Aluksi:
Kaipaan asiallisia vastauksia aiheesta, en päänaukomista tai spämmiä, kiitos. Ole ystävällinen ja pidä itselläsi kommentit kirjoitustaidostani, kieliopistani tai henkisestä tilastani, koska et todennäköisesti ole pätevä mitään niistä arvioimaan.
Asiaan:
Minua kiusattiin, uhkailtiin, asioistani juoruttiin, tekemisiäni liioiteltiin, niistä valehdeltiin jne. Kaikki tämä vain siksi, että en istunut kahvitunnilla juoruamassa, olin 15 vuotta nuorempi muita työntekijöitä ja sievä sekä yritin pitää matalaa profiilia.
Sillä ei ollut väliä, että osasin hommani. Ainoastaan sillä oli väliä, että tein ruokatunnitkin töitä, näytin paremmalta kuin kukaan saman osaston naisista, työpaikan miehistä suurin osa piti minusta (paitsi pomoni, kanssatyöntekijä, firman lakimies ja henkilöstöpäällikkö), olin ujo ja tarpeeksi hauras ollakseni hyvä kohde.
Kumma sinänsä, että kaikkien muiden osastojen ihmiset halusivat olla kanssani tekemisissä ja hakeutuivat seuraani, mutta oman osastoni ihmiset neljää lukuunottamatta antoivat minun ihmisarvokseni tasan nolla.
Minua uhkailtiin erottamisella, vaikka heillä ei ollut perusteita edes nuhteluun ja minun annettiin ymmärtää, että he tekivät minulle palveluksen pitämällä minut. Kun tiedustelin valituksen aihetta henkilöstöpäällikön puhuttelussa, sitä ei suostuttu minulle kertomaan. Itse asiassa minulle ei koskaan kerrottu perusteita, miksi minua uhkailtiin erottamisella tai että mitä olisin tehnyt väärin. Piti vain muistella omia tekemisiään ja haastatella paria neutraalia henkilöä vaivihkaa.
Päädyinkin sitten siihen tulokseen, että tililläni oli neljä rikettä:
1. Suutuin kanssatyöntekijälle hänen vietyä hommani. Sanoin hänelle siitä ihan rauhallisesti ja ilmaisin pettymykseni. Hän, vanhempana ja kauemmin työssäolleena otti asian miten otti ja valitti.
2. Kävin kahvihuoneessa ainoastaan pakollisissa palavereissa. Syy: en pitänyt muiden tavasta jauhaa tyhjänpäiväistä. Koska en osallitunut juoruiluun, minusta piti ilmeisesti tulla niiden aihe.
3. Valitin esimiehestäni. Tämä mies käyttäytyi uhkaavasti, huusi minulle, kun olisi voinut keskustella, suhtautui minuun alentuvasti eikä ollut tyytyväinen mihinkään, minkä tein, vaikka lopputuloksesta ei voinutkaan valittaa. Yksi työ myöhästyi päivällä, mutta vika oli kohdan neljä -henkilössä hänen jätettyä toimittamatta tarvitsemani kuvat.
4. Sanoin, etten osaa tehdä yhtä hommaa ja että sen, kuka yritti tehtävää niskoilleni sälyttää, kannattaisi tehdä sen itse parhaimman tuloksen saavuttamiseksi. Tämä henkilö oli vielä tunnettu siitä, että hän ei kestänyt yhtään palautetta omasta työstään ja siitä, että hän teetti muilla omia hommiaan. Tämän sain tietooni jälkeenpäin niiltä, ketkä olivat joutuneet hänen kohteikseen aikaisemmin.
Vasta vähän aikaa sitten sain tietää, että he maksoivat kaikenpäätteeksi minulle kolmesataa euroa pienempää palkkaa kuin mitä olisi pitänyt. Muistan, että he antoivat ymmärtää, että "me nyt maksetaan sulle tän alimman luokan mukaan, vaikka ei tarttis sitäkään maksaa, mutta kun me ei lain mukaan voida palkkaluokan alle mennä.." Ja minä typeränä uskoin.
Esimieheni sai "siirron" muihin tehtäviin, sattumalta parempipalkkaiseen. Muutama, joka oli katsonut vierestä piti tätä osoituksena, että olin ollut oikeassa, mutta minun mielestäni tuossa oli kyse melkein palkitsemisesta tai lohdutuspalkinnosta, että hänelle oli tullut ongelmia.
Kaksi viikkoa olin "akuutin stressireaktion" varassa sairaslomalla (jonka kirjoitti työpaikan lääkäri) Tuon kahden viikon aikana minun olisi pitänyt toipua siitä järjettömästä pahasta olosta, minkä koko työpaikalle astuminen aiheutti sen ajan, mitä siellä töissä olin. Tuona aikana olivat keksineet, että olin muka eronnut miehestäni ja siksi sairaslomalla hoitaakseni asiat kuntoon. Yksi oli jopa vihjaissut, että olisin käynyt HIV-testissä ja siitä stressaantunut. Onneksi minulla oli liittolainen "sisäpiirissä" ja suurin osa juorujen ja valitusten lähteistä tuli tietooni ennenpitkää..
Viimeiset kahdeksan kuukautta en puhunut kenellekään omalla osastollani tai puhuin kylmästi ja välinpitämättömästi (tarkoituksella), tein vain mitä käskettiin, en tehnyt minuuttiakaan ylitöitä enkä tarjoutunut enää auttamaan ketään. Istuin työpisteelläni enkä liikkunut muualle kuin vessaan, jossa käytin lakisääteiset itkemällä. Joka aamu oksetti ajaa töihin (ja vieläkin, kun satun ajamaan samaa reittiä, tunnen kuinka karvat nousevat iholla pystyyn), nukuin käytännössä puoli vuotta, menetin kiinnostuksen urheiluun..
Kun määräaikainen sopimukseni oli lopussa, he halusivat muka järjestää läksiäiset. Ilmoitin suoraan, että minulla ei ole pienintäkään halua edes puhua kenenkään kanssa. Kun eivät voi päin naamaa sanoa, jos jotain mättää, ei minulla ole kenenkään kanssa mitään tekemistä. Kerroin, että en voi käsittää, miten he luulevat, että haluan pitää mitään läksiäisiä ja "juhlia" sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kertoneet minusta perättömiä juttuja. Pidin myös huolta, että se kuultiin ja että se levisi koko taloon.
Ilmeisesti tuolloin myös muutama tajusi, että oli toiminut väärin, koska pahimmat selkäänpuukottajani ja henkilöstöpäällikkö, joka oli vastuussa uhkauksista jne tuli työpisteelleni kukkapuskan ja hyödyttömän paskalahjan kanssa. Henkilöstöpäällikkö sanoi, että "Hyvinhän meillä on täällä mennyt". Kadun loppuikäni, että pidin suuni kiinni enkä tunkenut sitä "läksiäislahjaa" hänen sinne-minne-aurinko-ei-paista.
Minun piti tapella edes saadakseni työtodistuksen ja uhattava oikeustoimilla saadakseni siitä oikeanmuotoisen. He olisivat sälyttäneet siihen ensinnäkin vähättelevän tehtävänimikkeen. Kuulin myöhemmin tuttavalta, että tämä on ihan yleistä ihan vain siltä varalta, että työntekijä päättää jossain vaiheessa ottaa selvää oikeuksistaan. Hyväksymällä työtodistuksen työntekijä myös luopuu jälkivaateista.
Tästä on jo monta vuotta aikaa, mutta en vieläkään uskalla hakea töitä, vaan venytän opiskelua. Itse asiassa pelkkä työpaikan hakeminen pelottaa niin, että väännän nytkin itkua.
Tuon työpaikan jälkeen menin opiskelemaan. Kaksi opettajaa pilasi koko opiskeluaikani pilkkaamalla minua toistuvasti luokan edessä vain siksi, että olin KERRAN sekoittanut päivämäärät, käsittänyt KERRAN tehtävän väärin ja osoittanut muutaman kerran opettajan olevan väärässä. Toiselta opettajalta saan toistuvasti hylättyjä arvosanoja ilmeisesti kostoksi siitä, että valitin hänestä koulutusalan johtajalle. Virallisen valituksen tie tehtiin niin kivikkoiseksi, että päädyin odottamaan, kunnes ko. haaska jää eläkkeelle.
Jopa koulun harjoittelu meni persiilleen. Erään työntekijän piti neuvoa minua, mutta hän ei pitänyt siitä, että kysyin neuvoa usein. Kysyin tosiaan, mutta kyse oli satojen eurojen komponenteista ja siitä, etten uskaltanut käsitellä niitä yhtä raa'alla kädellä kuin hän. Muistutin häntä, että tässä oli kyse ainoastaan siitä, että saisin kokeilla tehtävää, joka ei minulle kuulu ja ellei hän osaa suhtautua siihen ohjaajana, voimme jättää homman kesken ja minä voin ilmoittaa pomolle että kysyin liian monta kertaa neuvoa tämän neuvojani hermojen kiristykseksi. Hän uhkasi minua "seurauksilla" jos jätän tehtävän kesken. Nousin samantien tuolistani, kävelin pomon luo ja ilmoitin oman osuuteni tapahtumaan ja kehotin kysymään toiselta osapuolelta ja ratkaisemaan sitten, että kumpi oli syyllinen ja sanoin, että minua on aikaisemmin kiusattu töissä ja etten tällä kertaa aio sietää sitä sekuntiakaan ja aion varmasti aiheuttaa jälkiseuraamuksia. Pomo oli myös sitä mieltä, etten sovi "miesten alalle" ja että ehkä minun kannattaisi harkita, haluanko jäädä. Jäin kiusallanikin ja sanoin pomolle, että minussa ei ollut mitään vikaa ja etten aio jättää harjoittelua kesken siksi, että eräät tarvitsevat egonsapidennystä uhkailemalla "seurauksilla". Sanoin myös tuolle uhkaajalleni kylmän rauhallisesti, etten halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä ja jos hän edes katsoo minuun vinosti, teen poliisille tutkintapyynnön. Pysyi loitolla.
Tiedän, että kyseessä oli vain yksi pieni lause, joka sisälsi ultimaatumin, mutta jotain napsahti tuona hetkenä. Päätin, että osaan minäkin.
Miten olette keränneet itsenne kokoon ja miten olette päässeet eroon katkeruudesta? Uskalsitteko uusissa työpaikoissa ja tilanteissa pitää oman päänne ja oikeuksistanne kiinni vai ajauduitteko uudelleen kiusattavaksi? Vai kävikö mielessänne samoja ajatuksia, että kostoksi helvetistänne pistätte vahingon kiertoon?
Kaipaan asiallisia vastauksia aiheesta, en päänaukomista tai spämmiä, kiitos. Ole ystävällinen ja pidä itselläsi kommentit kirjoitustaidostani, kieliopistani tai henkisestä tilastani, koska et todennäköisesti ole pätevä mitään niistä arvioimaan.
Asiaan:
Minua kiusattiin, uhkailtiin, asioistani juoruttiin, tekemisiäni liioiteltiin, niistä valehdeltiin jne. Kaikki tämä vain siksi, että en istunut kahvitunnilla juoruamassa, olin 15 vuotta nuorempi muita työntekijöitä ja sievä sekä yritin pitää matalaa profiilia.
Sillä ei ollut väliä, että osasin hommani. Ainoastaan sillä oli väliä, että tein ruokatunnitkin töitä, näytin paremmalta kuin kukaan saman osaston naisista, työpaikan miehistä suurin osa piti minusta (paitsi pomoni, kanssatyöntekijä, firman lakimies ja henkilöstöpäällikkö), olin ujo ja tarpeeksi hauras ollakseni hyvä kohde.
Kumma sinänsä, että kaikkien muiden osastojen ihmiset halusivat olla kanssani tekemisissä ja hakeutuivat seuraani, mutta oman osastoni ihmiset neljää lukuunottamatta antoivat minun ihmisarvokseni tasan nolla.
Minua uhkailtiin erottamisella, vaikka heillä ei ollut perusteita edes nuhteluun ja minun annettiin ymmärtää, että he tekivät minulle palveluksen pitämällä minut. Kun tiedustelin valituksen aihetta henkilöstöpäällikön puhuttelussa, sitä ei suostuttu minulle kertomaan. Itse asiassa minulle ei koskaan kerrottu perusteita, miksi minua uhkailtiin erottamisella tai että mitä olisin tehnyt väärin. Piti vain muistella omia tekemisiään ja haastatella paria neutraalia henkilöä vaivihkaa.
Päädyinkin sitten siihen tulokseen, että tililläni oli neljä rikettä:
1. Suutuin kanssatyöntekijälle hänen vietyä hommani. Sanoin hänelle siitä ihan rauhallisesti ja ilmaisin pettymykseni. Hän, vanhempana ja kauemmin työssäolleena otti asian miten otti ja valitti.
2. Kävin kahvihuoneessa ainoastaan pakollisissa palavereissa. Syy: en pitänyt muiden tavasta jauhaa tyhjänpäiväistä. Koska en osallitunut juoruiluun, minusta piti ilmeisesti tulla niiden aihe.
3. Valitin esimiehestäni. Tämä mies käyttäytyi uhkaavasti, huusi minulle, kun olisi voinut keskustella, suhtautui minuun alentuvasti eikä ollut tyytyväinen mihinkään, minkä tein, vaikka lopputuloksesta ei voinutkaan valittaa. Yksi työ myöhästyi päivällä, mutta vika oli kohdan neljä -henkilössä hänen jätettyä toimittamatta tarvitsemani kuvat.
4. Sanoin, etten osaa tehdä yhtä hommaa ja että sen, kuka yritti tehtävää niskoilleni sälyttää, kannattaisi tehdä sen itse parhaimman tuloksen saavuttamiseksi. Tämä henkilö oli vielä tunnettu siitä, että hän ei kestänyt yhtään palautetta omasta työstään ja siitä, että hän teetti muilla omia hommiaan. Tämän sain tietooni jälkeenpäin niiltä, ketkä olivat joutuneet hänen kohteikseen aikaisemmin.
Vasta vähän aikaa sitten sain tietää, että he maksoivat kaikenpäätteeksi minulle kolmesataa euroa pienempää palkkaa kuin mitä olisi pitänyt. Muistan, että he antoivat ymmärtää, että "me nyt maksetaan sulle tän alimman luokan mukaan, vaikka ei tarttis sitäkään maksaa, mutta kun me ei lain mukaan voida palkkaluokan alle mennä.." Ja minä typeränä uskoin.
Esimieheni sai "siirron" muihin tehtäviin, sattumalta parempipalkkaiseen. Muutama, joka oli katsonut vierestä piti tätä osoituksena, että olin ollut oikeassa, mutta minun mielestäni tuossa oli kyse melkein palkitsemisesta tai lohdutuspalkinnosta, että hänelle oli tullut ongelmia.
Kaksi viikkoa olin "akuutin stressireaktion" varassa sairaslomalla (jonka kirjoitti työpaikan lääkäri) Tuon kahden viikon aikana minun olisi pitänyt toipua siitä järjettömästä pahasta olosta, minkä koko työpaikalle astuminen aiheutti sen ajan, mitä siellä töissä olin. Tuona aikana olivat keksineet, että olin muka eronnut miehestäni ja siksi sairaslomalla hoitaakseni asiat kuntoon. Yksi oli jopa vihjaissut, että olisin käynyt HIV-testissä ja siitä stressaantunut. Onneksi minulla oli liittolainen "sisäpiirissä" ja suurin osa juorujen ja valitusten lähteistä tuli tietooni ennenpitkää..
Viimeiset kahdeksan kuukautta en puhunut kenellekään omalla osastollani tai puhuin kylmästi ja välinpitämättömästi (tarkoituksella), tein vain mitä käskettiin, en tehnyt minuuttiakaan ylitöitä enkä tarjoutunut enää auttamaan ketään. Istuin työpisteelläni enkä liikkunut muualle kuin vessaan, jossa käytin lakisääteiset itkemällä. Joka aamu oksetti ajaa töihin (ja vieläkin, kun satun ajamaan samaa reittiä, tunnen kuinka karvat nousevat iholla pystyyn), nukuin käytännössä puoli vuotta, menetin kiinnostuksen urheiluun..
Kun määräaikainen sopimukseni oli lopussa, he halusivat muka järjestää läksiäiset. Ilmoitin suoraan, että minulla ei ole pienintäkään halua edes puhua kenenkään kanssa. Kun eivät voi päin naamaa sanoa, jos jotain mättää, ei minulla ole kenenkään kanssa mitään tekemistä. Kerroin, että en voi käsittää, miten he luulevat, että haluan pitää mitään läksiäisiä ja "juhlia" sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kertoneet minusta perättömiä juttuja. Pidin myös huolta, että se kuultiin ja että se levisi koko taloon.
Ilmeisesti tuolloin myös muutama tajusi, että oli toiminut väärin, koska pahimmat selkäänpuukottajani ja henkilöstöpäällikkö, joka oli vastuussa uhkauksista jne tuli työpisteelleni kukkapuskan ja hyödyttömän paskalahjan kanssa. Henkilöstöpäällikkö sanoi, että "Hyvinhän meillä on täällä mennyt". Kadun loppuikäni, että pidin suuni kiinni enkä tunkenut sitä "läksiäislahjaa" hänen sinne-minne-aurinko-ei-paista.
Minun piti tapella edes saadakseni työtodistuksen ja uhattava oikeustoimilla saadakseni siitä oikeanmuotoisen. He olisivat sälyttäneet siihen ensinnäkin vähättelevän tehtävänimikkeen. Kuulin myöhemmin tuttavalta, että tämä on ihan yleistä ihan vain siltä varalta, että työntekijä päättää jossain vaiheessa ottaa selvää oikeuksistaan. Hyväksymällä työtodistuksen työntekijä myös luopuu jälkivaateista.
Tästä on jo monta vuotta aikaa, mutta en vieläkään uskalla hakea töitä, vaan venytän opiskelua. Itse asiassa pelkkä työpaikan hakeminen pelottaa niin, että väännän nytkin itkua.
Tuon työpaikan jälkeen menin opiskelemaan. Kaksi opettajaa pilasi koko opiskeluaikani pilkkaamalla minua toistuvasti luokan edessä vain siksi, että olin KERRAN sekoittanut päivämäärät, käsittänyt KERRAN tehtävän väärin ja osoittanut muutaman kerran opettajan olevan väärässä. Toiselta opettajalta saan toistuvasti hylättyjä arvosanoja ilmeisesti kostoksi siitä, että valitin hänestä koulutusalan johtajalle. Virallisen valituksen tie tehtiin niin kivikkoiseksi, että päädyin odottamaan, kunnes ko. haaska jää eläkkeelle.
Jopa koulun harjoittelu meni persiilleen. Erään työntekijän piti neuvoa minua, mutta hän ei pitänyt siitä, että kysyin neuvoa usein. Kysyin tosiaan, mutta kyse oli satojen eurojen komponenteista ja siitä, etten uskaltanut käsitellä niitä yhtä raa'alla kädellä kuin hän. Muistutin häntä, että tässä oli kyse ainoastaan siitä, että saisin kokeilla tehtävää, joka ei minulle kuulu ja ellei hän osaa suhtautua siihen ohjaajana, voimme jättää homman kesken ja minä voin ilmoittaa pomolle että kysyin liian monta kertaa neuvoa tämän neuvojani hermojen kiristykseksi. Hän uhkasi minua "seurauksilla" jos jätän tehtävän kesken. Nousin samantien tuolistani, kävelin pomon luo ja ilmoitin oman osuuteni tapahtumaan ja kehotin kysymään toiselta osapuolelta ja ratkaisemaan sitten, että kumpi oli syyllinen ja sanoin, että minua on aikaisemmin kiusattu töissä ja etten tällä kertaa aio sietää sitä sekuntiakaan ja aion varmasti aiheuttaa jälkiseuraamuksia. Pomo oli myös sitä mieltä, etten sovi "miesten alalle" ja että ehkä minun kannattaisi harkita, haluanko jäädä. Jäin kiusallanikin ja sanoin pomolle, että minussa ei ollut mitään vikaa ja etten aio jättää harjoittelua kesken siksi, että eräät tarvitsevat egonsapidennystä uhkailemalla "seurauksilla". Sanoin myös tuolle uhkaajalleni kylmän rauhallisesti, etten halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä ja jos hän edes katsoo minuun vinosti, teen poliisille tutkintapyynnön. Pysyi loitolla.
Tiedän, että kyseessä oli vain yksi pieni lause, joka sisälsi ultimaatumin, mutta jotain napsahti tuona hetkenä. Päätin, että osaan minäkin.
Miten olette keränneet itsenne kokoon ja miten olette päässeet eroon katkeruudesta? Uskalsitteko uusissa työpaikoissa ja tilanteissa pitää oman päänne ja oikeuksistanne kiinni vai ajauduitteko uudelleen kiusattavaksi? Vai kävikö mielessänne samoja ajatuksia, että kostoksi helvetistänne pistätte vahingon kiertoon?
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Miten olette keränneet itsenne kokoon ja miten olette päässeet eroon katkeruudesta? Uskalsitteko uusissa työpaikoissa ja tilanteissa pitää oman päänne ja oikeuksistanne kiinni vai ajauduitteko uudelleen kiusattavaksi? Vai kävikö mielessänne samoja ajatuksia, että kostoksi helvetistänne pistätte vahingon kiertoon?"
Omaa tilannettani auttoi, että löysin täältä palstalta (joka vielä silloin 2005 oli täysin asiallinen) muita saman asian kokeneita ja erään kiusatun kanssa perustimme foorumin.
http://www.tyopaikkakiusatut.net/
Jotta saisimme kerättyä faktatietoa ja kokemuksia työpaikkakiusaamisesta.
Pidän edelleen omat mielipiteeni ja sanon ne, tätä myös arvostetaan terveissä työpaikoissa.
En ole itse joutunut kiusatuksi tuon yhden sairaan työyhteisön jälkeen, mutta kiusaamisestani vastuussa olevat, saatan vastuuseen tapauksessani tapahtuneista laiminlyönnestä.
Viha tai kosto ei ole oikea tapa ratkaista asioita, vastuulliset voi saattaa asiallisesti vastuuseen ilman kostamista.
Kaikkein tärkein asia on huolehtia omasta terveydestään ja etsiä luottavaisesti uusi terveempi työyhteisö.
tarvitset jonkinlaisen "korjaavan kokemuksen", miettimällä tuosta ei parane.
Rohkeasti työelämään vain, meni miten meni, mutta uskon että jossain vaiheessa se aurinko paistaa sinullekin!
Joka tapauksessa: Jos asioista ei voida keskustella suoraan avoimen pöydän ääressä, niin se kertoo karua kieltä työpaikasta/johdosta - ei sinusta.
Ole onnellinen ettet jäänyt noihin paikkoihin. Se, että kadut jotain tekemättömiä juttuja ei auta ketään, varsinkaan sinua. Mielestäni jos asiat meni noin, niin tuon tyyppiset ihmiset eivät ansaitse minkäänlaisia sanoja.
Sulla on ollut todella rankkaa, joten ymmärrän, että luottamus tiettyihin asioihin on mennyt. Nyt elät sitten jonkinlaisessa siilipuolustuksessa (=opiskelet pitkään ...), mikä on täysin ymmärrettävää.
Tuossa joku kirjoittikin korvaavan kokemuksen voimasta. Päästäksesi etsimään tuollaista positiivista korjaavaa kokemusta sinun kannattaa kirjoittaa tai keskustella niistä asioista, jotka sinua vaivaavat. Asiallisia keskustelijoitakin löytyy, vaikka aina välillä täysin asiattomiakin eksyy sekaan.
Jonain päivänä sinun täytyy uskaltautua kokeilemaan, miten siipesi kantavat. Siinä on riskinsä, mutta toivon sydämestäni, että se sinun kohdallasi kannattaa.
On olemassa työpaikkoja, joissa on nollatoleranssi kiusaamiselle. Voisit yrittää hakeutua sellaiseen.
Jaksamisia!
Kyllä on kummaa, miksi sinua joka paikassa kiusataan. Koitahan pärjäillä.