ahdistaa...
Yhteenaikaan hyppäsivät meillä jatkuvasti appivanhemmat.
Ovat nyt käyntejään vähentäneet.
Olen kuullut,et selän takana puhuvat,et "ei meille viitsi tulla,kun miniä on semmoinen hapannaama" ??
En kulje mieheni suvun missään kekkereissä,koska ei yksinkertaisesti kiinnosta!
En myöskään ole kutsunut heitä omiin kekkereihini.
Olen sanonut miehelleni,että eikö riitä,et olen heille "hyvänpäiväntuttu",kohtelias ja ystävällinen.
Miksi minun pitäisi hypätä kahvilla ja kulkea juhlissaan?
En osaa olla "kaveri" semmoisten kanssa,jotka ovat aivan erilaisia ihmisinä ja en osaa ottaa ketään elämääni vain jostakin kohteliaisuudesta ja vanhan tavan vuoksi.
Mieheni ei tuskaa helpota,koska hän on kiinni vanhemmissaan ja asia ärsyttää,vaikka ymmärränkin.
Saa toki ollakkin niin,mutta ärsyttää se,et mieheni ei siedä sitä,et en ole kummemmin tekemisissä sukunsa kanssa ja sen vuoksi haukkuu ja on loukkaantunut.
Miehen vanhemmat ovat mielestäni ihan ok ja varmasti sen vuoksi ovatkin,koska pidän hajurakoa :)
Lapsenteko on ollut mielessä,mut nyt ongelmaksi on tulossa juuri appivanhemmat.
Toki saavat olla lapsenlapsen kanssa paljon tekemisissä,mut itsestäni en silti haluaisi heille enempää antaa..
Pitävät minua kummallisena jo valmiiksi..
Miten menetellä?
Yhteenaikaan hyppäsivät meillä jatkuvasti appivanhemmat.
Ovat nyt käyntejään vähentäneet.
Olen kuullut,et selän takana puhuvat,et "ei meille viitsi tulla,kun miniä on semmoinen hapannaama" ??
En kulje mieheni suvun missään kekkereissä,koska ei yksinkertaisesti kiinnosta!
En myöskään ole kutsunut heitä omiin kekkereihini.
Olen sanonut miehelleni,että eikö riitä,et olen heille "hyvänpäiväntuttu",kohtelias ja ystävällinen.
Miksi minun pitäisi hypätä kahvilla ja kulkea juhlissaan?
En osaa olla "kaveri" semmoisten kanssa,jotka ovat aivan erilaisia ihmisinä ja en osaa ottaa ketään elämääni vain jostakin kohteliaisuudesta ja vanhan tavan vuoksi.
Mieheni ei tuskaa helpota,koska hän on kiinni vanhemmissaan ja asia ärsyttää,vaikka ymmärränkin.
Saa toki ollakkin niin,mutta ärsyttää se,et mieheni ei siedä sitä,et en ole kummemmin tekemisissä sukunsa kanssa ja sen vuoksi haukkuu ja on loukkaantunut.
Miehen vanhemmat ovat mielestäni ihan ok ja varmasti sen vuoksi ovatkin,koska pidän hajurakoa :)
Lapsenteko on ollut mielessä,mut nyt ongelmaksi on tulossa juuri appivanhemmat.
Toki saavat olla lapsenlapsen kanssa paljon tekemisissä,mut itsestäni en silti haluaisi heille enempää antaa..
Pitävät minua kummallisena jo valmiiksi..
Miten menetellä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
että jätä ainakin ne lapset tekemättä kunnes olet itse aikuinen. Ei ihme että sinua pidetäänkummallisena. Sinä olet kummallinen tekstistäsi päätellen.
Jotkut vain ovat lapsellisia vaikka solmivat suhteet ja ovat olevinaan niin aikuisia.
Kuitenkin käytös on kuin teini-ikäisen: En voi sietää, en mene niiden kutsuille, en kutsu niitä, mä en kestä niitä, ne on kamalia.
Ihmiset nyt ovat sitä mitä ovat, vaikka poika meneekin solmimaan suhteen jonkun tytön kanssa. Koko suku pysyy ihan samana kuin ennenkin, ja uuden tulokkaan on sovelluttava siihen. Jos ei sovellu, okei, sitten pysyy poissa, mutta pitää suunsa kiinni.
Poikaa ei voi kiusata moittimalla hänen vanhempiaan ja sukulaisiaan. Se kostautuu nuorikolle kyllä itselleen piankin.
Kukaan ei voi korvata koko sukua puolisolleen, vaikka tuntisikin olevansa niiden kaikkien yläpuolella.
Hae positiivisuutta. Älä ole hapannaama. Se jää päälle ja sinusta tulee vain kamala ämmä aiemmin kuin oletatkaan.
Päätä olla kauniin iloinen ja mene rientoihin. Älä ota itseesi joka tokaisua vaan paina iloisesti eteenpäin.
Itse saat valita millaisen elämän psyykkisesti saat. Itse olisin paljon iloisempi ja positiivisempi, jos saisin alkaa alusta, mutta en saa.
Minulla ei ole mitään heitä vastaan ja aina kovastikkin juttelen ja kuuntelen asioitaan.
En ole teini enää.
Kaikki kuitenkin on pakkopullaa!
Niin teennäistä ja "ajanhaaskausta".
Puolisoni ei arvosta kovinkaan paljon perhettäni ja itse on kaikissa tilaisuuksissa tuhannen tuiterissa.
Saman kun minä tekisin hänen vanhempiensa edessä hirvittävän häpeän aiheuttaisin.
Tämäkin kasvattaa muuria väliimme,koska miehen puolen porukka on ikäänkuin vähän "arvokkaampaa",kuin omani.
Oma sukuni on hajonnut maailmalle ja lapsena ollut esim.serkkujen kanssa tekemisissä viimeksi.
Siksikään en ymmärrä miksi minun pitäisi kulkea miehen tädinpojan rippijuhlilla tai miehen isän velinpojan synttäreillä.
En pidä omaan sukuunikaan yhteyksiä ja siitä kai outo asenne miehenkin sukuun.
En vain viihdy juhlissa.
Eikä nykyään miniän tarvitse enää mielestäni olla mitenkään erityisemmin mielinkielinkään anopilleen.
Ne on menneitä aikoja...
Ja kun pidän pienen hajuraon ei niitä ongelmia ikinä tulekkaan mistä niin monet kirjoittelevat.
Eiköhän se riitä, että olet kohtelias ja ystävällinen, juttelet normaalia small-talkia, ja voit pitää haluamasi etäisyyden omiin asioihisi. Juhliin meno ei ole velvollisuus, mutta miksi et sitäkin kestäisi kohteliaisuudesta ja miehesi takia, että välit säilyisivät jonkinmoisina. Ei se ole täysin ajanhaaskausta, vaikka tylsää olisikin.
Mieti, miksi he sanovat sinua hapannaamaksi. Sinulla ei kuitenkaan ole mitään heitä vastaan, joten tavallinen vieraskohtelisuus lienee mahdollista, vaikka et läheisiin väleihin ryhtyisikään.
Sinun ei tarvitse missään tapauksessa antaa heidän määräillä tai vaikuttaa asioihinne, mutta siitä ei tarvitse tehdä riitaakaan. Jos lapsia tulee, on lapsilla oikeus isovanhempiin, mutta se ei tarkoita sitä että nämä olisivat jatkuvasti mukana elämässänne. Sano selkeästi, milloin sopii käydä, milloin ei, ja kaikenmoisten neuvojen voit vapaasti antaa mennä ohi korvien, leppoisasti ja niistä pahastumatta
Olet kummallinen ja hapannaama.
Ainakin pipo liian tiukalla...
No MIKSI niiden kanssa pitää olla enemmän,kuin "hyvänpäiväntuttuja"??!!
Eikö monelta harmilta säästy,kun on välit siedettävät,mut ei läheiset?
Kumma juttu,kun täälläkin vatvotaan kaikenmaailman ongelmia puolison suvun kanssa ja kärsitään niistä.
Miksi pitää tukkia sinne sukuun liian näkyvästi?
Miksi pitää yrittää leikkiä bestistä anopin kanssa?
Ongelmia tulee,kun ollaan liian paljon tekemisissä.
En toki yleistä,mutta melkein.
Minä olen kanssa sitä mieltä, että jos sukulaisista ei tykkää niin ei ole pakko olla väkisin läheinen eikä tavata usein. Mutta kohtelias voi olla, niin kuin kaupan kassallekin ollaan kohteliaita.
Toinen pointti on se että ne on kuitenkin kumppanin omaisia, ja jos ovat hänelle tärkeitä niin heidän keskinäisiä suhteitaan pitää kunnioittaa sen verran ettei aiheuta ongelmia töykeällä suhtautumisella. Solidaarisuuden vuoksi voi tapailla ja osallistua sukutilaisuuksiin sen verran ettei kellekään tule paha mieli.
Kolmas puoli siinä että lapsilla on oikeus isovanhempiin ja heillä lapsenlapsiin, joten en halua asettua esteeksi.
Sitten vielä se, että kun se suku kuitenkin on olemassa, niin heistä voisi myös saada elämää monipuolistavia ihmissuhteita, vikoineen kaikkineen. Suvun ihmisverkosto voi olla ihan antoisakin, jos vaan asennoituu ennakkoluulottomasti, ja hyväksyy ihmisten erilaisuuden ja virheet jokaiselle sallittavana puutteellisuutena. Hiukan leppoisaa sallivuutta sukua kohtaan, niin itselläsi on mukavampaa.
Sinuna olisin kyllä nainut puolisokseni jonkun ulkomaalaisen, ehkä pakolaisen, jonka suku olisi kuollut ja kuopattu kotimaahansa.
Olisko tämä varteenotettava neuvo sinulle?
En usko että monikaan anoppi nimenomaan toivoo itseään yli 20 vuotta nuorempaa miniää bestiksekseen.
Minulla on kolme miniää, enkä voisi kuvitella, että kukaan heistä olisi paras ystäväni.
He ovat kuitenkin synnyttämieni poikieni vaimoja, joten suhde on enemmän kuin "käsipäivää-tuttu"
Uskon, niin uskon täysin että sinun sukuhappamuutesi takana on PELKO.
Pelkäät läheisyyttä. Kuule, tuosta läheisyyden, rakkauden ja sukupesän lämmön pelosta tulee vielä kunnon ongelma siinä vaiheessa jos teet lapsia.
Miten voit omiin lapsiisi kiintyä? Kas, kun he ovat SUKUA sinulle. Haluatko olla omiin lapsiisi vain "hyvänpäiväntuttu".
Vai ovatko he lapsiasi vain viisi vuotta, jonka jälkeen sanoudut irti, heität heidät päiväkotiin kuin säilytyslokeroon ja haluat säästyä monelta harmilta.
Vai missä iässä tulet karkottamaan sukulaisesi eli lapsesi sydämestäsi pelkäksi tuttavaksi.
Miten voit olettaa, että miehesi äiti voisi tehdä näin.
Toisaalta, jos joku miniöistäni osoittaisi selvästi, että ei kaipaa juhlia, kemuja, yhteisiä hetkiä, niin en olettaisikaan hänen saapuvan ilonpilaajaksi.
Neuvoni sinulle on, että älä vaadi miestäsi olemaan kaltaisesi, hyväksy että hän on vanhempiensa kanssa tekemisissä. Ole sinä omiesi, kulkekaa hyväksyen omia polkujanne, älkää tehkö mitään toistenne eteen.
Kyllähän siitä kaiketi ero repeää ennen pitkää.
Sääli!
Kyllä ihmetyttää miten väki näitä tekstejä oikein lukee! Vastataan ihan eri asiaan kuin mitä aloittaja on kysynyt.
Ketjun aloittajahan on vain kysynyt, miksi hänen henk.kohtaisesti pitäisi välttämättä olla miehen suvun kanssa niin hirveästi tekemisissä.
Ja vähän väliä näkee näitä mustavalko-vastauksia: joko roikut joka kissanristiäisissä ettet vain pahoita kenenkään mieltä (omilla menoillasi ja mieliteoillasihan ei ole mitään väliä...) tai sitten estät miestäsikin olemasta lainkaan tekemisissä... ja sit kun tulee lapsia plaa plaa...
joo en ole vetämästä miestä pois sukunsa luota ja kirjoitinkin,et mahdollisen lapsenlapsensa kanssa saisivat olla paljon.
En ole semmoinen,et itsekkäästi erottaisin lapseni mummostaan ja papastaan,mutta ITSE en tykkää olla paljoa tekemisissä.
Varmaan veisin lapsen niille hoitoon ihan helposti jos sitä toivoisivat,mutta tästähän seuraisi heti valitusta,et "noin vain hoito-apu kelpaa,mutta ei muuten ole mitään",kun en itse iltojani siinä samassa istuisi?
Kyllä osittain on oikea sana PELKO.
Olen ahdistunut heidän seurassaan,enkä tiedä mistä syystä.
Mieheni on tuhannesti minua moittinut asiasta ja jaksaa jauhaa kuinka en ole sellainen ja tälläinen heidän seurassaan.
Asia aiheuttaa minussa ehkä pienen "kapinankin",kun mieheni vanhemmille olisi käyttäytymisetiketit,mutta minun vanhempien seurassa voi näyttää vaikka persettä,kun vain promillerajat sen sallivat.
Enkä oikeasti ole kiinnostunut edes omien sukulaisteni asioista,koska eivät hekään osoita kummempia kiinnostuksia minua kohtaan.
Olen jotenkin siihen tottunut,et sukulaiset ovat omasta elämästäni jääneet ja en löydä miehen vanhemmistakaan mitään minkä vuoksi solmisin syvempää suhdetta heidän kanssaan.
tilanne...eikä munkaan ukko tajua etten niin piittaa sen vanhempien seurasta ja joka hemmetin kissanristiäisistä...ero se että meillä 3 muksuu ja talonki saatiin rakennettua ilman appivanhempien apua.Kauheesti ne kyl aluks tänne änkes ja olivat muka tärkeinä hommis meidän pihas aamusin ku heräs,ei ne mitään järkevää saanu aikaseks,enkä halunnutkaan.Ukkohan ei niille saanu sanottuu et pysykää omalla reviirillänne,minä sen sit sanoin,ja tosi ystävällisesti, mut vetivät aina herneen nenään ja oli kuukauden mulle "närkästyneitä" kerralla. Mut ei menny kerralla jakeluun. Ja ainavaan ku tulevat kylään eivät OIKEEN vieläkään tajua et hei,täällä he ovat vieraina kylässä...eivät niinku kotonansa!
taitaa seläntakana puhuminen olla sitä, että appivanhempasi vain ihmettelevät mikä heissä on vikana? He miettivät miksi sinä torjut heidät? He miettivät varmasti paljon, että kumman vika viileät välit heidän vai sinun.
Jos vierailut ovat sinulle yhdentekeviä, niin miksi et helpottaisi miehesi tuskaa, osallistumalla kekkereihin? Varsinkin kun asia ei sinulle merkitse mitään.
Vai haluatko kouluttaa miehesi irti perheestään? Tällöin sinun kannattaa olla rehellinen ja sanoa miehellesi, että me olemme perhe ja molempien lapsuuden kodit ovat toisella sijalla.