Hei!
Tarvisin jonkunlaista mielipidettä tai keskustelua isän suhteesta lapsiin.
Olen parikymppinen nainen ja olen jo vuosia asunut omillani. Aluksi oli pitkään pakko pyytää (rahallista) apua isältä opiskelun ja ongelmien takia.
Nyt pärjään rahallisesti itse ja asun melko kaukana vanhemmista. En enää halua pyytää isältäni mitään, vaikka olisi ongelmiakin. Hän joka tapauksessa muistuttaa minua myöhemmin sillä, miten paljon on minua auttanut.
Isäni soittelee minulle ja utelee asioita, jotka eivät hänelle kuulu. Haluaisin päättää omista asioistani, kuten olen kokoajan tehnytkin, enkä pidä tarpeellisena kertoa puhelimessa kerran kahdessa kuukaudessa jääkaappini sisällöstä tai rahatilanteestani isälle. Joku muu talous pitäisi sitä loukkauksena, eihän hän ystäviltäänkään kysele tuollaisia kuulumisia! Hän soittelee kerran kahdessa, kolmessa kuukaudessa ja vaikuttaa siltä kuin omistaisi minun talouteni ja haluaa tietää kaiken.
Olen siis tehnyt pesäeron entiseen kotiin ja minulla on oma elämä - tai ainakin kovasti haluan sellaisen. Isäni tuntuu haluavan, että olisin hänestä rahallisesti riippuvainen jotta pystyisi määräilemään minua ja tekemisiäni.
Olen lopettanut näihin naurettaviin kysymyksiin vastaamisen. Joudun olemaan puhelimessa hetken hiljaa ja vihjaamaan mahdollisimman ystävällisesti (silti tiukasti ja johdonmukaisesti) ettei asia hänelle kuulu.
Jos en tässä iässä itsenäistyneenä aikuisena osaa pitää ruokaa kaapissa niin sitten ehkä parempi kuolla nälkään.
Isäni raivostuu ja haukkuu minut "kun olen niin epäystävällinen". Hän sulkee puhelimen korvaani ja sitten kuitenkin soittaa uudestaan lepyttyään ja sama toistuu.
Minä suutun hänen lapsellisuudelleen.
En jaksa katsella tällaista draamaa alkuunkaan!
Ei todellakaan jatku vuosia tällainen lapsellinen sotku.
Laitan välit poikki kokonaan jos ei yhtään kunnioitusta ala herumaan!
En soittele isälleni oma-aloitteisesti, koska hän ei puhu muusta kuin pärjäämisestäni ja henkilökohtaisista asioistani.
Tarvisin jonkunlaista mielipidettä tai keskustelua isän suhteesta lapsiin.
Olen parikymppinen nainen ja olen jo vuosia asunut omillani. Aluksi oli pitkään pakko pyytää (rahallista) apua isältä opiskelun ja ongelmien takia.
Nyt pärjään rahallisesti itse ja asun melko kaukana vanhemmista. En enää halua pyytää isältäni mitään, vaikka olisi ongelmiakin. Hän joka tapauksessa muistuttaa minua myöhemmin sillä, miten paljon on minua auttanut.
Isäni soittelee minulle ja utelee asioita, jotka eivät hänelle kuulu. Haluaisin päättää omista asioistani, kuten olen kokoajan tehnytkin, enkä pidä tarpeellisena kertoa puhelimessa kerran kahdessa kuukaudessa jääkaappini sisällöstä tai rahatilanteestani isälle. Joku muu talous pitäisi sitä loukkauksena, eihän hän ystäviltäänkään kysele tuollaisia kuulumisia! Hän soittelee kerran kahdessa, kolmessa kuukaudessa ja vaikuttaa siltä kuin omistaisi minun talouteni ja haluaa tietää kaiken.
Olen siis tehnyt pesäeron entiseen kotiin ja minulla on oma elämä - tai ainakin kovasti haluan sellaisen. Isäni tuntuu haluavan, että olisin hänestä rahallisesti riippuvainen jotta pystyisi määräilemään minua ja tekemisiäni.
Olen lopettanut näihin naurettaviin kysymyksiin vastaamisen. Joudun olemaan puhelimessa hetken hiljaa ja vihjaamaan mahdollisimman ystävällisesti (silti tiukasti ja johdonmukaisesti) ettei asia hänelle kuulu.
Jos en tässä iässä itsenäistyneenä aikuisena osaa pitää ruokaa kaapissa niin sitten ehkä parempi kuolla nälkään.
Isäni raivostuu ja haukkuu minut "kun olen niin epäystävällinen". Hän sulkee puhelimen korvaani ja sitten kuitenkin soittaa uudestaan lepyttyään ja sama toistuu.
Minä suutun hänen lapsellisuudelleen.
En jaksa katsella tällaista draamaa alkuunkaan!
Ei todellakaan jatku vuosia tällainen lapsellinen sotku.
Laitan välit poikki kokonaan jos ei yhtään kunnioitusta ala herumaan!
En soittele isälleni oma-aloitteisesti, koska hän ei puhu muusta kuin pärjäämisestäni ja henkilökohtaisista asioistani.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Isäsi mahdollisesti kuitenkin välittää sinusta ja ei halua että olet nälissään tai muuten hädässä rahallisesti. Hän mahdollisesti toivoo että elämäsi olisi mallillaan ja että löydät paikkasi maailmassa. Nykypäivänä nuorilla kuitenkin saattaa olla kaikennäköisiä ongelmia, mistä vanhemmat eivät aina tiedä ja vanhempana sitä toivoo parasta ja pelkää pahinta. Tunnistan nuo melkein samat piirteet itsessäni kun soittelen pojalleni ja tiedustelen samoja asioita, yritän vaan jokseenkin olla siedettävä udellessani. Kun sinulla on joskus lapsia, muistele tätä asiaa silloin, luulen että ymmärrät asian ytimen. Omena kyllä putoaa, mutta läheisiä ihmisiä ei pidä tiputtaa kokonaan pois elämästään, tulee aika milloin huomaa sen miten tärkeitä ne läheisimmät loppujen lopuksi on.