Keksittekö te

keinoja eilisen kaltaisten massamurhaajien pysäyttämiseksi.

Auttaako jos poliisi vastaisuudessa löytäessään youtubesta vastaavanlaisia ampumavideoita ottaa tyypin kiinni ja passittaa tutkimuksiin mielenterveysosastolle.

Uskotteko että koulupsykologien lisääminen edesauttaa häiriintyneiden löytämistä ja parantumista pahoista ajatuksistaan.

Entä aselakien kiristäminen.

Entä yhteiskunnan yhteisöllisyyden lisääminen. Mitä jos porukat alkais taas välittää toisistaan ja puuttumaan häiriökäyttäytymiseen vaikkei tekijöitä tuntisikaan.

Mielipiteitä.
14666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei mul muuta.

Äänestä
  • ihminen vetäytyy. Kuka sen raahaa pois sieltä kolostaan jos ihminen ei itse anna sille mahdollisuutta.

    Äänestä

  • -aloittaja- kirjoitti:

    ihminen vetäytyy. Kuka sen raahaa pois sieltä kolostaan jos ihminen ei itse anna sille mahdollisuutta.

    viemistä kannata sellasessa tapauksessa, mut en paljo muutakaan keksi. Ihminen on laumaeläin, jonka ei pidä muuttua yksinäiseksi sudeksi.

    Mut täytyy häipätä, moro.

    Äänestä

Ja en keksi.

Kyllähän keinoja varmasti on mutta saadaanko ikinä mitään aukottomaksi. Epäilen vahvasti, että aina tulee puun takaa joku joka täräyttää. Eikä tätä nykypäivän rahanahnetta/suoritus yhteiskuntaa pystytä muuttaan tarvittavaa määrää ikinä.

Ei se onnistu mitenkään. Kyllähän niin helvetisti jeesustellaan ja höpötetään mutta aina jälkikäteen. Jälkiviisaus on saatananmoista typeryyttä. Minä olen hyvä esimerkki tyypistä jonka lopullista flippaamista odotellaan vesi kielellä. Mun hyvä puoli on se etten tee taatusti muille mitään vaan pelkästeen itselleni. Näen jo sieluni silmin kuinka lehdet mässäilee väsyneen 3 lapsen äidin luovuttamisesta. Sitten ne kaikki kymmenet eri tyypit/instanssit jotka nyt sulkevat silmänsä, alkavat jeesusteleen että kyllä me oltaisiin autettu. Ihan varmasti. Paitsi ettei sitä tehdä.. pelkkää jeesustelua vaan. Se ketään auta. Väliinputoajat, jotka eivät edes tajua olla alkkis/nisti/mielenterveysongelmainen ei saa apua mistään.

"Auttaako jos poliisi vastaisuudessa löytäessään youtubesta vastaavanlaisia ampumavideoita ottaa tyypin kiinni ja passittaa tutkimuksiin mielenterveysosastolle."
-Tää kuulostaa hyvältä mutta pidemmän päälle ne oikeat skitsot lakkaa tekemästä sitä, ja jäljelle jää vaan huomionhakuiset yms. ajattelemattomat ja "vitsikkäät" teinit tms.

Entä aselakien kiristäminen
-Ei mitään merkitystä

"Entä yhteiskunnan yhteisöllisyyden lisääminen. Mitä jos porukat alkais taas välittää toisistaan ja puuttumaan häiriökäyttäytymiseen vaikkei tekijöitä tuntisikaan."
-Joo mutta tämähän nyt on aivan täysin mahdoton ajatus nykymaailmassa jossa vain suoritus ja kovat arvot ovat tärkeitä.

Äänestä
  • ja jälkiviisastelu on typerää mutta eikö ihmisten pitäisi kuitenkin yrittää ottaa virheistä oppia ja pyrkiä estämään uudet kamalat tapaukset, ja siinä onnistuakseen pitäisi kait käydä läpi tilanteet joissa olisi asiaan voitu puuttua ennalta.

    Itseä hirvittää yhteiskunnan yksilökeskeisyyden lisääntyminen ja välinpitämättömyys. Tuijotetaan vaan oman navan seutua ja vähän välitetään mitä ympärillä tapahtuu niin kauan kuin se ei kosketa itseään. Ja kyllä, itsekin välillä sorrun tuohon itsekeskeisyyteen, en ole mikään pyhimys, mutta tällaiset tapaukset havahduttaa ajattelemaan mihin ollaan menossa, mitä seuraavaksi tai koska se tapahtuu uudestaan.

    Äänestä

  • -aloittaja- kirjoitti:

    ja jälkiviisastelu on typerää mutta eikö ihmisten pitäisi kuitenkin yrittää ottaa virheistä oppia ja pyrkiä estämään uudet kamalat tapaukset, ja siinä onnistuakseen pitäisi kait käydä läpi tilanteet joissa olisi asiaan voitu puuttua ennalta.

    Itseä hirvittää yhteiskunnan yksilökeskeisyyden lisääntyminen ja välinpitämättömyys. Tuijotetaan vaan oman navan seutua ja vähän välitetään mitä ympärillä tapahtuu niin kauan kuin se ei kosketa itseään. Ja kyllä, itsekin välillä sorrun tuohon itsekeskeisyyteen, en ole mikään pyhimys, mutta tällaiset tapaukset havahduttaa ajattelemaan mihin ollaan menossa, mitä seuraavaksi tai koska se tapahtuu uudestaan.

    Koska kaikia ei saa mitenkään ikinä herätettyä mukaan miettiin. Oikeastaan se menee niin, että ne miettii joiden ei tarvitsisi ja ne joiden tarttisi, ei välitä paskaakaan koko asiasta.
    Eli.. hyöty on vähäistä ellei peräti täysin olematonta.

    Ainoa toivo on että noi päättävät ääliöt nyt vihdoinkin lakkaa pohtimasta täysin turhia juttuja kuten aselaki muutoksia, ja alkaa siirteleen rahaa mielenterveys puolelle joka on täysin retuperällä.

    Äänestä

Mistä näille syrjäytyneille saadaan niitä ymmärtäviä juttukavereita. Heidänhän pitäisi olla halukkaita avautumaan probleemistaan. Mikäli he eivät ole vapaaehtoisia puhumaan ja kieltävät sen että heillä on edes ongelma niin miten heitä voi auttaa.

Äänestä

että ketään voi loppujen lopuks estää tekemästä tuollasia kauheuksia, jos joku todella päättää tehdä tuollaista. Aina löytyy sellaisia yksilöitä, jotka vain ovat niin sairaita ettei syy käyttäytymiseen löydy välttämättä mistään ympäröivistä tekijöistä vaan henkilön omasta päästä.

Poliisin on tottakai hyvä ottaa aktiivinen rooli tällaisissa ja tehdä parhaansa, jotta tällaiset verilöylyt pystyttäisiin estämään. Poliisikaan ei kuitenkaan kaikkeen pysty, epäilyttävää materiaalia on netissä pilvin pimein ja arviointi on hankalaa.

Samoin koululla ja nuorille tarjotuilla psykologisilla palveluilla on tärkeä merkitys nuorten jaksamisessa kouluelämässä. Kiusaamisiin yms tulee puuttua välittömästi ja jokaiselle oppilaalle tulee pyrkiä takaamaan tasapuolinen mahdollisuus opiskeluun ilman häiriötekijöitä. Tässä on toki vanhemmillakin ensiarvoisen tärkeä rooli.

Aselain kiristäminenkin voi tietty omalta osaltaan auttaa, mutta sen mä uskon olevan kokonaisuuden kannalta melkoisen mitätön. Suomessa aseita on järjettömästi ja valtaosa aseen omistajista on vastuullisia ja musta tuntuu, että lain kiristämisestä vois kärsiä pahiten vain ne "kunnolliset"... Ja aseen voi aina hankkia laittomastikin. Tiedä sitten, en tunne aselakia tarpeeks hyvin ottaakseni sen tarkemmin kantaa.

Yhteisöllisyyden lisääminenhän on meistä jokaisesta kiinni. Mä koen omassa lähipirissäni olevan paljonkin yhteisöllisyyttä, mutta riittääkö se? Pitäiskö yhteisöllisyys ulottaa sen oman lähipiirin ulkopuolelle ja miten se konkreettisesti tapahtuu? Itse ainakin koen, että puuttuminen tuikituntemattomien ihmisten asioihin on todella vaikeaa enkä tarkoita kuulostaa välinpitämättömältä.

Perheellä ja ystävillä on näissä huomattava merkitys. Jos ihminen on yksin, pahoinvoinnilla on paljon parempi kasvualusta eikä silloin ole ketään kukaan laittaa stoppia asialle. Usein pahoinvoiva ihminen ei itse osaa hakea apuakaan ja silloin läheisten merkitys korostuu. Entä jos läheisiä ei ole? Kuka tällaisesta ihmisestä huolehtii? Ei kai kukaan...

Äänestä
  • päättää tehdä itsemurhaiskun ja viedä mahdollisimman monta mukanaan, uskon itsekin että kyllä he keinot keksivät toteuttaa sen.

    Ihmetyttää vain että onko tämä nykyajan ongelma vai muistaako joku että onko näitä ollut meidän vanhempien ja isovanhempien aikanakin jo?

    Entä onko kynnys mennä koulupsykologille liian suuri? Ja tuleeko siellä tunnustettua kaikki pimeimmät ajatuksensa.

    Koulukiusaamiseen puuttuminen puhututtaa ja vaikuttaisi siltä että opettajat ovat kärsineet valtavan auktoriteetin menetyksen sitten niiden aikojen kun itse olin koulussa. Mitään ei uskota ja opettajille haistatellaan. Surullista. Uskon että heillä on kädet aikalailla sidotut tänä päivänä puuttua asioihin. Voin olla väärässäkin.

    Muistan omasta lapsuudesta että kyllä lähes tuntemattomat naapurin sedät ja tädit tuli meitä komentamaan jos jotain ilkeää tehtiin muksuina. Kuinka moni nykyään menee sanomaan naapurin lapsille mitään. Veikkaan että aika harva.

    Äänestä

  • -aloittaja- kirjoitti:

    päättää tehdä itsemurhaiskun ja viedä mahdollisimman monta mukanaan, uskon itsekin että kyllä he keinot keksivät toteuttaa sen.

    "Ihmetyttää vain että onko tämä nykyajan ongelma vai muistaako joku että onko näitä ollut meidän vanhempien ja isovanhempien aikanakin jo? "

    Sellainen seikka on erona, ei silloin ollut perheillä varmaankaan varaa ostella pojille puoliautomaattisia pyssyjä ja muutenkin oli taloudellisesti tiukempaa. Hankala se olisi ollut yrittää puukolla tappaa 10 ihmistä.

    Meidän nuorempi likka pääsi koulupsykologin juttusille, kun sitä ekalla luokalla kiusattiin. Ei niitä kiusaajia tutkittu. Likalla ei kuulemma ollu päässä vikaa. Onneksi se kiusaaminen on loppunut.

    Opettajien vakiovastaus tuntuu olevan, että kiusattu provosoi, tai koko jutun kieltäminen.

    Auktoriteettiä ei niillä opettajilla ole lainkaan.

    Äänestä

  • -aloittaja- kirjoitti:

    päättää tehdä itsemurhaiskun ja viedä mahdollisimman monta mukanaan, uskon itsekin että kyllä he keinot keksivät toteuttaa sen.

    Ihmetyttää vain että onko tämä nykyajan ongelma vai muistaako joku että onko näitä ollut meidän vanhempien ja isovanhempien aikanakin jo?

    Entä onko kynnys mennä koulupsykologille liian suuri? Ja tuleeko siellä tunnustettua kaikki pimeimmät ajatuksensa.

    Koulukiusaamiseen puuttuminen puhututtaa ja vaikuttaisi siltä että opettajat ovat kärsineet valtavan auktoriteetin menetyksen sitten niiden aikojen kun itse olin koulussa. Mitään ei uskota ja opettajille haistatellaan. Surullista. Uskon että heillä on kädet aikalailla sidotut tänä päivänä puuttua asioihin. Voin olla väärässäkin.

    Muistan omasta lapsuudesta että kyllä lähes tuntemattomat naapurin sedät ja tädit tuli meitä komentamaan jos jotain ilkeää tehtiin muksuina. Kuinka moni nykyään menee sanomaan naapurin lapsille mitään. Veikkaan että aika harva.

    se itseäkin välillä mietityttää, että onko nämä todellakin uusia ilmiöitä (tekotapa ainakin on) vai onko se sittenkin niin, että sekopäät vain ovat keksineet uusia tapoja ilmaista itseään internetin yleistymisen yms myötä. Itsekään en muista lapsuudesta tai nuoruudesta mitään tämänkaltaisiakaan tapahtumia, mihin saattaa toki vaikuttaa se, että lapsena harvemmin uutisia seuraa ja ajalla on tapana kullata muistot.

    Koen eläneeni kuitenkin todella turvallisen lapsuuden ja nuoruuden enkä muista kokeeneeni minkäänlaista pelkoa koulussa tai ylipäätään missään liikkuessani. Tuntuu niin karmaisevalta ajatukselta, että lapset ja nuoret joutuu pelkäämään mennessään kouluun, paikkaan jossa viettävät suurimman osan päivästään, jossa pitäisi olla kivaa, tavata ystäviä, oppia uutta. Se on vaan niin kertakaikkisen väärin...

    Voi olla, että kynnys hakea apua koulun psykologilta on myös liian korkea. Silloin kun ihminen kokee olevansa umpikujassa, ei välttämättä osaa nähdä avoimia ovia vaan rämpii sokeana väärään suuntaan. Tuossa oliskin suuri merkitys sillä, että joku ulkopuolinen huomais avuntarpeen, mutta aina toisen ihmisen hätä ei ole nähtävillä. Moni meistä osaa kätkeä pahan olonsa ja kärsii sisimmässään yksin.

    En tiedä kuinka suuri merkitys kaikessa on tuolla, että aikuisten auktoriteetti tuntuu laskeneen merkittävästi nuorten keskuudessa, niin opettajien kuin muidenkin aikuisten. Se on tosi hälyttävää, jos opettajille haistatellaan eikä millään aikuisten sanomisilla ole enää mitään väliä. Liian vapaalla kasvatuksella on tapana kääntyä itseään vastaan.

    Kai tämänkaltaiset tapahtumat on monien asioiden summa eikä lopullista syytä saada koskaan selville... Tai vaikka saataiskin, sen ymmärtäminen olis mahdotonta.

    Äänestä

kuitenkin, että kun tyyppi hakee aseen ostolupaa ja kantolupaa, niin vähintäänkin pitäisi tarkastaa, että kaveri ei kuulu mihinkään "vittu me vihataan kaikkee-ryhmään".

Noi pösilöt noissa viharyhmissään ruokkivat toistensa sairaita mieliä. Aiemmin ne oli vaan oman kylän kylähulluja, mutta nyt on tää netti.

Ehkä jokaisen luvanhakijan tulisi käydä läpi jonkinlainen psyko-testi. Ehkä luvan saisi vasta min. 30v (sen ikäiset ei kai ole kouluampujia).

Sitäkin voi kysyä, että koska joku saa päähänsä tehdä vastaavan iskun jonkun ison lafkan pääkonttoriin. Motiivina voisi olla vaikkapa tehtaan lopettaminen ja oman taloudellisen tilanteen ajautuminen umpikujaan.

Äänestä

vanhemmilla hälytyskellot soida siinä vaiheessa, jos lapsi tai nuori alkaa eristäytyä muusta perheestä, sulkeutumalla omaan huoneeseensa ja viettää siellä paljon aikaa netissä. Lapsi tai nuori voi äkkiä ajautua epäterveeseen seuraan eri nettiyhteisöissä ja keskustelupalstoilla. Eri sivustojen ylläpitäjien kannattaisi myös tarkkaan seurailla materiaalia, mitä nuoret sinne lisäävät tai mitä kirjoittelevat. "Viha"- keskustelupalstat ja ampumavideot tai muu nuoren väkivalta- ja epäterve käyttäytyminen netissä pitäisi saattaa heti poliisin tietoon ja tutkittavaksi.

Äänestä

RAKASTAKAA..SIINÄ ON SE KEINO!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ennalta ehkäiseviä kirjoitti:

keinoja eilisen kaltaisten massamurhaajien pysäyttämiseksi.

Auttaako jos poliisi vastaisuudessa löytäessään youtubesta vastaavanlaisia ampumavideoita ottaa tyypin kiinni ja passittaa tutkimuksiin mielenterveysosastolle.

Uskotteko että koulupsykologien lisääminen edesauttaa häiriintyneiden löytämistä ja parantumista pahoista ajatuksistaan.

Entä aselakien kiristäminen.

Entä yhteiskunnan yhteisöllisyyden lisääminen. Mitä jos porukat alkais taas välittää toisistaan ja puuttumaan häiriökäyttäytymiseen vaikkei tekijöitä tuntisikaan.

Mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu