Heippa sinä palstalainen,

No vastatkaapa tähän, onko helpompi :

Mitä huoneeseen tulee kun astut sisään ;)

ja yritän sitä piiloitella mahdollisimman hyvin.

Ukki kehuskeli eläessään päivät pitkät, miten hyvin sillä menee. Muistan kun kävin katsomassa sitä kerran sairaalassa. Keskiverto sukankuluttaja olisi manannut sairauttaan, mutta ukki vain kehui, kuinka hyvää hoitoa se sai.

Isästäni tulee päivä päivältä samanlainen. Joka kerta puhelimessa puhuessamme se muistaa kehuskella, miten hyvin kaikki on. Ja kauhukseni huomaan saman piirteen itsessänikin. Se kun saattaa näyttää turhalta elvistelyltä vieraampien seurassa. Täytyy aina yrittää hillitä itseään.

Ei ole.

En tiedä miten se näkyy, mutta luulisin että vetäytymisenä pois muiden seurasta.

Toisessa asiassa oon itsevarma ja tiiän hallitsevani sekä osaavani. Sitten taas on asioita missä tuntee olevansa onnettoman huono eikä ymmärrä saati sitten osaa yhtään mitään.

Tunnen itseni kai liian hyvin!Millähän keinolla itsetuntoaan voisi vielä aikuisiällä kohotella?Siis terveesti?

sitten nuoruusvuosien, selkeästi.
Nyt tunnen itseni ja tiedän kuka olen ja mitä osaan. Ei haittaa, vaikken miellytä kaikkia.

Kun kävelen porukan ohi, jossa on tuttuja ja he keskustelevat keskenään, en ajattele, että he puhuvät minusta pahaa, niinkuin nuorena ajattelin (koulukiusaaminen taustalla). En hermostu hirveästi jos joku hyökkää sanallisesti, koska yritän katsoa sanojen taakse.

Esiintyminen on ajoittain vaikeaa, mutta se onnistuu. Aina paremmin ja paremmin. Joskus voin jopa nauttiakin siitä.