Onko kellään neuvoja miten sitten toimitaan kun mies jättää vaimonsa ja neljä lastaan "oman onnensa nojaan" kuten hän asian ilmaisi. Tai sanoihan hän niinkin että "teillä on itsellänne ihan yhtä "isot silmät", kohta hän lähtee! Syy lähtemisen uhkailuun on se, että vain hänellä on tällä hetkellä töitä, minulla hänen vaimollaan ei ole töitä mutta olen ollut paljon mieheni mukana hänen töissään kun tekee asuntoremontteja. Joko osallistun remonttiin tai siivoan. Viime kesänä olimme koko perhe lapsia myöten hänen työhommissaan niin että lapsetkin lopulta valittivat että koko kesäloma menee töitä tehdessä.
Lapsemme ovat kaikki paljon tietokoneella, pelailevat ja tyttö viihtyy habossakin. Vanhin poikamme tekee mm. nettisivuja omaksi ilokseen ja tähtää aikuisena tietokonealalle töihin. Kun mieheni pyytää heitä auttamaan, he ovat yleensä hyvin haluttomia koska mieheni on usein huonotuulinen ja yhteisissä askareissa usein tulee riitaa. Valitinkin että kun aina yhdessä touhatessa pitää riidellä. Se on yksi syy lasten haluttomuuteen, toinen on se että tietokoneen kanssa on tietysti niin mukana touhailla. Ja ehkä vähän laiskuuskin vaivaa...
Mies valittaa että hän ei jaksa tehdä kaikkea yksin. Hän haluaa kuulemma että koko perhe osallistuu kotitöihin. Muutimme vuosi sitten omakotitaloon kerrostalosta. Tosin tähän mennessä täällä ei ole ollut kovinkaan paljoa "kotitöitä" joita olisi pitänyt tehdä, vaan mieheni on pihassamme hitsaillut omiin ansiotöihinsä liittyviä tekeleitä. Hän sairastaa sokeritautia ja välillä sydänkin temppuilee eli sekoaa rytmissään. Siitä hän syyttää lapsia, joille aina kuulemma joutuu "tulistumaan". Lääkäri on kehoittanut välttämään stressiä mutta miten ME sen voisimme estää jos hän on sellainen höyrypää että joka asiasta pitää valittaa. Hän on oikea hiustenhalkoja joskus. Häneen pätee sananlasku: tee niin tai näin - aina väärinpäin! Olen 24 vuotta yrittänyt olla kuin hän haluaa, jättänyt ruokavaliostanikin pois lihan ja korujen käytön sekä kahvin vain hänen halustaan. Hän ei koskaan tule puolitiehen vastaan.
Meillä on siis viime syksynä tehty suuri asuntovelka, autojen lyhennyksiä, ym.ym. rahanmenoa jotka kaikki painavat päälle. Talo on iso, entinen koulurakennus. Hän uhkaa jättää minut lasten kanssa kaiken keskelle yksin vaikka itsekin oli tätä taloa haluamassa.
Voisiko joku viisas neuvoa, miten toimin jos hän tosiaankin jättää kaiken ja lähtee? Velathan ovat myös hänen nimissään. Minulla kun ei ole työtuloja, vain kelan päiväraha. Turvakotiinko?
Lapsemme ovat kaikki paljon tietokoneella, pelailevat ja tyttö viihtyy habossakin. Vanhin poikamme tekee mm. nettisivuja omaksi ilokseen ja tähtää aikuisena tietokonealalle töihin. Kun mieheni pyytää heitä auttamaan, he ovat yleensä hyvin haluttomia koska mieheni on usein huonotuulinen ja yhteisissä askareissa usein tulee riitaa. Valitinkin että kun aina yhdessä touhatessa pitää riidellä. Se on yksi syy lasten haluttomuuteen, toinen on se että tietokoneen kanssa on tietysti niin mukana touhailla. Ja ehkä vähän laiskuuskin vaivaa...
Mies valittaa että hän ei jaksa tehdä kaikkea yksin. Hän haluaa kuulemma että koko perhe osallistuu kotitöihin. Muutimme vuosi sitten omakotitaloon kerrostalosta. Tosin tähän mennessä täällä ei ole ollut kovinkaan paljoa "kotitöitä" joita olisi pitänyt tehdä, vaan mieheni on pihassamme hitsaillut omiin ansiotöihinsä liittyviä tekeleitä. Hän sairastaa sokeritautia ja välillä sydänkin temppuilee eli sekoaa rytmissään. Siitä hän syyttää lapsia, joille aina kuulemma joutuu "tulistumaan". Lääkäri on kehoittanut välttämään stressiä mutta miten ME sen voisimme estää jos hän on sellainen höyrypää että joka asiasta pitää valittaa. Hän on oikea hiustenhalkoja joskus. Häneen pätee sananlasku: tee niin tai näin - aina väärinpäin! Olen 24 vuotta yrittänyt olla kuin hän haluaa, jättänyt ruokavaliostanikin pois lihan ja korujen käytön sekä kahvin vain hänen halustaan. Hän ei koskaan tule puolitiehen vastaan.
Meillä on siis viime syksynä tehty suuri asuntovelka, autojen lyhennyksiä, ym.ym. rahanmenoa jotka kaikki painavat päälle. Talo on iso, entinen koulurakennus. Hän uhkaa jättää minut lasten kanssa kaiken keskelle yksin vaikka itsekin oli tätä taloa haluamassa.
Voisiko joku viisas neuvoa, miten toimin jos hän tosiaankin jättää kaiken ja lähtee? Velathan ovat myös hänen nimissään. Minulla kun ei ole työtuloja, vain kelan päiväraha. Turvakotiinko?
Vastaukset 19
Vanhimmat
hyvä nainen töihin, niin muutkin tässä yhteiskunnassa selviävät.
Hah! Jos töihin meneminen olisikin noin yksinkertaista niin ei kai suomessa työttömiä olisikaan!
Ensinnäkin, jos miehesi lähtee, panet eron vireille. Talonne menee myyntiin ja siitä saaduilla rahoilla maksetaan velka pois ja loppu mitä jää jaetaan puoliksi. Sinä saat kaupungilta/kunnalta vuokra-asunnon itsellesi ja lapsillesi sekä asumistukea vuokranmaksuun. Miehesi joutuu maksamaan lapsista elatusmaksuja joten pysytyt kyllä elättämään perheesi. Ja ainahan ongelmatilanteisa sossusta saa toimeentulotukea. Niin, ja jos autot sun muut ovat miehesi nimissä hänen varallisuutensa nousee suuremmaksi kuin sinun ja hän joutuu maksamaan sinulle tasinkoa eli rahaa on tiedossa. Jos siis mies lähtee eikun rohkeesti vaan oikeusaputoimistoon juttusille ja kunnan sosiaalitomistoon kyselemään vuokra-asuntoa. Apua suomessa saa kun vaan tajuaa hakea.
lopeta se miehessä roikkuminen ja mee työhön.
Laita näppis roskiin ja viisastu.
Voi, voi, voi. Onpas erikoinen tilanne. Teidän tilanteessa näyttäisi selvästikin olevan monta eri muuttujaa, jotka vaikuttavat suhteenne ja perheenne elämän laatuun. Ei ole kyse vain yhdestä tekijästä. Se, että lääkäri on huomauttanut töiden teosta, on jo hälyttävä merkki.
Miehellä on selvästi stressiä ja kaikki tuntuu hänestä kaatuvan päälle aika ajoin. Silloin oma perhekin tuntuu olevan vastaan. Hän tekee paljon duunia, ja siksi tuntuu, että muut ovat vätyksiä, vaikkei näin ole.
Mies tulisi varmasti katumapäälle, jos jättäisi teidät. Niin paljon perhe ja vaimo kuitenkin merkkaavat. Hän tajuaisi vasta sitten, mitä on menettänyt. Uskon vakaasti näin mikäli kuvaustasi on uskominen.
Spekulointi sikseen, ratkaisuihin on päästävä. Miehesi olisi itse tajuttava tuunata härkäpäisyysruuviaan pienemmälle. Se ei ole helppoa stressin keskellä. Avioliittoterapioiden ja leirien ehdottaminen lienee kohta jo klisee, mutta kun se on niin toimiva ratkaisu, suosittelen sitä teillekin. Harmi vaan, jos miehesi ei suostu lähtemään sellaiseen mukaan. Siellä selviäisi varmasti monta piilossa ollutta ongelmaa ja miehesikin tajuaisi paremmin, millaisena taakkana hän on perheelle.
Teidän pitäisi päästä keskustelemaan rauhallisesti kaikessa rauhassa, ehkä poissa kotiympäristöstä.
En tiedä, miten sinä oman osuutesi hoidat mutta antaisin tälleen äkkiseltään semmoisia neuvoja, että älä ainakaan missään tapauksessa kritisoi miestä teidän muutosta, että se olisi ollut huono valinta tms. Se mikä on tehty, on tehty. Anna mieluummin ymmärtää, että olet hänen rinnallaan ja talohanke on yhteinen.
Sen sijaan, että pohdit, mitä tekisit jos hän lähtisi, pohdi, mitä voisitte yhdessä tehdä, jotta asiat korjaantuisivat. Talohankkeet ovat aina todellinen testi avioliitolle, mutta kyllä niistä selviää jos vaan pelaa korttinsa oikein.
Miehesi saattaa olla erittäin stressaantunut vastuusta, jota kokee kantavansa perheestä. Mikäli perheenne tuloy ovat miehesi yritykstoiminnan varassa, saattaa vastuu tuntua kovin suurelta. Samoin hän voi kokea ahkeroivansa "aamusta iltaan" saamatta siitä perheensä arvostusta.
Tämä voi korostua, jos esim. väsyneenä kotiin tullessa lapset "vain istuvat koneella".
Ratkaisun löytämiseksi kannattaa toimia katiivisesti. Ensinnäkin sinun kannattaa puhua asiasta lasten kanssa. Niin että te kaikki ajattele asiaa myös miehesi näkökannalta.
Toiseksi jossain rauhallisessa hetkessä voisit aidosti kertoa miten arvostat häntä miehenä ja arvostat hänen ponnistelujaan perheenne eteen. Miehet monesti haluavat kuulla sen konkreettisesti. Selkeinä sanoina. Todennäköisesti sen jälkeen kun kerrot arvostavasi (ja rakastavasi) häntä, mies lurittelee marttyyri kertomuksen kuinka hän puurtaa ja muut vain makaa. Älä provosoidu siitä, vaan anna miehen purkaa sisintään. Suutele ja rakastele miestäsi.
Sinuna minä järjestäisin ensimmäisenä ilokekkerit, kun kenkku-kalle lähtee. Paljon lihaa tarjolle, korut ylle ja kahvia masu täyteen.
Sinulla on kurjaakin kurjempi mies. Ei tuollaisen lähtö mikään katastrofi voi olla. Kunnalla on yleensä tällaisia tapauksia varten hätäasunto tarjolla.
Jos mies siis lähtee... jippii.. niin marssit soskuun ja saat sieltä hyvät neuvot.
Ja kun kerran pystyt tekemään raksasiivousta, niin sillä saralla kyllä löytyy töitä. Velat menee puoliksi, lastenelatus puoliksi, talo myyntiin että velat hoituvat.
Ei ketään Suomessa nälkään kuoleteta, saatte kyllä avun, kun lähdette reippasti hakemaan. Olette nyt jo olleet kovilla ja karaistuneet kaikenlaiseen. Ei yhteiskunta teille ainakaan pahempaa lääkettä tarjoa kuin mies on tarjoillut teille, päinvastoin... lasten etua se ajattelee.
Kiitti piristävästä viestistäsi! Olen monesti herkutellutkin lasten kanssa jollain hyvällä liharuoalla kun mies on ollut poissa kotoa, mieshän haluaa etteivät lapsetkaan syö liharuokaa. Se maistuu erityisen hyvälle kun sen saa syödä "kiellettynä herkkuna"!
Olen monesti sanonut miehelleni, että en mennyt hänen kanssaan naimisiin siksi että saisin itselleni uuden isän/holhoojan. Sille se nyt vaikuttaa. Mitä minun töihin menemiseen tulee, mieheni on koko ajan ollut sitä mieltä ettei minusta ole mihinkään. Kauppaan en kuulemma kelpaisi (vaikka olen koulutukseltani merkonomi) koska "resurssini eivät kuulemma riitä siihen". Lähihoitajan koulutukseen/töihin olen suunnitellut meneväni, mutta koulutukseen hän ei ole halunnut minun menevän koska se hänen mielestään kestää niin kauan ja kuulemma minusta ei ole siihenkään ammattiin. Toista mieltä sitten on kyllä oltu vanh.kodeissa ja päiväkodilla joissa olen ollut työhön tutustumassa, siellä on joka paikassa oltu sitä mieltä että sovin HYVIN siihen työhön. Mieheni latistaa omanarvontuntoani niin, etten edes enää uskalla tarjota itseäni minnekkään. Olen ollut 14 v. kotona hoitamassa lapsiamme jotka kaikki syntyivät lyhyin väliajoin. Siksi ammattitaitoni ei ole mitään päivitettyä luokkaa. Sekin tekee omalta osaltaan minusta varovaisen.
Itseään mies kyllä jaksaa ylistää siitä kuinka hän "tekee mitä haluaa", kyse ei ole ollenkaan siitä mitä hän OSAA. Viimeksi eilen illalla kehui kuinka hän suunnittelee alkavansa asentamaan ilmalämpöpumppuja asuntoihin, koska hän tekee MITÄ HALUAA!
Ei taitaisi tulla ikävä vaikka lähtisikin menemään, murhe on vain siitä miten kaikki käytännön asiat saa hoitumaan. Talossammekin on tavaraa niin, ettei talon pakkomyyntikään houkuta. Kuitenkin mieheni lähtö varmaan tuntuisi siltä kuin kauan lukittuna oleva häkki avattaisiin ja pääsisin vapauteen kaikesta.
arvosta ja kunnioita sua yhtään,vaan vain hän on maailman paras ja muut ei oo mitään,kamalaa.
Taitaa olla parasta sulle ja lapsille,että se lähtee...sossusta ja kelasta saat alun elämääsi,ja ihan varmaan jotain työtäkin löytyy merkonomin koulutuksella,kunhan päivität tietosi.
Jaksamista.
Mun exä oli kans yrittäjä ja kova työmies ja se eli sillä imagollaan.Ihan hyvä muuten mutta kun mun piti olla kotona lasten kans kun ei ollut töitä.Siivosin,Leivoin, hoidin lapset ja laitoin sille ruuat valmiiksi ja lämmitin saunan ( vesi kaivosta 200 litran astiaan ) joka ilta.Taloa peruskorjattiin ja elimme purujen keskellä 5 vuotta.Mulla kaksi ammattitutkintoa-mutta hän mitätöi mua koko ajan vaikka oli yhdessä sovittu että itse hoidan lapset.eikä se rahallisesti edes kannata viedä niin montaa hoitoon(3lasta)mun palkka olis mennyt hoitomaksuihin ja kauhee stressi kun pitää olla kahdet vaatteet hoitopaikkaan ja kotiin ja aikaiset heräämiset olis ihan kamalaa.Ei siinä olis ollut mitään järkeä.Koko ajan hain työtä ja teinkin sitten iltatöitä kun hän tuli lasten kanssa kotiin.Kehoitin häntä menemään kalaan ja tekemään muutakin kuin työtä elämässään,Ostin veneenkin hänelle sitä varten.Vaan kuinkas kävi.ratkesi juomaan kalareissuillaan, eikä osaanut enää kotiinkaan sieltä.HAe niitä töitä ja kokeile pääsetkö.Älä anna sen masentaa sua.Mut mieti myös onko sillä mitään taloudellista kannatusta.siksihän töissä käydään ja kukas sitten ruokkii lapset ja auttaa läksyissä ja laittaa aamupalat?isäkö?selviääkö ne itsekseen siellä jos olet 8 tuntia poissa?Liha on kallista ruokaa.Mutta kyllä elämässä pitää olla niitä juhlahetkiäkin.niistä sitä voimaa just ammennetaan.LAita miehellesi unohtumaton isänpäiväjuhla ja kokeile mitä se tekee hänen mielelleen.Laita mies joskus vastuuseen lapsista ja siivouksesta ja katso vieläkö se kyseenalaistaa sun taitojasi.Mullakin ukko valitti aina että on sotkuista kunnes mä kerran jätin kaiken siivoomisen tekemättä ja kun se tuli kotiin töistä niin meinas pudota perseelleen.Lapset kyllä ehti levittämään tavarat vaikka peruspuhtaus olikin.hihittelin mielessäni.
mutta mistä johtuu tuo lihan, kahvin ja korujen kieltäminen?
Lihaa mieheni ei hyväksy koska hän on sitä mieltä että nykyään eläimet ovat niin sairaita, liha on siis hänen mielestään epäterveellistä, vaikkakin seurusteluaikana hän kyllä söi itsekin broileria ja lihakeittoakin. Korut kieltää uskonnollisen taustansa takia ja kahvikin on hänen mielestään eräänlainen huume, kuten hän asian ilmaisee.
Olen juonut kahvia häneltä salaa mutta eräänä päivänä hän paljasti minut koska haistoi kahvin tuoksun nenäänsä. Siitäkös sain kuulla kuinka nyt olen juonut kahvia häneltä salaa! Silloin karjaisin hänelle että olen aikuinen ihminen ja saan varmaankin itse päättää tuollaisista asioista. En sentään ole alkanut käyttää viinaa tai niitä OIKEITA huumeita!
itse olin melkein samassa tilanteessa pitkään, mies uhkaili että lähtee. Tilanne tuli niin pahaksi hänen alkoholin käytön takia että en tuntenut olevani lasten kanssa turvassa kun tuli kotiin *höyrypäissään*.
Hankin itselleni tuttavien kautta tilapäisen asunnon ja pakkasin tavarat kun hän oli töissä. Oli se hänelle iso järkytys kun hän ei ollutkaan se joka lähti. Olemme nyt asuneet erossa 7 kuukautta. Vihdoin hän tajusi että hän oli se jolla oli ongelma. Maanantaina hänen pitäisi lähteä vuoden kestävään ohjelmaan *opettelemaan elämää*.
On se lapsille rankkaa katsoa kun toinen vanhempi aina uhkailee ja laittaa toista henkisesti alas. Tyttäremme ei luota isäänsä tippaakaan, ja en yhtään ihmettele. En luota minäkän.
Suomessa saa apua. Ole aktiivinen, älä jää odottamaan toisen päätöstä sinun elämästäsi. Sinun itse on päätettävä elämästäsi. Joskus erossa asuminen on hyväksi, eikä aina johda avioeroon. En toivo sitä itselleni enkä kenellekään toisellekaan.
Vähän vaikea kyllä uskoa että mieheni malttaisi lähteä tästä "omasta valtakunnastaan"ja jättää kaiken jossa hän toimii "johtajan ominaisuudessa" ja minä (hänen vaimonsa) ja lapset olemme hänen "alamaiset". Sitäpaitsi hän on melkomoinen materialisti, tavaraa on pitänyt kerryttää ympärille niin ettei "jalka jakaannu", telkkari on hänelle jonkinlainen epäjumala, sen vieressä usein nukkuu yönsäkin. Ja mehevimmät riidat ovat syntyneet koskien TV:tä. Mitään tavaraa ei saa myydä, kirpparipöytää ei saa ottaa koska hän ei halua mistään luovuttavan. Olen heittänyt paljon vaatettakin keräyslaatikkoihin, kun toinen mielestäni parempi vaihtoehto olisi ollut myydä ne, jolloin olisimme saaneet niistä rahaa uusiin sopiviin vaatteisiin. Mutta ei. MITEN hän siis voisi/malttaisi jättää kaiken?
Eilen illalla oli kova perheneuvottelu siitä, mihin hommiin perheenjäsenet haluavat osallistua, keskustelua tunnetusti johti mieheni. Sanoin hänelle että kukaanhan ei tietenkään noteeraa sitä mitenkään millä lailla MINÄ olen tuonut korteni kekoon: yksin siivoan koko ison talon (ent. koulu), yksin pesen pyykit, yksin teen ruoat, yksin hoidan tiskit ym.ym. mitä nyt perheenäidit yleensä kotona tekevät. Niihin mieheni ei osallistu. Hän huomaa sen vasta sitten kun olen jättänyt jotain tekemättä. Kerran jätinkin tahallani siivoamatta, kun hän vaan toi lisää tavaraa silloiseen ahtaaseen asuntoomme, väsyin ainaiseen raivaamiseen, ja lopetin siivouksen kun se ei enää oikein onnistunut kaikelta tavaramäärältä. Sitten kyllä mieheni tokaisi: pitäisikö täällä vähän siivota.......?
Ohessa edellinen kirjoittaja kirjoitti seuraavasti:
"On se lapsille rankkaa katsoa kun toinen vanhempi aina uhkailee ja laittaa toista henkisesti alas."
Se on juuri näin. Lisäksi se on niin rankkaa ettei aikuinenkaan, ammattiauttaja ja koulutuksen saanut henkilö tahdo vuosikausia jaksaa työssään kun samat tilanteet palaavat bumerangina takaisin, ja aikuiset eivät tee ratkaisuja lasten parhaaksi.
Monesti kannattaa tehdä päätös puhtaasti järjellä, tunteiden mukaan kun mennään niin tilanne kieppuu vuosikausia ilmassa.
Lisäksi lapset toistavat surullisen usein saamaansa parisuhdemallia omassa aikuiselämässään. Sukuhistoria toistaa itseään ellei kukaan katkaise kuluttavaa perhemallia.
Terveisin entinen ---loppuunpalamisen vuoksi ammattia tyystin vaihtanut--- lastensuojelutyöntekijä.
Tiedätkö..tämä ei ole neuvo, mutta sanonpa silti sanottavani ja tarkoitus ei ole olla töykeä...
Miehesi ilmeisesti on aika kiihkouskovainen sillä tiedetäänhän tuo missä uskonnossa kielletään korut, liha ja kahvi. Mietin vain että eräs niinsanottu ystäväni alkoi manipuloimaan minua elämään noiden oppien mukaan. Myöhemmin ei halunnut olla kanssani tekemisissä koska en elänyt noiden tapojensa mukaan. Eli dumppasi kaverin tuollaisesta syystä, kertoo jo jotain arvoista!
Kuulemani mukaan hyvin moni tuossa uskonnossa on erittäin suvaitsematon, että joku kehtaakin edustaa eri uskontoa ja vieä juoda kahvia!
Järkyttävää tuollainen käytös ja kykenemättömyys hyväksyä ja arvostaa ihmistä sellaisena kuin on. Mielestäni tuo uskonto ei ole aivan terve, siellä tuntuu kaikki olevan jotain aivopestyjä ja aika julmiakin ihmisiä. Ja tämä oli yleistys, ei varmasti koske kaikkia, mutta monia. Toki eri uskonnoissa on omat tapansa, mutta on mielestäni väärin yrittää muokata toisesta samanlaista kuin itsestään ja yrittää muuttaa ajattelutapoja.
Jos heidän mielestään joku sinne helvettiin joutuu korujen käytön takia, niin joutukoon, mitä se niille kuuluu.
Tuollainen ihminen saisi minulta lähtöpassit samantien, joka ei hyväksy minua sellaisena kuin olen.
Miehesi ilmeisesti uhkailee sinua jättämällä sinut ja lapsensa oman onnesi nojaan taloudellisesti, kertooko tuo mielestäsi jotain rakkaudesta? Hylkäisikö rakastava ihminen puolisonsa rahan takia?
Älä pelkää tehdä ratkaisuja, sinulla on vain yksi elämä, elä se niinkuin parhaaksi näet ja nauti siitä! Ei sinun tarvitse alistua miehesi tahtoon ja elättämiseen, kyllä varmasti pärjäätte muullakin tavoin kuin hänen rahoillaan. Niin sitä pärjää moni muukin. Minuakin hirvitti että millä sitä elää kun töitäkään ei silloin ollut, mutta niin vain selvittiin ja harmitti vain kun ei tullut lähdettyä aiemmin, ja myös se vapaus olla oma itsensä huojenti.
Hänhän käytännöllisesti katsoen näytti sinulle ovea, mikset käytä sitä? Kun vain alistut ja jäät, tanssit hänen pilliensä mukaan juuri niin kauan kuin tahtoo. Ja en toki tiedä onko asia näin, mutta vähän sille tuo kuulostaa.. Miehesi myös tahtoo ilmeisesti saada olosi tarkoituksella kurjaksi, liittyen tuohon opiskeluun. Jos sinä haluat opiskella, sinä opiskelet eikä miehellä ole siihen mitään vastaansanomista tai syytä nälviä.
Elämä on yllätyksiä täynnä, sitä ei kannata tuhlata johonkin mihin ei ole tyytyväinen. Ymmärrän että tulee vastoinkäymisiäkin ja riitoja parisuhteessa, mutta on se silti muuta kuin asua tyrannin kanssa, jollaiselta miehesi ikävä kyllä vaikuttaa.
Tsemppiä!
Suomessa ei jää yksin ja apua saa kun sitä vain pyytää, eikä siinä ole mitään hävettävää. Jos et saa asuntoa maksettua ja pääse töihin, niin muuta vuokralle ja opiskele/yritä sitkeästi saada niitä töitä. Se ei maailmaa kaada jos et heti saa töitä, toisissa paikoissa se vain on huomattavasti hankalampaa kuin toisissa. Se ei tarkoita ettet kelpaisi tai olisi hyvä. Kyllä se tilaisuus sinullekin tulee! Ja jos olet saanut noin hyvää palautettakin, miksi et opiskelisi lisää jos ala sinulle hyvin sopisi ja itse siitä pidät.
Valitettavasti tuo epävarmuus on tuttua niillekin jotka vuodenkin ovat olleet työttöminä, että kun on tainnut kaikki unohtua ja jos ei mitään osaakaan, ilmeisesti myös miehesi on saanut sinut uskomaan ettet kelpaisi. Kannattaa vain sitkeästi hakea töitä, kyllä varmasti jossain välissä tärppää, ja ei esim. joku kaupan kassalla olo nyt mitään avaruustiedettä ole (en halvenna, itsekin merkonomi:) vaikka se toki jaksamista vaatii siinä missä muukin työ. Niissä on paljon opiskelijoitakin joten varmasti sinäkin kelpaat ja ainahan uudessa paikassa perehdytetään hommiin, koska mikään paikka ei kuitenkaan ole samanlainen.
Ja vaikka miehesi olisikin tiukilla töiden vuoksi, ei se ole syy päättää siitä mitä syöt ja juot, miten ajattelet ja käyttäydyt, eikä myöskään latistaa itsetuntoasi ja vähätellä.
Nyt rohkeutta jotta saat tehtyä elämästäsi sellaista kuin haluat!
"Kuitenkin mieheni lähtö varmaan tuntuisi siltä kuin kauan lukittuna oleva häkki avattaisiin ja pääsisin vapauteen kaikesta."
Kuulostaa että todella haluat vapaaksi liian hallitsevasta miehestäsi, tuo tunne tulee yleensä naisille jotka eivät enää jaksa sitä että mies päättää ja hallitsee kaikkea, ei saa olla omaa tahtoa. Nyt ei muuta kuin toteuttamaan asia, jos haluat vapaaksi, vapaudu.
Jos olet tuota mieltä ja miehesi ei lähdekään, mitäs sitten? Haluatko olla hänen kanssaan vai ilman? Suosittelen itse tekemään asialle jotain, ellei mies lähde, niin lähde sinä. Jos haluat pelastaa suhteenne menkää parisuhdeterapiaan ja katso muuttaako se asioita.
Kuulostaa, että olet liian kauan tehnyt asioita toisen tahdon mukaan, onhan sinulla nyt oikeus syödä vaikka rekkakuorma lihaa, kuka hän on sitä sinulta kieltämään! Ei sinun tarvitse elää hänen tahtonsa mukaan, vaan omasi.