Kaikki, siitä on nyt kuukausi ja ei tuu loppua sydänsuruun, ei ikävään, vittu kun vituttaa, ei pysty enää mihinkään, ahdistus ja masennus vaan kasvaa joka vitun päivä.
Ei jaksa enää edes liikkua..
Pilalle meni..
141898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
on välillä... Otan osaa.
Jos masis kasvaa eikä jaksa enää huolehtia itsestään, kannattaa hakea ammattiapua että pääsee pahimman yli.
Siitä on vasta kuukausi, joten tuoreita haavoja. Aikansa kestää surua, mut kyllä se siitä valoksi muuttuu.
Virheistä voi myös oppia kullanarvoisia läksyjä.
Onnea ja kirkkautta elämäsi uudelleen etsimiseen. Elämän polku on joskus ylämäkinen ja ohdakkeinen, mutta aika-ajoin saa laskea liukumäkeä ja iloita.
Pari kertaa, masennuslääkkeitä tarjottiim ja ne eivät sopineent alkuunkaan ja muutamia turhia sanoja.
Entisistä, tunnetasoltaan lievemmistä parisuhteista on aina vienyt vuoden, ennenkuin on toipunut, tämä nykyinen tulee olemaan itsessäni loppuelämän, sellaista se elämää suurempi rakkaus on kun sen kohdalleen saa, upeaa kun se on päällä suhteen aikana, mutta kun suhde loppuu, se pikkuhiljaa tappaa isomman ja kovimmankin miehen.
vertaistuki? Kun et ole ainoa joka samaa elämän taistelua käy. Sellaisen ihmisen sanat ei ole turhia kliseitä, kuka ymmärtää ja kokee samaa.
Nyt olisi sinulla aika keskittyä muihin elämän tärkeisiin asioihin. Parisuhde ei oo se ainoa elämän tärkeä asia. Sinulla varmasti on muuta perhettä. Ja läheisiä.
Nauti kuule luonnosta... Se kummasti antaa mielenrauhaa kun on yhtä sen kanssa. Oppii elämään itsensä kanssa, olla osa tätä kaikkea pienen itsesi keskellä. Se kaikki vaan menee eteenpäin. Myrskyjä tulee, muutoksia ja mullistuksia... Silti sitä vaan sinnitellään, kaikki luontokappaleet omien taistelujensa kentällä. Elämä on selviytymistaistelua. Niin karua mutta niin yksinkertaista ja jopa kaunista. Pieni asia on suuri ja tärkeä. Vaikka on vaan yksi lehti puun oksalla. Joskus kun avaa silmät ja katsoo ympärilleen, huomaa että yksi kukkanen synnyttää mieleen iloa ja huvitusta.
Jos tunnet ettei itselläsi ja elämällä ole juuri nyt merkitystä, älä heitä sitä hukkaan vaan anna se tarvitseville. Auta muita heidän ongelmissaan. Jos tarvitset kunnon irtiottoa menneestä, repäise vaikka ja lähde vuodeksi hyväntekeväisyystyöhön esim. afrikkaan. Huomaat että käsiäsi tarvitaan. Ja siinä unohtuu nopeasti omat murheet kun ne rinnastaa muiden ehkä paljon vakavampiin ongelmiin. Elämä ei mene suurimmalla osalla läheskään niinkuin toivoi. Mutta mielenrauhan saa kun sopeutuu.
Kun ihminen kokee jotain rajua ja lopulta selviää siitä, häneen kasvaa jotain syvää ja viisasta. Sekin on lahja. Sitä ei ole kaikilla.
Lue ajankuluksesi Väinö Linnan "Täällä pohjantähden alla". Se on karu ja totuudenmukainen kuvaus perussuomalaisista vähän aikaa sitten, ja saa näkemään asioita erilailla. Kaikki osaltaan kärsivät jollain lailla, ja syvästikin, koska maailma on mikä on.
Menneisyyden rakkautesi tulee varmasti olemaan sinussa aina, mutta se ei jää yhtä kipeäksi haavaksi kuin miltä se tuntuu nyt. Olet saanut paljon. Pidä niistä hyvistä asioista kiinni.
Auttavat monia, muttei itseeni, tässä vuosien mittaan olen oppinut oman itseni tuntemaan, joskus kantapäänkin kautta ja koska oma ikäni on jonkinlaisessa kulminaatiopisteessä niin ei ole muuta maahdollisuutta kuin toivoa sitä naista vielä elämääni, en minä häntä häiritse, en ota yhteyttä, odotan ja toivon vaan, kestäisi vuosia toipua tästä edes neutraaliin olotilaan ja siinä menee hukkaan hyvät vuodet ja se tässä on ongelma, helvetti ssoikoon noita naisia.
Mitä tapahtui?
Kerron myöhemmin..
Sun puolesta, koita parannella.
Mä olen "onnistuneesti" kuolettanut tunteitani yhtä miestä kohtaan ja ihan hirveetä taistelua se aluksi olikin, vaikka olenkin jo uuden miehen kanssa niin silti mua aina välillä kaihertaa se toinen mies :( Mut minkäs teet, mä kuitenkin haluan elämältäni tiettyjä asioita ja en suostu siihen rooliin että itken sen yhden perään loppuelämäni.
Rakkauksia tulee ja menee, toiset vaan tulee ja jää vaikka mitä tekisi niin mieli ei unohda ikinä.
Suuren suuret reiät jää ja ne pitää vaan hyväksyä, opetella elämään pettymyksen kanssa eikä edes yrittää unohtaa, aika tulee kuitenkin ja huuhtoen haalistaa muistot jottei ne enää olisi niin kipeät..
Ajattele itseäsi ja sitä mitä MUUTA haluat elämältäsi ja keskity niihin.
Tsemppiä !
Mitään tsemppejä ja miksi sinä kuoletit tunteesi jotain miestä kohtaan!!!
Kaikki naiset ovat samanlaisia, täysdin tuntteetomia!!
Enkä kaipaa mitään tsemppejä keneltäkään koska en halua yhtään mitään vittua elämältäni.
Varmaan siksi ettei koko elämä menis pilalle yhden miehen takia :( Jos ei sitä kiinnosta, niin minkäs teet.. eteenpäin mars!
Mun näkökanta siihen aikaan oli ihan samanlainen kun sunkin, mut vaan miehiä kohtaan.
Miksi sulla nyt niin maan kauheet sydänsurut on? Suhteestanne ei vaan tullut mitään ja toinen osapuoli halusi vaihtaa maisemaa.
Niin alkuunkaan, vittu!!
joo lääkkeitä tarjottiin, kun en pystyny nukkuun moneen viikkoon, kun pari tuntia yössä. Sillon ei ollu ongelma olla hereillä, mut sit kun sain lääkkeet, en oo enää jaksanu pysyä hereillä. Tänäänkin oon vaan nukkunu kokoajan, kun ei vaan jaksanu lähtee töihin. Nyt pari tuntia hereillä ja sit taas 12h unta ja taas väsyttää. No ittehän menin lääkäriin valittaan ongelmiani. Tuntuu vaan, et oli sittenkin parempi olla 20h hereillä ja vittuuntunu, kun nukkua 20h ja olla muumio 4h.
mikä on sisimmässä,Eikö sinulla ole ystäviä tai joku kenelle saisit puhua mikä nyt on vaikeasti satuttanut sisimpääsi.Yritä nousta,ja ajattele että jos hän on tarkoitettu sinulle,niin hän tulee vielä eteesi uudelleen.Älä anna itse vajota alas.Yritä siirtää ajatuksesi jotenki muihin asioihin,ja ajattele omaa parastasi nyt.Hoida nyt vaan kylmästi itseäsi,ajattele vain omaa parastasi.Löydät vielä uuden päivän tässä elämässäsi.Elämä on mahtavaa tulet huomaamaan vielä,USKOTKO.
Nuori pojan kloppi, elämä on aikaisemminkin näyttänyt raadollisuutensa, mutta ei näin pahasti, ei edes silloin kuin ensimmäinen rakkauteni menehtyi, siitäkin toivuin vaan en tästä, puhuminen, se auttaa joitakin, joitakin taas ei, itseäni ainakin alkaa vaan v...ttan perusjaaritukset, että kyllä elämä voittaa, tsemppiä, asioilla on tapana järjestyä jne..
Itseasiassa kallonkutistaja oli kanssani samaa mieltä asiasta, voisin tunkea naamani kasan mömmöjä ja olla zombiena suu auki jossain kadunkulmalla, mutta mieluummin kuitenkin odotan ihmettä, se on parempi vaihtoehto.