Tunturien sylistä vaaraisiin maisemiin
kaupunkiin missä kotimaani
suuret joet yhtyvät
ja jossa kauneus keijukaisen rakkaus
sydämeni vei.
Eteenpäin alaspäin
häikäisevä tulevaisuus taivaanrannassa
sinä kartanlukijana.
Seuraava kaupunki meidät toisistamme
eksyttää.
Länteen tai etelään viittojen alla
turku ja helsinki.
Lounaisessa kultuurimaisemassa
rakkauden nälkääni tyydytän.
Raanojen silhuetit maisemaani hallitsevat
sinä hieman erilaisena
ah mutta niin ihanana ja kauniina
muistojen kaltaisena melkein samalaisena
ja minä tuhansissa unelmissa
kellokortteja leimaamassa
haaveita lunastamassa rankkasateitten alla
jotka rakkauden roihut sammuttaa
ja tuuli mukaansa ottaa...
Uusimaan maisemissa peltojen keskellä
onnenhetket kuin varjona sydämessä.
Melkein kirkonkellojen kuminassa
sinä jo lapsia saaneena
minä heitä kouluun saattelemassa
läksyjä tarkastelemassa
kodista huolehtimassa paikkaani hakemassa.
Myrskyt tulevat kaiken vievät
ja tuska sydämessä on niin tutun oloinen...
Rakkaus on ikuista
...kohde se vain vaihtuu...(ko).
Jatkuvuus...
13
277
Vastaukset
- KuunKeiju
matkaamisesta kohti etelää näin elävänä. (Tuo keiju ei ollut sukua, olen syytön.) Mutta kuka nyt Turkuun haluaisi... Sait eräänlaisen elämänvaiheen kokonaisena runoosi. Loppu on totta, on se ikuista, kohde vain vaihtuu. Tuon kuulin kauan sitten ja pidin sitä vitsinä, mutta nyt kun olen jo iso keiju, tiedän sen olevan NIIN totta.
- runo64-1
...lyhyesti kirjoitettuna
mutta turku on kyllä paras paikka
ollut minun asua ja siitä sen kyljestä
alkaa maailman kaunein saaristo ja monta
kertaa on kieretty saaristonrengas tie
ja olen asunutkin saaristossa,turusta n.100km
länteen joten kuka nyt haluaisi...
minäkin kuulin nuorena tuon lopun väitteen
ja enkä uskonut silloin...
nimimerkistäsi tuli mieleen sellainen kirja
kuin:marjut hjelt-keijukaiset,totta ja tarua
toisesta maailmasta.
vaikka se löytyy kirjastosta lasten ja nuorten
osastolta niin sopii isoille keijuille kun
sopi isolle peikkopojallekin hihii.
kiitos kun poikkesit
ja kaikkea hyvää päivääsi.
- lindalinda1
satua, keijukaisen rakkautta.
Kolmas säkeistö eritoten,
siinä on jotain joka tempaa mukaansa.
Seuraava säkeistö on haikea,
jotain tuttua - ehkä tuska sydämessä.
Kiitos Jouni runostasi,
puhuit paljon minun suullani.- runo64-1
...keijukainen löytää vielä eteensä
prinsessa liitteen niin silloin puhutaan
vakavista asioista meikäläisen elämässä.
ehkä kolmas rakkaus se tähän astisista
olisi se vakavin ollut ja uuteen maahan
olisi voinut itä-painotteen lisätä mutta
ei viitsinyt aloittaa riitaa taas jos vaikka
tämä runo luettas oikean väärissä piireissä.
kyllä tätä kirjottaessa rakkaan oppimestarin
henki oli jotenkin taustalla -myönnän sen
ja kiitän vierailustasi ja kaikkea hyvää
päivääsi toivotan.
- mies-v57
Rakkaus on, vaikka sen sormet
ei aina sivele iho. Syli ole valmis
ja lämmin, pehmeä kohde sille,
mitä sillä hetkellä kaipaa.
Rakkautta ei voi määrät,
määritellä. On vain elettävä
se, kun se on kohdalla. Silloin
kun jää sulaa vedeksi.
Kun syntyy puro ja lopulta
virta. Kasvaen pauhaavaksi
koskeksi. Silloin on Rakkauden
kauneimmat tovit ja on sula.
On niin sula, että kaikki sisällä
on valmiina. Keho plus merkkisenä
olemaan mukana rakkaudessa.
Niin kuin tunturin laki joka
viimeisenä luovuttaa lumensa.
Antutuu viimeisenä kesään ja
lämpiää auringossa. Siellä laella
ihminen tajuaa Rakkauden suuruden
ja sen helppouden. Antautuu kuin tunturi
Rakkaudelle. Pois talven kuosista.
Pois lumesta ja jäästä. Irti
valkoisesta piilosta. Esiin kasvustot
valmiina. Ja lämpö saa kaiken
hehkumaan. Niin kuin nainen
saa miehestä parhaan esiin.
Ja mies sanattomalla Rakkaudella
naisen hehkuun.
Kun se kaikki on totta.
Kiitos runostasi.
Jälleen sisällökäs ja hieno runo.
Toivottavasti aina muistat että:
Miten usein runoasi kommentoidaan
ti luetaan ei kerro runosi
hyvyyttä.
Otsikon ja aiheen merkitys on suuri.
Vaikka näennäisesti pieni määräkin
ihmisiä lukee runosi, he nauttivat
siitä. Ja se on aina kirjoittajalle
se tärkeä asia.
Antaa jotain todellista lukijalle.
Se minusta on kirjoittajalle
iso asia.
Joten älä kirjoittamisessa tuijota
kommentoinnin lukumäärään tai
lukijoiden määrään. Koska tosiaan
lukeminen ei ole tärkeää, vaan että se
antaa jotain.
Usko nyt vain, että kirjoitat kovasti
hyvää runoa ja kannustusta sinulle siihen.
Iloa ja positiivisuutta päivääsi.- runo64-1
...oli omaelämän kerrallista,
kun on ollut kolme rakkautta jotka
ovat merkinneet jo sitoutumista...melkein.
kerran totesin tai uskalsin sanoa
yhdelle kirjailijalle että kyllä sunkin
ovat menneet sellaisiksi ettei niitä jaksa
"pirukaan" enää lukea ja sain tälläisen
vastauksen:"kuules poika,se pääasia että
niitä luetaan ja ostetaan"
niin siitä se on jäänyt takaraivoon-että
vain lukijamäärä on tärkeä kun sen sanoi
ihan oikea kirjoittaja hihii.
no kiitän sinua käynistäsi ja toivotan
mitä parhainta päivääsi. - mies-v57
runo64-1 kirjoitti:
...oli omaelämän kerrallista,
kun on ollut kolme rakkautta jotka
ovat merkinneet jo sitoutumista...melkein.
kerran totesin tai uskalsin sanoa
yhdelle kirjailijalle että kyllä sunkin
ovat menneet sellaisiksi ettei niitä jaksa
"pirukaan" enää lukea ja sain tälläisen
vastauksen:"kuules poika,se pääasia että
niitä luetaan ja ostetaan"
niin siitä se on jäänyt takaraivoon-että
vain lukijamäärä on tärkeä kun sen sanoi
ihan oikea kirjoittaja hihii.
no kiitän sinua käynistäsi ja toivotan
mitä parhainta päivääsi.Ehkä se näin onkin, jos leipätyökseen
kirjoittaa. Mutta tällä tasolla minä
edelleen olen sitä mieltä, että parempi
kuin yksi tosiaan sisäsitää runon
kuin että kymmenen kertoo tykkäävänsä.
Kokea runo ja tykätä siitä?
Minusta siinä on iso ero.
Ja kirjoittajalle siitä olisi hyvä
syntyä oma kokemus
Tykkäämisestä syntyy helposti
populismia. Syventyminen laittaa
kirjoittajan aidosti panostamaan,
aitoon runoon.
Kivaa päivää sinulle. - runo64-1
mies-v57 kirjoitti:
Ehkä se näin onkin, jos leipätyökseen
kirjoittaa. Mutta tällä tasolla minä
edelleen olen sitä mieltä, että parempi
kuin yksi tosiaan sisäsitää runon
kuin että kymmenen kertoo tykkäävänsä.
Kokea runo ja tykätä siitä?
Minusta siinä on iso ero.
Ja kirjoittajalle siitä olisi hyvä
syntyä oma kokemus
Tykkäämisestä syntyy helposti
populismia. Syventyminen laittaa
kirjoittajan aidosti panostamaan,
aitoon runoon.
Kivaa päivää sinulle....en tiedä voiko näitä minun
juttuja sisäistää parhaalla tahdollakaan,
olen kai liikaa oman tieni kulkija kaikessa
puupäisyydessäni ja pitää myöntää ainoa jota
olen kuunellut on kyllä linda.
suuri kiitos kuuluu hänelle
vaikka kaikki uusi ja hyvä tulee todella
hitaasti minuun.
no kiitän sinua vierailustasi
ja toivotan kaikkea hyvää päivääsi.
Elämää eilen,tänään kuin tulevaisuudessa
tuntojen kerrostumissa,joita säätilatkin
luontojen seurassa vaihtelevat.
Rakkautta unohtamatta,jossa lopussa
ylväs huipentuma,joka ei ole
minullekaan vieras...vaihtuu-ko.
Upea "päätös"runolle...-64.- runo64-1
...oli tiivistelmä omaelämän kerrallinen
hupailu paljon totta mukana.
tuon lopun joskus nuorena kuulin
ja sen varaan rakensin kertomuksen.
kiitän sinua kun poikkesit
ja kaikkea hyvää päivääsi toivotan. runo64-1 kirjoitti:
...oli tiivistelmä omaelämän kerrallinen
hupailu paljon totta mukana.
tuon lopun joskus nuorena kuulin
ja sen varaan rakensin kertomuksen.
kiitän sinua kun poikkesit
ja kaikkea hyvää päivääsi toivotan.Kyllä lähes jokaisessa on omaa
itseään mukana,olkoon totta tai ei.
Jos oikein paljon ja usein kokee
erilaisia tuntemuksia,niin suurta
apua niistä löytyy erilaisiin
aineksiin.
Ihailen Sinun kerrontasi/mietelmien
virtaasi jo syvällisessäkin
mielessä,että löydät jotain pikku
uuttakin eri sanamuodoin...- Hyvä
että olet täällä avaamassa
miestenkin näkökulmaa.
Valoa päivääsi vaikka halogeeneillä
ja muista apuvalo "latauksista".- runo64-1
dolan kirjoitti:
Kyllä lähes jokaisessa on omaa
itseään mukana,olkoon totta tai ei.
Jos oikein paljon ja usein kokee
erilaisia tuntemuksia,niin suurta
apua niistä löytyy erilaisiin
aineksiin.
Ihailen Sinun kerrontasi/mietelmien
virtaasi jo syvällisessäkin
mielessä,että löydät jotain pikku
uuttakin eri sanamuodoin...- Hyvä
että olet täällä avaamassa
miestenkin näkökulmaa.
Valoa päivääsi vaikka halogeeneillä
ja muista apuvalo "latauksista"....aika metka näissä palautteissa,
niin hymylitti ja naurattikin nuot
halogeenit ja apuvalot.
no kyllä jokainen jotakin itsestään
sijoittaa runoonsa ja nyt minäkin tavallista
enemmän.
yksi kirjottaja(en nyt muista sc..?)neuvoi
kerran että pitäisi jättää itsensä pois
runosta mutta en osaa kirjottaa niin että
puhusin itsestä toisena vaikkapa hänenä.
no ehkä joskus onnistun,hyvä neuvo kumminkin.
no kiitän käynistäsi ja toivotan hyviä
hetkiä päivääsi. runo64-1 kirjoitti:
...aika metka näissä palautteissa,
niin hymylitti ja naurattikin nuot
halogeenit ja apuvalot.
no kyllä jokainen jotakin itsestään
sijoittaa runoonsa ja nyt minäkin tavallista
enemmän.
yksi kirjottaja(en nyt muista sc..?)neuvoi
kerran että pitäisi jättää itsensä pois
runosta mutta en osaa kirjottaa niin että
puhusin itsestä toisena vaikkapa hänenä.
no ehkä joskus onnistun,hyvä neuvo kumminkin.
no kiitän käynistäsi ja toivotan hyviä
hetkiä päivääsi.Täytyy jotain apukeinoja keksiä
tämän kirjoituksenkin osalta
tähän vuoden aikaan...- valottamaan.
Tuntuu jopa mahdottomalta tehdä
tekstiä toisen puolesta,jos itse
ei ole mukana.
Itsekään en ole varmaan niin
koskaan kirjoittanut,sillä
vähintäin tunne kuitenkin
täytyy olla mukana.
Päivän alustusta Sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 58771
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111763- 43636
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla208558- 40516
- 50504
- 72504
- 22496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37460