Koulukiusaamisesta

Miten Rovaniemen kouluissa puututaan koulukiusaamiseen? Vai puututaanko ollenkaan?
3467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kiusaaja oli tiedossa ja opettajakin poikaa puhutteli.Häiriköi myös tunneila. Lopulta kiusattu siirtyi toiseen kouluun, jossa ongelmia ei ole ilmennyt.

Kiusaajan vanhempia asiasta informoitiin mutta heidän mielestää heidän kulta poikaansa syrjittiin ja vika oli kaikkien muiden paitsi heidän pikku kultamurunsa.

Onko se väärinkäsitystä että toinen lapsi ei uskalla kulkea yksin kouluun(vaikkakin matka todella lyhyt) kun tämä häirikkö saattoi vaania matkalla. Kirjaimellisesti kerrran hyökkäsi kummipoikani kimppuun niin että veri enästä valui. Onneksi tähän tuli aikuinen väliin ja saattoi kummipoikani takaisin kotiin.

Kiusaajan vanhempien mukaan syy oli kummipoikani, tämä kun ärsyttä tätä terroristia pelkällä olemassaolollaan. Heidän poikansa mukaan kummipoikani käski muita lapsia olla leikkimättä hänen kanssaan

Tuo käskeminen ei ollut todellakaan totta.Muut lapset eivät enää halunneet omien sanojensakin mukaan leikkiä pojan kanssa. Kun tälle tapaukselle leikki oli lyömistä/haukkumista/tukasta repimistä/potkimista muiden oppilaiden tavaroiden rikkomista yms.

Ihme kun tuollaiset tapaukset saavat terrorisoida muita oppilaita ja uhri joutuu vaihtamaan koulua ei kiusaaja.

Äänestä
  • Mamman kultapussukka ei tee koskaan mitään ja on oikein äidiltään saanut luvan vetää turpiin niitä, jotka häntä ärsyttää. Syy ei ole koskaan kiusaajassa vaan aina se on muiden syy.

    Yleensä opettajat palkitsevat nämä kiusaajat sitten sillä, että kiusattu saa lähteä. Stipendikin voidaan keväällä antaa sitten kiusaajalle palkinnoksi hyvästä käytöksestä.

    Äänestä

  • sama meillä kirjoitti:

    Mamman kultapussukka ei tee koskaan mitään ja on oikein äidiltään saanut luvan vetää turpiin niitä, jotka häntä ärsyttää. Syy ei ole koskaan kiusaajassa vaan aina se on muiden syy.

    Yleensä opettajat palkitsevat nämä kiusaajat sitten sillä, että kiusattu saa lähteä. Stipendikin voidaan keväällä antaa sitten kiusaajalle palkinnoksi hyvästä käytöksestä.

    sitten kun uhkaatte nostaa syytteen kiusaajaa kohtaan. Kas kun korvaus menee vanhempien pussista niin alkaa kasvatus maistua.

    Miksi annatte hakata lapsianne. Ei muuta kuin lääkärintodistus vammoista ja sitten sen kans kiusaajan perheeseen yhteyttä. Alaikäinen ei ole vastuussa teoistaan, mutta vanhemmat on. Yleensä kun nämä vanhemmat alkaa pelätä kaljarahojen puolesta niin pistävät samalla kakaratkin kuriin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


?????? kirjoitti:

Miten Rovaniemen kouluissa puututaan koulukiusaamiseen? Vai puututaanko ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu