Olemme tällä hetkellä päätyneet vaimoni kanssa asumuseroon, koska hän haluaa selvitellä tunteitaan yksin.
Mitään ongelmaa meidän suhteessa ei varsinaisesti ole. Arki-elämä toimii, meillä on hauskaa yhdessä, olemme onnellisia ja emme riitele koskaan. Ajattelemme kaikesta samalla tavalla ja kaikki on kuin ennenkin.
Ainut ongelma on se, että vaimoni ei enää tunne niinkuin ennen ja siksi hän on epävarma haluaako jatkaa meidän liittoa. Olen hänelle yrittäny selittää monia kertoja, että tunteita tulee ja menee ja ne vaihtelee elämän aikana monia kertoja, ei sen vuoksi pidä eroa ottaa kun kaikki muut asiat ovat hyvin..
Miten saisin vaimoni vakuuttuneeksi siitä, että kun vain jatketaan yhdessä asumista niin kyllä ne tunteet sieltä tulee kun vaan antaa mahdollisuuden niille. Eikä rupea hautaamaan loppujakin tunteita ja luovuttaa.
Itselleni tämä on rankkaa kun jatkuvassa epätietoisuudessa joutuu elämään joka päivä, eikä tiedä mitä huomenna... ylihuomenna... viikon päästä.. Alan olemaan henkisesti aivan hautaan potkittu ja itsetuhoiset ajatukset alkavat tulla jo pintaan vaikka vaimo ei ole päättänyt vielä mitään suuntaan tai toiseen. Olenkin miettinyt että jos "yritän" itsemurhaa, voisiko se pistää vaimoni miettimään asioita uudelta kantilta vai olisiko se kenties viimeinen piste meidän avioliitolle?
Hänen tunteisiin vaikuttaa myös ihastuminen toiseen ihmiseen, joiden kanssa ovat sopineet olevansa vain kavereita. Ja näin se toisen osapuolen kannalta on tähän mennessä ollutkin. Hän ei ole vastakaikua osoittanut. Mutta jos näin jossain vaiheessa tapahtuisi niin vaimoni lähtisi samantien toisen matkaan.. Vaimo tyrkyttää itseään hänelle jatkuvasti ja viestittelee. Miettii sitä toista koko ajan..
Kuitenkin vaimoni sanoo että olen hänen elämänsä tärkein ihminen ja haluaisi olla kanssani loppu elämän.. Joten pientä toivoa on, mutta se vaatii uhrauksia ja panostusta molemmilta, ei se riitä että yksin teen kaiken mitä voin. Miten saisin vaimoni järkiinsä, ettei kuuntelisi tunteitaan niin vahvasti, vaan ajattelisi mikä elämässä on tärkeintä ja että tunteet muuttuu aina..
Ei kai avioliittoja lopeteta heti kun ekan kerran tulee tunne, että ei tunne enää niin vahvasti kuin joskus ?
Mitään ongelmaa meidän suhteessa ei varsinaisesti ole. Arki-elämä toimii, meillä on hauskaa yhdessä, olemme onnellisia ja emme riitele koskaan. Ajattelemme kaikesta samalla tavalla ja kaikki on kuin ennenkin.
Ainut ongelma on se, että vaimoni ei enää tunne niinkuin ennen ja siksi hän on epävarma haluaako jatkaa meidän liittoa. Olen hänelle yrittäny selittää monia kertoja, että tunteita tulee ja menee ja ne vaihtelee elämän aikana monia kertoja, ei sen vuoksi pidä eroa ottaa kun kaikki muut asiat ovat hyvin..
Miten saisin vaimoni vakuuttuneeksi siitä, että kun vain jatketaan yhdessä asumista niin kyllä ne tunteet sieltä tulee kun vaan antaa mahdollisuuden niille. Eikä rupea hautaamaan loppujakin tunteita ja luovuttaa.
Itselleni tämä on rankkaa kun jatkuvassa epätietoisuudessa joutuu elämään joka päivä, eikä tiedä mitä huomenna... ylihuomenna... viikon päästä.. Alan olemaan henkisesti aivan hautaan potkittu ja itsetuhoiset ajatukset alkavat tulla jo pintaan vaikka vaimo ei ole päättänyt vielä mitään suuntaan tai toiseen. Olenkin miettinyt että jos "yritän" itsemurhaa, voisiko se pistää vaimoni miettimään asioita uudelta kantilta vai olisiko se kenties viimeinen piste meidän avioliitolle?
Hänen tunteisiin vaikuttaa myös ihastuminen toiseen ihmiseen, joiden kanssa ovat sopineet olevansa vain kavereita. Ja näin se toisen osapuolen kannalta on tähän mennessä ollutkin. Hän ei ole vastakaikua osoittanut. Mutta jos näin jossain vaiheessa tapahtuisi niin vaimoni lähtisi samantien toisen matkaan.. Vaimo tyrkyttää itseään hänelle jatkuvasti ja viestittelee. Miettii sitä toista koko ajan..
Kuitenkin vaimoni sanoo että olen hänen elämänsä tärkein ihminen ja haluaisi olla kanssani loppu elämän.. Joten pientä toivoa on, mutta se vaatii uhrauksia ja panostusta molemmilta, ei se riitä että yksin teen kaiken mitä voin. Miten saisin vaimoni järkiinsä, ettei kuuntelisi tunteitaan niin vahvasti, vaan ajattelisi mikä elämässä on tärkeintä ja että tunteet muuttuu aina..
Ei kai avioliittoja lopeteta heti kun ekan kerran tulee tunne, että ei tunne enää niin vahvasti kuin joskus ?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Anna vaimosi mennä. Se on ainoa tapa korjata suhteenne. Hän tarvitsee time-outia jostain syystä ja sinun pitää hyväksyä se - jos rakastat vaimoasi - sattuu se sinua sitten kuinka paljon tahansa.
Ensimmäinen askel on: lakkaa pettämästä itseäsi. Omat sanasi ovat täysin ristiriitaisia johtuen siitä että et halua uskoa totuutta, eli sitä että suhde on muuttunut ja vaimosi muuttanut. Miksi muuten kirjoittaisit seuraavasti:
"Mitään ongelmaa meidän suhteessa ei varsinaisesti ole. Arki-elämä toimii, meillä on hauskaa yhdessä, olemme onnellisia ja emme riitele koskaan. Ajattelemme kaikesta samalla tavalla ja kaikki on kuin ennenkin."
... ja samaan hengenvetoon:
"Hänen tunteisiin vaikuttaa myös ihastuminen toiseen ihmiseen, joiden kanssa ovat sopineet olevansa vain kavereita."
Monikin asia on muuttunut. Ongelma on: Sinä et ole muuttunut! Et kirjoituksesi perusteella halua muuttua ja kasvaa vaan elää unelmassasi edesmenneestä "onnesta". Juuri tästä samasta itsekkäästä syystä mietit: "Olenkin miettinyt että jos "yritän" itsemurhaa, voisiko se pistää vaimoni miettimään asioita uudelta kantilta."
Olet menettänyt elänhallintasi, jota sinulla ei koskaan ollutkaan. Nojaudut vaimoosi ja olet hänen kiviriippansa. Löydä omat kaksi jalkaasi ja ala seisoa niillä. Se ei ole kenenkään muun tehtävä.
t. nimimerkki "onnellisesti lähtenyt ex-vaimo"
Tommosta se on nykymeno... Ja kaikki vielä muiden tuella ja ohjeistuksella.
No itsariyritys nyt ainakin on keino, jolla menetät hänen lopunkin kunnioituksensa ja rakkautensa. Surkeaa raukkaa ei rakasteta, korkeintaan säälitään.
Siis sinunhan pitäisi saavuttaa hänen ihailunsa ja kunnioituksensa. Lähtöhalut eivät synny hänestä yksin vaan siitä ettei suhteenne anna hänelle tarpeeksi. Selvitä mitä liitostanne puuttuu, kun hän haikailee vapautta ja uusia seikkailuja. Onko hellyyttä, ilmaisetko hänelle ihailua, annatko huomiota? Onko arkielämänne tylsää ja voiko sille tehdä jotain? Miettikää yhdessä.
Nousu- ja laskukaudet tulee ja menee, kaikilla. Hänellä voi olla epärealistisia kuvitelmia jatkuvasti romanttisesta rakastuneena olosta, eikä hän ymmärrä että sen aina jossain vaiheessa korvaa syvempi kiintymys. Keksikää yhteisiä harrastuksia ja tärkeitä tavotteita. Tehkää tulevaisuudensuunnitelmia, kuvitelkaa mitä on vanheta yhdessä. Tehkää vaikka paperille listaa mikä liitossanne on hyvää mikä huonoa, ja käykää sitä yhdessä läpi.
Jos hän sitten kuitenkin haluaa lähteä, niin väkisin et voi häntä pitää. Se on raskasta ensin, mutta voi avata sinullekin mahdollisuuden rakentaa joskus uusi, onnellisempi suhde
tai auringonlaskua.
Meitin perhettä yhdistää purjehdus.
itsaria. Se on viimeinen niitti suhteeseenne aivan varmasti.
Minusta vaikuttaa, että tuo vaimosi ihastuminen on voinut olla suurikin tekijä suhteenne alasajoon. Sieltähän hän juuri saa sitä "tunnetta", joka sinun kanssasi mukamas puuttuu. Hän on ajatellut ja ajatellut asiaa ja tullut siihen johtopäätökseen, että tuon "tunteen" perään kannattaa lähteä. Siksi hän on päätynyt asumuseroon. Jos suhteen toinen osapuoli lähtee muualle asumaan, sitä ei mitenkään voi tulkita positiiviseksi tai rakentavaksi signaaliksi. Silloin suhde on ihan tosissaan vaakalaudalla.
Mutta mitä tehdä. Toista ihmistä ei voi muuttaa eikä saada häntä käsittämään mitään, mitä hän ei itse halua käsittää. Voihan olla, että vaimosi hetken yksinolon jälkeen tajuaa, että ei halua elää sinusta erossa. Yhtä todennäköistä on, että hän haluaa lähteä suuren tunteensa perään. On myös todennäköistä, että hän ennemmin tai myöhemmin pettyy odotuksiinsa, ei olekaan saanut sitä, mitä on halunnut, on jäänyt yksin ja haluaakin sitten aikojen päästä takaisin sinun luoksesi. Se on sitten eri asia, voitko enää luottaa vaimoosi ja siihen, että hän on sillä kertaa tosissaan.
Kerrot, että teillä on hauskaa yhdessä, olette onnellisia, ette riitele koskaan ja että olette kaikesta samaa mieltä. Ehkä vaimosi ei oikeasti ole ollut kaikesta niin samaa mieltä kuin kuvittelet, mutta ei ole osannut kertoa sitä sinulle?
Vaikea kuvitella, että kaikin puolin onnellinen, tasapainoinen ja molemmin puolin tyydyttävä suhde olisi sellainen, jonka mielekkyyttä toisen osapuolen pitäisi vetäytyä miettimään asumuseroon saakka.
Koita saada vaimosi rehellisen keskusteluyhteyden päähän, jotta voisit saada selvyyttä tilanteeseen. Älä korosta omia tarpeitasi, epätoivoasi tai loukattuja tunteitasi vaan koita saada hänet aidosti ja rehellisesti kertomaan, mistä on kyse. Vastaukset eivät ehkä ole miellyttäviä ja helppoja kuulla mutta ainakin tietäisit totuuden etkä joutuisi harhailemaan epätietoisuudessa.
Epätietoisuus koskee ja kovaa, tiedän, koska olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Et ole siis ainoa:)
Minusta edellinen kirjoitti hyvin samoja ajatuksia mitä itsekin olisin sinulle halunnut sanoa. Et voi omistaa toista ja jokainen aikuinen on loppujen lopuksi vastuussa vain itsestään. Pyydä vaimoasi olemaan rehellinen sinulle ja sanomaan rehellisesti miltä hänestä tuntuu. Minun puolisoni (nyt ex-) sanoi pitkään sen, minkä minä halusin kuulla, ei sitä mitä hän itse oikeasti halusi ja aikoi tehdä.
Itsemurhaa älä edes harkitse; jos sinusta tuntuu ettet enää jaksa, voit aina hakea keskusteluapua esim. terveyskeskuksesta.
Voimia sinulle!
Anna vaimon elää omaa elämäänsä ja elä sinä omaasi.
Anna tilaa. Hän tekee itse omat ratkaisunsa joka tapauksessa -kuinka viisaat tai epäviisaat, se on hänen oma asiansa..
Älä jää odottelemaan oman elämäsi alkamista siihen, kunnes vaimo päättää omastaan.. Sinun elämäsi on nyt. Tässä ja tänään. Voit joko elää ja kokea sen tai antaa lipua ohitse muiden valintoja odotellen. Älä ripustaudu vaimoosi tai kehenkään muuhunkaan; onni ei tule ulkopuoleltasi.
Rankkaa, mutta joskus elämä on. Hyväksy tilanne ja lakkaa yrittämästä -kaikkea mitä nyt oletkaan yrittänyt yrittää. Luovuta ja lepää. Ana asioiden olla niinkuin ovat, äläkä pyri mihinkään. Ole vain.
täällä ollaan ja turvattomia, jos sikseen on. Jol on turva.... sanotaan.
Anna vaimon mennä. Hän selvittelee tunteita ja päätään. Joillakin suhde perustuu paljon tunteisiin. Hanki sellainen nainen joka vastaa sinun toiveisiin ja sinä hänen.
Kirjoitat, että mitään ongelmaa ei varsinaisesti suhteessanne ole, mutta teillähän on TODELLA ISO ONGELMA!!!Juuriha kerrot, että olette päätyneet asumuseroon ja vaimosi haikailee toisen perään. Mikä voisi olla suurempi ongelma?
Sinä haluat, että kaikki jatkuu kuten ennenkin, mutta vaimosi tunteet sykkivät toiselle miehelle. Ymmärrän täysin että olet ihan rikki ja sekaisin. Itsemurha-ajatukset voit unohtaa kokonaan, koska se ei todellakaan ole mikään ratkaisu, ymmärrät sen itsekin aikuisena ihmisenä.
Nyt vaan kokoat kaikki voimanrippeesi ja suuntaat kaiken energiasi ihan mihin muuhun tahansa, mutta et vaimosi ja tilanteenne puimiseen. Haen vaikka ulkopuolista apua, mutta älä jää yksin asioita märehtimään, sillä niin ajatuksistasi tulee vaan entistä synkempiä, eikä ratkaisua löydy.
Olette tilanteessa, jossa vain ja ainoastaan aika selvittää vaimosi tunteet eli jos olet valmis odottamaan ja haluat vaimosi takaisin, niin sitten sinun on vain odotettava hänen ratkaisuaan.
Paljon tsemppiä sinulle!
Kerrot yhden asian joka pistää silmään. "Ette riitele koskaan" tiedän yhden suhteen, jossa ei myöskään koskaan riidelty. Suhde kesti aikansa, ero siitä tuli. `Liitto jossa ei riidellä lainkaan, on sairas. Toinen myötäilee ja yrittää estää riitojen synnyn, eli hän alistuu. Liitto loppuu yleensä siihen, että alistuminen alkaa ottaa pannuun.
Erikoista on myös että uskot vaimoasi, kun hän kertoo toisesta miehestä. Sinulle valehdellaan, ja aivan suoraan! Siellä on rakkaussuhde meneillään ja sinä olet ulkona pelistä..LOPULLISESTI.
Et ole edes tietoinen mitä ongelmia liitossanne oli, ilmeisesti vaimosi ei ole niistä puhunut.
Terveestä liitosta ei lähdetä vetämään joten syy löytyy hyvin läheltä.
mikä on lopullista ja mikä ei, onneksi.
Älä lyö lyötyä!
Olet myöskin väärässä siinä, että terveestä liitosta ei lähdetä vetämään, kyllä lähdetään. Näitä esimerkkejä on lähipiirissänikin, ihastutaan toiseen ja rakkauden huumassa ollaan valmiita tekemään ja tehdäänkin vaikka mitä. Ja mitä siitä seuraa? Ei aina niin hyvää.
Jätetyn on tärkeää pysyä vahvana!
30 vuotta minunkin liittoni kesti.
Jotenkin samat kuviot tuntuvat toistuvan.
Anna hyvä mies olla.
Lähde elämään omaa elämääsi
Reilun vuoden olen tässä paarustanut.Itsekkseni. Ei tämä hassumpaa, kun mielensä malttaa.
Kyllä ympäriltä ihmisiä löytyy, yksin ei tarvitse olla, kunhan et vain ensimmäiseen haksahda, pyydystäjiä riittää. Ole varuillasi.
Kuitenkin elämä on kivaa, nauti siitä, äläkä murehdi turhia.
Menneestä on vaikea luopua, mutta kiinni ei siihenkään saa jäädä.
Tsemppiä ystäväiseni, et ole ainoa.
"lyötyä" ei pidä suojata totuudelta. Ja luoda jos jonkinlaista selviytymisen mielikuvaa.
Minustakin kuulosti että ap:n vaimolla on suhde meneillään, ainahan ne on vaan "kavereita".
Hyvästä parisuhteesta ei lähdetä noin vain. Oikeesti.
Itse, koskapa rakastan miestäni, en edes voisi rakastua toiseen. Käynyt on joskus että joku kiva mies on rakastunut minuun, ja loukkaannuin heti kun hän sen näytti, koskapa tunsin ettei hän kunnioittanut minun kantamaani sormusta. Eli se siitä sitten. Ei varatulle puhuta miten vaan. Ei ainakaan minulle. Minun sydämeni ei ole vapaa.
Tarkoitin tuolla lyönnillä sen kirjoittajan tekstiä, joka oli sitä mieltä, että ero on lopullinen. Typerä ja turha lause, typerä ja turha lyönti. Voi tietysti olla, että kirjoittaja onkin noita ja tietää...
Ja ihan aikuisten oikeesti, hyvästäkin avioliitosta lähdetään kurkkaamaan aidan toiselle puolelle. Silloin tietenkin se hyvä parisuhde muuttuu joksikin muuksi, silloin on jo ainakin jotain pilalla.
Me kaikki aikuiset emme ole aikuisten oikeesti aikuisia.
odottaa ja antaa ajan näyttää mitä tapahtuu. Väkisin et vaimoasi takaisin saa, et selittelyillä, rukouksilla, uhkailuilla etkä millään muullakaan. Ja ehdottomasti UNOHDA itsetuhoiset ajatukset!!!
Sinulla on oma elämä elettävänäsi, elä sitä äläkä haikaile sitä mitä ei ole. Huolehdi itsestäsi; kunnostasi, ulkonäöstäsi, ole sinä hyvä itsellesi, rentoudu, älä ole katkera.
Sinulla varmasti on vaikeaa, mutta yritä etsiä edes pieniä ilonaiheita, kyllä niitä aina jostain löytyy (itseäni auttaa mm. hyvät elokuvat, musiikki ja tietenkin toisten ihmisten seura).
Koskaan, ei koskaan saa elämäänsä perustaa toisen ihmisen varaan niin, ettei osaa elää yksin. Omasta itsestään on löydettävä se vahvuus, että kovan paikan tullen taipuu vaan ei katkea.
Kirjoitit: miten saisin vaimoni järkiinsä? Luulisin,ettet siihen pysty, ei kukaan lopulta voi elää toisen tahdon mukaan jos itse haluaa muuta... sorry. Itse olen se 'jätetty' osapuoli, tosi yllättäen yli 30 avioliittovuoden jälkeen. Ei kuule auttanut minkäänlainen järkipuhe, kun toisella oli molemmat jalat tukevasti ilmassa ja pää rakastumisen höyryissä.
Eli neuvoni on: joko menette avioliittoneuvojalle yhdessä tai annat hänen suosiolla tehdä erehdyksensä tai vaihtoehtoisesti ehkä elämänsä parhaan ratkaisun. Pakottamalla häntä jäämään et voi koskaan saavuttaa molempia tyydyttävää suhdetta. Äidiltäni aikoinaan kuulin seuraavan neuvon: Kuvittele että kumppanisi on hienoa hiekkaa. Pidä sitä kämmenelläsi kevyesti ja se pysyy siinä.Purista kätesi nyrkkiin ja yritä pitää hiekka siellä, niin se valuu sormien raoista.
No on teillä! Naisesi muutti pois tykösi, joten on teillä jotain ongelmia. Vai oliko naisesi poismuuttaminen yhteinen ajatuksenne?
Mitä luulet onko itsemurhan yrityksen feikkaaminen hyvä tapa saada suhde raiteilleen? No ei helvetissa, UUNO!
Suhteenne on ikävä kyllä mitä ilmeisemmin ohi. Jos et kestä tätä faktaa niin ota yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon.
keskittyä itseesi ja siihen kuinka selviät. Mieluimmin jos pystyisit olemaan ottamatta edes yhteyttä uutta suhdetta harkitsevaan puolisoosi. Kunhan päästät sydämmestäsi hänestä irti niin johan helpottaa. Aloita menemällä lääkäriin. Jos puolisosi pyytää sinulta apua käytännön asioissa, kieltäydy kohteliaasti, mutta päättäväisesti.