hyvin luulis parjaavan. :)
Ja noista joululennoista, varaa se jo nyt heti mahd. nopee... Ite varasin jo viikko sitten, ja silti oli kallista. Joku tais mainitakki sen easyjetin, silla oli halvimmat lennot suomeen ja takas, mita nyt ainaki ite katoin...
Lennoista sen verran, että yllättäen saattaa tulla erilaisia tarjouksia. Nyt syksyn lentoja varatessa enkkuun blue1:llä oli pari viikkoa voimassa tarjous, jossa oli yllättävän halpoja lentolippuja. Joten kannattaa seurata ahkerasti lentolippujen hintoja. Blue1 ja ryanair lentävät suhteellisen halpoja lentoja enkkuun suomesta. Tosin ryanair vain tampereelle. Myös british airwaysilla on mielestäni ollut melko halpoja lentoja. Finnairilla kuitenkin TOSI kalliita, jos halvalla haluaa lentää niin kannattaa käyttää edellä mainittuja lentoyhtiöitä.
Mulla oli niin, että vuosi oli liian pitkä aika au pairina vieraassa maassa. Jouluna kävin Suomessa ja olin innoissani menossa takaisin ulkomaille, mutta sitten yllättäen se viimeinen puoli vuotta siellä olikin aika vaikeeta aikaa. En oikeestaan koskaan oppinut viihtymään hostperheeni luona eikä lastenkaan kanssa synkannut. Koti-ikävää ei sillon aluksi ollut lainkaan, kun elin siinä jossain alkuhuumassa, mutta parina viimeisenä kuukautena laskin suunnilleen sekunteja Suomeen paluuseen. Nyt olenkin sitten Suomessa, onnellisena, enkä aio pitkään aikaan lähteä pois! Tajusin oman perheen ja ystävien tärkeyden, sen miten tärkeää on saada elää omaa elämäänsä ja tehdä asiat omalla tavallaan, ei hoitaa toisten elämää toisten nurkissa. Joten vaikka kärsisit ikävästä (älä pelkää sitä kuitenkaan etukäteen), se tulee jalostamaan sinua! Tsempppiä :)
Minulla on tajuton ikävä Suomeen, poikaystävääni mutta myös ihan tuota omaa kotimaata..! Perhettäni tietysti kaipaan, mutta sen takia en sure kuitenkaan.
Tämä vaan ei tunnu olevan minun juttuni, perheen elämäntavat ovat täysin vastaset omiani ja muutenkin tämä ei tunnu hyvältä.
Harmittaa kyllä suunnattomasti, mutta samalla tuntuu aivan todella ihanalta ajatukselta palata kotiin! Se harmitus johtuu ehkä siitä miten perhe tämän asian ottaa. Koska puhe on ollut vuodesta..
Miten minä pystyn tämän perheelle sanomaan, englantini on surkea, tarkotus on parantaa sitä, haluaisin keskustella vuoden vaihtamisesta puoleen vuoteen.. Perhe tosin on maksanut kauheasti minulle kaikkea, ja siltäkin osin jo tuntuu että on velvollinen perhettä kohtaan. En ole itse edes pyytänyt maksamaan. Kyselin apua jouluksi varaamaan lennot kotiin, jostain syystä en saanut maksua hyväksytyksi. Sitten perheen äiti tuli sanomaan että he maksoivat sen lennon. Kun kerran sovittiin että kaksi lentoa maksavat (edellyttäen että olen vuoden).. Mutta sen maksan sitten takaisin tietysti kun sitä vuotta en ole..
Olen ollut vasta hetken aikaa aupparina, mutta koti-ikavaa on ollut. Etenkin aamuisin huomaan aattelevani, etta jospas olisinkin vaan 6kk enka 9kk, niinkun alussa piti. Se helpottaa, kun ajattelee etta ok, 6kk ja thats it. Iltasin sitten taas paatankin etta tottakai oon 9kk! Mulle on varattu jouluks lennot suomeen, mika tsemppaa tosi paljon! Eika niinkaan se joulu, vaan se, etta naan kaikki kaverit ja perheen ja suvun. Pahimpina hetkina ajattelen etta jouluun asti pitaa jaksaa ja sitten on enaa muutama kuukausi.
Luultavasti olen 9kk taalla, ja se on ihan ok, mutta joskus se tsemppaa hirveesti kun uskottelee itelleen, etta olen vain 6kk.
Ja ma mietin sen niin, etta kun kerran tanne olen tullut, niin haluan nahda kaiken mahdollisen tasta maasta! Tasta on tosi halpoja lentoja naapurimaihin, joten olisi tosi kiva kayda niissakin jonkun kaverin kanssa, ja taalta kavereita saa helposti! Ja se on ehka kaiken a ja o, etta sulla on elamaa perheen ulkopuolella ja etta sulla on kavereita! Mun paa hajois jos mulla ei olis mitaan muuta kun taa perhe ja au pairina olo, koska ainakaan nama lapset ei ymmarra sita, etta kun kello on kuusi niin mun tyot on ohi, tottakai ne tulee sen jalkeenkin kysymaan valilla apua tai seuraa johonkin. Ma voin kylla sanoa etten ma jaksa tulla, mutta ei sekaan kivalta tunnu. Ja joskus on kiva menna niiden kanssa johonkin. Mutta joskus raivostuttaa tama perhe ja jotkut asiat, ja niista on pakko puhua jollekin ja yleensa toiset au pairit on parhaita kuuntelijoita koska ne tietaa tasmalleen mista sa puhut! Ja niille on helppo puhua koti-ikavastakin.
Ma oon myos ajatellut sen niin, etta mulla on tassa maassa tietty aika jaljella, ja ma en mene kotiin ennenkun se aika on taysi, ja se on mun oma valinta etta itkenko ma huoneessani sita, etta haluan kotiin vai menenko tekemaan jotain mita ei voi tehda missaan muualla kun taalla! Ja kun ma olin Suomessa, muutama vuosi oli tosi hirveita, niin jos ma oon selvinnyt niista niin tan pitais olla lasten leikkia.
Tollasia asioita miettimalla jaksaa aina tsempata ja piristyy hirveesti. Ja ihan varmasti sulle tulee huonoja paivia ja sa mietit etta mita sa taalla oikein teet, mutta niin tulis suomessakin.
Etka sa meneta mitaan jos lahdet. Ainakin mulla on suurin osa ystavista ollu lapsesta saakka tai ainakin jo monta vuotta, joten ei ne mihinkaan katoa tan vuoden aikana. Eniten mua harmittaa se, etta mun kummitytto kasvaa hirveesti enka naa kun se oppii puhuun tms, mutta toisaalta, onneks meen jouluna niin naan sen taas.
Sa parjaat loistavasti! Kun lahdet niin paatat, etta otat kaiken mahdollisen irti matkastas! Englannissa on paljon auppareita joten varmasti loydat kavereita, meet vaikka kielikurssille, niinkun mina, koska sielta loytyy taas paljon uusia tuttuja!