Olen siis jo ties kuinka kauan miettiny, että pitäiskö jättää kaverini ns. omille teilleen, vai yrittää sietää häntä..
Hän on siis muuten ihan mukava, mutta en kestä sitä leukimista! Aina jos hän saa vaikka kympin kokeesta (onneks ei olla enää samassa koulussa), siitä hehkuttamisesta saa kuulla koko loppu päivän.. Ja muita esimerkkejä olis kanssa, mutta ne ei oo oleellisia.
Tämän kyseisen henkilön kanssa ollaan aika paljonkin erilaisia.. Ihan eri pukeutumistyyli, hän on uskovainen ja minä kirkosta eronnut.
Emmekä oikeastaan tee mitään yhdessä. Kun oltiin vielä samassa koulussa, tavattiin vain kesälomalla, silloinkaan ei tehty mitään, oltiin vain, ja se oli todella tylsää! Hän ei halua/saa (ylisuojelevat vanhemmat) esim mennä leffaan kaverin kanssa, eikä hän ole edes koskaan ollut meillä yötä! (ollaan tunnettu 1. luokasta lähtien, nyt molemmat olemme 16v.)
En siis osaa päätää, jaksanko yrittää kuunnella sitä leuhkimista, vai unohdanko koko ihmisen. En koko viime kesäloman aikana pitänyt mitään yhteyttä, koska yritin unohtaa. Kumminkin vastasin juuri hänen lähettämään sähköpostiin, koska sain omantunnontuskia. Silti nyt kaduttaa, koska huomasin, ettei ihminen ole muuttunut mitenkään.
Pitäiskikö mun siis teidän mielestä yrittää unohtaa koko henkilö, vai katsoa, mitä tästä vielä tulee?
Kiitos.
Hän on siis muuten ihan mukava, mutta en kestä sitä leukimista! Aina jos hän saa vaikka kympin kokeesta (onneks ei olla enää samassa koulussa), siitä hehkuttamisesta saa kuulla koko loppu päivän.. Ja muita esimerkkejä olis kanssa, mutta ne ei oo oleellisia.
Tämän kyseisen henkilön kanssa ollaan aika paljonkin erilaisia.. Ihan eri pukeutumistyyli, hän on uskovainen ja minä kirkosta eronnut.
Emmekä oikeastaan tee mitään yhdessä. Kun oltiin vielä samassa koulussa, tavattiin vain kesälomalla, silloinkaan ei tehty mitään, oltiin vain, ja se oli todella tylsää! Hän ei halua/saa (ylisuojelevat vanhemmat) esim mennä leffaan kaverin kanssa, eikä hän ole edes koskaan ollut meillä yötä! (ollaan tunnettu 1. luokasta lähtien, nyt molemmat olemme 16v.)
En siis osaa päätää, jaksanko yrittää kuunnella sitä leuhkimista, vai unohdanko koko ihmisen. En koko viime kesäloman aikana pitänyt mitään yhteyttä, koska yritin unohtaa. Kumminkin vastasin juuri hänen lähettämään sähköpostiin, koska sain omantunnontuskia. Silti nyt kaduttaa, koska huomasin, ettei ihminen ole muuttunut mitenkään.
Pitäiskikö mun siis teidän mielestä yrittää unohtaa koko henkilö, vai katsoa, mitä tästä vielä tulee?
Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sori sitten kaikki kirjotusvirheet :D