LAMA tulee, oletko

Jenkkien velkavetoiset kulutusjuhlat ovat nyt sitten ohitse, lama tulee takuulla myös pienellä viiveellä meille Suomeenkin.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Wall Street suistui paniikkiin/1135239431020
24743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mies kuoli tien viereen Tampereella


helsingin sanomat

"Kuollut mies löytyi kevyen liikenteen väylän varresta Tampereella lauantaina iltapäivällä. Aamulehden mukaan mies oli ehtinyt maata henkitoreissaan puolitoista tuntia ennen kuin hänet huomattiin.

Tapaus sattui lauantaina iltapäivällä Jokikadulla lähellä Tampereen keskustaa.

Ensisuojassa asunut 49-vuotias oli todennäköisesti kuollut nautittuaan jäähdytysnestettä. Ambulanssin hälytti paikalle ohikulkija, mutta miestä ei saatu enää elvytettyä"

Äänestä

että minulla ei ole koskaan mennyt niin hyvin taloudellisesti kuin viime laman aikana.

Äänestä

tähän pieren, pitääkö ruveta myymään persettä

Äänestä

me *kuollaan* kaikki!!!!1111

Äänestä

...valmistautua?

Keräämällä fyffee sukan varteen, että pääsee sitten oiken kunnolla shoppaileen, kun markkinat romahtaa?

Äänestä
  • kiinteäkorkoisille ja jo aiemmin.

    Rahamies ostaa silloin kun on halpaa, muut joutuu ostamaan silloin kun tarvitsevat.

    Äänestä

emmä edes tiedä miten siihen pitäis valmistautua.

Äänestä
  • on panikoitua täysillä ja alkaa kirkumaan suoraa huutoa

    Äänestä

  • tapa : kirjoitti:

    on panikoitua täysillä ja alkaa kirkumaan suoraa huutoa

    ...köyden rasvaaminen :)

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    ...köyden rasvaaminen :)

    .

    nyt ainakin pitää saada aikaseksi

    Ja huutaa koko ajan hjälp katastrof nain van van

    .

    Äänestä

Ihan sama, ei tunnu missään.

Äänestä

Aina sitä pärjää tavalla tai toisella enkä mä edes usko minkään varsinaisen laman iskevän vaikka talouskasvu hiukan rauhoittuukin. Johan tämä oli odotettavissa, ihan normaali ilmiö.

Äänestä

vähän romahtaa

Äänestä

Olen jo nyt vähän kuluttava. Ei ole velkoja, ei lainoja.

Äänestä
  • Oletko koskaan laskenut
    miten monta tehokasta työtuntia kulutat paskan jauhamiseen? Työnnä dynamiittia hanuriin ja tee matka avaruuteen.. Ehkä sieltä löytyy unelmiesi elämä.

    Vedät rooliasi täällä kuin hiiribaarissa vieraillut elukka.

    Äänestä

Tuli lama tai ei. Joten siinähän sitten tulee.

Äänestä

Voin taas kasata miljoona omaisuuteni tyhjästä

Äänestä

ennustit

Äänestä

ihmeen lama? Paskan jullit, kunhan huutelit lämpimiksesi puolitoista vuotta sitten. Lama ei ollut tulossa silloin, ei vuonna 2009, ei viime vuonna, tuskin se tulee tänäkään vuonna, ellei nyt sitten koko lähi-itä räjähdä helvetiksi, jolloin se nippanappa voisi onnistuakin. 90-luvun alussa oli LAMA, se mitä nyt koetaan on ihan tavanomaista kyykkäystä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Fin_unemployment.svg

ps. kurantti prosentti taitaa olla siellä 8% luokilla, eli kotimainen tilanne on oikeastaan hyvä, vieläkin...

Äänestä
  • jo ku tuo jutun aloittaja teki aloituksen.

    Äänestä

  • monte24 kirjoitti:

    jo ku tuo jutun aloittaja teki aloituksen.

    kyllä, mutta lamasta ei Suomessa ole tietoakaan. Kuka tahansa 90-luvun alun työmarkkinoilla keikkunut tietää että ero silloiseen on valtava.

    Jarrua on painanut moni muukin ala, mutta niin tekisin minäkin monikansallisen yrityksen miljoonia käärivänä johtana, koska firman etu sitä vaatii, ja median toitottama lama mahdollistaa sen että kaikesta voidaan puristaa viimeisetkin pisarat irti. Yhtäkkiä firman voitot eivät putoakaan yhtä paljon kuin myynti putosi, osinkoja ei tarvitse juurikaan laskea, eikä etenkään ylimmän johdon saamia korvauksia.

    Tsekkaapa piruuttasi kotimaisten julkisten osakeyhtiöiden kotimaisen myynnin, ulkomaisen myynnin, liikevaihdon, liiketuloksen, palkkioiden ja osinkojen muuttumista vuosien 2005-2010 ajalta. Kokeile sitten minkä tahansa suuren ulkomaisen firman vastaavia tietoja. Tulet kokemaan jänniä hetkiä :)

    Äänestä

  • old_profile_57657 kirjoitti:

    kyllä, mutta lamasta ei Suomessa ole tietoakaan. Kuka tahansa 90-luvun alun työmarkkinoilla keikkunut tietää että ero silloiseen on valtava.

    Jarrua on painanut moni muukin ala, mutta niin tekisin minäkin monikansallisen yrityksen miljoonia käärivänä johtana, koska firman etu sitä vaatii, ja median toitottama lama mahdollistaa sen että kaikesta voidaan puristaa viimeisetkin pisarat irti. Yhtäkkiä firman voitot eivät putoakaan yhtä paljon kuin myynti putosi, osinkoja ei tarvitse juurikaan laskea, eikä etenkään ylimmän johdon saamia korvauksia.

    Tsekkaapa piruuttasi kotimaisten julkisten osakeyhtiöiden kotimaisen myynnin, ulkomaisen myynnin, liikevaihdon, liiketuloksen, palkkioiden ja osinkojen muuttumista vuosien 2005-2010 ajalta. Kokeile sitten minkä tahansa suuren ulkomaisen firman vastaavia tietoja. Tulet kokemaan jänniä hetkiä :)

    .

    velkaannuttamalla Suomen

    velka 72 miljardia ja kasvaa 10 miljardia vuodessa

    .

    Äänestä

*haukotus*

Hyvä show.

Kapitalistit taikovat draamaa ja sitten taas leikitään osakepeliä ja joku vitun salaseura omistaa kohta puoli maailmaa paperilla joka oikeuttaa ne pommittamaan taas ruskeita ihmisiä koska ihmiset on idiootteja ja uskoo että kaikki tuo on jotenkin "sattumaa" tai "ennakoimatonta".

Kaikki tollanen on pelkkää leikkiä. Teatteria. Jaetaan ihmisille paperilappuja joissa on numeroita ja saadaan ne uskoon niihin numeroihin. Sitten "kaadetaan" pari laitosta jotka jakelee noita lappuja jotta ihmiset kauhistuu että heihin rakkailla lottolapulla ei kohta tee yhtään mitään - joten he antaa megalomaani-ääliöille lisää valtaa niin että ne voi järjestää lisää talous-uskonnon showta ja ennusmerkkejä ja omistaa koko maailman.

Hei. Ei tehoo enää muhun. Oikeesti, koittakaa nyt tajuta että jos ihmiset vaan haluaa säilyttää asiat ennallaan niin ne säilyy ennallaan riippumatta siitä mitä joku pankinjohtaja kitisee. Koko rahajärjestelmä voidaan kadottaa täysin, ja minkään ei tarvi kovin oleellisesti muuttua. Raha onkin nykyisin pelkkää ns. voimapoltiikkaa - mutta voimapolitiikalta menee voima jos usko rahaan loppuu.

Kaiken takana on ihmisten kädet ja mielet. Se on kaikki mikä merkitsee. Se on kaikki mikä riittää. Jos sulla on kädet ja mieli ja teet oikein - niin mitään lamaa ei koskaan tulekaan. Voi olla että joku ääliö lähi-idän öljyhanalla päättää että koska me ollaan itsenäisiä niin meille ei enää anneta öljyä. Harmittaahan se, mutta voiko meitä silti uhkailla sillä? Saako meitä uhkailla sellaisella?

Jos ne on valmiita uhkailemaan meitä moisella, on ne silloin pelosta kankeina että me saatettaisiinkin tehdä jotain itsenäistä. Siispä pelatkaamme suurta peliä taitavasti. ODOTTAMATON ITSENÄISYYS JA REAALIDEMOKRATIA!

Mun mielestä nyt olis loistava tilaisuus pieraista esiin Suomen itsenäinen valtio jolla on oma raha joka perustuu suomen reaalituotantoon jota kehitetään kotimaassa. Tällä tavalla LAMA ei tule koskaan tänne, vaan mittaamme itse oman arvomme ja koska voimme kehittää toimintaa on todellinen taloudellinen suuntamme YLÖSPÄIN kun koko muu maailma vapisee globaalin rahoitusjärjestelmän taikoessa niille keinotekoisen laman. Suomen infrastuktuuri ja markka pitää talot lämpimänä, vanhukset huollettuna, ruokaa pöydissä ja pellossa lisää viljaa kasvamassa ja pajat alkaa tuottaan hyödykkeitä ja siinä samalla työ ja touhuaminen palaa suomen kamaralle. Siitä sitten vaurastumme hiljalleen itsenäisinä, kukin alueillamme, haistatamme paskan Made in Chinalle ja Loaned by Britannylle ja jatkamme Suomena. Tottakai se tekee elämästä hiukan erilaista mutta hienosti me tulemme pärjäämään kunhan vain toimimme nyt ja luotamme itsemme!

Näin torjumme LAMAN ja korvaamme sen KASVULLA JA VAHVISTUVALLA REAALIARVOON SIDOTULLA OMALLA VALUUTALLA JOTA LASKEVAT LIIKKEELLE PAIKALLISET PANKIT SEKÄ YHTEISKUNTAMME EHEÄNÄ SÄILYTTÄMISELLÄ JA GLOBAALILLE-MUKA-TALOUDELLE NAURESKELEMISELLA.

Kunhan näytämme tämän vallankumouksen toimivan ja tuottavan alueellemme todellista hyvää olemme saaneet globaaleille markkinoille täydellisen vientituotteen : SUOMALAISEN VALLANKUMOUKSEN - jonka hinta on ILMAINEN. Tällä tavalla dominoteoria lähtee liikkelle tästä kylmästä maasta ja pelastaa tän koko saamarin maapallon.

Todistakaa vääräksi tai valmistautukaa kruunaamaan Kuningas Kukko.

Revolution. MADE IN FINLAND.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


valmis? kirjoitti:

Jenkkien velkavetoiset kulutusjuhlat ovat nyt sitten ohitse, lama tulee takuulla myös pienellä viiveellä meille Suomeenkin.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Wall Street suistui paniikkiin/1135239431020

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu