Meillä ero astui 1,5 vuotta sitten ja asumusero 2 vuotta sitten. Liitto nitisi liitoksissaan viitisen vuotta, vaimo muuttui tylyksi kotihiireksi, seksi loppui ja löysin itselleni uuden, sopivamman elämänkumppanin. Sellaisen jota olen aina salaa toivonut. Vaimo (nyt siis ex) katkeroitui kovasti kun ilmoitin hakevani eroa, ei edes nimeään laittanut erohakemukseen. Luuli kai että se auttaisi, mutta ero oli väistämätön. Meillä on yhteinen lapsi, 9 vuotias, joka on luonani melko usein. Ongelma on että poikamme lievän sairauden takia olisi tärkeä keskustella lapsen asioista vanhempien kesken mutta ex ei suostu edelleenkään puhumaan edes puhelimessa. Tekstiviestjä en enää suostu näpyttelemään, se on lapsellista. Jos yritän soittaa, ei hän vastaa. Sähköpostia käytän vain töissäni, joten jos vapaa aikana tulee kysyttävää esim. lääkkeistä, en välttämättä saa vastausta pojan äidiltä kun tämä ei suostu keskustelemaan edes lapsen asioista. Onko tämä normaalia, vai lapsellista kiusantekoa? Mielestäni jo tässä vaiheessa myös jätetty osapuoli pitäsi ryhdistäytyä ja käyttäytyä asiallisesti, vaikka jotakin hampaankolossa olisikin. Poikamme kärsii kun vanhemmat eivät ole edes puheväleissä. Kiertokaas kokemuksianne. Ja missä vaiheessa puhumattomuus menee liian pitkälle, 2 vuotta, 3 vai viisi? Missä vaiheessa on syytä huolestua että toisella on mielenterveysongelma?
kaks vuotta erosta, eikä puheväleissä
kookoste
637483
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
kannattanut ajatella ajoissa.
Jos olet vaihtanut lennosta niin se on ihan voi, voi. Jos mut joku horo vaihtaisi lennosta uuteen äijään, niin ei noin helpolla kuin pääsisi.
Olet idiootti,olisit ekax eronnu,koska liittosi oli huono ja sitte vasta hakenu uuden,suuttuuhan tuollaisesta rauhallisempikin ihminen,vittumainen teko sulta.
Olen aivan samaa mieltä. Sain tietää, että miehelläni on ollut rinnakkaissuhde 2 vuotta toiseen naiseen ja heitin pihalle ja sitten hänenkin mielestään pitäisi vielä olla parhaat ystävät ja hän muutti vielä tämän toisen naísen luo kun ei ollut muuta paikkaa. Eipä hänkään ajatellut lastamme tai minua kun ensimmäisen kerran astui tuon toisen naisen kynnyksen yli ja vieläkin makaa sen vieressä vaikka olemme vielä virallisesti naimisissa. Mutta onneksi joulukuun lopussa ero on selvä.
sain yllättäen tietää jotta VAIMOLLA oli kans ilmeisesti ollut sivusuhde,, eli vuoroin vierais käydään ja en ole puheväleissä ollut sen jälkeen 8 vuoteen,,eikä ole hälle mitään asiaa, että näin.
lapsen asiat kuntoon,ei siinä exää tarvita ei ketään voi pakottaa mihinkään.
Asuuko lapsi sulla?
Hae yksin huoltajuutta,siinä vaiheessa yleensä naiset herää...
Minä en ole puhunut eron jälkeen exälleni mitään,osituksen hoiti juristit ja minä sain lapset exä ei niistä välittänyt ja hyvä näin,elarit tulee yhteikunnalta,kun exällä ei tuloja.pojat jo 17 ja 19 ja he ei välitä isästään,joka juopottelee ja vaihtaa eukkoa kuin paitaa.Erosta 4v
Minun ex muutti pois kotoa n. 1,5 vuotta. Minä olin myös se tyly kotihiiri joka vaihdettiin lennossa uuteen onneen. Joten enpä minäkään välttämättä puheväleissä haluaisi olla. Sen verran puhellaan, että silloin harvoin kun ex hakee lapsia luokseen, niin kerron minkä verran mitäkin lääkettä pitää yhdelle lapselle antaa. Muuten hoidan asiat mieluummin sähköpostilla tai tektstiviestillä. Jos ex ei aikaisemminkaan halunnut asioista keskustella niin miksi nyt pitäisi puhua?
pitäisi puhua. No minä nyt oikein tavaan asian, kun ei muuten teille mene jakeluun sinne katkeruuden verhon taakse: LAP-SEN HY-VIN-VOIN-NIN VUOK-SI.
kun panit sitä toista naista naimisissa olles - lapsen hyvinvointia. K...hyvinvointi menee toki edelle?
Eikö tekstiviestit ja sähköpostit ole mitään? Minun mielestäni niissä saa helpommin kerrottua asioita kuin puhumalla. Ja minun mielestäni lapsen hyvinvointiin riittää se että ne tärkeimmät asiat puhutaan. Kyllä lapset muutenkin vaistoaa ettei äiti ja isä ole enää kovin lämpimissä väleissä. Ja miksi se on aina se lähivanhempi jonka tehtäviin kuuluu lapsen/lasten hyvinvoinnista huolehtiminen? Eiköhän se ole molempien vanhempien tehtävä.
tuon edellisen.
Eli jätit. Ja otit vielä uuden naisen, ENNENKUIN jätit.
Harmi, että siitä SINUN VITTUMAISESTA KÄYTÖKSESTÄSI saa kärsiä nyt viaton lapsi.
En osaa neuvoa, miten voisit sen verran hyvittä vaimollesi, että hänen haavansa sen verran paranisivat, että hän pystyy puhumana moiselle paskakasalle. Vie luultavasti vuosia vielä.
Lapsen takia takia ehkä ulkopuolinen auttaja voisi helpottaa tilannetta. Voisiko esim. isovanhemmat toimia välittävinä linkkeinä? (Vai saatko exapeltakin turpiin ja ex-anopilta myrkkypiirakkaa, jos yrität ottaa yhteyttä? Entä omat vanhempasi? Sisarukset?)
Ikävää, mutta niin kovin yleistä :( Hae lapsesi lähivanhemmuutta perusteena äidin yhteistyöhaluttomuus ja mielenterveysongelmat.
että ottaa muita naisia NAIMISISSA ollessa, ja rikkoa toisen täysin. MItä muuta voi odottaa? kun kohdellaan noin, ihmisestä tulee susi - täysin rikkiinäinen, peto.
Enpä usko että puhumattomuus mistään mielenterveysongelmista kielii. Kyllä minä juttelen ystävieni ja tuttavieni kanssa enkä minulla ole todettu ongelmia mielenterveydessä. Ex-miehenkin kanssa olisin jutellut jos hänellä olisi ollut siihen haluja ennen kuin rupeaa uutta onnea etsimään. Lasten asiat voi todellakin hoitaa sähköpostitse tai tekstiviestin avulla. Ei ole suuri vaiva näpytellä lyhyttä viestiä jossa tärkeimmät asiat. Ja jos tapaat lastasi säännöllisesti niin ei varmaan tule mitään uusia ja ihmeellisiä asioita eteen.
Jostain kumman syystä miehet olettaa, että ex-vaimot nielevät kaiken ja ovat ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut vaikka ex käyttäytyisi miten tylysti tahansa. Minä olen suoraan sanonut ex:lle että en tule koskaan antamaan hänelle hänen käytöstään ja tekojaan anteeksi. Asiallinen olen silloin kun lasten asioista on kysymys mutta muuten meillä ei ole enää mitään yhteistä.
kehotti siis itseasiassa valehtelemaan, että exällä on mielenterveysongelmia.
Tämä on sitä l-a-p-s-e-n h-y-v-i-n-v-o-i-n-n-i-s-t-a h-u-o-l-e-h-t-i-m-i-s-t-a.
Kyllä ne miehetkin osaavat lasta käyttää pelinappulana. Ap häippäsi ensin perheensä luota uuden naisen luokse tuosta vain, luuli varmaan, ettei lapsi juurikaan asiasta välitä eikä se hänen tunteitaan loukkaa. Järkyttynyt äiti sai jäädä yksin nuolemaan haavansa ja selittämään lapselle, että minne se isä nyt lähti.
Ap:han ei tehnyt mitään väärää, hänhän vain panosti omaan hyvinvointiinsa ja onnellisuuteensa ex-vaimonsa ja lapsen kustannuksella. Sillähän ei ole väliä, miten näitä ihmissuhteita hoitelee, sama pakata laukku ja muuttaa suoraan uuden luokse, mitäpä se asia vatvomalla paranee. Ja hiirulaistahan kenenkään ei tarvitse kunnioittaa missään tapauksessa.
Nyt ap aivan oikeutetusti ihmettelee, että miten se ex-vaimo voi olla niin lapsellinen, että jaksaa vieläkin olla loukkaantunut moisesta pikkujutusta. Ap:llähän on kaikki hyvin, uusi sutjakampi ja simpsakampi vaimo kotona odottamassa ja isäleikkiäkin pääsee leikkimään aina sopivasti vähän väliä. Muuta ongelmaa hänellä ei siis olekaan kuin tämä lapsellinen ex, jonka loukkaantunut käytös muistuttaa ikävästi siitä katalasta tempusta, jonka hän teki perheelleen.
Hänellä ei tietysti ole käynyt mielessäkään, että ex-vaimo on itseasiassa aika jalomielinen, kun antaa noin epäluotettavan ihmisen edes olla tekemisissä lapsen kanssa. Sopii toivoa, että sosiaaliviranomaiset ottavat vakavasti kaikki valheet ex-vaimon mielenterveysongelmista ja yhteistyökyvyttömyydestä, että lapsi pääsee kokonaan asumaan tämän paremman vanhempansa luokse.
Tekstiviestejä ap ei suostu lähettelemään eikä sähköposteja, koska se rasittaa häntä ja on hänestä lapsellista. Tämä ei tietenkään ole hänen puoleltaan yhteistyökyvyttömyyttä, hänhän on se, joka tässä tilanteessa laatii pelisäännöt ja keksii toiselle mielenterveysongelmia, jos tämä ei tanssi hänen pillinsä mukaan.
Entä jos niitä " muita" ei ole ollut, ja sama tilanne?
Naiset tekee ihan samoin, ja kanataa miettiä olitko todella valmis keskustelemaan asioista ennen kuin toinen löysi uuden.
Meinaan jälkiviisas voi aina olla ja muunella totuutta itselle.
Miten niin tuosta noin vain Ap häipäsi?
Kyllä se on niin että jos suhde on kunnossa niin siitä ei häipästä.
Ja kyllä sillä ex-vaimollakin on ollut vastuu siitä että suhde toimii ei se ole ollut pelkästään ap vastuula.
Kuviohan on ollut se , että ex-voimo on luullut että, hänen miehensä on itsestään selvyys.
Ja kun mies onkin tullut sieltä tossun alta niin sitten ihmetelään että miten tässä näin kävi, ja katkeroidutaan
Eipä tee mieli puhella. Minut ns. lempattiin 30 vuoden jälkeen yhden kapakkaillan seurauksena; puoliso löysi elämänsä naisen ja suunnitteli jo loppuelämää tämän kanssa (sen ensimmäisen ja ainoan kohtaamisen perusteella); kertoi lapsillekin pari päivää sen jälkeen että näin on käynyt ja kyseli kauppareissulla heiltä kumman kanssa haluavat asua (minun kanssani ei siis neuvotellut siitä koska ja mitä lapsille kerrotaan, teki sen yksin); ja jos jotakin muuta!
Nyt pitäisi olla ystäviä! Mutta kun se ystävyys
mielestäni kyllä perustuu toisen kunnioittamiseen ja luottamukseen!!!
Ja kyllä vähän isommat lapset sen luottamuksen puutteen huomaavat, aivan turha alkaa näyttelemään.Yritän olla neutraali, enkä puhu pahaa heidän isästään.
Ja sanottakoon nyt vielä että exäni ei mitään todellista signaalia antanut siitä, että on "elämäänsä kyllästynyt".
Kaikkea ei tarvitse niellä.
Ps. Sähköposti ja tekstarit on todella näppärä
tapa kommunikoida, eikä tule väärinkäsityksiä.
Ps. Eikä minulla mielestäni ole mielenterveysongelmaa, vaikka en exääni enää kunnioitakaan ja välttelen mielelläni häntä.
Pitäiskö niasten miettiä vähän ennen kuin hyppää naimisissa ollessaan vieraan sänkyyn.
muuten tulisikaan ne miehet, jotka käy posauttamassa haulikolla uuden miehen, sen exän tai joskus koko perheen kuoliaaksi?
Eihän se oikein ole, mutta ääritekoihin johtaa.
Kun ihmiselle on susi, niin hänestäkin tulee susi.
sitte erotaan ensin,eikä syöksytä uuteen suhteeseen ja eron jälkeen mietitään mikä meni vikaan ja sitte puhtaalta pöydältä,kun kaikki on kunnossa haetaan uusi kumppani.
alta tuleminen" tietysti välttämättä vaatii että etsii ensin uuden kumppanin ja jättää sitten entisen vaimon kuin nallin kalliolle. Koska mieshän ei ole ITSESTÄÄNSELVYYS. Jos miehen kanssa ei osaa olla taiten, se rikkoo avioliittolupauksensa ja vaihtaa lennosta uuteen.
Tämä pitäisi sisällyttää vihkivalaan että naiset ymmärtäisivät heti alusta asti että mikä on pelin henki.
Ap:n käytöshän on kokonaan ex-vaimon vastuulla, mitä oli niin tylsä tyyppi. Ap kertoi itse, että löysi kesken avioliiton "kumppanin, josta oli aina unelmoinut." Ex-vaimon olisi pitänyt jo avioon astuessaan ymmärtää, että hän ei ole sellainen ihminen, josta ap unelmoi.
Seli seli. Kyllä pettäjälle tuntuu aina selityksiä löytyvän ja valitettavasti näköjään puolustajiakin.
Ex-vaimohan ei tässä ollut se, joka petti ja jätti. Ihan turha selittää, että jos vaimo ei anna tarpeeksi p*mppaa, niin se on henkistä jättämistä. Ap:n tulisi kasvattaa itselleen selkäranka ja lopettaa ex-vaimon syytteleminen.
alkuperäisen avauksessahan lukee "Missä vaiheessa on syytä huolestua että toisella on mielenterveysongelma?"
taisit nyt itse luikauttaa valheen, hyihyi
Tuskin on äijällä kykyä (AP) lapsista huolehtia. Harva mies oikeasti pystyy hoitamaan lapsia(an). No onhan sinulla tietysti se uusi nainen, kysy siltä sitten ensin, että haluaako se ruveta lapsenhoitajaksi, jos aiot huoltajuutta hakea.
Ja jotta et saa toistakin hirviöexää, niin KUN otat uuden naisen (jos tämä nyksä ei suostu äidiksi), niin ota se vasta kun olet jättänyt nykyisen.....
kyllä muakin on petetty ja jätetty, parikin kertaa, mutta en oo katkera luonne. luulen että monilla naisilla on aika huono itsetunto ja elämä kaventunut vaan siihen mieheen ja lapsiin, että kun ero tulee niin se on sitten maailmanloppu. nämä jätetyt exät ovat itselleen vihaisia elämättömästä elämästään ja elämättömäksi se jääkin jos ei edes yritä päästä irti katkeruudestaan. muistakaa rakkaat ihmiset, olittepa naimisissa tai ette, oli teillä lapsia tei ei, niin itse olette onnestanne vastuussa. itse on teidän elämänne rakennettava, loppujenlopuksi. ei voi turvautua toiseen liikaa ja olettaa että jopa onnettomana toinen on vierellä. nykyelämä ei ole enää kulissiavioliittoja. itsetuntoa naiset, itsetuntoa. unohtakaa ne miehet ja katkeruus, niin voitte itsekin löytää vielä uuden onnen!!!
Miksi siihen uuteen elämään pitäisi kuulua se, että puhuu henkeviä exän kanssa; exän, joka pani toista naista ollessaan naimisissa vielä kanssani?
voisin sanoa, että miksi ex vaimoni pani toista miestä ollessani kanssani naimisissa. Etsikö onneaan sillä aikaan kun pesin perheen pyykit, siivosin ja tiskasin?
onni ja autuus se parisuhde on,olen kerran avossa ollu ja mulle riitti,en ota koko lehmää jos tarviin kupillisen maitoa...nyt saan tehdä mitä lystään ei kukaan natkuta..
Mitä jos kasvaisit ihmisenä ja nöyrtyisit vaikkapa näpyttelemään niitä tekstiviestejä?
Olisiko liian iso uhraus lapsen hyväksi?
Niin, onko tosiaankin niin, että sinusta AP on aivan käsittämättömän suuri vaatimus (lapsen hyväksi), että SINÄ lähettäsit tekstiviestin tai jopa sähköpostin?
Ei herrajumala.
Jos vaimosi haluaa kommunikoida näillä välineillä niin miksi ihmeessä se ei käy sinulle? Eli tässäkin asiassa pitäisi mennä juuri niinkuin sinä haluat. Tekstiviestin näpyttelyyn ei mene paljon aikaa ja nopesti sen sähköpostinkin kirjoittaa. Monesti asiat tulevat paremmin hoidettua kirjoitettuna kuin puhumalla.
tääonmunainutelämä -tyypit, jotka valittaa kämppismeiningistä. Niistä voisit saada itelles puolestapuhujia.
Ei vaan, väärin teit. Ootko yrittänyt pyytää exältäsi anteeksi? Siitä voisi ehkä olla apua...
ja muuttui tylsäksi kotihiireksi. Ihan oikein! Salaa toivottu uusi rakas! Ah ettei vain olisi jotain vähemmistötyyppiä!?
Soppasi todella keität ja syöt itse! Onnea!
Laitappa exällesi sähköpostia missä kerrot kyllästyneesi tekstareihin ja siihen ettei normaalit puhevälit toimi lapasen asioita hoitaessa. Muista asioista ei tarvitsisikaan puhua. Hätätilanteessa kun se tekstari saattaa joskus olla liian hidas yhteydenpitomuoto. Kerro myös, että jos ei puhetta ala tulemaan menet lastenvalvojalle puhumaan ja harkitset huoltajuuden hakemista itsellesi, koska lapsi kärsii selvästi nykyisestä tilanteesta. Ole asiallinen, mutta jämpti. Uskon, että exäsi ymmärtää ja suostuu puhumaan lapsen asioista puhelimessa. Mikäli ei auta, sitä suuremalla syyllä haet huoltajuutta itsellesi. Yleensä pieni uhkaus tehoaa.
Olen itsekin nainen, mutta ei tulisi pieneen mieleenikään kostaa exälle lasten kautta. Vaikka ymmärrän exäsi katkeruuden ja halun kostaa, niin rajansa siinäkin. Aikunen hänenkin pitäisi olla ja vielä äitikin.
Mitä tulee näihin vastauksiin täällä, älä välitä. Näitä pikkusieluisia moralisoijia täällä riittää joka lähtöön. Niinkun se mitään auttaisi.
se hyvä neuvo lisää vaan paskaa naisen niskaan,ja tää herrahan ei maileja lähetä,koska siitä on niinpaljon vaivaa.Eikä sen tarvi mitään kostoa olla,jos se ei vaan yksinkertaisesti kykene kohtaamaan tollasta kusipäätä edes puhelimessa.
Kyllä se mailaaminen on paras vaihtoehto.
... ja höpöhöpö on se kumma miten jotku naiset piilpoutuu aina jokun tekosyyn taakse. Ai ei muka pysty kohtaamaan hah hah! Oisko kannattanu jäädä vanhakspiiaks, jos ei pysyty kohtaamaan elämä realiteetteja?! Misssä ihmeen umpiossa toiset oikeen elää??? Kysymys on nyt ennenkaikkea lapsen hyvinvoinnista, ei sen kusipään nautinnoista. Mut hei, sehän sun ja alottajan exän on vaikee ymmärtää kun ei ookkaan kysymys teistä aina! Hohhoijaa!! Ne naiset saa paskaa niskaan, jotka sitä haluaa! Oisko peiliinkatsomisen paikka? Vaikka ihan vaan sen lapsen takia? :)
kanssa katsoa peiliin,ei tuollainen huutaminen ja mylviminen,syyllistäminen,ja ylimielisyys rakenna mitään,tuolla tyylillä asiat menee vaan enempi solmuun...
Kuka täällä huutaa? EIKÖS TÄMÄ OLE HUUTAMISTA?
Kyllä mä täällä enempi nauran näille jutuille ja naisille jotka aina valittaa ja piiloutuu millon minkin asian taakse ettei tartte ottaa vastuuta omista tekemisistään. Mitä he luulevat saavuttavansa moisella käytöksellä?
Syöt vaan soppasi itse, itse olet sen keittänytkin. Ei exsäsi ole velvollinen kanssasi enää kommunikoimaan millään tasolla. Koskaan. Piste.
Sinustako on ihan oikein että lapsi kärsii vanhempien puhumattomuudesta? Nimenomaan äidistä johtuvasta kommunikointi ongelmasta? Eikö äidillä ole mitään vastuuta lapsen hyvinvoinnista ja mielenterveydestä? Jyrääkö äidin viha lapsen oikeuden?? Kysynpä vaan?
tällä tavalla kuten minutkin. Ei ole välttämättä mielenterveysongelmia, jos ei kykene olemaan tekemisissä. Silloin kun mies tai nainen ottaa lennosta uuden, niin sillä vain saattaa olla esim. tällaisia seurauksia. Miksi ei erota jos suhde on huono, ilman että heti pitää olla uusi. Jokainen tietysti päättää omasta elämästään, mutta kun järki seisoo väärässä päässä, niin näin voi käydä, valitettavasti. Pitää aina muistaa, että vaikka itse löytäisi elämänsä rakkauden, niin jätetty ei siitä välttämättä koskaan toivu siihen malliin, että pystyisi yhteistyöhön. Meillä exmies lässyttää minulle mikä on lasten parasta, samalla kun lämmittelee uutta naistaan. En oikein usko yhteistyöhön, niin hyvä kun se lasten kannalta olisikin :(
Sinun tunteesi on siis paljon tärkeämmät kuin lasten tunteet ja heidän parhaansa.
Varsinainen äiti, aika tyypillinen kyllä.
Monet äidit kun eivät tajua, että lapset ovat erillisiä ihmisiä, eikä heidän itsensä jatkeita.
Koettakaa nyt katkerat exät erottaa entinen parisuhteenne lasten asioista.
Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
syyllistetään siitä, että hän ei ajattele lasten parasta, ajatteleeko jättäjä heitä ottamalla itselleen saman tien uuden perheen? Eiköhän tässä kuviossa ole selvää, ketkä kärsii eniten, lapset tietysti, olen siitä samaa mieltä. Mistä vain voimat olla yhteistyössä, kun toinen on törkeän tempun tehnyt ja häneen ei kuitenkaan se rakkaus ole kuollut? On kiduttavaa olla tekemisissä, kun toista ei enää takaisin saa, on helpompi olla kokonaan ilman mitään.
jätettiin, vai siitä ettei exäsi kärsi, vaan voi hyvin?
varmaan kärsin kummastakin. On niin paha olla ja toinen on jo ns. "vauhdissa".
Jos nyt otetaan asiat asioina ilman että mietitään kuka teki mitäkin ja tilanne on se että puhevälit poikki niin voisitko ajatella ottavasi ihan yhteyttä lastasi hoitavaan lääkäriin??Soittoaika tai sitten varaat ajan lääkärille silloin kun lapsi on sulla arkena.tai varaat ajan ja menet ilman lasta.Puhelinajan saat joka tapauksessa ja selität tilanteen sitten lääkärille.Sieltä saat hoito-ohjeet tarkemmin ja sovitte miten sitä tietoa voisi sieltä osoitteesta tulla sullekin.Tai voisithan viedä kontrollikäynnille lapsesi jos ex-vaimollesi sopii.
Hyvin toimiva vaihtoehto on lapsen mukana kulkeva viestivihko johon kirjoitetaan lasta koskevista asioista jos puhuminen ex kanssa vaikeata tai ei onnistu.Mitä tulee tohon et lasten asioista pitäisi exän kanssa keskustella ettei lapsi kärsi sanoisin että eiköhä ne lapset kärsi jo siitä erosta.Ei sitä silloinkaan lapsen parasta ajatella kun erotaan.Uutta vaan tilalle ja onni muka olisi täydellinen.Kyl se niin menee et niin maataan kun pedataan.Jos vanhemmat pikkasen yrittäis hoitaa suhdettaan niin lapset sais pitää ehjän kodin.Nykyään vaan on muotia vipata puoliso yli laidan ja vaihtaa uuteen kun rupee tökkiin.Ei yksinkertaisesti osata elää toisen kanssa.Uudessa suhteessa samat ongelmat edessä tuplaten.Näin se menee.
Jatkan..Meillä 5vuotta sitten erottu ja alkuun ajateltiin et yritetään sit sopia lapsen asioista asiallisesti.Alkuun oltiin fiksuja mutta sit ne luurangot tuli ulos kaapista ja tuli jatkuvia räjähdyksiä exälle.Olen tullut siihen tulokseen et nyt mun puolelta riitti.Jos ei aikaisemminkaan osattu keskustella asiallisesti niin ei keskustella enänkään.Sellainen niin asiallista,niin asiallista rupes tökkiin.Jos takana on paljon loukkauksia ja mielipahaa,ei onnistu.
Kylläpä nyt olet fiksu ja filmaattinen kun olet tullut siihen tulokseen et lapsikin kärsii kun vanhemmat ei ole puheväleissä.Mutta lapsi ei silloin kärsinyt kun lapsen äidin heitit yli laidan ja otit uuden sulottaren elämääsi.Älä valita nyt.Itse olet elämäsi ratkaisut tehnyt.Ajatella vois niinkun etukäteen valintojaan.
sitä lapsen kärsimystä pitkittää omien oikkujensa ja mielialojensa vuoksi?
Tämän viestiketjun kirjoittajista on kyllä osa ihan kuutamolla siitä mitä on vanhemmuus, sou sääd.
ollut jo kauan sitten.Älkää erotko niin pysyy vanhemmuus kondiksessa.
on kaksi eri asiaa.
Kulkevat kyllä käsikädessä vanhemmuus parisuhde.
Perheessä on yleensä kaksi aikuista ja x määrä lapsia. Vanhempien välillä on parisuhde ja vanhemmuus kuvaa suhdetta lapsiin. Parisuhde on siis kahden aikuisen välinen suhde. Jos kahden aikuisen välisessä suhteessa on ongelmaa, niin vanhemmuuskin on silloin hukussa. Vanhemmuus kuvaa siis aikuisten suhdetta lapsiin (tai suhdetta lasten kasvatukseen). Siis vanhemmuutta ja parisuhdetta normaali ydinperheessä ei voida täysin erottaa. Kyky vanhemmuuteen on itseasiassa kypsän aikuisen ominaisuus.
Nykyinen kokemuksiin perustuva elämäntapa näyttää tehokkaasti romuttavan parisuhteita ja vanhemmuutta.
Tällä palstalla on aika usein siteerattu Fisherin sanoja "jokoinen on vastuussa omasta onnestaan". Muita Fisherin kommentteja ei paljoa ole siteerattukkaan. Ehkä oman onnen etsiminen onkin se tekijä, joka uhkaa vanhemmuutta ja rikkoo parisuhteet.
"Jos en ole juuri nyt tässä parisuhteessa onnellinen, on minulla oikeus etsiä sitä muualta".
Johtaako em. ajatus juuri uskottomuuteen ja sitä kautta lisää parisuhteen ongelmia ja kadottaa vanhemmuuden. Jokainen uskoton tietää loukanneensa puolisoaan sukupuoleen katsomatta. Ainoastaa persoonallisuudeltaan vakavasti häiriintyneet eivät koe minkäänlaista syyllisyyttä.
On helppoa tukeutua Fisherin kantoihin ja irroittaa ne asia yhteyksistää. Hakea legitimiteettiä auktoriteetilta toiminnalleen.
Kun parisuhde päättyy muuttuu myös ainakin etävanhemman vanhemmuus. Lasten kasvatus ei tapahdu koulussa, ei tarhoissa, eikä varsumiespalveluksessa.
Se tapahtuu kotona arjen tilanteissa. Vanhemmuus on edellytys lasten kasvatukselle. Arjesta sivuun joutuessaan etävanhempi isolta osilta joutuu luopumaan arjen tilanteista ja sitä kautta vanhemmuudestaan (osittain).
Monelle miehelle tämä on raskas asia. Varmasti tämän takia myös monet miehet vetäytyvät lapsista kauemmas. Vaikka pääsääntöisesti lapset ovatkin useimmiten äidin luonna eron jälkeen, niin huomattakoon, että eron syy ei aina ole isässä. Varsinkin näille isille ero ja sen kautta menetetty vanhemmuus on kova paikka.
Kirjoitat ihan asiaa. Mutta silti minulla herää kysymys/ajatus, että ihmiset eivät helpoin perustein lähde parisuhteestaan. Vai lähtevätkö? En oikein usko. Paisuhteen ongelmia vain on vaikea nähdä ulospäin. Usein se niin onnellinen avioliitto onkin todellinen perhe helvetti.
Ja minusta toisaalta on myös vallankäyttöä kohdella toista puoliskoa kuin ilmaa ja ajatella ettei hän lähde siitä mihinkään perheen takia.
Kääntäen voi myös sanoa, että parisuhteella ei ole oikeus tehdä ketään onnettomaksi tai sairastuttaa pahimma tapauksessa. Joka sekin on mahdollista.
tavoittelen on tietenkin vastuu. Vastuu parisuhteesta. Meitä miehiä on aina syyllistetty puhumattomuudesta ja vastuun oton puutteesta ("pojat on aina poikia").
En tiedä onko mahdollista olla hyvä isä, hyvä puoliso ja hyvä rakastaja samassa paketissa. Jos miehen näkökulmasta asiaa tarkastelee ilmeisesti tätä monet naiset juuri hakevat. Jos jokin osa-alue ei tyydytä sen voi korvata ulkopuolisella suhteella esimerkiksi.
Joskus ainakin minusta tuntuu, että hyvä rakastaja on se koheltava pikkupoika joka hulluttelee ja antautuu kaikkeen kivaan sekä kehuskelee ulkonäköä, luonteen piirteitä yms. Seuraavassa hetkessä pitäisi vaihtaa ymmärtävän ja turvallisen isän rooliin. Seuraavassa hetkessä tulisi olla taas puoliso ja aviomies, joka tasa-arvoisesti hoitaa kaikki kotityöt yms. asiat.
Edellä kuvattu on mielestäni isyyden ja miehisyyden syvin ristiriita. Kaikki samassa paketissa ajattelu. Mitäs jos ei siihen pysty?
Miehenä joutuu kysymään onko kuitenkin parisuhteessa miehen tehtävä tyydyttää puolison tarpeita kaikilla osa-alueilla. Onko parisuhteen tarkoitus olla kaikilla elämän osa-aluella täydellistä ja 100% tyydyttävää? Onko onni siis 100% onnea ilman puutteita vähän niin kuin täysmehu? Jos parisuhde ei joltain osa-alueelta tyydytä niin, voiko sen korvat ulkopuolelta tulevalla tyydytyksellä välittämättä seurauksista.
Seuraukset kohdistuvat useimmiten puolisoon tai lapsiin. Täydellisen oman onnen etsiminen on kuin etsisi sateenkaaren päässä olevaa aarretta.
Lukiessani tätä palstaa ja uskottomuus palstaa sekä äidit ja isät palstaa en voi välttyä huomiolta, monet näyttävät etsivät sateenkaaren päätä. On kirjoituksia kuinka taas kerran epäonnistuin. "pääsin eroon juoposta ja uusi ihastus paljastui juopoksi yms."
Sateenkaaren pää on vaikeasti tavoitettava. Juuri kun luulee sen löytyvän on se kadonnut tai siirtynyt toiseen paikkaan.
Niille jotka sitä lähtevät etsimään, toivotan onnea valitsemallaan tiellä.
Niille jotka, valitsevat toisin, toivon että aarre löytyy läheltä yhteisten keskustelujen ja tavoitteiden kautta.
Niille, jotka elävät väkivallan alla suositan lähtemistä, mutta ei etsimään sateenkaarta, vaan elämää.
Niille jotka ovat pettäneet, toivon että ymmärrätte tekonne seuraukset ja pyydät anteeksi nöyrimmästi, ettekä etsi syytä tai perusteita toisesta osapuolesta teollenne.
Niille joita on petetty ja joille on valehdeltu toivon, että ette syyllistä itseänne ja osaatte antaa anteeksi kun sitä oikeaa katumusta osoittaen pyydetään. Toivon, että vihaatte vihanne, jos ette anteeksi pyyntöä saa. Vihanne on silloin oikeutettua, mutta älkää jääkö vihanne vangiksi.
Entäs miesten odotukset puolisolta?
Onko ihannenainen sellainen, joka on taidokas gourmet-kokki keittiössä, estoton viettelijä makuuhuoneessa ja lempeä madonna äitinä?
Tuollaisen kuvauksen olen joskus jostain lukenut;)
hyvä kirjoitus.vaikka tässä on lukenut näitä tarinoita täällä ja muuallakin,yrittänyt ymmärtää ex-vaimon sielunelämää,niin en minä käsitä,miksi rikkoa aivan fiksu parisuhde.kun se yhden ihmisen täydellisen oman onnen hakeminen aiheuttaa toiselle vastuun kasvamista ja lapsille kärsimystä(jättäjät vähättelee tätä).minullekkaan ei annettu mitään mahdollisuutta korjata,jos jotain väärin tein.
korjata, näin minulle sanottiin. Kymmenen yhteisen vuoden ja kahden lapsen jälkeen minulle selvisi vasta kesällä oikein toden teolla kuinka huonosti exmies oli suhteessamme voinut. Syyllisyys oli/on aivan hirvittävä, kun menin itseeni ja mietin omaa käyttäytymistäni. Itkin ja kaduin aivan valtavasti, kadun tietysti edelleen omia virheitäni, mutta mikään ei enää auttanut, ero oli väistämätön. Vieraissa en ole käynyt, siitä ei siis kyse ollut. Nyt voin hieman paremmin sen suhteen, että omilta vioiltani olen huomannut, että exmies ei ole yhtään sen parempi ja minä onneton jo hetken syyllistin vain ja ainoastaan itseäni. Kun katselee naapureiden touhuja, niin tulee mieleen, että tuollaista elämää minäkin olisin halunnut. Pientä huomiota myös osakseni, esim odotusaikana olisi joskus voinut vaivautua kantamaan ruokakassit, mutta ei, sohva oli mukavampi. Suhteeseen tarvitaan kaksi, jos hän on voinut huonosti minun takiani, niin en minäkään kovin hyvin voinut hänen takiaan, näin se vain meni, kun koskaan ei asioista puhuttu, huudettiin vain molemmat.
Jopas täällä nyt on sätitty ja haukuttu sinua oikein urakalla...Tarinasi on ihan tavallinen siinä mielessä, että löysit uuden naisen ja erosit vasta sitten. Miehet toimivat usein noin eli eivät lähde ns. tyhjän päälle eikä siinä mitään; ihmisen kannattaa tehdä sellaisia ratkaisuja, mitkä oma moraali kestää. Itsehän sitä jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija ;)
Sen verran minunkin mielestäni sinun kannattaisi joustaa, että kommunikoisit exäsi kanssa hänen toivomillaan tavoilla. Hän ei ehkä pysty puhumaan kanssasi, vaikka se olisikin nopein tapa vaihtaa tietoja. Ei se tekstarin näpytteleminen niin kauan vie ja tulee hiukan harkittua -puolin ja toisin - mitä viestii.
Hyvä että huomaat lapsen hyvinvoinnin olevan se tärkein asia. Etävanhempi voi olla ihan hyvin lapsen asioista yhtä kiinnostunut kuin lähivanhempikin. Eihän pois muuttaminen tunteita, eikä vastuuta, minnekään hävitä.
Olen sitä mieltä että exvaimot ovat vasta sitten oikeasti päässeet erotsta yli kun pystyvät kommunikoimaan ASIALLISESTI exmiehensä kanssa, oli tämä sitten pettäjä, hakkaajaa, alkoholisti, huono isä, paskapää tai mitä ikinä. Se ettei "pysty puhumaan" tai näkemään kasvotusten tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä että niitä tunteita on vielä olemassa. Hyviä tai huonoja mutta tunteita kuitenkin. Minullakin ruperi kädet tärisemään kun ex soitti. Siinä meni puoltoista vuotta. Jossain vaiheessa vaan huomasin ettei minua hetkauttanut vaikka näin exän uuden rakkaan kanssa. Silloin tajusin että yli on päästy vaikka hänkin loukkasi minua aikanaan pahimmalla mahdollisella tavalla. Jos kohtaamattomuus venyy kahteen vuoteen tai yli, on se jo sen merkki että jätetty ospuoli ei ole itsenäinen ihminen joka ottaa vastuun omasta elämästä vaan roikkuu edelleen tässä exässään. Hän ei halua päästää irti ja kiukuttelee tällä tavalla, onhan se enää ainut tapa kun exmiestä ei enää kiinnosta muu yhteinen kuin lapset. Mielestäni jossain vaiheessa exmiehen tulisi ottaa yhteys lastenvalvojaan ja ainakin kysyä että onko heidän puoleltaan mitään tehtävissä.
Jos ei ole tunteita sitä toista kohtaan, ei ole mitään syytä kiukutella tai pitää mykkäkoulua.
Tuollainen käytös on selkeästi parisuhdekäytöstä, joka johtuu parisuhteen tunnesiteistä ko ihmiseen.
Petturi rikkoi perheemme, lasten kodin.
Sitä en anna ikinä anteeksi, en ikinä.
Pettämiseen ei ollut mitään muuta syytä kuin vaihtelun halu.
Samaan aikaan kun perhe lisääntyi ja uusi kotikin valmistui, niin minua petettiin.
Olisihan sen voinut pistää poikki vähän aikaisemminkin jos ei kerran huvittanut.
Puhun kyllä asioista, mutta vihan takia ääni tulee kuin viemäriputkesta.
Siksi käytän mieluummin tekstiviestejä.
En minä itseni takia vihaa, vaan lasten kärsimysten takia tietenkin.
Hekin luulivat asuvansa huippuonnellisessa kodissa.
Sehän tämä taas pitkästä aikaa onkin, kun on uusi, kunnollinen kumppani, ja lapset nauttivat.
Minä en koe itseäni mielenterveysongelmaiseksi vaikka vihaankin kodinrikkojaa.
Näin äkkiseltään vaikutat samanlaiselta vaihtelunhaluiselta petturilta kuin ex-vaimoni.
Joillekin koti on aika tärkeä asia, ja sen rikkominen on aika paha teko.
Miksi se pitäisi antaa anteeksi?
Jos helvetti on olemassa, siellä odotetaan sinua!