Mitä mieltä ihmiset ovat ns. ”tiiviissä” parisuhteessa elämisestä?
Joku viikko sitten kuulin salaa keskustelun, jos oli mukana 3 paris kuntaa. Yks täst seurueesta kerto jostai pariskunnasta, joka oli eronnu tai tehny tai ollut tekemättä jotai ja käytti lausetta ”...he olivat/ovat kuitenkin niin tiivis pari”. Yhden pariskunnan toinen puoli kiirehti samas sanoon pikasesti, et ”No niin ollaan meki tiivis pari!”, ja kuulosti ku et täs olisi joku nokittelutilanne päällä siitä, että kuka on tiivein pari.
Mietiskelin tätä, ja toi ei musta ehkä ole asia jolla on syytä kilpailla tai asia joka välttämättä olis ylpeydenaihe. Kuullostaa hiukan siltä, että se joka kovin kiirehtii tota sanomaan, on melkosen kiinni puolisossaan vailla omaa elämää. Toinen ääripääkään ei ole paras asia, mutta musta on itselle (ja toiselle) aikamoinen karhunpalvelus yrittää olla kiinni jokasessa toisen liikkeessä ja ”tehdä kaikki yhdessä”. Kuvitelkaa tilanne jossa ihminen haluaa alottaa vaik uusia harrastuksia, ja ku niistä sanoo kotona ääneen, niin jokaiseen tulee vastaus, että ”joo, aletaan vaan tekemään sitä, mulle sopii kyllä”.
Mun mielest on syytä pitää yhteys muihinkin ihmisiin ja pitää niistä huolta. Ja sitä on tehtävä myös ilman omaa puolisoa. Jos näin ei tee, huomaa sen sitten muutaman vuoden päästä, ku toisella sitten sattuukin olemaan vaikka joku dunireissu, niin ei sit olekaan ketään kenelle soittaa ja pyytää kylään/kaupungille/ulos.
Kommentteja!
Joku viikko sitten kuulin salaa keskustelun, jos oli mukana 3 paris kuntaa. Yks täst seurueesta kerto jostai pariskunnasta, joka oli eronnu tai tehny tai ollut tekemättä jotai ja käytti lausetta ”...he olivat/ovat kuitenkin niin tiivis pari”. Yhden pariskunnan toinen puoli kiirehti samas sanoon pikasesti, et ”No niin ollaan meki tiivis pari!”, ja kuulosti ku et täs olisi joku nokittelutilanne päällä siitä, että kuka on tiivein pari.
Mietiskelin tätä, ja toi ei musta ehkä ole asia jolla on syytä kilpailla tai asia joka välttämättä olis ylpeydenaihe. Kuullostaa hiukan siltä, että se joka kovin kiirehtii tota sanomaan, on melkosen kiinni puolisossaan vailla omaa elämää. Toinen ääripääkään ei ole paras asia, mutta musta on itselle (ja toiselle) aikamoinen karhunpalvelus yrittää olla kiinni jokasessa toisen liikkeessä ja ”tehdä kaikki yhdessä”. Kuvitelkaa tilanne jossa ihminen haluaa alottaa vaik uusia harrastuksia, ja ku niistä sanoo kotona ääneen, niin jokaiseen tulee vastaus, että ”joo, aletaan vaan tekemään sitä, mulle sopii kyllä”.
Mun mielest on syytä pitää yhteys muihinkin ihmisiin ja pitää niistä huolta. Ja sitä on tehtävä myös ilman omaa puolisoa. Jos näin ei tee, huomaa sen sitten muutaman vuoden päästä, ku toisella sitten sattuukin olemaan vaikka joku dunireissu, niin ei sit olekaan ketään kenelle soittaa ja pyytää kylään/kaupungille/ulos.
Kommentteja!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ei ole koskaan hyvästä.
Rajansa kaikella.
Nämä tälläisetkin kuvailut, kuten "tiivis parisuhde" tai vastakohtaisesti "väljä" parisuhde, ovat kyllä ihan mielipidejuttuja.
Se mikä toiselle on tiiviisti yhdessä olemista, voi olla toiselle ihan normaalia jne.
Itse olen kanssasi aikalailla samoilla linjoilla siinä, että tietenkään sitä "omaa elämää" ei saisi unohtaa, vaikka parisuhteessa onkin. Usein juuri tuon yhteenmuuton myötä käy niin, että se kaikki vapaa-aika vietetäänkin puolison kanssa. Unohtuu omat harrastukset ja omien kavereiden kanssa vietettävä aika. Toki tähän on monilla erilaisia syitä, esim. jos tulee lapsia, tokihan se oma aika on kortilla ja kun puolisonkin kanssa tulisi olla kahden keskistä aikaa, niin missä välissä sitä sitten harrastaa ja kahvittele kaverien kanssa jne.jne.
Jokainen toki tehköön näissä asioissa, miten parhaalta tuntuu. Mutta turhahan sitä on sitten vuosien kuluttua jäädä ihmettelemään, että missäs ne kaverit on, jos ei ole jaksanut pitää yhteyttä, kun jokainen vapaa-ajan minuutti on pitänyt olla sen oman kullan kainalossa. Ihan kuin se kumppani siitä häviäisi minä hetkenä hyvänsä, jos ei koko ajan olla yhdessä.
Olen ollut avoliitossa 3 vuotta ja olemme kihloissa mieheni kanssa. Meillä on verrattain aika vähän vapaa-aikaa, sillä kumpikin opiskelemme täyspäiväisesti, mies tekee viikonlopputöitä ja itse teen iltatöitä. Ainut yhteinen vapaapäivä on sunnuntai ja silloinkin mies nukkuu pitkälle päivään/iltapäivään, koska on lauantai-sunnuntaiyön töissä.
Jos itselläni on arki-iltaisin vapaata, haluan kyllä enemmän kuin mitään muuta olla mieheni kanssa. Täytyy siis sanoa, että omille harrastuksille ja kavereille ei jää valitettavasti niin paljon aikaa kuin haluaisin, mutta tarpeeksi kuitenkin. Vähintään 2-3 kertaa kuukaudessa näen kavereitani ilman miestäni ja 2-3 kertaa miehen kera (yhteisiä kavereita), lisäksi toki pidetään yhteyttä puhelimen ja netin välityksellä.
Mielestäni se on kummallekin osapuolelle hyvä, että omakin elämä ja omat harrastukset ja kaverit säilyvät. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä, mutta tokihan sitä yhteistäkin aikaa on hyvä olla tarpeeksi. Onhan se monille kuitenkin tärkein ihmissuhde se parisuhde :)