Joo eli jalkoja särkee aina juoksemisen jälkeen nilkoista ja se jatkuu koko sen loppu päivän. Siitä ku se alko ni on jo varmaa kuukausi. Veikkaan et se o vaa rasitusta, mutta onko kellään mitää neuvoja miten se parantus vai onko vaa että lepoa? Ja mistä tietää onko hyvät lenkkarit?
rasitus
_;_
3422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyselin samasta asiasta vähän aikaa sitten. Itsellä tuli armeijasta tuliaisena sitkeä nilkkavaiva, mikä ilmenee siten, että nilkat puutuvat juoksun aikana.
Ensimmäiset puoli vuotta ongelma esti harjoittelua tehokkaasti, mutta on sen jälkeen ollut jaksottaista.
Eli juostessa ensimmäiset kolme km voi mennä hyvin, mutta sitten alkaa nilkkojen puutuminen ja pian myös kipeytyminen.
Hiljaa juostessa/hölkätessä vaivaa ei ole, vaan pelkästään jos juoksen normaalia, tai kovaa vauhtia.
Uskoisin, että kyse voisi olla lähinnä tottumattomuudesta ja nilkkojen heikkoudesta, eli rasitusvamma.
Minulla aiheuttaja oli armeijan maihinnousukengät ja vaivaan liittyi verenkierron vaikeudet nilkkojen lihaksissa.
Käytännössä siis nilkat oireilivat vielä pitkään maihareiden käytön lopettamisenkin jälkeen, kuin olisin pitänyt tiukkoja maihareita jalassa.
Nilkkavaiva on sitkeä, sitkeämpi kuin penikkatauti, enkä itse keksinyt siihen ratkaisevaa hoitoa.
Täältä neuvottiin, että paljain jaloin juokseminen voisi auttaa asiaan. Eli juoksumatolle paljain jaloin kenties. Minulla vaiva poistui itsestään ajan kanssa, enkä pitänyt sen vuoksi taukoa aivan alun jälkeen, koska tauot osoittautuivat täysin tehottomiksi.
Mutta täysin vaiva ei ole poistunut sillä nyt vielä vuosienkin jälkeen nilkat vaivasivat kesä-heinäkuun ajan.
Ei löydy kotoa juoksumattoa enkä viittis ostaakaan, eli nyt loppu juokseminen :)
Nilkkaa voi vahvistaa tehokkaasti yhdellä jalalla seisomisella ottamatta tukea mistään. Tuloksia ei pidä odottaa liian aikaisin.