Läheiseni nukkui pois. Kova ikävä.

ajan, voin vaan sinulle toivottaa ja
-virtuaalihalaukset-. Otan osaa! Tää on niin tätä... Elämää. Koita jaksaa!

Elämä tuntuu välillä niin kohtuuttoman epäreilulta. Ei koskaan tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Pikkuhiljaa pienin askelin kuljemme eteenpäin tällä surun tiellä, välillä putoaa, mutta taas saa jostakin kiinni, niin se menee, aluksi sekuntti, minuutti, tunti kerrallaan. Pikkuhiljaa ne tunnit muuttuvat päiviksi, viikoiksi. Jostakin tulet saamaan voimia, se on ihmeellistä. Aluksi sitä ei usko. Voimahalaus ja rukous sinulle toiselta surevalta.

Otan osaa.

Alkuun tuntuu niin epäreilulta että juuri hän joutui lähtemään ja että elämä ympärillä jatkuu, vaikka oma elämä on totaalisen seis. Ikävä ja suru on niin suunnaton. Anna itsellesi aikaa surra, ikävöidä ja itkeä. Jossakin vaiheessa huomaat, vaikka et sitä nyt varmasti voi uskoa, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Koskaan se ei tule samanlaisena jatkumaan, mutta jatkuu kuitenkin.

Voimia sinulle.

niin. elämä tuntuu joskus todella epäreilulta. sen huomaa vasta, kun itselleen tai läheiselleen tapahtuu jotakin. ymmärrän surusi, mutta ajattele asiaa myös siten, että hän ei kärsinyt lähtiessään. varmasti moni haluaisi lähteä tietämättään, kun sen aika on. ja se aika tulee joskus ja siihen on totuttava.

otan lämpimästi osaa

Osanottoni.Mulla sama tilanne, äiti nukkui pois pari päivää sitten.Tähän asti mennyt kuin sumussa, mutta nyt iski itku ja voimattomuus, itsesyytökset...

MIEHENI POI MENOSTA ON NOIN PUOLI VUOTTA EN YMMÄRRÄ SITÄ VIELLÄKÄÄN.ODOTAN JA TOIVON ETTÄ HÄN PALAISI TAI AJATTELEN ETTÄ HÄN ON TOISESSA HUONEESSA.OLEN NÄHNYT JA OLLUT ITSE KUN KAIKKI TAPAHTUI OLI TERVE JA REIPAS VERENPAINE LÄÄKITYS. EI OLE OLLUT PÄIVÄÄ ETTE OLISI ITKENYT JOSKUS MENEE KOKO PÄIVÄKIN ITKIESSÄ.oLIMME TYYTYVÄISIÄ KAIKKI OLI HYVIN NYT ALKOI MAAN PÄÄLLINEN HELVETTI.ELÄMÄ ON KOVAA.