Ulkopuolinen keskellä avioerokriisiä

Meninkin sitten ihastumaan yhteen aivan mahtavaan mieheen :( Kuukauden verran tapailtiin todella tiiviisti, ei päivääkään ilman yhteydenpitoja, ja jos ei nähty niin puhuttiin väh. tunti aina puhelimessa.. Tiesin alusta asti että se oli vasta kesäkuun alusta ollut asumuserossa vaimosta ja lapsistaan. Vaimo oli lähtenyt menemään, mies oli koko kesän yrittänyt saada välejä korjailtua, mutta turhaan.. Kun tavattiin elokuun puolessa välissä niin heti ekana iltana treffien jälkeen se soitti ja kertoi kuinka oli tykännyt mun kanssani olla ja että elokuun loppuun saakka on luvannut odottaa vaimon päätöstä tulevaisuudesta, mua ei haitannut muutamat viikot sinne tänne kun ajattelin ettei ole kauaa siihen.. meillä oli aivan mahtavaa aikaa yhdessä ja se sanoi aina miten tykkää ja että puolet sydämestä olen varastanut.. Elokuun loppu meni ja päätöstä ei tullut, sitten mies antoi vielä viikon mietintä aikaa ja sitten syyskuun ekan viikon jälkeen ne olivat päättäneet koittaa pikkuhiljaa tehdä asioita yhdessä vähitellen perheenä.. ja me erottiin.. itkettiin molemmat todella paljon ja surin kamalasti, mutta turhaan sillä ei me pystytty olemaan toisistamme erossa ja ne eivät vaimon kanssa olleet missään tekemisissä.. Aloin taas uskoa että ne eroavat.. Kun mies näkee kuinka tilanne meihin sattuu kun ollaan epävarmoja kaikesta niin taas painostaa vaimolta vastausta, sillä ymmärränhän mä että pitkä avioliitto ja lapset painavat näissä peleissä enemmän kuin meidän kuukauden tutustuminen.. Vaimo ei osaa päättää eikä anna vastausta päivään mennessä joka oli vika päivä.. taas epävarmuus jatkuu vielä ja ei vastausta..mä olin valmistautunut kuulemaan tuona päivänä sen että menetän miehen, mutten kuullut.. mies soittaa seuraavana aamuna mulle ja kysyn häneltä että mitä veikkaa kuinka tilanne päättyy? Hän sanoo että nyt alkaa vihdoin tajuamaan että ero on tulossa. Ja mä olin taas toiveissani etten häntä menetäkään, kunnes illalla saan kuulla että pitkän kädenväännön ja pohtimisen jälkeen ovat päättäneet pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan koittaa paikata liittoa, ja taas mun maailmani romahtaa :( Yhteen eivät edelleenkään muuta ja en tiedä kuinka alkavat toimia tästä eteenpäin..

Eniten sattuu se että meillä synkkasi kaikki ja kumpikin välitti toisistaan oikeasti, vaikkakin aika joka tunnettiin oli lyhyt mutta asioita tapahtui paljon ja nopeasti. Olisi niin paljon helpompaa jos toinen sanoisi ettei tunne mitään mua kohtaan tai jos olisi ollut riitaisaa ynnämuuta, muttakun kaikki olisi hienosti ilman toisia osapuolia.
Tiistaina erottiin nyt ja eilen keskiviikkona illalla se tuli meille ja sain houkuteltua yöksi jäämään. Ilta ja yö oli mahtavaa aikaa ja en edes itkenyt vaan halusin viettää mukavan illan joka kruunaa kaikki muistot..

Edelleenkin tällä hetkellä sitä mieltä että mies oli mun elämäni mies ja toiveissani toivon ettei niiden juttu ala laisinkaan toimimaan. Vaimo tuntuu olevan tosi haluton edes yhdessä mitään puuhaamaan ja itsestäni tuntuisi vaikealta jos olisin tavarani yhteisestä kodista pois muuttanut niin niitä uudelleen yhteen laittaa ja kun sitä on saanut maistaa omanlaista elämää jo hyvän aikaa.. Luoja näyttää miten käy, mutta mies tietää että minä toivon että hän ottaa yhteyttä jos onnea ei synnykään.
Odotella en kuitenkaan aio, muttei muutkaan tietenkään nyt kiinnosta sillä sydämeni on varattu..
142205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kohdallesi sattui roikkuja, joka ei osaa päästää irti, entisestä liitostaan, vaikka haluaisikin. Tässä tapauksessa sinun tulee rohkaista miestä, ymmärtämään, että mennyt on mennyttä. Ja sinä haluat rakentaa hänen kanssaan onnellista yhteistä tulevaisuutta. Rohkaise häntä viettämään enemmän aikaa kanssasi, ja yhteiset yöt kuuluvat niihin.

Äänestä

Kyllä sinua on nyt kusetettu,ei se ukko sua haluu oikeesti,kun sillä menee huonosti muijan kaa nii sitte sinä kelpaat ja se jaarittelee sulle ihan puutaheinää,ei sillä ole aikomustakaan erota.
Unohda koko elostelija ja hae uusi vapaa mies.

Äänestä

Sua vedätetään. Ja maailman vanhimmalla tempulla.

Äänestä

Mies kusettaa sekä sinua että vaimoaan-toiselle puhuu yhtä ja sinulle toista-ellet ole kuullut kaiuttimen kautta heidän puheluitaan. Vaimo tuskin tietää sinun vakavista aikomuksistasi? Kyllä miehet on sikoja jos sitten naisetkin joskus osaa. Ota selvää ja jos ei selviä jätä ja löydät uuden sielunkumppanin, on meitä tässä maailmassa sen verran paljon ihmisiä ettei se elämä oikeasti yhteen eroon kaadu. Voi kun osaisin itsekin noudattaa neuvoani, en vain ole kuin yhden ihmisen epätoivoisessa avioliitossa lapsineni ilman kolmansia osapuolia.
Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti asia selviää!

Äänestä

Koitahan nyt ymmärtää että olet toisten avioliittoa tietoisesti rikkomassa !! Jätä rauhaan ja anna heidän välinsä rauhassa selvittää.Vaikeassa avioliittotilanteessa tietysti on kiva pitää kivaa ja kaikki muut maailman naiset on niin ihania kun voi vaan pitää hauskaa.Vaimoa kanssa taas pitää selvitellä ongelmia joka olis kuitenkin oleellisempaa kuin vehdata muiden eukkojen kanssa.Ihmettelen että edelleen löytyy tuollaisia romantikkoja jotka uskoo olevansa eroavan miehen unelmien täyttymyt.Uskotko oikeasti?? Tuskin edes jää sun luo jos oikeasti eroaa.Kunhan sun kauttas terapioi itsensä kuntoon vaikeasta erosta ja sitten löytää sen "oikean" Mietippä sitä päätöksiä odotellessas

Äänestä

kuolisit pois.

Äänestä
  • älä täällä vikise jos itselläs on menny huonosti.

    Äänestä

voi voi, kun olet tyhmä, tuttu juttu ukko kusettaa...

Äänestä

...itseäsi epävarmuudella äläkä miestä antamalla esimakua siitä, mitä kanssasi VOISI olla.

Suosittelen täydellistä välien katkaisua, kunnes mies on pystynyt päättämään kumman kanssa haluaa olla. Ei puheluita, ei viestejä, tapaamisista puhumattakaan.

Anna miehen siellä miettiä rauhassa tai yrittää uudelleen vaimonsa kanssa, katso sinä itse eteenpäin ja ota huomioon se mahdollisuus, että mies jää sittenkin perheensä luo - kaiken soutamisen ja huopaamisen jälkeen.

Äänestä
  • Kiitos asianmukaisesta viestistäsi =)
    On vain vaikeaa olla olematta missään yhteydessä, mies siis soittelee ja tekstailee yhä, nähty ei olla..

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitos asianmukaisesta viestistäsi =)

    sitä sä olet, ja voit olla vaikka hamaan hautaan, jos vain tahdot.
    Se, että mies on antanut vaimolleen vallan päättää, ovatko yhdessä vai eivät tarkoittaa sitä, että hän ei päätä, etteivät ole yhdessä.
    Sinä osuit ikävään vaiheeseen heidän elämäänsä, sille ei voi mitään. Sinä olet varasijalla, korjailet miehen pahaa mieltä, pidät häntä pinnalla.

    Jo siitä, että heidän tulevaisuutensa on vaimon käsissä voi päätellä, että mies menee takaisin, jos vaimo niin tahtoo. Soutaminen ja huopaaminen riippuu siitä, millä päällä vaimo on, mies on kuitenkin kokoajan valmis jatkamaan liittoaan.

    Se, miten ihana teillä on ollut, miten hyvin teillä on stemmannut ei merkitse mitään niinä päivinä, jolloin he osuvat puhalluksineen yhteiseen hiileen. Aina silloin kun ei ole onnistunut, sinä voisit hyvinkin paijata ja rakastaa pettymystä ja pahaamieltä pois, jotta mies taas jaksaa yrittää liitossaan.
    Hyvä nainen.. pahimmassa tapauksessa jäät heidän liittonsa paikkarasiaksi, etkä saa itsellesi kuin varastettuja hetkiä, hitusen ehkä onnea, jota koet hänen kanssaan. Loppusaldo noista suhteista kuitenkin on, että ainut kenellä ei ole ketään lohduttamassa silloin kun eniten sattuu olet sinä itse.

    Äänestä

  • paikkarasia kirjoitti:

    Tässä tuli juuri se asian ydin eli keskustelun aloittajan ja ko.miehen suhteen este: vaimollahan tuossa liiton jatkumisen päätäntävalta on.

    Jotenkin tilanteesta saa vaikutelman, että mies haluaisi pitää tutun ja turvallisen, mutta uudesta suhteesta saa piristettä värittämään urautunutta arkea. Toivottavasti olen väärässä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitos asianmukaisesta viestistäsi =)
    On vain vaikeaa olla olematta missään yhteydessä, mies siis soittelee ja tekstailee yhä, nähty ei olla..

    Todellisen rakkauden, sielunkumppanin löytänyt ihminen jättää kaikki taakse. Eli olet vain se varaventtiili, jos vaimo ei kuitenkaan huoli.
    Oliskohan sinulla uskallusta punnita tätä rakkautta ja sanoa, että soita sitten kun olet vapaa.

    Äänestä

  • tekstailee kirjoitti:

    "Todellisen rakkauden, sielunkumppanin löytänyt ihminen jättää kaikki taakse."

    Todellakin näin! Mies yrittänyt saada minua mielestään ja jättää minut taakseen muttei vain pysty siihen... Korostan että emme ole tapailleet nyt erossa, mutta puhelimitse kaiken aikaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

satutti.. kirjoitti:

Meninkin sitten ihastumaan yhteen aivan mahtavaan mieheen :( Kuukauden verran tapailtiin todella tiiviisti, ei päivääkään ilman yhteydenpitoja, ja jos ei nähty niin puhuttiin väh. tunti aina puhelimessa.. Tiesin alusta asti että se oli vasta kesäkuun alusta ollut asumuserossa vaimosta ja lapsistaan. Vaimo oli lähtenyt menemään, mies oli koko kesän yrittänyt saada välejä korjailtua, mutta turhaan.. Kun tavattiin elokuun puolessa välissä niin heti ekana iltana treffien jälkeen se soitti ja kertoi kuinka oli tykännyt mun kanssani olla ja että elokuun loppuun saakka on luvannut odottaa vaimon päätöstä tulevaisuudesta, mua ei haitannut muutamat viikot sinne tänne kun ajattelin ettei ole kauaa siihen.. meillä oli aivan mahtavaa aikaa yhdessä ja se sanoi aina miten tykkää ja että puolet sydämestä olen varastanut.. Elokuun loppu meni ja päätöstä ei tullut, sitten mies antoi vielä viikon mietintä aikaa ja sitten syyskuun ekan viikon jälkeen ne olivat päättäneet koittaa pikkuhiljaa tehdä asioita yhdessä vähitellen perheenä.. ja me erottiin.. itkettiin molemmat todella paljon ja surin kamalasti, mutta turhaan sillä ei me pystytty olemaan toisistamme erossa ja ne eivät vaimon kanssa olleet missään tekemisissä.. Aloin taas uskoa että ne eroavat.. Kun mies näkee kuinka tilanne meihin sattuu kun ollaan epävarmoja kaikesta niin taas painostaa vaimolta vastausta, sillä ymmärränhän mä että pitkä avioliitto ja lapset painavat näissä peleissä enemmän kuin meidän kuukauden tutustuminen.. Vaimo ei osaa päättää eikä anna vastausta päivään mennessä joka oli vika päivä.. taas epävarmuus jatkuu vielä ja ei vastausta..mä olin valmistautunut kuulemaan tuona päivänä sen että menetän miehen, mutten kuullut.. mies soittaa seuraavana aamuna mulle ja kysyn häneltä että mitä veikkaa kuinka tilanne päättyy? Hän sanoo että nyt alkaa vihdoin tajuamaan että ero on tulossa. Ja mä olin taas toiveissani etten häntä menetäkään, kunnes illalla saan kuulla että pitkän kädenväännön ja pohtimisen jälkeen ovat päättäneet pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan koittaa paikata liittoa, ja taas mun maailmani romahtaa :( Yhteen eivät edelleenkään muuta ja en tiedä kuinka alkavat toimia tästä eteenpäin..

Eniten sattuu se että meillä synkkasi kaikki ja kumpikin välitti toisistaan oikeasti, vaikkakin aika joka tunnettiin oli lyhyt mutta asioita tapahtui paljon ja nopeasti. Olisi niin paljon helpompaa jos toinen sanoisi ettei tunne mitään mua kohtaan tai jos olisi ollut riitaisaa ynnämuuta, muttakun kaikki olisi hienosti ilman toisia osapuolia.
Tiistaina erottiin nyt ja eilen keskiviikkona illalla se tuli meille ja sain houkuteltua yöksi jäämään. Ilta ja yö oli mahtavaa aikaa ja en edes itkenyt vaan halusin viettää mukavan illan joka kruunaa kaikki muistot..

Edelleenkin tällä hetkellä sitä mieltä että mies oli mun elämäni mies ja toiveissani toivon ettei niiden juttu ala laisinkaan toimimaan. Vaimo tuntuu olevan tosi haluton edes yhdessä mitään puuhaamaan ja itsestäni tuntuisi vaikealta jos olisin tavarani yhteisestä kodista pois muuttanut niin niitä uudelleen yhteen laittaa ja kun sitä on saanut maistaa omanlaista elämää jo hyvän aikaa.. Luoja näyttää miten käy, mutta mies tietää että minä toivon että hän ottaa yhteyttä jos onnea ei synnykään.
Odotella en kuitenkaan aio, muttei muutkaan tietenkään nyt kiinnosta sillä sydämeni on varattu..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu