Että oma kumppani pettää sinua parhaan ystäväsi kanssa? Kummallakaan ei ole kanttia selittää missä mennään, saat itse urkkia kaiken tietoosi.
Oletteko pystyneet enää olemaan tapahtuneen jälkeen väleissä kummankaan kanssa?
Millaisia tunteita se herätti?
Minulle näin kävi, ja suhdehan siinä kaatui samantien. Välit poikki "ystävään" täydellisesti, ex-kumppanin kanssa pystyn puhumaan juuri sen verran (Hampaita kiristellen) että saadaan käytännön asiat hoidettua pois päiväjärjestyksestä, asuimme siis yhdessä.
Hirveän paha olo siitä jäi, ei tee mieli minkäänlaisia ihmissuhteita vähään aikaan. Loukkaus oli niin törkeä, halusin ajatella heistä hyvää viimeiseen asti, kuitenkin olivat yksiä elämäni tärkeimpiä ihmisiä, joihin l u o t i n.
Jäi siitä käteen muutakin, Hirvittävä epäluuloisuus ja pelko tulevista ihmissuhteista; Onko tämä kuinka yleistä ja mitä jos näin tapahtuu taas seuraavalla kerralla ja sitä seuraavalla.. Voinko tulevissa suhteissa luottaa siihen, että kumppani pysyy erossa ystävistäni ja toisinpäin?
Olen aikaisemmin ollut ihminen, joka antaa toisen osapuolen mennä omille menoilleen, sen kummemmin olematta mustasukkainen, en ole kieltänyt tapaamasta ystäviään. Rajat on kuitenkin sovittu ->Ei petetä ja sikailla. Mutta olenkin luottanut, pystynkö enää? Jos kerran on mahdollista toteuttaa jotakin noin loukkaavaa ja satuttavaa, onko mikään enää pyhää?
Pelkään sitäkin, että seuraavan kumppanin kanssa alan vahtia häntä jatkuvasti, mistä seuraa varmasti vain huonoa. Oma vapaus pitää ihmisellä parisuhteessakin olla, mutta jos on oikeuksia, on myös velvollisuuksia. Ja velvollisuus tässä tilanteessa - ainakin minulle - merkitsee että vastineeksi siitä vapaudesta joka kummallakin on, otetaan myös toinen huomioon eikä harrasteta sikailuja hänen kustannuksellaan. Ei edes silloin kun hän ei ole paikalla eikä saisi tietää. Silloin luottamus säilyy puolin ja toisin.
Tapahtuneen johdosta ilmestyneen vitutuksen ja pahan olon siivittämänä olen alkanut miettiä, onko ylipäänsä olemassa ihmisiä jotka eivät hairahtaisi viettiensä vietäväksi heti kun silmä välttää. Pettäminen kun tuntuu olevan niin hiton yleistä.
Oletteko pystyneet enää olemaan tapahtuneen jälkeen väleissä kummankaan kanssa?
Millaisia tunteita se herätti?
Minulle näin kävi, ja suhdehan siinä kaatui samantien. Välit poikki "ystävään" täydellisesti, ex-kumppanin kanssa pystyn puhumaan juuri sen verran (Hampaita kiristellen) että saadaan käytännön asiat hoidettua pois päiväjärjestyksestä, asuimme siis yhdessä.
Hirveän paha olo siitä jäi, ei tee mieli minkäänlaisia ihmissuhteita vähään aikaan. Loukkaus oli niin törkeä, halusin ajatella heistä hyvää viimeiseen asti, kuitenkin olivat yksiä elämäni tärkeimpiä ihmisiä, joihin l u o t i n.
Jäi siitä käteen muutakin, Hirvittävä epäluuloisuus ja pelko tulevista ihmissuhteista; Onko tämä kuinka yleistä ja mitä jos näin tapahtuu taas seuraavalla kerralla ja sitä seuraavalla.. Voinko tulevissa suhteissa luottaa siihen, että kumppani pysyy erossa ystävistäni ja toisinpäin?
Olen aikaisemmin ollut ihminen, joka antaa toisen osapuolen mennä omille menoilleen, sen kummemmin olematta mustasukkainen, en ole kieltänyt tapaamasta ystäviään. Rajat on kuitenkin sovittu ->Ei petetä ja sikailla. Mutta olenkin luottanut, pystynkö enää? Jos kerran on mahdollista toteuttaa jotakin noin loukkaavaa ja satuttavaa, onko mikään enää pyhää?
Pelkään sitäkin, että seuraavan kumppanin kanssa alan vahtia häntä jatkuvasti, mistä seuraa varmasti vain huonoa. Oma vapaus pitää ihmisellä parisuhteessakin olla, mutta jos on oikeuksia, on myös velvollisuuksia. Ja velvollisuus tässä tilanteessa - ainakin minulle - merkitsee että vastineeksi siitä vapaudesta joka kummallakin on, otetaan myös toinen huomioon eikä harrasteta sikailuja hänen kustannuksellaan. Ei edes silloin kun hän ei ole paikalla eikä saisi tietää. Silloin luottamus säilyy puolin ja toisin.
Tapahtuneen johdosta ilmestyneen vitutuksen ja pahan olon siivittämänä olen alkanut miettiä, onko ylipäänsä olemassa ihmisiä jotka eivät hairahtaisi viettiensä vietäväksi heti kun silmä välttää. Pettäminen kun tuntuu olevan niin hiton yleistä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jeps...on tapahtunut muutama vuosi sitten.
Olihan se kieltämättä järkyttävä kokemus mutta
selvitty siitä on. Olin kyllä itsekkin aika
nuori silloin joten ei siitä ihan maailman loppu
minulle tullu vaan tyyliin jätkä pihalle ja uutta tilalle! ystäväni kanssa välit huononivat aika reippaasti...jotenkin saatiin asia selvitettyä kirjeitten välityksellä...en halunnut nähdä häntä. enää ei kuitenkaan juuri olla väleissä ja jätkästä ei mitää havaintoa ole ollut vuosiin.
onnea ja jaksamista sinulle:)!!
Tuttu tilanne myös minulle. Tosin toisinpäin. Eli minä olin se sika ystävä. He olivat
tosin eronneet jo vuotta aikaisemmin, mutta harjoittivat jonkunlaista seurustelua
kuitenkin aina silloin tällöin. Mies, sanotaan vaikka Mikko, rakastui minuun. Yritin
kuukausi tolkulla ajatella järjellä. Ja olinkin vaikea siivu. Lopulta rakastuin Mikkoon.
Ystäväni, vaikka Mari sai tietää tietenkin. Emme ole pahemmin enää väleissä.
En kuitenkaan vaihtaisi päivääkään. Olemme Mikon kanssa kihloissa, ja hääpäiväkin
on jo mietitty. Järkyttävä loukkaus se oli Maria kohtaan, mutta ehkä jossain
tilanteessa täytyy ajatella itseään. Olen vilpittömästi pahoillani että näin kävi, mutta
toisaalta äärettömän onnellinen. En usko että ketään ilkeyttään tekee 'ystävälleen'
tällaista. Tottakai olen surullinen myös Marin menettämisestä. Raa'asti ajatellen
hän ei kuitenkaan olisi koskaan voinut tuottaa minulle tätä onnea. Toivon tosissani
että pärjäilet.
myöskin minulle on sattunut samoin, kumppanini petti minua parhaan ystäväni kanssa. olin kihloissa puolisoni kanssa ja elämä sujui. ystäväni olin tuntenut jo yli kymmenen vuotta..... hän oli todella upea, minä jopa "rakastin" häntä...
tapahtuneen jälkeen kumppanini kertoi silmät kyynelissä itse oma-aloitteisesti mitä oli mennyt tekemään, myös kuinka ystäväni oli kieltänyt kertomasta ja että puolisoni vain menettäisi minut koska ystäväni kieltäisi kaiken ja saisi minut uskomaan mitä ikinä tahtoisi, olinhan uskonut hänen juttujaan jo ties kuinka kauan. inhosin puolisoani, kuinka hän saattoi tehdä jotain noin kauheaa, tietäen varsin hyvin että edelliset poikaystäväni olivat myös satuttaneet minua paljon. samalla kuitenkin tajusin että hän todella katuu. lopulta annoin puolisolleni anteeksi (unohtaa en voi koskaan).
kysyessäni ystävältäni kuinkas ne asiat oikein olikaan, hän kielsi kaiken, valehteli minulle päin naamaa. vaikka kerroin päivämääriä myöten tietäväni kaiken, hän kielsi eli valehteli silmät kirkkaina.
tällä hetkellä olen edelleen onnellisesti kihloissa saman miehen kanssa. välillä tapahtunut tulee mieleen, ja vaikka olen surullinen siitä mitä mieheni minulle teki, enemmän harmittaa "ystäväni" joka oli ja on oikea paholainen minulle. häneen en ole pitänyt mitään yhteyksiä tapahtuneen jälkeen.
Niinpä niin. Olen kokenut sen, että lähisukulaiseni ja mieheni välille kehkeytyi tunnetta. Vaikka asia on puitu läpi, siitä on kulunut jo tosi kauan, niin vieläkin heikolla hetkellä se tulee mieleeni ja saa minut ahdistuneeksi. Nyt tämä sukulainen on oman elämänsä kanssa solmussa, joten hän saa maistaa omaa lääkettään. Luottamuksen rikkouduttua on todella vaikea olla enää samanlaista ehjää luottamusta, vaikka toinen parantaisi tapansakin. Harmittaa se, että aikaisemmin en ollut yhtään mustasukkainen, mutta tämä episodi sai minut varautuneeksi, enkä ole enää ihan samalla tavalla luottavainen. Tässä ei kuitenkaan menty edes fyysiselle tasolle, vaan tunne oli henkisellä puolella, mutta yhtä pahalta sekin tuntuu, jos salaillaan asioita.
mä oon menny sänkyyn kihlattuni kaverin kans.Oltiin yhes varmaan noin 5 yötä (viimesimmästäkin jo lähes vuosi) En onneks jääny kiinni ja enää en pettäis.