Ei voi muuta kun suolet mutkalla nauraa näitä tuontiautoilijoita joita tälläkin palstalla esiintyy. Heh heh! Todennäköisesti yhtään autoa ei ole edes haettu. Haukutaan suomiautot ja niiden omistajat vaikka totuus se että jos autoa pidetään hyvin niin kuin kuuluu pitää niin myös käytetyt suomiautot ovat kunnossa. Itse perusteella kannattavuutta Mobile. De sivujen perusteella josta katsotaan joku halpa miina ja kas kyllä kannattaa ja ihan valokuvan perusteella. Tavattoman jauholakkista sakkia. Totuus on se että tuontirumba keskittyy niin vanhaan kalustoon että kannattavuus on veteen piirretyn viivan tasoista. Myös uskomattomia satusetiä on jo liikkeellä. Eräskin tällä palstalla kirjoittavista kertoi ostaneensa 01 mallin V70 Volvon 13 teurolla Saksasta. Siis ihan ehjän ja priiman. Höpö höpö!! Ja lopuksi totuus: Suomen automarkkinat ovat käytettyjen noin kymmenen vuotiaitten Bemareiden ja Mersujen osalta jo ylitäynnä. Hakekaa vaan ja käsiin jää. Keltainen Pörssi pullistelee jo näiden ”uusrikkaiden” ilmoituksia!
Huvittavat tuontiautoilijat!Heh!
Sergei
4111458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
autoja sieltä on haettu ja näköjään saatu edullisesti ja varusteltujakin vielä.
Erikoisia autojakin on muutamia listoilla... piristäviä.
Monille on tulossa vielä rahasta takaisinkin ja korkojen kera. Tosin kyllä nyt on kurssitkin olleet nousussa. Niin huomautettava on arvon Sergeille vielä, että suomi-autosta ei veronpalautuksia ole odotettavissa.
Tänä vuonna käytetyn auton tuoneita tullaan muistelemaan myöhempinä aikoina kuten jääkäreitä nykyisin.
Höpölöpö, jääkärit puolustivat isänmaataan, tuontiautoilijat ajattevat vain ja ainoastaan omaa etuaan ja miten maksaisivat mahdollisimman vähän veroja Suomeen!
No eikö Antti Siilin tyytynyt nykyiseen käytäntöön?? Sehän oli esimerkkitapaus. Rahaa tulee takaisin...Milloin? Kenen päätöksellä??
Samapa tuo olemmeko pioneerejä vai emme tai tituleerataanko meitä pioneereinä. Mulle oli kiva reissu hakea biili ja tottakai sitä on helpompi säästää isoissa hankinnoissa, kuin jossain maitopurkeissa tai oluissa.
Kyllä se erotus ja tulevat palautukset ovat kuitenkin niin suuria versus suomiauto ja pitkään ollaan ilman ongelmiakin selvitty. Kun prossat julkaistiin niin sattui kyllä tuuri. Kyllä nauratti - arvoa sekin... =)
T: Jeep
Rahoja on alettu palauttelemaan ja A. Siilin ei tyytynyt päätökseen. Sai takas liian vähän... =)
No anyway ens vuoden alkupuoliskolla koko paska menee joka tapauksessa uusiksi. Samoin käyttömaksuihin on tulossa korotus. Se päätetty ja varmaan muitakin.
Kiva siinä sitten suomiautoilijana maksella kahteen kertaan verot.
Karmeimpia mun mielestä on noi chrytler/volvot/jeepit, joista on maksettu suomiautona niin vitusti maahantuojalle ja verottajalle vain pieni siivu. On vetäny autokauppa kunnon kusetusta. No kuopan kaivoivat, noitten hinnat ne on tippunut. Silti toi oma Jeep oli todella kannattava ja viaton ostos... tarkkana siellä autokaupassa!
Taidat puhua potaskaa Siilinin jutusta. Onko sulla faktaa esittää Siilinin uudesta valituksesta ja mihin se tehty?? Eipä ole Antti Siilinistä kuulunut aikoihin mitään. Kerrohan nyt kaikki mitä tiedät..jos tiedät.
Samalla nämä "itsekkäät" tulevat huolehtineeksi osaltaan ympäristön hyvinvoinnista ja liikenneturvallisuuden parantamisesta uudistamalla autokantaamme. Käytetyn tuontiauton vaihtoehto kun olisi vielä vanhempi käytetty kotimainen. Ja kun suloisen Suomemme autovaje pikkuhiljaa näiden "itsekkäiden" ansiosta helpottuu alkaa niitä turvallisia ja ympäristöystävällisiä saamaan järkihintaan jo täältäkin.
Kun näitä öky-autoja (tosin jo noin 10 vuotta vanhoja) näkee kaahaamassa liikenteessä, voi unohtaa jeesustelun ympäristöystävällisyydesta ja turvallisuudesta!
ei se oo niin justiinsa,,
Itse asiassa viiden litran Bemarilla pääsee reippaasti alle kymmenen litran kulutukseen satasella matka-ajossa ja eipä yli 13 litraa ole mennyt vielä missään kohtaa.
Tuplakatalysaattorein varustetussa täysin elektronisesti ohjatussa moottorissa ovat päästötkin pienet.
Ja on varmaan turvallisempi vehje kuin moni muu katiska joita näillä suomemme teillä liikkuu, ABS, airbagit ja ACS olivat vakiovarusteena näissä laitteissa.
Turha kateellisten inistä, hakekaa itsekin Saksasta kärryt oman maun mukaan.
joo minulla on bemari ja vituttaa ajaa sillä. Olispa tojjota niin olisi ihanaa
Anteeksi jos olen aiheuttanut sinulle harmia säästäessäni noin 2000€ tuomalla autoni keski-euroopasta. En voi luvata ettenkö tekisi samaa temppua uudestaan.
Anteeksi että tänäänkin möin halvalla auton jonka olin tuonut saksasta ja voitin sillä tuon kaksi tuhataa. Anteeksi vielä kerran. Ja olen pahoillani sen "pösilön" ostajan puolesta.
Outo jätkä kun halusi ruosteettoman ja freesin auton.
oikeinko 2000 eurooo...!
voi vitun köyhät.. menkää kunnon töihin ni on varaa ostaa auto suomesta, eikä tarvii lähtee saksaan asti kirppareilta osteleen vanhoja paskoja !!!!!!!
-00 mersu, tuli noin 2000 ecua halvemmaksi! sen lisäks että on kaikki maholliset ja mahottomat herkut. mikäs itselläsi sitten on?
volvo X90 vm-02
ja rahotuksella tietenkin?
No toinenkin löytyy, mutta se on emännän käytössä. Audi All Road V6 Biturbo vm-00.
ja volvo vaihtui juuri eilen BMW M5 vm-01.
Omalla rahalla.
täällähän jokainen voi olla miljonääri :)
Saksasta tuodaan varmasti myös sutta, mutta niistä ollaan hyvin hissukseen. voisi kuvitella että koneita rääkätään saksan baanoilla enemmän kuin kotisuomen mutkaisilla 80km/h teillä. saksalaiselle auton siistinä pitäminen on kunnia-asia. mutta baanalla oikastaan nilkka suoraksi.
Suomi-auton nimeen vannovat luulevat saavansa aikanaan leveämmän hautapaikan, kun maksavat paljon enemmän veroja, joita ei mene Suomessa oikeastaan juuri mistään muusta.......hyödykkeestä.
Saksantuonti on avannut mahdollisuuden autoharrastamiseen. Suomesta ei löydy hyvinvarusteltuja suuritehoisia autoja kohtuu hintaan tai ei löydy ollenkaan.
Ei nämä kaverit ole mitään sunnuntai autoilijoita heatuovat GT-luokan autoja omiin harrastesiinsa. Moni hessu ajaa normaalit huusholli ajonsa vanhalla Unolla tai Nissanilla. Viikon loppuisin jyräytetään bemun V12 käyntiim ja käydään näyttäytymässä tai piipahdetaan naapurikaupungissa Cossu Fordilla pakoputki räimien.
Ja sitten ajetaan eläkeläisiä kuoliaaksi tai muuten kohelletaan.
Oikean harrastuksen eli virallisen autourheilun parissa ei näitä heeboja näy.
Summa summarum. Aivan turhaa, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta vaarallista muskeli-elvistelyä.
Autoharrastuksen oikea paikka on kilparata.
Äläppä yleistä jutustasi paistaa iltapäivälehtien lööpit. Tämä kuuluu aivan samaan yleistysten piiriin kun se, että kaikki Harrikkakuskit on helvetin enkeleitä ja rikollisia. Autonrakentajat ovat pääosin ammattimiehiä, joista osa harrastaa autourheiluakin. Ei ne aikuiset miehet polta kumeja kaupunkien keskustoissa rakentamillaan autoilla, ne ovat jotain nuoria kosseea joilla ei ole autonrakentelun kanssa mitään tekemistä.
Olen itse jo 57v ja vaari, harrastan poikani kanssa autojen rakentelua, tuskin käyn ajamassa pillurallia kaupungin keskustoissa.
Kaikki autoharrastus ole kilpa ajoa, vaikka alla olisi Porshe 911.
en ole kuulut kenestäkään harrastajasta, joka riskeeraisi vaivoin rakentamansa auton johonkin typerään nakin kärytykseen kaupungilla, yleensä ne taitaa olla niitä ihmisiä jotka ostaa jonkun valmiiksi tehokkaan pelin ja sitten pitää
elvistellä, että tehoo on!
...ovat mielestäni nämä Masercar yms. tyyppisten yhtiöiden touhut. Isoon ääneen vauhkoavat kuinka tuovat palveluna edullisia autoja suomalaisille siten ettei tartte tyrvään antin itse lähteä autoa saksasta hakemaan. Kun heidän tarjontaansa katsoo, SIELTÄ niitä Sergei-tolvanan tyyppisiä surullisia tapauksia löytyy: ylihinnoiteltuja loppuun saakka ajettuja koslia jotka myydään suomipojalle "edullisena"(!) autona, ja vielä oikein ohjeistetaan sivuilla varomaan saksalaisia huijareita.
Itse olen tehnyt useamman reisun saksaan, ja oikein säälittää kun vertaa näiden tuontifirmojen pyytämiä hintoja saksalaisliikeiden hintoihin, plus että autot saksalaisliikkeissä ovat ihan toisen tasoisia.
Varokaa näitä "suomalais"firmoja. Saksaan kun menee riittävän isoon puljuun, he hoitavat IHAN kaiken sinulle kuntoon. Sinun tarvitsee vain ajaa auto laivaan ja tullata kotona, ja säästät useamman tuhat euroa jo pelkästään ostohinnassa, puhumattakaan siitä että autollasi on tod.näk. ajettu 80tkm suomessa myytävän 175tkm sijasta.
Auton haku saksasta ei ole nykyään mikään kummoinen asia. Ja uskokaa pois, autokauppakulttuuri siellä on ihan toisella tasolla kuin täällä. Lärväilijöille tarkennukseksi puhun siis hyvämaineisista isoista liikkeistä, en jobbareista. Jos jobbareihin haksahtaa, on kuppi jo nurin muutenkin.
olet oikeassa siitä, ettei volvoa saksasta kannata hakea. niitä saa ruotsistakin sen verran halvalla, että kannattaa sopia treffit tukholman satamaan, tyypätä auto, maksaa, ja ajaa laivaan. Tulee halvemmaksi hakureissu, ja saa juopotellakin pari-iltaa.
Jos tästäkin alat räkkyämään, täältä löytyy mm. vm.02 V70:stä tosta 13.5keurosta ylöspäin.
http://www.dreamshop.com/
Lopuksi sergei, pidä suusi kiinni asioista joista et mitään tiedä ja ymmärrä. Tai etsi tietoa höpötyksesi pohjaksi.
otan osaa sergei jos kauppa ei käy. mut et viitsis täällä itkee? please?
Huvittaa tai ei mutta viime kuussa kolmasosa rekisteröidyistä oli tuontiautoja,revi siitä huumoria ylihintaisen suomiauton ostanut.
on meitä taas viety,kuin litran mittaa.
Onneksi on tälläisiä vanhoja kom...siis asioista perillä olevia KAIKEN tietäviä kavereita,niin kuin sinä Sasha;)Ei ku takas talliin hitsaamaan sitä 20 suvee vanhaa Nissania.
PS.Down'ya go maaannnnn.
Koitapa nauraa suolet suorana!
ostettiin juuri hyvä auto Saksasta, Suomesta ei olis saatu sillä rahalla yhtä hyvää. Vaatihan se viitseliäisyyttä, riskinottoa ja onnea, mutta kannatti, silti.
90-luvun alussa Suomessa naureskeltiin silloiselle puolustusministerille, kun osti Saksan armeijalta vanhoja panssarivaunuja. Nyt sama porukka hakee Saksasta vanhoja autoja. Mitä seuraavaksi?
Venäläiset vei Suomesta huonoimmat käytetyt pois, joten nyt täytyy hakea tilalle Saksasta 10 vuotiaita loppuunajettuja ja tulvissa uitettuja Bemareita. Se ruosteettomista autoista. Taitaa olla lopputulos -0.
Talvella, kun lähden Nissanillani ajamaan pohjoiseen, alkumatkan kurakeleissä säilyy näkyvyys vakiovarusteena olevien ajovalonpesurien ansiosta koko ajan. Perille pääsen turvallisesti, mukavasti ja taloudellisesti. Tuonti-BMW sylkee öljyt moottorista pohjoisempana pakkasen kiristyessä huohottimen jäädyttyä. Korjauksen jälkeen BMW:ssä raavitaan peilejä puhtaaksi jäästä, kun minun autoni peilien lämmitys hoitaa asian parissa sekunnissa. Myöskään sisällä ei tarvitse palella istuinlämmityksen ansiosta.
Määräaikaishuollon yhteydessä pitäisi tehdä pieni korjaus, mutta liikkeessä todetaan ettei voi, koska pitää tilata osat Saksasta. Suomen malliin olisi sopivat osat olleet hyllyssä, mutta tähän malliin ne eivät käy.
Taitaa olla niin, että merkkiuskollisuus kasvaa tuontiautoilijoiden keskuudessa huomattavasti. Eihän niistä pääse koskaan eroon!
Mitä erinomaista niissä Saksasta tuoduissa loistoautoissa olikaan?
uskaltaisi ottaa riskejä...varman päälle pelaaminen on aika raukkamaista sekin.
Hyviä autoja Suomessakin on, tuhottoman kalliita vaan.
...hyvä että joku tietää kaiken tuontihommasta. ainu missä on perää ni japseissa on samaan rahaan paljon enemmän varusteita
www.totuus.net
Hei !
Oletkos sinä se autojobbari, joka yrittää kaupata niitä vanhoja autoromuja kalliiseen hintaan, ja nyt harmittaa kun kukaan ei osta kun ostavat hyviä autoja Saksasta tai kelvollisia Suomesta.
Kuule voisit jo vaihtaa alaa.
ja uppos.
"Suomen automarkkinat ovat käytettyjen noin kymmenen vuotiaitten Bemareiden ja Mersujen osalta jo ylitäynnä. Hakekaa vaan ja käsiin jää."
Eikös tuo ole juuri tarkoituskin, siis että auto jää itselle edulliseksi käyttöautoksi. Sen, joka nyt alkaa inttämään, että 10-vuotiaan Mersun tai Bemarin ylläpitäminen on kallista, olisi syytä katsoa niitä varaosahintoja ennen kuin aloittaa keskustelun.
Laatuauto on laatuauto vähän vanhempanakin, mikäli siitä vain on pidetty hyvää huolta. Minä ajan nyt 10-vuotta vanhalla Mersulla, ja olen erittäin tyytyväinen. Ennen tuontiautorumbaa en olisi raaskinut kyseistä peliä hankkia, mutta nyt hintojen puoliinnuttua, päätin tehdä peliliikkeen. Maksoin autosta 12 tuhatta euroa, ja aion ajella sillä seuraavat 3-5 vuotta. Minua ei huoleta arvon tippuminen, sillä eipä tuo nyt niin kallis ollut alunperinkään, vaikka asiaanperehtymättömät kyydissäolijat ovatkin arvioineet Mersuni hinnaksi 25-30 tuhatta euroa :)
Saksasta hekevat autonsa keskiluokkaan kuuluvat duunarit, jotka haluavat näytytää vähän rikkaammilta kuin ovat. Se on ihan sama käydä kaupassa muullakin 5 litrasella bemulla. Oikeasti rikkaat ja oikeasti autoa tarvitsevat ostavat uuden auton...tietysti malli riippuu rahasta.