Jooga on ikivanha harjoittelutekniikka, jota on käytetty ihmisen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin parantamiseen. Jooga - sanalla on satoja eri tarkoituksia, mutta yksi useimmin käytetty on yhteys, jolla viitataan kehon, mielen sekä ihmisen yhteyttä itseensä.
Hindulaisuuteen kuuluu myös jooga-harjoitukset, mutta jooga itsessään on vanhempaa kuin hindulaisuus. Jooga itsessään ei ole uskontoa, vaan filosofia kohti parempia valintoja, sekä tiede henkiseen hyvinvointiin.
Joogaa tehdään hyvin erilaisista lähtökohdista. Suurin osa länsimaissa olevista joogasuunnista on täysin uskontovapaita. On kuitenkin olemassa joitakin hyvin "ortodoksisia" koulukuntia, jotka omistavat koko elämänsä askeesille ja jumalan palvonnalle. Vastaavasti monet pitävät joogaa pelkkänä aamujumppana, joka virkistää mielen ja kehon työpäivää varten.
Jotkin kristilliset, lähinnä karismaattiset, suuntaukset suhtautuvat joogaan hyvin kielteisesti. Tämä kuuluu näiden ihmisten uskontoon ja siksi sopiva paikka näihin keskusteluihin on kyseistä uskontoa lähinnä oleva palsta, kuten esim. 'Helluntailaisuus' tai 'Yleistä kristinuskosta'.
Koska tämä palsta on tarkoitettu keskusteluun joogasta - ei uskonnoista joiden mielestä "joogaaminen on saatanasta", niin uskonnon pohjalta tehdyt varoittelut joogasta poistuvat tältä palstalta.
Joogan suhde uskontoon
27
3084
Vastaukset
- winnieb
nyt vasta olen todella vapaa henkisesti
- kumijoogi
"Jooga itsessään ei ole uskontoa, vaan filosofia"
Minulle ei ole tullut ikinä mieleenkään että jooga olisi sen enempää uskontoa, filosofiaa kuin tiedettäkään.- Hari Om Tat Sat
Yogan alue on hyvin laaja ja se on vanhin intialainen kulttuuriperinne, jolla on ollut mitä suurin merkitys menneisyydessä yli 7000 vuoden ajan. Läntisessä maailmassa yogalla käsitetään vain muutamia asanoita ja pranajamoja. Nämä ovat kuitenkin vain pieni osa yogaa. Jokainen voi valita siitä osansa luonteenlaatunsa,tapojensa ja makunsa mukaan.Joogalla on yhteyksiä moniin intialaisten filosofioiden koulukuntiin,huomattavimmat niistä ovat Sankhya-ja Vedantakoulukunnat.
Tuhansia vuosia sitten joogan viisaat tarttuivat moniuskoisuuden ongelmaan,joka johtui erilaisista olosuhteista. Tuloksena oli joogan monien lajien kehittyminen. Näistä kukin pystyi tyydyttämään erilaisia yksilöitä ja heidän tarpeitaan.
- voihan se
olla länsimaisesta tavan tallaajasta huolestuttavaa jos jotkut fyysisesti tehtävät liikkeet voivatkin saada myös henkisen liikkeen aikaiseksi :)))
Hathajoogalla, siis keskittymällä pelkästään liikkeisiin ilman filosofista pohdiskelua ja meditaatiota ei saavuteta henkistä täyttymystä. Mutta voi voi, se voi olla hankalaa, nääs joogaa kun on vaikea harrastaa ilman keskittymistä... :)
Jos henkinen täyttymys ja pysyvä onnellisuuden tila on pelottava ajatus, niin välttäkää kaikkea rajajoogaan liittyvää... :)) Ja ne jotka haluavat juuri kokea rauhaa, rakkautta ja täyttymyksen, keskittykää tähän. Mutta voihan se olla vaikea luopua kaiken maailman draamasta elämässään, olemme niin tottuneita siihen... - kumikanki
Kai sitä voi jumpata asanoihin vääntymällä muutenkin kuin uskonnollisesti asennoituen, mutta kyllä kaikki jooga on uskonnollista. Tai jos ei ole, se on jotain jumppaa, jolla ei ole enää mitään tekemistä Patanjalin kanssa.
Astangajoogan uskonnollisuus kuuluu Adi Shankaracharyan advaita vedantan perinteeseen.
Joku ehkä länkyttää, että advaita vedanta on filosofia, ei uskonto. Mutta kun kaikki intialainen filosofia on uskonnollista filosofiaa, eli osa uskontoa.
Jo sana 'yoga' on sisällöltään uskonnollinen.- Tietoisuustaidot
Jeesuksella ja Patanjalilla oli varmaan hyvät tietoisuustaidot joogalajiensa harrastamisesta johtuen. Jeesus sai joidenkin legendojen mukaan oppia Intiasta bramiineilta ja buddhalaisilta.
- Totuus
Tietoisuustaidot kirjoitti:
Jeesuksella ja Patanjalilla oli varmaan hyvät tietoisuustaidot joogalajiensa harrastamisesta johtuen. Jeesus sai joidenkin legendojen mukaan oppia Intiasta bramiineilta ja buddhalaisilta.
Raamatun Jeesus ei joogannut eikä siihen kehoittanut. Sitävastoin hän kehotti etsimään ja noudattamaan Jumalan tahtoa sekä rakastamaan Jumalaa YLI KAIKEN ja lähimmäistä niinkuin itseä.
- jeetana
Miten puhutte joogan henkisistä puolista illman uskonnollista terminologiaa.
Voitte esittää henkisen hetken neuronien sähköimpulssit.
Voiko harrastaa henkisyyttä ilman että on uskovainen.
Onko joogan henkiset tilat fyysisiä tiloja jotka ovat rakentuneet atomeista, mutta joihin tiloihin pääsee vain oman pään läpi.
Kävin muutama vuosi sitten universumin ja kaiken olemassa olevan ulkopuolella katselemassa kaikkeutta ja samaan aikaan näin tuon saman kaikkeuden aivojeni sisällä ja näin myös kaikki ajat ja kaikki paikat ja näin neljännen ulottuvuuden yläpuolisia ulottuvuuksia. Näkymät olivat äärimmäisen mahtavat. jumalia eikä saatanoita näkynyt vaikka tilanne olisi ollut otollinen. - Moni on hukassa!
Deko-lehden lopussa oli suomalaisen joogin haastattelu, ja hän sanoi näin: (Deko 1/2010) Petri Räisänen: "Joogasalilla puhdistaudutaan liasta kuin temppelissä synneistä. Lika on joogafilosofian mukaan syntiä (!Toim.huom!, joka aiheuttaa huonoja asioita. Kun vapaudutaan liasta, mielikin kirkastuu."
-
Jaahas. Voin jumpata ja piehtaroida eri asennoissa, kävellä vaikka tulisilla hiilillä, mutta omatuntoni ei niistä puhdistu, syntisyys on minussa, kuten kaikissa ihmisissä elämän loppuun asti! Omantunnon rauhan olen saanut - here it comes:
Kristukselta Jeesukselta. En pieneltä taskuun mahtuvalta epäjumalankuvalta. Kokeilkaapa mitä fiiliksiä Tuomasmessu ja ehtoollisella käynti saa aikaan. Kokeile. Koluat idät, mikset myös länttä? Jeesus sanoi:"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuta kuin minun kauttani."- Sama kuin ed.
Kristuksen veri puhdistaa synneistä. Aamen.
- 10+4
Jooga on täyttä pseudotieteellistä paskaa jolla tänä päivänä rahastetaan pelkästään avohoidossa olevia läskiämmiä......
- Jooga sitoo
Joogaan liittyy aina henkisyys vaikka sitä kuinka urheiluluna ja liikuntana mainostettaisiin. Kristinusko ja jooga ei siis sovi aisapariksi!
Se on valinta jossa valitaan jompi kumpi. Moni haluaisi valita molemmat, mutta se ei onnistu koska vain Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä! Joogan totuudet tai muut uskonnot/jumalat eivät saa paikkaansa Jeesuksen rinnalla, koska Hän ei nimensä kunniaa muille jaa!
Jooga on perinteisesti uskonnon harjoittamista ja pohjautuu syvästi Veda-kirjallisuuteen (=hindujen pyhät kirjat). Raamatussa varoitetaan harjoittamasta tapoja, jotka liittyvät epäjumalien palvontaan, koska sellainen on Jumalalle iljetys (= Jumalan tahdon vastaista).
Joogan askel askeleelta etenevä tie vie lopulta täysin erilaiseen paikkaan kuin Jeesuksen viitoittama tie. Koska suunta ei ole sama on tehtävä valinta minne haluaa päätyä!
Koska Jooga ei ole vain urheilua ja siihen liittyy henkisyyden harjoittaminen, liittyy siihen myös henkivallat, jotka sitovat ihmistä. Jooga antaa hyvänolon tunteen kuten myös päihteet ja siihen jää myös koukkuun. Siihen syntyy toleranssi, joten sitä on saatava lisää yhä isompina annoksina. Lopulta siitä ei pääse irti vaikka haluaisikin... Jooga siis lopulta orjuuttaa, samoin kuin päihteet...
Pahan ominaisuus on sitoa ihmistä. "Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden"...Tämäkään ei pahalle riitä...Todellisuudessa paha haluaa lopulta koko ihmisen. Pahan ominaisuus on saada asiat näyttämään/tuntumaan hyviltä, vaikka lopulta tie vie tuhoon ja kadotukseen!
Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.
Jeesus sanoi:
"Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." (Joh.8:31) - Xxx18
Jooga on liikemeditaatiota. Meditaatio kuuluu myös kristilliseen perinteeseen (esim. rukousnauhan avulla rukoileminen). En näe mitään ongelmaa joogafilosofian yhdistämisessä kristinuskoon, jos joku haluaa niin tehdä.
- Kokototuus
Joogaa ei voi tarkastella pelkkänä liikuntana ja urheiluna, koska se ei sitä pelkästään ole!!! Tai jos näin tehdään, niin se on vain osatotuus, josta toinen keskeinen puoli jää pimentoon!
Joogafilosofia ja sen kautta henkinen kasvu on täysin ristiriidassa Raamatun ja kristinuskon perusasioiden kanssa. Näin ollen joogafilosofia ei voi kuulua kristinuskoon.
New Age uskonto sen sijaan sekoittelee iloisesti kaiken mahdollisen. Tämä on myös joogafilosofian taustalla.
Joogafilosofia on okkultismia siinä missä voodoo, noituus, taikuus, spiritismi, shamanismi jne. (myös wikipedian mukaan), jotka eivät todellakaan kuulu kristinuskoon!!!
Esim. Astanga joogan liikesarjat ovat ovi joogafilosofiaan, jossa edetään koko ajan pidemmälle ja pidemmälle... kunnes askel askeleelta (8 askelta) ollaan jo kauempana Elävän Jumalan tahdosta ja Jeesuksen seuraamisesta, mitkä ovat kristinuskon ydintä.
Jos joku haluaa okkultismia harrastaa, niin Suomi on vapaa maa siihen asti kun pysytään lakien rajoissa. Okkultismilla on AINA huonot seuraukset. Yleismmät lienevät mielenterveysongelmat ja kristinuskon näkökulmasta se on este iankaikkiselle elämälle Jumalan yhteydessä (mikäli ihminen ei halua kääntyä pois Jumalan tahdon vastaisesta elämästä & tehdä parannusta ja näin saada syntejään anteeksi).
Tähänasti suurimman ja laajimman tutkimuksen mukaan jooga aiheuttaa mielenterveysongelmia. Campridgen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tutkittavia (yli kaksi vuotta joogaa harrastaneita) oli 5800. Tutkimuksen mukaan jooga aiheuttaa riippuvuutta. Jooga aiheutti 80%:lle tutukituista mielenvajausta (=älykkyysosamäärän laskua) ja jonkinlaisia mielisairauksia 72%:lle.
http://weeklyworldnews.com/opinion/39807/study-yoga-causes-mental-illness/
Pienemmät tutkimukset ovat tähän nähden ristiriitaisia, mutta sopii kysyä minkälainen otos näissä tutkimuksissa on ollut??? Eli pienissä tutkimuksissa huijataan ottamalla valikoituja otoksia ja tarkastelemalla niintä yksipuolisesti vain jotta saataisiin haluttu tulos. - Ohhoh
Kokototuus kirjoitti:
Joogaa ei voi tarkastella pelkkänä liikuntana ja urheiluna, koska se ei sitä pelkästään ole!!! Tai jos näin tehdään, niin se on vain osatotuus, josta toinen keskeinen puoli jää pimentoon!
Joogafilosofia ja sen kautta henkinen kasvu on täysin ristiriidassa Raamatun ja kristinuskon perusasioiden kanssa. Näin ollen joogafilosofia ei voi kuulua kristinuskoon.
New Age uskonto sen sijaan sekoittelee iloisesti kaiken mahdollisen. Tämä on myös joogafilosofian taustalla.
Joogafilosofia on okkultismia siinä missä voodoo, noituus, taikuus, spiritismi, shamanismi jne. (myös wikipedian mukaan), jotka eivät todellakaan kuulu kristinuskoon!!!
Esim. Astanga joogan liikesarjat ovat ovi joogafilosofiaan, jossa edetään koko ajan pidemmälle ja pidemmälle... kunnes askel askeleelta (8 askelta) ollaan jo kauempana Elävän Jumalan tahdosta ja Jeesuksen seuraamisesta, mitkä ovat kristinuskon ydintä.
Jos joku haluaa okkultismia harrastaa, niin Suomi on vapaa maa siihen asti kun pysytään lakien rajoissa. Okkultismilla on AINA huonot seuraukset. Yleismmät lienevät mielenterveysongelmat ja kristinuskon näkökulmasta se on este iankaikkiselle elämälle Jumalan yhteydessä (mikäli ihminen ei halua kääntyä pois Jumalan tahdon vastaisesta elämästä & tehdä parannusta ja näin saada syntejään anteeksi).
Tähänasti suurimman ja laajimman tutkimuksen mukaan jooga aiheuttaa mielenterveysongelmia. Campridgen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tutkittavia (yli kaksi vuotta joogaa harrastaneita) oli 5800. Tutkimuksen mukaan jooga aiheuttaa riippuvuutta. Jooga aiheutti 80%:lle tutukituista mielenvajausta (=älykkyysosamäärän laskua) ja jonkinlaisia mielisairauksia 72%:lle.
http://weeklyworldnews.com/opinion/39807/study-yoga-causes-mental-illness/
Pienemmät tutkimukset ovat tähän nähden ristiriitaisia, mutta sopii kysyä minkälainen otos näissä tutkimuksissa on ollut??? Eli pienissä tutkimuksissa huijataan ottamalla valikoituja otoksia ja tarkastelemalla niintä yksipuolisesti vain jotta saataisiin haluttu tulos.Kiitos hyvästä linkistä!!! Olen itsekin joskus joogannut vaan täytyypä heittää poijes.
Tuoltahan löytyi muuten muitakin tärkeitä uutisia:
http://weeklyworldnews.com/headlines/41410/god-particle-found-in-new-jersey/
http://weeklyworldnews.com/aliens/26535/alien-spaceships-to-attack-earth-in-2013/
http://weeklyworldnews.com/headlines/53990/real-dinosaur-foot-found/
- Totuus joogasta
No jopas on mielenkiintoista ettei joogasta saa kertoa totuutta! Jooga palsta kuuluu nimenomaan idän uskontojen alle!
Jooga ON osana monta itämaista uskontoa ja voima on kundalinivoimaa. Kundalinivoima taasen on peräisin samasta lähteestä kuin karsimaattisten herätysten kaatumisilmiöt. Sama kundalinivoima mitä harjoitat joogassa toistuu uskonnollisten liikkeiden kaatumistapahtumissa jossa ihmiset kaatuvat selälleen, nauravat hysteerisesti, matkivat eläinten ääniä tai puhuvat höpökieliä.
Itse asiassa kundalinivoiman taustan voitte tarkistaa ihan Raamatusta! Mark 9:17-29
Itse en halua antaa kehoani tämän voiman valtaan!- voi hyvät hyssykät
Admatan sepustukset saman kaltaisia kuin jehovan todistajat palstan jehovan todistajilla.
Jos jehovan todistajien toimintaa kritisoi,niin kohta lentää tekstit bittiavaruuteen.
Tämäkö on sitä sananvapautta?
- whoever
Yoga = Liitto (Liitto Atman ja Brahman eli Itsen ja Jumalan välillä.) Simppeliä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808