Heipä hei kaikille taas parin viikon tauon jälkeen!
Nyt kiinnostaa kuulla mielipiteitänne elämän syvällisemmästä puolesta :
tuntuuko teistä että elätte vai oletteko vain olemassa?
Elämisellä tarkoitan esim. tunnetta, että voi herätä hyvällä mielellä ja odottaa tulevasta päivästä mielenkiintoista. Elämiseen liittyy myös tunne, että saa tehdä itsenäisiä valintoja eikä kukaan pakota mihinkään tiettyyn asetelmaan.
Olemassa oloon kuvittelisin tunteen, ettei ihminen haluaisi välttämättä herätä ollenkaan eikä odota tulevalta päivältä mitään positiivista. Tilanne on ehkä sellainen, ettei elämä jostain syystä ole täysin "omissa käsissä".
Nyt kiinnostaa kuulla mielipiteitänne elämän syvällisemmästä puolesta :
tuntuuko teistä että elätte vai oletteko vain olemassa?
Elämisellä tarkoitan esim. tunnetta, että voi herätä hyvällä mielellä ja odottaa tulevasta päivästä mielenkiintoista. Elämiseen liittyy myös tunne, että saa tehdä itsenäisiä valintoja eikä kukaan pakota mihinkään tiettyyn asetelmaan.
Olemassa oloon kuvittelisin tunteen, ettei ihminen haluaisi välttämättä herätä ollenkaan eikä odota tulevalta päivältä mitään positiivista. Tilanne on ehkä sellainen, ettei elämä jostain syystä ole täysin "omissa käsissä".
Vastaukset 8
Vanhimmat
on elää yksin. Ei mitään syytä muksi herätä aamulla. Ei perhettä, miestä lapsia. Ei mitään. Siis pikemminkin haluaisin lakata olemasta.
En tiedä olenko koskaan oikeasti tuntenut eläväni. Minun elämääni kuuluvat määrittävinä seuraavat tunteet: ahdistus, surullisuus, kiukkuisuus, huonommuus/alistuminen (jos se on tunne), kateellisuus, katkeruus. En usko että olen varhaislapsuuden jälkeen tuntenut enää koskaan aitoa iloa.
yrittänyt elää, kuitenkin huomaan sen olevan turhaa. huomaan vain olevani.
ajattelen liikaa, olen liian herkkä.
olen mennyt rikki liian monesti, en jaksa enää hakea merkityksiä. tyydyn olemiseen.
Kyllä elämä on mielekästä ja kiinnostavaa sinkkunakin. Minulla ei ole koskaa ollut tylsää, pikemminkin aina se tunne, että aika ei riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä, sillä elämä on kuitenkin hirveän lyhty ja minäkin olen jo laskennallisessa puolessa välissä.
Toki olisi ihanaa, jos olisi kumppani, jonka kanssa kokea elämää yhdessä. Kuitenkin yksin nousteessa on ihan hyvän olo silti.
Kirjallisuus ja muu kulttuuri muuten antaa elämälle sitä sisältöä mitä ajattelun kautta työstää.
Tosin elämiseen kuuluu myös se, ettei aina tulevapäivä näytä mielenkiintoiselta tai kaikki asiat ole täysin omissa käsissä.
Olen "Vain" olemassa.Päivät ovat samanlaisia viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen.Viikot menee töissä ja viikonloput kaupoissa ja koneella.Toisin sanoen elämästä puuttuu sisältö,omaa saamattomuuttahan se tosin on..
Kyllähän aamuisin jaksaa herätä,mutta usein tulee sellainen vaikeasti selitettävä tunne,että ei kiinnosta mitä "ulkona" tapahtuu.
Sanoisin että tää jälkimmäinen on leimannut minun elämääni. Suurimmaksi osaksi kuolettavan tylsää ja väritöntä, ja kokemuksia joita ei ikinä haluaisi koettavaksi.
"Olemassa oloon kuvittelisin tunteen, ettei ihminen haluaisi välttämättä herätä ollenkaan eikä odota tulevalta päivältä mitään positiivista. Tilanne on ehkä sellainen, ettei elämä jostain syystä ole täysin "omissa käsissä".
on minunkin vastaukseni. Aidosti olen ollut viimeksi iloinen joskus myöhäislapsuudessa/nuoruudessa.
Elämäni on ollut jo pitkään pelkkää asioiden suorittamista. Vaikka harrastankin suhteellisen paljon, niin en oikeasti nauti juuri mistään. Voisin aivan hyvin olla ilman niitä asioita, joita nyt teen. Työ on ainoa asia, joka pitää minut hengissä ja järjissäni. Muuten oikeastaan millään ei ole mitään väliä.